Ristiäisiasiaa kyselee ateisti

Itse olen ateisti ja olin pitkästä aikaa ristiäisissä. Täytyy sanoa, että alkoi ahdistaa ne papin puheet. Ne olivat niin poissulkevia. Eli oletuksena kaiken puheen pohjalla oli, että kaikki huoneessa olijat ovat seurakunnan jäseniä ja uskovat jumalaan. Minä, miheni ja lapseni eivät kuulu kirkoon eikä tunnusta mitään jumalaa. Koin tilanteen ahdistavana. Jos kyseessä olisi vielä oma lapseni ja tuntisin siinä tilanteessa, että lapseni liitetään johonkin porukkaan, joka sulkee minut ulkopuolelleen - taitaisi tulla traumaattinen kokemus. Ristiäiset on todella uskonnollinen juhla. Kyllä mä viellä joulukikot yms. kestän, mutta ristiäisiin en enää mene. Ihmettelen todella, jos ap suostuu siihen, että lapselle pidetään perinteiset ristiäiset.

Ei pitäisi olla koulun tehtävä hoitaa lapsen uskonnollista kasvatusta. Sen pitää olla kodin ja oman seurakunnan tehtävä. Kaikille tulisi opettaa elämänkatsomustietoa, joka olisi paljon järkevämpää kuin jokaiselle eri uskonnolle järjestettävät omat uskontotunnit!

Miksi koulun pitäisi opettaa, kun uskon pitäisi olla jokaisen henkilökohtainen asia/perheen sisäinen asia?

Jos kerran uskon ja elämänkatsomuksen pitäisi olla perheen sisäinen asia, niin kaikki tällaiset tunnit pitäisi poistaa opetussuunnitelmasta.

Miten sukulaiset ym suhtautuivat tuohon ettei kasteta. Ja miten lapsen elämä tulvaisuudessa eroaa näistä jotka kastetaan? Eli saako lapsi osallistua uskonnonopetukseen normaalisti. Tiedän että jos ripille haluaa, pitää kastaa ennen sitä.

Me vanhemmat kuulutaan kirkkoon, mutta ei olla millään tavoin uskonnollisia. Esikoinen on kastettu, mutta harkitsimme jo silloin että jättäisi kastamatta koska se ei vain tunnut "oikealle". Nyt toinen lapsi syntyy alkuvuodesta ja vakavasti harkitsen kastamatta jättämistä. Vai onko se outoa ja hankalaa kun vanhemmat ja esikoinen on kastettu. En tietenkään haluaisi ongelmia tälle lapselle myöhemminkään asian suhteen.

että lapsi oppii ymmärtämään erilaisia elämänkatsomuksia. Uskonnot ovat merkittävä osa maailman kulttuureita ja ihmisten elämäntapaa. Elämänkatsomustiedossa opetetaan uskontoja neutraalissa hengessä, tasa-arvoisesti. Myös pohditaan etiikkaa yms. mikä kuuluu uskonnon opetukseenkin, mutta missään kohdassa ei etsitä ratkaisua vain yhdestä elämänkatsomuksesta käsin.

Ei pitäisi olla koulun tehtävä hoitaa lapsen uskonnollista kasvatusta. Sen pitää olla kodin ja oman seurakunnan tehtävä. Kaikille tulisi opettaa elämänkatsomustietoa, joka olisi paljon järkevämpää kuin jokaiselle eri uskonnolle järjestettävät omat uskontotunnit!

Miksi koulun pitäisi opettaa, kun uskon pitäisi olla jokaisen henkilökohtainen asia/perheen sisäinen asia?

Jos kerran uskon ja elämänkatsomuksen pitäisi olla perheen sisäinen asia, niin kaikki tällaiset tunnit pitäisi poistaa opetussuunnitelmasta.

hän saa sinne mennä eikä edes ole pakko ottaa kasteta sen takia. Eikä se vanhempana kastaminenkaan mikään ongelma ole. Rippikouluikäinen on kuitenkin kykeneväinen päättämään uskonasioista toisin kuin vauva...



Ei siis ole tämän(kään) asian kanssa ongelmia, vaikka ei vauvaa kastaisikaan.

Ei sitä voi sivuuttaa, vaikkei itse Jumalaan uskoisikaan. Lapselle tulee mielestäni antaa oikeus oppia kulttuuriaan ja siksikin uskontotunnit ovat tärkeitä.



