Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

IL: Perheenäiti sanoi lähtevänsä viihteelle - Viranomaiset löysivät lapset karusta tilanteesta

Vierailija
11.12.2024 |

Vahvasti päihtynyt mies oli sammunut kotinsa lattialle.

Viranomaiset saapuivat paikalle hieman ennen puolta yötä. Viisivuotias poika oli hereillä, vauva ja taaperoikäinen lapsi nukkuivat. Perheen koira haukkui tauotta.

Sosiaalityöntekijät saivat miehen lopulta hereille. Mies käski sosiaalityöntekijöitä poistumaan. Nämä lähtivätkin mutta soittivat poliisin avukseen

Hetken päästä viranomaiset tulivat joukolla asuntoon. Nyt paikalle saapui myös lasten äiti, jolle talossa ollut isä oli soittanut.

Myös lasten äiti oli humalassa. Nainen puhalsi alkometriin 1.36 promillen lukeman. Isä kieltäytyi puhaltamasta.

--

Syyttäjän mukaan äiti oli lähtenyt baarin jättäen kolme pientä lastaan ilman huolenpitoa. Mies puolestaan oli jättänyt heistä huolehtimatta päihtymyksensä vuoksi.

Nainen sai myös toisen heitteillepanosyytteen muutamaa vuorokautta aiemmasta teosta. Viisivuotias poika oli kaatunut pyörällä kauppamatkalla yhdessä äidin ja isäpuolen kanssa. Kaatuminen oli varsin paha. Poika oli ilmeisesti lentänyt ohjaustangon yli.

Lapsi sai ainakin nirhauman kyynärpäähänsä ja solisluun murtuman.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9c7bfb50-2d0e-4cc7-8f9d-0972697f7ec7

Tässä kyllä kerrottiin, että lapset otettiin heti huostaan, mutta osaisiko joku kertoa, että miten vaikka tässä tilanteessa lopulta lapsien sijoitus menee - palautetaan kotiin, vai jäävätkö huostaan? Tulee aina niin surku näitä juttuja lukiessa :(

Kommentit (54)

Vierailija
41/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Kotona siis myös 1 vuoden ja 8 kuukauden ikäinen sekä 6 kuukauden ikäinen lapsi. Miten ois ehkäisy? 

Ehkäisy maksaa, kierukka pari sataa. Kenellä köyhällä luulet että on varaa sellaiseen?! Moni mies ajattelee ettei se edes kuulu heille vaan nainen huolehtii niin mitä sille voi tehdä. Sek.kanssakäyminen kuitenkin ihmisoikeus naisillekin,niin ainakin lehtein otsikot huutaa.

Jos on niin rutiköyhä ettei ole tuollaiseen varaa niin mihin sitten? Sitten pysyy sakset kiinni. Tosin ei kierukka maksa mitään potilaalle vaan veronmaksajat maksavat.

 

Itse jouduin viemään kierukan neuvolaan, siis itse piti maksaa, mutta kierukka laitettiin paikoilleen ilmaiseksi. En tiedä, onko tämä systeemi muuttunut viime vuosina.

Vierailija
42/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äiti ei tehnyt mitään väärää sillä miehen olisi pitänyt ne lapset hoitaa, mutta kun oli ollut niin humalassa.

Uutisen otsikossakin syyllistetään naista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko se siis heitteillejättö jättää lapset isän kanssa? Vai oliko isä jo humalassa, kun nainen lähti? 

Isä oli jo eronnut juoppoäidistä. Kotona ei ollut isä vaan äidin uusi pano sammuneena

Vierailija
44/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vi tun sossu! Sai provikkaa ja tämä äiti on erittäin hyvä äiti! Kaikki tekee elämässään virheitä eikä niistä joudu maksamaan tämmöisiä sakkoja, sossujen mielivalta pitää suomessa lopettaa.

Kerrohan nyt kuule ihan omin sanoin minkälainen on sitten huono äiti, jos tämä on mielestäsi hyvä. Kyllä todella kiinnostaisi kuulla! Kun mun mielestä tästä ei enää paljon huonommaksi voi mennä.

Vierailija
45/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sitten vielä muka yhteiskunta pakottaa synnytystalkoisiin ja tarjotaan 30 000

TÄMÄ!!!!!!

