Sanna Marin näytti, että vaikka presidentti vaihtuu, kuningatar on ja pysyy
Kansan palvoma ikoni valaisi koko Linnan saapuessaan juhliin.
Kommentit (121)
Ei hänestä tullut mikään kuningatar mieleen. Pukukin oli tavallinen. Ei erottunut millään tavalla.
Koko kansa kohahti (persutkin vahingossa), kun ensimmäiset kuvat nähtiin kuningattaresta saapumassa juhliin. Karisma peittoaa presidentin.
Eikös Sannan puku ollut kuin jostain sinimustan bileistä? Toiko hän ilmi jotain piiloviestiä?
Kireä ilme neidin kasvoilla kyllä kertoo kaiken. Ei lähimainkaan palvonnan arvoinen matami.
Tyylikäs! Hyvin istuva yksinkertainen, musta puku, kaunis ja tyylikäs. Ei tarvita rimpsuja ja tyllejä kun naisella on karismaa ja osaa kantaa itsensä pukunsa.
En arvosta kyseistä naista ollenkaan. Voit olla ulkoisesti kaunis mutta sisäisesti ruma, köyhä ja tyhmä. Mieluummin sisältö ennen tyhjää kuorta. En ymmärrä tämän naisen tarkoitusperiä. Vaikuttaa moraalittomalta oman edun tavoittelijalta.
Romahdin, kun Orposta tuli pääministeri. Sitä eivät hermot tahdo edelleenkään kestää.
Sanna Marinin hallituksen tuhoja korjataan vuosia.
Sanna runnoi sote-uudistuksen läpi. Ei mennyt alkuunkaan tuubiin. Paskan korjaaminen jäi Orpon hartioille
PS. Hieno juhlapuku oli Sannalla. Ei tosin riitä jos osaamista ei ole niin sitä ei ole. Kauhalla ei voi ottaa jos lusikalla on annettu
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marinin hallituksen tuhoja korjataan vuosia.
Sanna runnoi sote-uudistuksen läpi. Ei mennyt alkuunkaan tuubiin. Paskan korjaaminen jäi Orpon hartioille
PS. Hieno juhlapuku oli Sannalla. Ei tosin riitä jos osaamista ei ole niin sitä ei ole. Kauhalla ei voi ottaa jos lusikalla on annettu
"Herra" Orposta ei ole yhtään mihinkään: luikkii pakoon, kun pitäisi ottaa vastuuta jostain ikävästä tapahtumasta (esim. tapaus Vornanen). Mutta muuten äijä on kyllä täysin joustamaton (esim. taannoiset ay-lakot). Siinä se on todellinen paikallisen sopimisen "ammattilainen".
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa viihdettä kun katkerat peräkammarin per su runk ka rit vetää pultteja San nan upeasta olemuksesta. 🤣
Viime vuonna Sanna oli kuin jumalatar kauniissa keltaisessa puvussaan. Nyt tuollainen tylsä mekko. Samanlaisia on halpahallin vaaterekit täynnä. Aika laihakin on jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöljät palvovat entistä pääministeriä joka ei itse maksanut edes omia aamiaisiaan. Tyypillinen sosialisti, käsi kansan taskulla joko ajan.
Marin on aamiaisensa maksanut. Sekin oli käsittämätön rimanalitus ettei pääministerille kuulunut aamupalaa. Kuitenkin virkamiehet ja poliitikot syövät, juovat ja matkustelevat veronmaksajien piikkiin minkä ehtivät. Ihan tavanomaisissa kokouksissa keskellä päivää hyviä viinejä, väkeviä jne. Mutta eihän raskasta työtä keskellä koronaa tehnyt naispääministeri saa edes aamupalaa. Sitä paitsi Marin sai väärää tietoa virkavastuulla toimivalta virkamieheltä eli maksumieheksi olisi pitänyt laittaa tämä kaveri, mutta taisi olla kokoomuslainen.
Valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Timo Lankinen, kokoomuslainen, valehteli Marinin lisäksi aiemmin Kiviniemelle ja Kataiselle. Koko porukka söi aamiaiset (Katainen myös lounaat ja päivälliset) valtion piikkiin. Vain Marin maksoi kaiken takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kansa palvo, vain demarivasemmisto ja sielläkin on jo soraääniä joukossa. Marin on oikea samppanjasosialisti, jonka palvominen ei sovi omilla aivoillaan ajattelevalle. Marin otti neljässä vuodessa velkaa Suomen kansalaisten niskaan 44 000 000 000 , 00 €, siinä sitä onkin palvomista, oikea " velkakuningatar"
Eduskunnassa on satoja ksnsanedustajia, niin väitätkö, että Marin otti velan yksin, vaikka sadat kansanedustajat olivat sitä vastaan?
Muistaakseni korona-aikana kaikki huutivat yhdessä kuorossa, että mm. yirttäjille on jaettava korinatukea, koska muutoin seuraa konkursseja.
Lisäksi Orpon ottama velkavuori tulee olemaan vähintään 55 miljardia eikä se edes välttämättä riitä. Mitä sillä saa? Yksityiset lääkäriasemat ainakin saa tukea, samoin hyvätuloiset kokkarit sekä Tunnin junan turkulaisen Orpon kavereille jolla matka kestää 1h 20min eikä tuntia.
Ehkä olisi hyvä tajuta, ettei Sanna ola kansan palvoma, vaikka sinä palvot sitä linssiludetta.
Eikö kukaan ole kertonut sinulle, että Suomi on tasavalta ja siksi presidentit vaihtuvat aina toisinaan. Kuningatarta ei ole.
Kansa ei valinnut tätä naista pääministeriksi. Oikaisi virkaan puolueen kautta. En arvosta ihmistä, joka pelaa liiaksi oma ego edellä. Tästä naisesta huokuu kylmyys ja laskelmoiva itsekkyys. Hyvä puhumaan mutta varsinainen sisältöosaaminen on heikkoa.
Orpo ja Purra sekä tämä kovia arvoja suosiva nykyhallitus ei ole mikään Suomen riemuvoitto sekään. Meno alkaa olla sen verran ruokotonta, että maasta poistuminen on monella mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Kansa ei valinnut tätä naista pääministeriksi. Oikaisi virkaan puolueen kautta. En arvosta ihmistä, joka pelaa liiaksi oma ego edellä. Tästä naisesta huokuu kylmyys ja laskelmoiva itsekkyys. Hyvä puhumaan mutta varsinainen sisältöosaaminen on heikkoa.
Alusta asti toisteli sopivia fraaseja ja osoitti opiskelleensa valtiohallinnan prosessit, joita sitten toisteli miten toimitaan. Ulkoaopitun leiman antoi. Iso apulaiskaartti varmaan auttoi taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole kertonut sinulle, että Suomi on tasavalta ja siksi presidentit vaihtuvat aina toisinaan. Kuningatarta ei ole.
Jokin sylttytehdas kauppaa Sannaa koko ajan medioihin. Aivan kuin olisi astunut ylhäältä meidän tavallisten tallaajien pelastajaksi.
Tuskin on Sannan omaa vikaa.
Mahtavaa viihdettä kun katkerat peräkammarin per su runk ka rit vetää pultteja San nan upeasta olemuksesta. 🤣