Koronan viime aikoina sairastaneet!
Kommentit (47)
Sydämentykytystä täälläkin ja uupumusta.
Vieläkö koronassa on mahaoireita? Viimeksi mahani otti itseensä ja kipuili/sekoili pari kuukautta koronan jälkeenkin.
En pystynyt varmistamaan asiaa, mutta taisin saada tartunnan. Yhtenä päivänä tunsin oloni erittäin sairaaksi, oireet olivat vain flunssamaisia, nokka tukossa ja aivastelin jotain 15 kertaa tunnissa, siis etupäässä oli vain flunssainen tunne päässä. Tuona päivänä ei myöskään ollut ruokahalua. Illalla söin enkä maistanut mitään, siis ihan kuin joku olisi pistänyt puudutusainetta kieleen. En jaksanut syödä juuri mitään, vaikka olin ollut ruoatta koko päivän.
Parina seuraavana päivänä yleisvointi oli ihan hyvä, mutta ärsytyksen tunne keuhkoissa ja kuivaa yskää. Räkäisyys kesti viikon niin että limaa piti niistää loputtomat määrät. Makuaisti palasi jo parin päivän kuluttua ekasta päivästä.
Viikon jälkeen fyysiset oireet olivat poissa, mutta älyllinen kapasiteetti oli jotenkin rajoittunut ja kielellinen prosessointi oli vaikeaa joinain päivinä, ajattelu ja puheen tuotto pätkivät pahasti. Nyt 2 viikkoa myöhemmin vaikuttaa jo normaalilta. Toi on hiton kuumottavaa kun se tuollain suoraan vaikuttaa aivotoimintaan.
Eilen sain vasta näkymään testissä, vaikka jo viikon ollut oireita. Nyt viimeisimpänä ihan karmea nuha.
Ihmettelen näitä nykysuosituksia lääkäreiltä. Korona on muuttunut ja lieventynyt (jaa 2 viikkoa kestävä lievä?) ja 5 pv jälkeen lakkaa tartuttamasta. No ei varmasti lakkaa, kun räkää valuu ovista ja ikkunoista. Kukaan, jonka tunnen, ei ole selvinnyt nykykoronasta alle viikossa. Ihan samanlainen tauti on kuin ekalla kerralla sen sairastaessani.
Nyt jo reilun viikon. Alkoi kuumeella ja voimakkaalla lihassäryllä. Lihassärky kesti muutamia päiviä. Sen jälkeen hieman yskää ja viimeisenä voimakas jalkasärky polvista alaspäin. Myös nivelsärkyä olkapäissä, lonkissa ja polvissa. Maku- ja hajuaisti katosivat. Kuvotuksen tunne.
Yleisvointi todella heikko. Viikko meni täysin pedissä maaten. Jopa kahvin keittäminen sai sykkeen nousemaan. Saa nähdä kauanko menee, että tästä toipuu ennalleen.