Miksi pitää mennä Protu-leirille, jos ei mene riparille? Siksi, että kulttuuriin kuuluu mennä tähän aikuistumisriittiin. Miksi järjestää nimi- tai vauvajuhlat; nehän ovat vaan kastejuhlan kopiointia? Jos ei usko kristittyjen tavalla, miski ihmeessä elämässä pitää sitten yrittää matkia kristittyjen tapoja ja vaikka viettää joulua. Naurettavaa; olisitte sitten kuten Honda-miehet...



Kastamatta jättäminen on sekin leimaamista ja voi hankaloittaa just riparia, naimisiinmenoa jne. Minä suosittelen, että kastatte lapsen; se on kaunis tapa eiä ainakaan vahingoita ketään!

mutta myös suomalaista perimää kristinuskon kautta.Oletteko lukeneet esim alakoulun uskonnonkirjoja. Tosi tiukka asiaa oikeasta ja väärästä, pahasta olosta ja vaikka mistä!

Ja mitä sinä tiedät ateistien riiteistä?? Katsot noita ateistien tapoja kristityn kulttuurisesta näkövinkkelistä.

Naimisiin kuule pääsee ihan kirkkoon kuulumatonkin, ellet sitä vielä tiedä! Minä ja kaikki kaverini olemme menneet naimisiin maistraatissa. Ei ollut ollenkaan hankalaa.

Lapsihan nimenomaan oppii kulttuuriaan omilta vanhemmiltaan. Hänet voi myös laittaa pyhäkouluun, jos omat kristillisen kasvattajan taidot eivät riitä. AP:ta ei taida harmittaa se, että lapsi pääsee ET-opetukseen?

Ei sitä voi sivuuttaa, vaikkei itse Jumalaan uskoisikaan. Lapselle tulee mielestäni antaa oikeus oppia kulttuuriaan ja siksikin uskontotunnit ovat tärkeitä.

Miksi pitää mennä Protu-leirille, jos ei mene riparille? Siksi, että kulttuuriin kuuluu mennä tähän aikuistumisriittiin. Miksi järjestää nimi- tai vauvajuhlat; nehän ovat vaan kastejuhlan kopiointia? Jos ei usko kristittyjen tavalla, miski ihmeessä elämässä pitää sitten yrittää matkia kristittyjen tapoja ja vaikka viettää joulua. Naurettavaa; olisitte sitten kuten Honda-miehet...

Kastamatta jättäminen on sekin leimaamista ja voi hankaloittaa just riparia, naimisiinmenoa jne. Minä suosittelen, että kastatte lapsen; se on kaunis tapa eiä ainakaan vahingoita ketään!

Meidän lapsi on vielä ihan vauva, joten en ole noita kouluasioita vielä miettinyt. Nuo kouluaineet ehtivät vielä muuttua ennen hänen kouluikäänsä.



En kuitenkaan usko, että uskonnonopetus poistuu koulusta, mitä toivoisin, koska mun mielestä oman uskonnon opetus kuuluu kullekin kirkolle tai uskontokunnalle. Tällaista opetusta ovat esim. kirkon järjestämät pyhä- ja rippikoulut. Silloin voisi kirkkokin miettiä enemmän toimintaa muille kuin ihan naperoille (nyt muskarit) ja mummoille. Sillä välillä olevat oli kun vielä itse kuuluin kirkkoon, lähes tyystin unohdettu.



Koululle kuuluu mielestäni eri kulttuurien ja oman kulttuurin opetus. Sen osa ovat toki eri uskonno ja uskontoihin sidoksissa olevat perinteet, mutta siinä ei opetettaisi asioita ehdottomana totuutena kuten nykyisin (tai omana aikanani) uskonnon tunnilla. Kannatan myös nykyistä laajempaa historian opetusta kouluihin. Esimerkiksi Suomen historiaan liittyy olennaisesti kristinusko ja sen vaikutukset (mm. lukutaidon tuominen ja kirkkotaidekin). Kun uskonnon opetus kouluissa lopetettaisiin, historian ja kulttuurien opetusta voisi merkittävästi laajentaa.



Kuten ehkä viesteistäni päättelet, olen kuulunut kirkkoon ja saanut perinteisen luterilaisen kasvatuksen uskontotunteineen ja ripareineen. Olen kuitenkin myöhemmin eronnut kirkosta. Nähdäkseni lapsellani on mahdollisuus, jos tällä hetkellä menisi kouluun, valita elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetuksen välillä. Valitsisin hänelle elämänkatsomustiedon. Mun tehtävä kasvattajana on sitten täyttää niitä aukkoja sivistyksessä, joita esim. valtakulttuurin tuntemisen osalta tästä valinnastani hänelle jää.



