Mitä annat miehellesi joululahjaksi? Oma pää lyö ihan tyhjää.
Kaikki hyvät ideat on jo käytetty edellisinä vuosina. Mitään turhaa tavaraa en halua ostaa. Suklaa ja lahjakortit ovat taas todella persoonattomia.
Kommentit (73)
Bluetooth kuulokkeet, että kuuntelee shaissea musakkiaan niistä eikä luukuta sitä kajareista.
Partiolaisten joulukalenteri meni jo 😃
Deodorantin. Tuoksuupa ainakin paremmalta.
Sama ongelma. Viime vuonna annoin lahjaksi villapaidan ja kenkiin liukuesteet. Oli tyytyväinen. Nyt en keksi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Anna jotain naismaisen typerää, vaikkapa pieni skumppapullo ja hotelliviikonloppu oman eukon kanssa.
Tussuun sitte rusetti...
Sain palstalla ohjeita vanhemman äidin lahjan hankintaan. Ja samoin kauppakeskuksessa oli kuulutus kirjakaupasta "ratkaisemme lahjaongelmasi", menin sitten sinne. Lisäksi marketissa oli jotain juttuja.
Mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että miksi samassa taloudessa asuvalle aikuiselle ihmiselle (jos on siis puoliso), pitää ostaa mitään erillistä joululahjaa. Me ostetaan puolison kanssa aina yhteinen joululahja ja se on muutaman pvn matka keväiseen Eurooppaan.

No miksi ei antaisi toiselle joululahjaa. Minusta on kiva ilahduttaa puolisoa.
Älä anna mitään. Toiminut meillä näin monta vuotta jo molemmin puolin.
Niinä vuosina kun ei tule vastaan mitään hyvää ideaa, en laita pakettiin yhtään mitään. Paitsi niinä vuosina kun lapsi oli sen ikäinen että olisi ihmetellyt asiaa, silloin sai kalsarit tai sukkia tms.
Tänä vuonna on festarilippu kesälle. Ja kyllä, aion mennä itse mukaan.
Joku ihana hemmottelupaketti kylpylässä tai herkkukori tuoksukynttilöineen :)
Todennäköisesti en tunne miestäsi, joten kerron mitä itselleni kelpaisi...
Jokin hyvä viski kelpaa aina: Glenmorangie Signet, Glenfarclas 25, Benriach 21 tai vähän keskihintaisempaa osastoa Aberlour Abunadh tai Lagavulin 16.
Sporttivaatteita menee melkoinen pino vuoden aikana, joten nekin kelpaa aina (ei kenkiä, ne ovat hankalat ostaa toiselle).
Uusi älykello, jos ei jo ole (päivittämistä voi harkita, jos olemassa oleva on 3+ vuotta vanha laite).
Laadukkaille kauluspaidoille on käyttöä.
Siinäpä jotain, olkaa hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Joku ihana hemmottelupaketti kylpylässä tai herkkukori tuoksukynttilöineen :)
Miehelle?
Meillä mies on se, joka vaatii että kaikille on lahjat, myös aikuisille. Kuitenkaan hänellä ei ole mitään ajatusta niihin lahjoihin vaan saan aina saman lahjan ja laitan sen kaappiin edellisten joukkoon. Turhauttavaa.
Niinpä minäkin ostan hänelle vaan jotain käyttötavaraa eli tyyliin sukat tai t-paidan. Niille sentään tulee käyttöä.
Tulemme hyvin toimeen ja ostamme itsellemme pitkin vuotta kaikenlaista. Jouluna haluaisin ennemmin nauttia tunnelmasta ja seurata lapsen iloa. Miehelle se paketin saaminen on kuitenkin hämmentävän tärkeä asia, joten tällä mennään. Sukat pakettiin.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti en tunne miestäsi, joten kerron mitä itselleni kelpaisi...
Jokin hyvä viski kelpaa aina: Glenmorangie Signet, Glenfarclas 25, Benriach 21 tai vähän keskihintaisempaa osastoa Aberlour Abunadh tai Lagavulin 16.
Sporttivaatteita menee melkoinen pino vuoden aikana, joten nekin kelpaa aina (ei kenkiä, ne ovat hankalat ostaa toiselle).
Uusi älykello, jos ei jo ole (päivittämistä voi harkita, jos olemassa oleva on 3+ vuotta vanha laite).
Laadukkaille kauluspaidoille on käyttöä.
Siinäpä jotain, olkaa hyvä.
Jep. Ja tässä sitten realistinen vinkkilista:
Viski menee hukkaan, kun vetää viinaa kaksin kädin salaa sutotallissa. Halvin virolainen votka sopii tuohon paremmin.
Edellinen kohta selittää sen, miksi niitä sporttivaatteita ei kulu. Collegehousut käy, kun niissä on venyvä vyötärö.
Sai sisaruksiltaan lahjaksi älykellon (kalliin). Myi sen pois käyttämättömänä neljänneksellä ostohinnasta. Uusi telkan kaukosäädin on parempi, kun edellisen hakkasi hajalle jäkeä katsoessaan.
Kauluspaitaa käytti viimeksi 2v sitten isänsä hautajaisissa. T-paita neljällä X:llä on sopiva. Sopii niiden collegehousujen kanssa.
Reinot - ne on niin jumalattoman liukkaat, että hyvässä lykyssä kaatuu ja teloo itsensä sairaalakuntoon jo ennen uutta vuotta, niin kerrankin voi rauhassa lasten kanssa smpua muutaman raketin 😍
Meillä lahjat ovat aina elämyslahjoja, tehdään viikon Kanarian reissu jouluviikolla ja vuosipäivänä ja mun synttäreillä kahdeksi viikoksi thaimaaseen.
Viimeksi ostin miehen synttärilahjaksi kylpyläviikonlopun.
Ollaan 26 ja 35-vuotiaita
Anna jotain naismaisen typerää, vaikkapa pieni skumppapullo ja hotelliviikonloppu oman eukon kanssa.