HU: Hanna-Leena avautuu kokemastaan väkivallasta päiväkotityössä Itä-Helsingissä
"Työkavereitani on käynyt lääkärissä päähän kohdistuneiden iskujen tai ranteeseen sattuneesta potkusta tulleen hiusmurtuman vuoksi. Itse olin vähällä menettää näön toisesta silmästäni kasvoihini osuneen jääkimpaleen takia. Minua tutkineen lääkärin oli melkein mahdotonta uskoa, että tekijä tosiaan oli vasta neljävuotias."
Ylistä on työpaikallaan päiväkodissa myös lyöty, purtu ja revitty hiuksista.
-Naamaani on heitetty hiekkaa. Tämä tapahtui päiväkodin pihalla. Hiekkaa oli suu täynnä.
Lasten päiväkodissa toisiinsa kohdistama väkivalta voi Ylisen mukaan olla tönimistä, puremista, potkimista, kuristamista, selkään hyppäämistä. Melkein mitä tahansa.
Hurjimmat jutut eivät edes päädy uutisiin, sillä työntekijät keskustelevat niistä keskenään.
Kuulostaa todelliselta ihannetyöltä
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Aika tehdä erikseen selkeästi erityispäiväkoteja käytöshäiriöisille. Pehmustetut seinät, vain pehmoleluja ja silleen. Hoitajat saa valita kuka haluaa tollaseen töihin pitämään viiltohanskoja ja suojalaseja ja puremankestäviä takkeja... Aika moni lastenhoitaja haluaa ihan normipäiväkotiin tekemään työtään rauhassa ilman tuollaista. Menisitköä sinä ?
Voi kuule samassa erityisluokassa, jossa itse olin aikoinaan työharjoittelussa oli työskennellyt vuosikausia avustaja, joka jäi myös tuosta avustajan tehtävästä eläkkeelle. On kyllä sellainen täti, että oksat pois, kun lapsi alkaa käyttäytyä huonosti. Toki varmasti luonnekysymys myös...
Tuntuu, että liian pitkään aina katsellaan jotain riehuvaa ja rajatonta lasta joka hyppii aikuisten silmille eikä usko ketään. Aina pitää sattua jotakin ikävää jollekin ennen kuin puututaan jämäkästi että nyt riittää ja jotain on tuolle tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnollinen selkäsauna kouluttaisi paviaanit ihmisten tavoille jos ei muuten ole älyä käyttäytyä ihmisten lailla.
Tietääkseni Ylinen oli töissä ihmisten päiväkodissa ei Korkeasaaren paviaanitarhassa.
Paviaanit osaa käyttäytyä. Niillä on säännöt.
Päästä keksitty juttu. Nämä kirjoitukset useimmiten tunnistaa huonosta kirjoitustaidosta.
Ei nämä missään eirtyispäiväkodeissa ole vaan ihan tavallisissa. Kun niitä erityispäiväkoteja ei enää ole.
Valtavan surullista. Sitä se teettää, kun vanhemmat istuvat kännykät kourassa työpäivän jälkeen ja lapset määrätään tabletti kourassa johonkin sohvannurkkaan koko illaksi. Ruuaksi nopeaa einestä, jotta vanhemmat pääsevät takaisin ruutujensa ääreen. Missä lämpö ja pienen tarpeet huomioiva läsnäolo?
Raha ja teknologia kasvattavat meitä nykyisin.
mten vanhemmat ei enää nykyisin osaa kasvattaa lapsistaan toisia huomioon ottavia ihmisiä
minun lapsuudessani ei lapset törttöilleet noin. jos suututti, se sanottiin ääneen ei alettu pahoinpitelemään hoitajia. Joskus muksittiin toista lasta, mutta siihen puututtin heti - oli nollatoleranssi ja muksija joutui aina puhutteluun ja kuulemaan miksi toista ei saa koskaan edes tönäistä ja sen jälkeen piti käydä pyytämässä anteeksi. Sitten oltiin taas kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Aika tehdä erikseen selkeästi erityispäiväkoteja käytöshäiriöisille. Pehmustetut seinät, vain pehmoleluja ja silleen. Hoitajat saa valita kuka haluaa tollaseen töihin pitämään viiltohanskoja ja suojalaseja ja puremankestäviä takkeja... Aika moni lastenhoitaja haluaa ihan normipäiväkotiin tekemään työtään rauhassa ilman tuollaista. Menisitköä sinä ?