Sivumennen mainiten totean, että joillain taisi nyt keskutelu äityä tällä välin suorastaan riitelyn puolelle. Pitäisikö lukea ap:n viesti uudelleen ja palata ihan asiallisesti otsikon aiheeseen? Tämä mun oma viestini meni jo ihan otsikon viereen, mutta vastasin aiemmin esitettyyn kysymykseen.

Et kai tosiaan pidä ketään noin tyhmänä. Ymmärsit varmasti, että kirkkohäitä haluavalle voi olla hankalaa yhtäkkiä saada kaste ja käydä rippikoulu, sillä ilman niitä kirkollinen vihkiminen ei onnistu. Aika moni haluaa kirkkohäät, vaikkei uskosta olisi tietoakaan.



Tiedän myös tarkkaan, mistä joulun pukit ja moni muu asia ja juhla on peräisin. Totta kai kulttuuria opitan vanhemmilta, mutta suomalaisessa yhteiskunnassa nyt ei voi sivuuttaa kristinuskoa. Tulepa sairaalapäivystykseen katsomaan, mitä somalikulttuuri tekee meille -aika kaukana toisistamme ollaan.

että lapsi oppii ymmärtämään erilaisia elämänkatsomuksia. Uskonnot ovat merkittävä osa maailman kulttuureita ja ihmisten elämäntapaa. Elämänkatsomustiedossa opetetaan uskontoja neutraalissa hengessä, tasa-arvoisesti. Myös pohditaan etiikkaa yms. mikä kuuluu uskonnon opetukseenkin, mutta missään kohdassa ei etsitä ratkaisua vain yhdestä elämänkatsomuksesta käsin.

Mikä takaa sen, että et:n opetukset ovat perheen elämänkatsomuksen mukaisia? Maailman kulttuureja ja ihmisten elämäntapaa oppii parhaiten matkustamalla ja tutustumalla eri maihin ja niissä asuviin ihmisiin. Ei sitä luokkahuoneessa opi. Etiikan kasvatus pitää myös lähteä kotoa käsin.

Minä suostun mieheni toiveeseen, koska hänelle tuntuu olevan tärkeämpää, että lapsi kastetaan, kun minulle se, että lasta ei kastettaisi. Niin ehdoton en ole oman uskonnottomuuteni suhteen, että tästä asiasta kärsisin, tai ajattelisin lapsen saavan ikuiset traumat kun on seurakunnan jäsen.

Itse kuulun kirkkoon, mutten usko mihinkään jumalaan. Kirkkoon kuulun lähinnä siksi, että uskon kirkon tekevän hyvää työtä huono-osaisten eteen. Lähinnä siis humanitäärisistä syistä.



Käyn sujuvasti kirkollisissa tilaisuuksissa jos tilanne niin vaatii, vaikken usko mihinkään siellä puhuttavaan. Minä en vain yksinkertaisesti välitä. Sillä ei ole mitään merkitystä minulle, eikä noiden juttujen kuunteleminen ole millään tavalla minulta pois.



Tavallaan kahdehdin uskovia ihmisiä, heillä on vaikeina aikoina jokin mihin turvautua. Kuitenkin tavallaan myös säälin heitä suuresti.

Evankelis-luterilainen kastekäsitys

Luterilainen oppi määritellään ev.lut. Tunnustuskirjoissa. Niiden mukaan kaste on toimitus, jossa kastettava tulee kristityksi ja liitetään Kristuksen ruumiiseen eli universaaliin kristittyjen yhteisöön. Luterilaisen käsityksen mukaan "kaste vapauttaa synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, antaa pääsyn Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään hänen kanssaan" [2]. Kasteen pelastavan vaikutuksen ei katsota johtuvan itse vedestä, vaan siihen liittyvästä Jumalan sanasta.



Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo kasteesta: "Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (16:15-16)" Luterilaisen käsityksen mukaan tämä tarkoittaa, että usko ja kaste liittyvät yhteen ja että epäämällä lapselta kaste evätään häneltä samalla usko. Usko ymmärretään lahjaksi, joka syntyy aina evankeliumin varmoista armonlupauksista milloin ja missä Pyhä Henki hyväksi näkee.