Vierailija
46/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei perheen päät eli miehet huolehdi? Miksi olette aina naisten kimpussa, vaikka miehethän ne perheen johtajia ovat? Se kenen sukunimi on, se on vastuussa. Miksi miehillä on johtajan titteli mutta ei vastuuta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei voi huostaanottaa tuolla tavalla. Voi olla ettei huostaanotettu ollenkaan, mutta toivon sitä.

sinnekö ne olisi pitänyt jättää?

Mitä höpiset? Lapset vietiin turvaan.

 

 

Entä koira?  Veikkaan että kämppä on paskainen ja kaikki hoitamatta.

 

Aivan! Kai nyt joku tajusi tehdä myös eläinsuojeluilmoituksen ja huolehtia että myös koira pääsee turvaan roskasakin kämpästä?

Vierailija
48/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yy, kaa, koo, nee

Faija pääsee Kakolasta

Mutsi venaa uutta lasta

Viimeks faija nähtiin vuosi sitten

Mutsi tuntee diilereitä

Faijalle tuo pillereitä

Horjuttaa ei liittoa voi niitten

Tänään ei tarvi olla onneton

Sillä meillä jälleen koossa on

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen)

Pikkusisko koulun jättää

Isobroidi turpiin mättää

Toisistamme pidämme me huolen

Nuorimmaiset nälkään nääntyy

Joka päivä mutsi kääntyy

Sosiaalitoimistojen puoleen

Mutta tänään ei tarvi olla onneton

Sillä meillä jälleen koossa on

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen)

En mitään muista viime yöstä

Heräsin taas mappi-ö:stä

Naapurilta pöllin päivän lehden

Ilo irti koskiksesta

Aamupala roskiksesta

Taidan hankkii töitä, kunhan ehdin

Mutta tänään ei tarvi olla onneton

Sillä meillä jälleen koossa on

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), jee, jee, jee, jee

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), jee, jee, jee, jee

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), jee, jee, jee, jee

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), onnellinen perhe

Onnellinen (onnellinen), jee, jee, jee, jee...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokaisen sukupolven heikoin aines lisääntyy ja väestön ÄO laskee koko ajan. 

Vierailija
50/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

sovitaanko että te pidätte huolen omista sioistanne ja me muut pidämme huolen meidän asioistamme?

Ei sovita. Lasten asiat kuuluu yhteisvastuullisesti kaikille sioin kun lapsia kaltoinkohdellaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

surullinen juttu.toivottavasti lapset pelastetaan. suomalaiset on alkoholisteja ja niiden paapojia eli sairautta on myös mahdollistaminen.onneksi tutut soittivat hätäkeskukseen,alkoholi ei sovi lapsiperheeseen piste. 

myös lasten jättäminen jonkun epämääräisen miehen hoitoon on väärin, missä on lasten biologiset isät?

Vierailija
52/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen sukupolven heikoin aines lisääntyy ja väestön ÄO laskee koko ajan. 

Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan asia on juuri päinvastoin. Syntyvyys on laskenut eniten pienituloisilla, sen sijaan korkeasti koulutettujen lapsettomuus harvinaisempaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen sukupolven heikoin aines lisääntyy ja väestön ÄO laskee koko ajan. 

Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan asia on juuri päinvastoin. Syntyvyys on laskenut eniten pienituloisilla, sen sijaan korkeasti koulutettujen lapsettomuus harvinaisempaa.

Jos lukisit viestin johon vastaat, saattaisit tajuta kyseen ollen älykkyydestä eikä tuloista. Lyhyellä googlettamisella myös löytäisit että väestön ÄO on laskussa. Eikä ihmekään: onhan sikiäminen ihmisistä liikakansoitetulle pallolle selvä osoitus tyhmyydestä.

Vierailija
54/54 |
11.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vi tun sossu! Sai provikkaa ja tämä äiti on erittäin hyvä äiti! Kaikki tekee elämässään virheitä eikä niistä joudu maksamaan tämmöisiä sakkoja, sossujen mielivalta pitää suomessa lopettaa.

Kuinka ulapalla sä oikein olet?? Kyllä nyt tuossa tilanteessa on ihan oikea ratkaisu tehty!

Kommentti on satiiria, höpsöt.

Ei ollut, vaan sarkasmia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme yksi