Mikä saa naisen pettämään?
Erään tutkimuksen mukaan jopa 63% avioliitossa olevista suomalaisista naisista on pettänyt miestään. Miksi?
Kommentit (59)
En tiedä.
Työskentelin paikassa, jossa pettäminen oli yleistä ja ällöttävää.
Naisissa pettäjiä olivat mm. avosuhteessa elänyt nuori nainen, jolla oli vakiosuhde työkaveriin, jonka vaimo oli viimeisillään. Naisen mies petti häntä. Naisella oli jatkuvia yhden yön suhteita. Hän häpesi kondomien ostamista, joten minä ostin hänelle kondomit. En nähnyt kondomeissä ongelmaa, mutta pettäminen oli iljettävää. Toinen oli nelikymppinen nainen, joka oli mielestäni ankean näköinen (olin nuori), mutta hän makasi useamman työkaverimiehen kanssa. Naisen mies petti häntä jatkuvasti. Kolmas pettäjä oli ala-asteikäisten lasten äiti, joka raahasi naisten neljän hengen hyttiin miehen yön aikana - onneksi olin sairaana enkä osallistunut reissulle.
Miehissä pettäjiä olivat miehet, joilla oli pieniä lapsia tai äärettömän - äärettömän! - rakas vaimo oli viimeisillään raskaana. Miehellä oli työpaikalla vakisuhde, lisäksi hänellä oli työpaikan risteilyn aikana suhde neljään (4) eri naiseen. Toinen pettäjämies oli parisuhteessa ja heillä oli pieni lapsi. Kolmas pettäjämies oli lapsettomassa parisuhteessa.
Pidin useita miehiä mukavina, mutta varatut eivät ole koskaan kiinnostaneet.
Kasvoin pettäjäperheessä, jossa äiti ihastui esimieheensä ja kumpikin heistä erosi puolisoistaan. Äiti jätti yllättäen isän ja isäpuoli jätti vaimonsa. Oksettavaa elää lapsena keskiluokkaisessa, ns. sivistyneessä perheessä, jossa seksistä jankutetaan koko ajan.
Miehenä olen huomannut, että niillä varatuilla naisilla, jotka ovat yrittäneet iskeä minua, on aina kotona selvittämättömiä ongelmia. Nuorena haksahdin pari kertaa näihin kuvioihin ja niistä seurasi paljon harmia myös minulle. Enää en varattuihin koske.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä.
Työskentelin paikassa, jossa pettäminen oli yleistä ja ällöttävää.
Naisissa pettäjiä olivat mm. avosuhteessa elänyt nuori nainen, jolla oli vakiosuhde työkaveriin, jonka vaimo oli viimeisillään. Naisen mies petti häntä. Naisella oli jatkuvia yhden yön suhteita. Hän häpesi kondomien ostamista, joten minä ostin hänelle kondomit. En nähnyt kondomeissä ongelmaa, mutta pettäminen oli iljettävää. Toinen oli nelikymppinen nainen, joka oli mielestäni ankean näköinen (olin nuori), mutta hän makasi useamman työkaverimiehen kanssa. Naisen mies petti häntä jatkuvasti. Kolmas pettäjä oli ala-asteikäisten lasten äiti, joka raahasi naisten neljän hengen hyttiin miehen yön aikana - onneksi olin sairaana enkä osallistunut reissulle.
Miehissä pettäjiä olivat miehet, joilla oli pieniä lapsia tai äärettömän - äärettömän! - rakas vaimo oli viimeisillään raskaana. Miehellä oli työpaikalla vakisuhde, li
Pettäjäperheissä mitä kuvasit lasten ja nuorten pahoinvointi on yleisempää kuin vakaissa ydinperheissä.
Läheisyyden ja seksin puute vaikka suhde muuten on erittäin hyvä. En vain kestä sitä ettei oma mies halaa eikä suukottele.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä olen huomannut, että niillä varatuilla naisilla, jotka ovat yrittäneet iskeä minua, on aina kotona selvittämättömiä ongelmia. Nuorena haksahdin pari kertaa näihin kuvioihin ja niistä seurasi paljon harmia myös minulle. Enää en varattuihin koske.
Saman huomannut. Minä lopetin varattujen kanssa silloin, kun eräs nainen oli riidan aikana vihjannut hullulle miehelleen, että haluaisi panna minun kanssa ja tuo mies oli vähällä tappaa minut, vaikka en ollut koskenut koko naiseen.

Vain tyttö voi olla uhri.
No miehet voisivat miettiä, mitä mahtaa tapahtua, kun päästää ulkonäkönsä rupsahtamaan, ei harrasta seksiä, kohtelee naista kuin huonekalua ja tämä nainen sitten kohtaakin miehen, joka kehuu, koskettaa, pitää seksikkäänä jne. Ei luulisi olevan vaikea yhtälö.