Vaikka lupauksen pelastuksesta katsotaan koskevan vain kastettuja uskovia, myös uskova mutta kastamaton henkilö voi luterilaisen käsityksen mukaan pelastua, vaikkei sellaisesta ole lupausta. On katsottu, ettei Jumala lue kastamattomuutta synniksi, ellei kastamattomuus johdu kasteen ja evankeliumin halveksimisesta. Myös kastamattomat lapset voivat siis pelastua, mutta kastetta ei silti ole syytä lykätä eikä halveksia, koska sen kautta Jumala lahjoittaa uskon.



Vanhan kristillisen käsityksen mukaan kastamaton ei voi kuulua seurakuntaan. Lähetyskäskyn (Matt. 28:18-20) mukaan ihmiset tehdään Jeesuksen opetuslapsiksi opettamalla ja kastamalla.



Martti Luther korosti, että lähetyskäsky velvoittaa kastamaan kaikkia ihmisiä ja että kaste on Jumalan lahja eikä ihmisen ansiota, joten lapsetkin tulee kastaa. Luterilaiset puolustavat lapsikastetta Jeesuksen sanoilla, sillä Jeesus sanoi heidän mielestään lasten ottavan vastaan taivasten valtakunnan sekä kielsi aikuisia estämästä lapsia tulemasta Hänen luoksensa (Luuk. 18:16,17). Luterilaiset katsovat lasten taivasten valtakunnan vastaanottamisen osoittavan sen, että lapset uskovat. Lutherin mukaan aikuiset eivät välttämättä usko oikein, vaikka kuinka heille tulisi Jumalan sana Raamatun kautta tai kasteessa, jolloin he joutuvat kadotukseen (Mark. 16:16), mutta juuri lapsi ottaa vastaan taivasten valtakunnan eli uskoo (Luuk. 18:17). Luterilaisen opin mukaan siksi juuri lapsikasteessa usko on varmimmin läsnä.



Kolmiyhteinen Jumala on tosiasiallinen kastaja, ihminen on vain välikäsi, mitä osoittaa kastaminen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.



Hätäkasteen voi luterilaisessa kirkossa antaa kuka tahansa kristitty, kunhan se tapahtuu puhtaalla vedellä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

ekaluokasta lähtien. Kehittyisi ajattelukyky ja tapa muodostaa mielipiteitä. Huomaa täällä, että looginen ajattelu on todella monelta aikuiseltakin hukassa. Kotona vanhemmat voisi huolehtia tai olla huolehtimatta lapsensa uskonnollisesta kasvatuksesta.

Kristilliseet perinteet ja opetukset ovat suurimmaksi osaksi pakanallisia. pääsiäinen ja joulu ovat alunperin täysin pakanallisia juhlia ilman mitään kristillistä sanomaa ja jopa kristinuskon peruspilari; pyhä kolminaisuus on lainattu pakanauskomuksista. Oman kokemukseni mukaan melko harva suomalainen juhlii joulua sen vuoksi, että se on "jeesuksen syntymäpäivä". Pakanatraditiot menevät vieläkin edelle eikä läheskään kaikille juhlan merkitys ole kristillinen.



Kastejuhlat, aikuistumusriitit ja muut tapahtumat eivät todellakaan kuulu pelkästään kristinuskoon, kuten jotkin kapeakatseiset kuvittelevat. Suurin osa ihmiskunnasta on aina juhlinut niitä kulttuurista riippumatta jo ennen kristinuskon syntyä .



Kristinuskon historia Suomessa on myös melkoisen lyhyt eikä tämä uskonto ole täällä kerennyt vaikuttamaan kovin monta sukupolvea. Pakkokäännytyksen ja kiristämisen avulla sitä aikoinaan levitettiinkin, että se siitä ilosanomasta, suvaitsevuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta.

että kirkkoon kuulumattomat eivät osallistu lapsen siunaamiseen. Siitähän menisi ikään kuin pohja pois, jos joku joka ei Jumalaan usko siunaa. Tietysti pappien toive myös olisi, että kummeiksi ei otettaisi kuin kirkkoon kuuluvia, luonnollisesti. On kuitenkin vanhempien asia, millaisia kummeja he lapsilleen haluavat.

Tiedän monia rippikoulun käyneitä, jotka aikuisena eroavat kirkosta vain välttääkseen kirkollisveroja.

Jos haluat lapsesi pääsevän ET-tunneille, sun täytyy erottaa lapsi seurakunnasta.