Tai sitten vanhemmat kasvattais omat lapset. kuten luonto on tarkoittanut.
Itse olin työssä päiväkodin erityisryhmässä aikanaan ja siellä kaksi pahinta tapausta pidettiin sisäpyörätuoleihin kiinnitettyinä, jotta eivät päässeet käymään muiden kimppuun. Molemmille oli lisäksi talutusvaljaat.
Mutta voi olla, että ajat ovat muuttuneet. Eli nykyään riehutaan vapaasti ja laitetaan paikkoja hajalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnollinen selkäsauna kouluttaisi paviaanit ihmisten tavoille jos ei muuten ole älyä käyttäytyä ihmisten lailla.
Kyllä, olet niin oikeassa! Vanhemmat, jotka eivät osaa kasvattaa lapsiaan, ansaitsisi kunnon selkäsaunan.
Ikävä kyllä tuollaisia vanhempia on yhä enemmän. Valtiolla pitäisi olla sterilointiohjelmat niin kuin oli 1950-luvulla ja vielä myöhemminkin.
Ei kiitos. Antaa vanhempien itse hoitaa tälläiset tapaukset. Jos ei lapsi kerran sovellu päivähoitoon, niin sitten lapsen hoito on kotona.
Ihan tavallisiin päiväkotiryhmiin laitetaan erityislapsia eli tuen lapsia. Siinä on sitten tekemistä, kun yksi lapsi pistää ranttaliksi. Iltapäivisin varsinkin, kun aamuvuorolainen ei ole enää paikalla. Naapuriryhmän aikuiset saavat hoitaa kahden ryhmän lapset, kun oman ryhmän kaksi aikuista pitävät kiinni riehuvaa lasta. On raavittu verille minuakin, syljetty, potkittu ja lyöty. Siinä samalla saa kuunnella tappouhkauksia, toki "vain" lapsen suusta. On kyllä käsittämätöntä touhua, että tämmöisiä lapsia on päiväkodissa. Joten älkää ihmetelkö vanhemmat, jos "tädit" ovat välillä vähän turhautuneita, jos se näkyy jotenkin.
Kyllä se Koivuniemen herra jotakin opettaisi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se Koivuniemen herra jotakin opettaisi.
Ei oikeastaan auta, jos kotona käytetään tukevampia keinoja.
Minulla oli kerran vuokralla perhe, jossa monta lasta. Seinissä reikiä, ovet potkittu hajalle ja avaimet kadonneet. Se mikä minua ihmetytti, oli se, että vahemmat eivät tuntuneet olevan milläänsäkään asunnon vaurioista. Toki korvasivat vauriot, mutta muuten koko tilanne ohitettiin suurinpiirtein olan kohautuksilla. Olisin niin halunnut kysyä heiltä, että ettekö kasvata lapsianne lainkaan, mutta ei sellaista vuokranantajan ominaisuudessa voi oikein kysyä. Vanhin lapsistaan sitten kunnostautui myöhemmin uuden asuinalueensa talojen töhrijänä.
oikeasti niitä lapsia ei kannattaisi aina tehdä, vaan rehellisesti arvioida, että kykeneekö hommaan ja kykeneekö kasvattamaan lapsistaan hyväkäytöksisiä ihmisiä. Lisääntymisen ei pitäisi kuulua kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se Koivuniemen herra jotakin opettaisi.
Ei oikeastaan auta, jos kotona käytetään tukevampia keinoja.
Ei ne lapset pelkää minkäänlaista väkivaltaa. Ovat tottuneet. Keräävät vain lisää vihaa sisälleen.
Itä-Helsinki... kertoo kaiken oleellisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se Koivuniemen herra jotakin opettaisi.
Ei oikeastaan auta, jos kotona käytetään tukevampia keinoja.
Ei ne lapset pelkää minkäänlaista väkivaltaa. Ovat tottuneet. Keräävät vain lisää vihaa sisälleen.
Meinaat että jos lasta rangaistaan niin se kerää vain vihaa sisälleen? Tämäkö on se syy miksi rankaiseminen on lopetettu ja korvattu sanoituksella?