Mietin yksi päivä ettei isäni ole koskaan soittanut mulle

En oikein osaa jutella pojalleni. Olemme niin eri aaltopituudella ja kiinnostuneita eri asioista. En soittele hänelle. Saa toki tulla käymään koska tahansa haluaa. Tyttäreni kanssa olen aina ollut läheisempi ja hänen kanssaan on helppo jutella. Vaikeaa minun on silti soittaa hänellekin. Onneksi näemme usein.

Isä (ehkä assi?)

Ei menneen ajan isät oikein osaa olla tyttölastensa kanssa.  He ovat kasvaneet siihen, että pojilla ja miehillä  on oma maailmansa, ja tytöillä ja naisilla omansa.

 

Niin se meni menneinä vuosikymmeniniä.  Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteivät miehet välittäisi tyttölapsistaan.  Kaukana siitä.  He eivät osaa jutella tyttöjen kanssa.

Ja äiti, nainen, oli kuitenkin se, joka pääosin opetti ja kasvatti  lapsensa tavoille ja elämään.

Näin se ennen meni.    Mutta isät ovat kuitenkin tarkkoja poikaystävistä ja vävymiehistä.

 

Voi tuntua kummalliselta, koska nykyperheissä isät ovat tiivisti mukana syntymästä lähtien kaikkien lastensa elämässä.

Koko elämäntapa, ammatteineen, töineen, kotitöineen, kaikkinensa, oli täysin erilainen vuosikymmeniä sitten.

Minun isäni soitti aina joskus ja synttärinä aina laulupuhelun. Vastasi myös puheluihin. Äiti pääasiassa hoiti lahjat mutta kerran isä osti mulle hlökohtaisen lahjan itse ja samoin marssi kauppaan ostamaan vauvallemme lahjan kun kuuli syntymästä. Viimeisenä joulunaan 3v sitten yritti kirjoittaa kortin ja äiti lähetti täydennettyään osoitteen. Ainoa kortti hellyttävine harakanvarpaineen jonka oon säästänyt muistona. 

Vierailija kirjoitti:

Ei menneen ajan isät oikein osaa olla tyttölastensa kanssa.  He ovat kasvaneet siihen, että pojilla ja miehillä  on oma maailmansa, ja tytöillä ja naisilla omansa.

 

Niin se meni menneinä vuosikymmeniniä.  Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteivät miehet välittäisi tyttölapsistaan.  Kaukana siitä.  He eivät osaa jutella tyttöjen kanssa.

Ja äiti, nainen, oli kuitenkin se, joka pääosin opetti ja kasvatti  lapsensa tavoille ja elämään.

Näin se ennen meni.    Mutta isät ovat kuitenkin tarkkoja poikaystävistä ja vävymiehistä.

 

Voi tuntua kummalliselta, koska nykyperheissä isät ovat tiivisti mukana syntymästä lähtien kaikkien lastensa elämässä.

Koko elämäntapa, ammatteineen, töineen, kotitöineen, kaikkinensa, oli täysin erilainen vuosikymmeniä sitten.

Minun isä syntyi 30-luvulla ja oli varsin epätyypillinen mies. Hoisi lapsia kotona kun olin pieni ja muutenkin vastasi enemmän meistä kun äiti koskaan. Piti sylissä, luki satuja ja opetti lauluja. Toki hän kävi myös töissä kunnes jäi sairaseläkkeelle. Oli myös mukana kun minä synnyin, silloin vähitellen alkoi isiä olla osallisena. 

Eipä ole soitellut, eikä viestitellyt.

Meiltä on nyt oma tytär muuttanut pari vuotta sitten pois ja kesällä tulin kysyneeksi, että viestitteleekö tytär isänsä kanssa. Aika harvoin, mutta kyllä sieltä jotain välillä tulee. Kyselee iskä onko saanut tietokoneet yms laitteet toimimaan, jos niiden kanssa on ollut ongelmia. Niin ja onhan meillä perheenyhteinen whatsapp ryhmä, että sinne hän hupi ja fakta viestiä toisinaan.

Mä olen vähän nuorempi palstamamma, mutta kyllä meidän isä soitttelee, tai ainakin viestittelee. Isä jäi kesällä just sinkuksi ja on aika onneton esim ruuanlaitossa. Saattaa lähettää viestin: "mitä tolle lihalle pitää tehdä?" < ei hajuakaan mitä ruokaa ja mitä lihaa tuo nyt on laittamassa. Tai sitten sieltä tulee isävitsejä ja biisilinkkejä 70--80 luvun rokkia, parin viskin jälkeen alkaa jukebox tuuttaa.

Ei olla koskaan yhdessä asuttu, mutta nyt olen alkanut miettimään, että jos remppais meidän pihamökin ja pyytäis sinne. Hän on vielä viriilimies, että ei varmaan ole täysiaikaiseksi tulossa.Pitäs kaupunkikotinsa kutukämppänä ja kävis täällä sitten moikkaamassa meitä.

En ole edes nähnyt isääni 43 vuoteen. Se lähti kun äittini ja isäni erosi, olin 5 vuotias eikä ole näkynyt sen jälkeen. Turussa se asuu 100 km päässä minusta mutta ei ole halunnut nähdä. Rahaa se lähettää minulle kuitenkin joka vuosi ja joulunakin se lähettää 3000 euroa.

Isät. Huoh.