Millaista on olla traumatisoituneen ihmisen elämä?

Pelokas säikky, levoton, ahdistunut. Ei uskoa paremmasta huomisesta. 24/7 ajatus : kohta tapahtuu jotain josta en selviä.

Yksinäistä.......

Vierailija kirjoitti:

Pelokas säikky, levoton, ahdistunut. Ei uskoa paremmasta huomisesta. 24/7 ajatus : kohta tapahtuu jotain josta en selviä.

Mulla on aika sama. Tässä yritän siis vähän miettiä että olenko traumatisoitunut vai ADHD:sta kärsivä. 

Minä olen myös tosi pelokas (mitä vain voi tapahtua ja tulee katastrofiajatuksia alituiseen) ja normaali elämä on kuormittavaa. Sisäinen levottomuus ja etenkin ihmisten lähellä oleminen nostaa kierrokset ja tuntuu koko ajan että minun täytyy tehdä jotain, miellyttää ja palvella koska en riitä itsenäni vaan täytyy yrittää, jotta toinen ihminen viihtyisi. Silti tuntuu etten koskaan riitä ja hävettää alituiseen. Siksi olen yksityiselämässä aika erikoitunut eikä voimat riitä edes harrastuksiin (koska olen niissäkin huono tai hävettävä). 

Ap

Menen ulko ovesta ulos. Olen Minna. Tulen kotiin olen ritva. Ajan autolla olen vataska. Leikin lasten kanssa olen Sirja. Istun baarissa olen ripa. Duunissa Irina. 

Hyvin nää lauma on lokeroinut traumansa rooliensa alle.

Ahdistaa ja välilläkatastrofiajatukset ottaa vallan... Pakenen ahdistavia tunteita "projekteihin". Olen korkeasti koulutettu ja saan hyvää palkkaa, on perhe ja hyvä mies. Lapsuudessa päätin, että mun elämä ei tule olemaan samanlaista kuin lapsuuden perheeni sekoilu. 

Pitkä terapiajakso auttoi lapsen syntymän jälkeen, etten itse sairastunut pahemmin. Sain työkaluja tunnistaa ja säädellä tunteitani, työstää suhteitani perheeseeni ja apuja omien rajojen asettamiseen. 

Edelleen liikaa energiaa ja huolehtimista menee lapsuuden perheen ongelmien hoitamiseen. Yritän rajata sitä aktiivisesti ja pitää omista rajoistani kiinni. 

Koen häpeää ja riittämättömyyden tunteita, itsetunto on huono. On vaikea ylläpitää ajatusta siitä, että kelpaan ja riitän, vaikka olen ulkoisesti menestynyt ja pärjään hienosti esim. työelämässä.

Olen tehnyt valtavasti töitä itseni kanssa terapiassa, jotta osaisin kohdata ja käsitellä tunteeni ja jotta pystyn ylläpitämään rajoja. Itsen aito kohtaaminen, vaikkakin on ollut kivuliasta, on auttanut siihen, että sen jälkeen myös muiden kohtaaminen on ollut mahdolista. Pikku hiljaa luottamus ja yhteys muihih ihmisiin on lisääntynyt, mikä on ollut korjaavaa. 

Valitettavasti elämäntilanteeni on tälläkin hetkellä traumatisoiva, kuormittava ja pakotetusti sellainen, etten pysty saamaan tiettyihin ihmissuhteisiin etäisyyttä. Vaatii tosi paljon ponnistelua pysyä rakentavana ja jaksaa yhä uudestaan ja uudestaan uskoa sekä itseen että muihin ihmisiin. Vaihtoehto eli eristäytyminen tuntuu kuitenkin huonommalta, vaikka nykyinenkin, jatkuvan rohkeuden kaivaminen itsestä, vaatii ponnistelua.

Rohkeutta myös muille traumojensa kanssa kamppaileville 💛

Up

Jatkuva turvattomuus. Hätääntynyt lapsenomainen ajattelu. Huoli. Kyvyttömyys rentoutua.

Aika raskasta on. Aivot ei anna hetken rauhaa ahdistavista ja hirveistä ajatuksista, muistoista. Keho on jatkuvassa stressitilassa. Itse toivon jo kuolemaa, minua ei ole mikään terapia auttanut. Olin toiveikas EMDR-terapiasta, kun kuulin että se on auttanut muita kaltaisiani vakavan henkeen ja terveyteen kohdistuneen rikoksen uhreja, mutta ei ollut minulle mitään hyötyä.

Alkoholi auttaa pienen hetken, mutta pahentaa lopulta joten sillä ei kannata itseään lääkitä.