Oletko ikinä tuntenut vihamielisyyttä lastasi kohtaan?

Kyllähän se jälkikäteen tuntuu pahalle, mutta kun se tilanne aina tulee uudestaan jotta stna! :D

ja monesti

Elämää

kun ärsyynnyn uhmailuun ja joskus karjaisenkin, välillä täytyy mennä itse jäähylle : (

ja itse on jo valmiiksi väsynyt ja pitäisi pienempääkin huomioida.. näitä hetkiä ei onneksi kovin usein tule ja ajatuksiahan ne vain on.

Miten iso aikuinen, elämää nähnyt ja kokenut voi oikeasti vihata pientä ruipeloa, joka ei tiedä mistään mitään?

sellasta se on, perhe-elämä



ei tunteet tapa

Nyt en ole vihantunteita tuntenut piiiitkään aikaan johtuen helpommasta elämäntilanteesta (moenlla eri tavalla). Nyt kun katson taaksepäin sitä aikaa kun tunsin voimaksatakin vihan tunnetta lapsiani kohtaan, ymmärrän että olin äärimmäisen väsynyt. Jaksamiseni äärirajoilla.



Voisiko sinulla olla sama juttu, olet väsynyt? Voisitko mitenkään helpottaa elämääsi? Pääsetkö koskaan yksin tuulettumaan, ilman lapsia? Onko sinulla ja miehelläsi yhteistä aikaa koskaan? Onko taloudellinen tilanteenne heikko(voisiko sitä mitenkään parnataa?



Mieti kaikkia tekijöit' ä, mitkä elämässäsi aiheuttaa stressiä ja väysmystä. Mitä niille voisi tehdä?

Helppoahan niitä alle 3.v on pitää enkeleinä. Kaikki normaalit ihmiset tuntee vihaa myös lapsiaan kohtaan.

kiukkuinen olen kyllä ollut ja räyhännytkin.

Omasta mielestäni on oikeasti epänormaalia, jos jokun väittää olevansa aina hillitty ja rakastavansa lapsia 100%:sti, ilman mitään negatiivisa tunteita. Se ei voi olla tottaa, kyseessä on omien tunteiden tukahduttaminen.

Vierailija:

Miten iso aikuinen, elämää nähnyt ja kokenut voi oikeasti vihata pientä ruipeloa, joka ei tiedä mistään mitään?

Vierailija:

Voisiko sinulla olla sama juttu, olet väsynyt? Voisitko mitenkään helpottaa elämääsi? Pääsetkö koskaan yksin tuulettumaan, ilman lapsia? Onko sinulla ja miehelläsi yhteistä aikaa koskaan? Onko taloudellinen tilanteenne heikko(voisiko sitä mitenkään parnataa?

lapsemme ovat aivan äärimmäisen temperamenttisia, eikä lastenhoitajia siksi ilmoittaudu jonoksi ovelle... he eivät halua yhtäkään sellaista päivää, joita minulla on seitsemän viikossa : )

pääsen yksin, kun mies on lasten kanssa, yhdessä emme, talous on ihan reilassa.

tänään on taas sellainen päivä, että huhhuh. Lapset liittoutuivat keskenään ja pitivät lystiä kun äiti saadaan hajalle. No, jaksoin olla suhteellisen rakentava, mutta mielessä kävi että perkuleen riiviöt.

ap

tuskin ne sun lapses sen enempää riiviöitä ovat kuin muidenkaan, nyt RYHDISTÄYDY tai hanki itelles apua

morkkikset tulee aina. Olen kyllä päättänyt etten tee enempää kuin yhden. Jos jatkan näin, en ole sovelias äidiksi. Koetan elää asian kanssa ja paranta tapani, mutta useampia lapsia en halua tähän sotkea.

kuulla useimmiten. Vaikka kuinka hyvin yritän häntä hoitaa, niin päivittäin järkyttäviä itkuhuutokohtauksia, johon ei mikään auta. Niin siihen vihantunteeseen.. kun vuosikausia hoitaa lasta ja " kiitoksena" hoidosta on ainainen itku ja huuto yötä päivää (toki myös rauhallisia hetkiä) niin jossain vaiheessa on vain tullut sellainen vihan tunne lasta kohtaan. En kuitenkaan vihaa lastani kokopäiväisesti vaan vihan tunteet tulevat pintaan esim. kun hän huutaa kun olisi aika syödä tai käydä nukkumaan jne.. Lisäksi pinnaa kiristää sellaisetkin pikkujutut kun 6-vuotiaan kainaloihin asti tursuvava kakka (ei ymmärrä että pissa ja kakka pitäisi tehdä muualle kuin vaippaan ja näitä vahinkoja sattuu tosi usein..). Sitten kun päivä menee hyvin, en tunne vihaa vaan olen iloinen että menee hyvin.

Se on siis sellaista on/off vihaa joka tulee ja menee.

Nyt olemme saaneet lapsellemme tilapäishoitopaikan jossa hän saa olla yhden viikonlopun kuukaudessa ja toivottavasti tämä auttaa jaksamaan paremmin arkea ilman vihantunteita.

Olit rohkea kun kirjoiti noin



ap

Minulla on tosin helppo vauva. Tiedä sitten kun iskee uhma niin luulisi jossain vaiheessa myös kielteisten tunteiden tulevan. En tiedä tulenko tuntemaan sitten syyllisyyttä noin luonnollisista tunteista. Syyllisyys lienee paikallaan vasta kun sanoo ne tunteet lapselle ääneen.

Oli rohkeaa kirjoitta noin avoimesti - itse en pystyisi tuohon, mikä on teillä arkipäivää, joten ihailen sinua suuresti! Vaikka lapsesi ei osaa puhua, olet hänelle tärkein ihminen koko maailmassa -no, se nyt lienee sanomattakin selvää!



Annoit taas vähän ajattelemisen aihetta; vahingossa kaatunut mehulasi ei ole ongelmista suurin, joten yritän itsekin vähän relata täällä kotona.

itse ärsyynnyn tosi helposti kaikista pienistäkin asioista, vihaa tunnen silloin kun näen että lapsi tahallaan ärsyttää.



Muistan lapsena tunteneeni vihaa äitiä ja isää kohtaan, vaikka he suunnattomasti minusta välittivätkin. Minusta kaikki t unteet ovat perheen sisällä sallittuja, kunhan osaa käsitellä oikein tunteitaan ja että se vihan tunne ei kasva liian suureksi, vaan on enemmänkin hetkellistä.

Mutta samalla myös surua, ikävää, pettymystä. Kovaa tuskaa.



Poikani on juuri vangittu murhan yrityksestä epäiltynä.