Nähdäkseni lapsellani on mahdollisuus, jos tällä hetkellä menisi kouluun, valita elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetuksen välillä. Valitsisin hänelle elämänkatsomustiedon.

ja myös oma elämänkokemuksemme vaikuttaa siihen miten näihin kirkon menoihin suhtaudumme. Olen itse ateistiperheen jälkeläinen ja saanut kuulla siitä koko lapsuuteni, koska kristityt lapset ja heidän vanhempansakaan eivät ole hyväksyneet sitä, että olen erilainen. Minut on tuomittu helvettiin monet kerrat. Se siitä uskovaisten lähimmäisen rakkaudesta. Pappien jutut ja uskonnolliset tilaisuudet ovat minulle ahdistavia juuri näistä kokemuksistani johtuen. Minulle on kotona opetettu toisista välittämistä ja solidaarisuutta. En ole ikinä ymmärtänyt kristittyjen suvaitsemattomuutta ja sitä, että olisi olemassa vain yksi ja ainut oikea tapa katsoa maailmaa. Minulle on opetettu lapsesta lähtien, että maailmassa on monia uskontoja ja poliittisia näkemyksiä ja on tärkeää, että elämme kaikki sovussa keskenämme ja autamme toisiamme. Tätä haluan opettaa myös omille lapsilleni - ja opetankin. Kirkkoon en mene koskaan ellei nyt ole ihan "pakko". Eli häät ja hautajaiset käyn. Ristiäisiin en enää mene. Tuo eräs pitkä lainaus edellä selvittääkin aika tarkkaan miksi.

Itse kuulun kirkkoon, mutten usko mihinkään jumalaan. Kirkkoon kuulun lähinnä siksi, että uskon kirkon tekevän hyvää työtä huono-osaisten eteen. Lähinnä siis humanitäärisistä syistä.

Käyn sujuvasti kirkollisissa tilaisuuksissa jos tilanne niin vaatii, vaikken usko mihinkään siellä puhuttavaan. Minä en vain yksinkertaisesti välitä. Sillä ei ole mitään merkitystä minulle, eikä noiden juttujen kuunteleminen ole millään tavalla minulta pois.

Tavallaan kahdehdin uskovia ihmisiä, heillä on vaikeina aikoina jokin mihin turvautua. Kuitenkin tavallaan myös säälin heitä suuresti.

Juuri nyt kesällä kirkko alkoi pohtia, mitä siunaamisessa itseasiassa tapahtuu ja mitä se tarkoittaa. Tämä liittyi siihen, kun espoolainen pappi siunasi lesboparin rekisteröidyn parisuhteen. Sen jälkeen alettiin oikein miettiä, että mitä siinä siunaamisessa tapahtuu. "Siunakkoon sentään!" kiljahdin. Kirkossa on siunattu jo monta sataa (ellei peräti noin pari tuhatta) vuotta. Nytko sitä vasta mietitään, mitä se on.

Teologia elää ihan siinä missä muutkin tieteen alat ja syntyy uusia teologisia suuntauksia ja painotuksia ympäröivän maailman muuttuessa. Teologia tutkii ihmisten ajatuksia ja käyttäytymistä liittyen uskonnollisiin kysymyksiin, ja esim. vapautuksen teologia, feministinen teologia ja ekoteologia pohtivat tämän ajan ilmiöiden (yhteiskunnallinen sorto, sukupuolisen tasa-arvon kysymykset, ympäristötuhot) vaikutusta uskonnolliseen ajatteluun.

Joten kyllä siunaamisen teologiaa on pohdittu ennenkin, mutta kysymys on noussut mielenkiintoiseksi juuri mainitsemasi samaa sukupuolta olevien parien versus eläinten ja kauppakeskusten siunaamisen yhteydessä. Kysymys kuuluu: mistä siunaamisessa, kätten päälle panossa on kyse? Mitä tapahtuu siunaajassa, entä siunatussa? Voiko kenet tai minkä vain siunata? Onko siunaaminen vain ihmisten välinen "hyvän toivotus" vai liittyykö Jumala jotenkin tilanteeseen ja jos liittyy, miten? Onko kyse samasta siunaamisesta, jos siunataan kastettava lapsi, eri- tai samasukupuolinen pari, vainaja tai koti?

Heti kun alat mielessäsi vastaamaan käsitystesi mukaan kysymyksiin, alat harjoittamaan teologiaa. Tervetuloa teologien riemunkirjavaan joukkoon!