Työnantajan toiminta
Työnantaja lupaili työn alussa asiaan kuuluvat työvälineet, mutta niitä ei ollutkaan hankittuna, kun työt alkoivat. Jouduin itse hankkimaan työvälineet eri paikoista.
Työnantajalla meni hermot siihen, että joidenkin välineiden toimituksessa kesti. Nyt olen vihdoin saanut työvälineet hankittua, mutta työnantaja on tällä välillä siirtänyt minulle luvattuja työtehtäviä pois.
Perusteluna työtehtävien pois siirtämiselle on se, että työt eivät edenneet riittävästi (kun ei ollut tarvittavia työvälineitä silloin käytettävissä). Nyt minulla on asianmukaiset työvälineet, muttei enää sellaisia työtehtäviä, joissa niitä voisin käyttää. Eikä ilmeisesti tehtäviä enää kokonaisuudessaan tulla palauttamaan, kun työnantaja valittaa, että alussa suoriutuminen on ollut heikkoa.
Työhaastattelussa tosin oli luvattu työhön myös työvälineet, ei niin että niitä joutuu itse metsästämään kissojen ja koirien kanssa. Tähän kulunutta aikaa ja välineiden puuttumisen vaikutusta tehtävien hoitamiseen ei kukaan tunnu ottavan huomioon.
Tilanne tuntuu hyvin hämmentävältä. Onko tällainen asioiden hoitaminen merkki siitä, että pulju on ns. konkurssikypsä?
Kommentit (48)
Kai tämän on pakko olla trolli... onhan? Sano nyt vielä, että nuolit työnantajalta paskarannutkin perseestä, kun sitä pyysi. Ja kyyneleet silmissä polvillasi ylistit mahdollisuutta.
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitä omistajaa pelkäät? Ihminen sekin on. Ilmeisesti. Mene ja selvitä asia turhan voivottelun sijasta.
Olen yrittänyt. Työnantaja ei kuuntele, jolloin asioita ei saa selvitettyä.
Vierailija kirjoitti:
Älä yritä sanoa, vaan sano selvästi. Mieluiten sähköpostilla, jotta siitä jää sinulle todiste.
Ja hae muualle!
Olen laittanut sähköpostia asiasta, jopa useampaan kertaan. Täytyy laittaa hakemuksia menemään.
Keräät kamaa hyllyistä ja myyt, ostat rahoilla työvehkeet.
Vierailija kirjoitti:
Kai tämän on pakko olla trolli... onhan? Sano nyt vielä, että nuolit työnantajalta paskarannutkin perseestä, kun sitä pyysi. Ja kyyneleet silmissä polvillasi ylistit mahdollisuutta.
Olisikin trolli. Kävi paska säkä töitä hakiessa. Etukäteen ei voinut tietää sitä, ettei uudessa paikassa mikään toimi.
Vierailija kirjoitti:
Keräät kamaa hyllyistä ja myyt, ostat rahoilla työvehkeet.
Työvälineet löytyvät. Tässä vaiheessa niille ei vain ole enää tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Kai tämän on pakko olla trolli... onhan? Sano nyt vielä, että nuolit työnantajalta paskarannutkin perseestä, kun sitä pyysi. Ja kyyneleet silmissä polvillasi ylistit mahdollisuutta.
Koeajalla on hankalaa olla tekemättä mitään, jos tarvitsee työpaikan.
Älä yritä sanoa, vaan sano selvästi. Mieluiten sähköpostilla, jotta siitä jää sinulle todiste.
Ja hae muualle!