Tämä on helppo: aviomieheltä saatu huono seksi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on helppo: aviomieheltä saatu huono seksi.
Ei se lahna sitä aviomiestä kiinnosta Win Win tilanne ,voi asian nähdä näinkin.
Tutkimusten mukaan naisen pettäminen johtuu miehen tunnekylmyydestä ja laiminlyönnistä parisuhteessa, kun taas miehen pettäminen selitetään hänen luontaisella moraalittomuudellaan ja impulsiivisuudellaan, mikä tekee hänestä "sian".
Himo? Pettäminen loppuu kun Suomalia islamisoituu.
Vierailija kirjoitti:
Koska vaihtelu virkistää eikä sama mies vaan pidemmän päälle enää oikein viehätä/kiihota.
Ehkä ei sinua. Itse en 30-vuotisen avioliittomme aikana ole kertaakaan kieltäytynyt seksistä, teen myös itse aloitteita. Ketään muuta miestä en halua.
Itsellä syinä mm pitkä liitto johon saan piristystä kun on joku muu kiikarissa. Jännitys, jota tuo juttu tuon "vieraan" kanssa tuo, se että koen olevani haluttava myös jonkun muun silmissä. Ja intohimo, jota uusi ihminen saa aikaan.
Ei ole kyse omasta miehestä, hän on ihan jees aviomies eikä ole ajatustakaan erota.
En ole koskaan pettänyt häntä jota rakastin vaikka hän oli kovin vaatimaton sängyssä ja heikkolibidoinen. Nuorenakin, siis tyyliin 22-24 vuotiaana hän vaivautui muutaman kaljan otettuaan (tai baarireissulta tultuaan ympäri kännissä) jyystämään 15-20 sekuntia jotta sai tyhjennettyä omat kassinsa, kysyi vielä tuntuko hyvältä. No ei tuntunut lähinnä missään. Hän oli aina esiintynyt sellaisena kylän hurmuripoikana joka on oikein naisten kaataja, kylän tavoitelluin poikamies, pitkä komea hymypoika jonka pauloihin minäkin lankesin, koska hän piiritti ja piiritti minua. Petyin todella hänen kykyynsä pitää minua ylipäätään hyvänä, antaa mitään läheisyyttä ja erityisetsi niihin sänkytaitoihin ja olinkin tästä syystä usein ihan raivona, koska en saanut häneltä sitä mitä tarvitsin. En olisi kuitenkaan voinut pettää häntä vaan hetken railakkaamman panon takia koska rakastin häntä ... ja vain häntä, en edes nähnyt muita.
Mutta seuraavaa laastarisuhdemiestäni petin useamman kerran koska en oikeastaan välittänyt hänestä, olin vaan paremman puutteessa kaivaten exääni. Hain huomiota ja hyväksyntää ja kai jollain tavalla se kännisekoilu ja railakas ympäriinsä paneskelu oli jotain millä turrutin ikävääni ja raivokkaasti oikeutin sen koska minuakin oli petetty. Tyyliin täältä pesee, kyllä minäkin osaa, haistakaa kaikki miehet pitkä pa....a.
Ihan samat asiat kuin miehilläkin. Jos ei tule omassa parisuhteessa hyväksytyksi, arvostetuksi, edes kuulluksi tai ei omalta mieheltä saa minkäänlaista läheisyyttä, niin enne pitkää sitä ehkä haetaan muualta edes sen pienen hetken kun joku pitää hyvänä ja vaikka sitä katuisi hemmetisti, niin se on niin tärkeä asia meille naisille että sitä hellyyttä ja läheisyyttä haetaan muualta jos sitä ei kotoa saa.... tai toinen vaihtoehto on se yleinen tilanne et me naiset tullaan ihan sekopäisiksi ja meistä tulee kauheita pirtti....hirmu..a kun emme halua pettää, mutta kotoa ei saada edes silitystä, kosketusta ja halauksia, vain sitä että äijä tyhjentää itsekkäästi kassinsa 3 vko välein meihin. Kuka siihen tyytyy?
Jokatapauksessa aina miehen syytä, kuten kaikki.
Nainen syyttää aina omista raukkamaisista teoistaan miestä.
Naiset jotka pettävät miehiään ovat poikkeuksetta narsistisen luonteenlaadun omaavia. Luonnehäiriöiset naiset, joilla on tunneälyn häiriö selittävät/oikeuttavat pettämisharrastuksen miehestä löytyvillä syillä kuten, huono parisuhde yms.
Ainut syy pettää on se, että on liian saamaton tai k*sipää erota. Kumppanin kylmyys, huonot seksitaidot, haalistunut suhde yms ei ole todellisia syitä, koska ne eivät selitä miksi on valittu nimenomaan pettäminen eikä erottu tai siirrytty avoimeen suhteeseen.
Pitelemätön nautinnonhalu ja endorfiinin tuoma mielihyvän tunne.