Hurstin itsenäisyysjuhla paljon tärkeämpi kuin linnan juhlat
Kommentit (6)
Näistä hursti tempauksista ois mielellään nähnyt. Oli varmaan tunnelmaa ja tavallista kansaa.
Juhli sitten sitä, me muut katotaan linnanjuhlia.
Tärkeää työtä Hursti tekee toki. Mutta on myös moninkertaisesti tuomittu rattijuoppo.
Hurstin juhlat ovat helsinkiläisille, ei sinne muualta köyhät pääse. Linnan juhlat on ollut vuodesta 1922. Sodan jälkeen jätettiin veteraanit yksin, elivät kuka missäkin moni asunnottomana kaduilla tenupullo kädessä ja sai vain haukut vasemmistolta. Nyt sitten pitää järjestää ruokaa juopoille nenä eteen.
Juu, kylläkyllä. Suomi ei siis saisi juhlistaa itsenäisyyttä virallisesti ollenkaan, koska Hursti? Arvostan itsekin Hurstin ja jo hänen vanhempiensa työtä, mutta Linnan juhlat eivät ole pois häneltä, eivätkä sinulta, maksajasta huolimatta. Itsenäisyytemme on kullan arvoinen, ja sitä kuuluu juhlistaa valtiotasolla asianmukaisesti.
Kaikki te, jotka vingutte Linnan juhlista, olettehan laittaneet kortenne kekoon itsekin vähävaraisten auttamiseksi? Näin joulun alla varsinkaan ei voi olla törmäämättä erilaisiin suoraa apua tarjoaviin yhteisöihin, joiden kautta voi itsekin auttaa, kuten Nuorkauppakamarin joulupuut, Lionsien keräykset, Pelastusarmeijan joulupata jne. Osallistun kykyjeni mukaan joka vuosi näihin keräyksiin, joissa apu menee suoraan perille ilman, että kukaan nykäisee kulut välistä. Joulukorttirahat ovat saaneet uuden kohteen jo vuosia sitten.
Up