* * * * * KESÄKUISTEN loppuviikko 8 * * * * *

Liekkö porukka hiihtolomilla vai onko tämä onnellinen keskiraskaus sitten laimentanut kirjoitteluvimmaa :) Nostan myös vasemman käteni virheen verkiksi, sillä itse olen ollut myös laiska kirjoittelemaan viimeaikoina. Kiva että kuitenkin osa pitää pinoja pystyssä.



Uskokaa tai älkää, niin heräsin tätä aamuna kirpun potkuihin. Alkaa olemaan aika jytkyjä potkuja jo. Kaveri veti sellaisen kauhean liki 20 potkun sarjatulituksen melkein rytmiin :)



Oletteko huomanneet kuuleeko teidän masuasukit jo? Minulle kävi viime lauantaiaamuna aika hassusti. Heräiltiin siinä isännän kanssa ihan rauhassa, ja kun käänsin kylkeä, niin tunsin että nyt taitaa tulla aika iso " paukku" . Saman tien kun päästin sen ulos, niin kirppu " säpsähti" , ja mojautti tosi kovan potkun. Olen myös aika kova lauleskelemaan, ja kaivoin tuossa yksi ilta vanhan lastenlaulukirjani esille, ja rupesin hoilottelemaan kaikkia vanhoja tuttuja lasten lauluja. Aina kun lopetin, sain kuin protestiksi potkuja, että " jatka äiti, jatka!" . Lauleskelen myös lähes aina kun ajan autoa, joko CD:n tai Radion tahdittamana, ja varsinkin jos radiosta tulee sellainen vähän vieraampi kappale josta en osaa kuin esim. kertosäkeen, niin aina kun lopetan laulamisen edes hetkeksi, saan tosi mojovia potkuja. Ovatko sitten aploodeja, protestipotkuja että kiitos kun lopetit vai kannustuksia jatkamaan. :)



Kuulin maanantaina kolleegaltani, että itävallassa on joskus tehty tutkimusta siitä, että äiti voi vaikuttaa lapsensa hermoston kehitykseen kaikkain eniten raskauskuukausien 6-9 välillä. Eli mitä monipuolisemmin liikut, (kävelyä, juoksua, tanssia, kuperkeikkoja, hiihtoa, uintia) sitä monipuolisempia liikemalleja opetat lapsesi hermostolle jo hänen ollessa kohdussa. Eli ei muuta kun kieppumaan ja kierimään ketkä vain kynnelle kykenevät!



Cana & kirppu 23+3

CANA: Noista potkuista kun kerroit, niin meillä on aivan samanmoista. Eli herään kyllä ihan niihin riehumisiin ja pahimmillaan kun riehuu koko yön, en saa lainkaan nukutuksi. Ja ääniin myöskin reagoi aivan selvästi. Olin viime to keskustassa(silloin kun vielä sain liikkua), enkä tajunnut et oli penkkariajelut. Oltiin menossa kaverin kanssa cafe esplanadiin, mut oli pakko mennä lähes juosten takaisin stockalle. Milli pelkäs sitä kuorma-autoista ja abeista lähtevää meteliä niin hirmuisesti. Sit olen myös huomannut, et esim. kermavaahdon vatkaaminen saa Millin sätkimään säikähdyksestä. Laulamisesta meillä on vastakkainen kokemus. Milli potkii niin kauan kun laulan ja lopettaa silloin kun mäkin. Olen tulkinnut sen kauhuksi mun lauluääntä kohtaan. Heh.

Vai vielä pitäisi alkaa pyörimään ja riekkumaan, jotta vauvan hermosto kehittyisi paremmin... taitaa multa kyllä jäädä väliin silti... hihi.



(.) Mä kävin riskillä eilen ulkona. Eli kiersin talon kerran ympäri. Oli ihan pakko saada happea, kun olin jo viikon maannut. Siihen olin toki varautunut, et supparit lisääntyisivät huimasti. Mutta toisin kävi. Uskokaa tai älkää, mutta mulle ei ole tullut ainokaistakaan supistusta tuon kävelylenkin jlk!!! Ei edes yöllä, vaikka toissayönä juuri tuli kaksin kappalein vain sen takia, et olin leiponut muffinsseja(eli ollut pystyssä enempi). Nyt olenkin sitten aivan ihmeissäni. Talon kierrän kyllä tänäänkin ja katson mitä seuraa... Jos vielä tämä päivä ja huominen ovat supistamattomia, olen kyllä aivan sanaton. Tästä suostahan voi vielä nousta. :)

Ja tuli mulle sellaistakin mieleen, et olisikohan Milli kasvanut nyt sen verran, ettei enää mahtuisikaan niihin ahtaisiin paikkoihin, joita lääkäri mainitsi mulla olevan(ylileveä lantio)? Onkohan tähänkään oletukseen mitään lääketieteellistä näyttöä olemassa. Hah. Kotilääkäri tekee taas diagnoosejaan...



Mulla on vähän ollut surku mieli, kun sain kuulla mun työkavererin tilanteesta. Oli tullut töihin täydessä kaasussa ja poliisit oli jouduttu soittaa hakemaan hänet pois. Lähinnä huoletti ne 4 pientä lasta, joiden yksinhuoltaja hän oli. No eilen kaikki sitten onneksi hoitui, kun päivystävä sossu viimein otti tilanteen tosissaan ja lähti käymään lasten luona. Mutta ihmettelin vain, kun ilmoitus oli tehty jo toissapäivänä. Olikohan niillä lapsilla edes ruokaa siellä kun on vielä hiihtolomaviikko..?

Voi kun itse ei koskaan retkahtaisi tuohon viinaan niin, että Milli kärsii. Yhdenkään lapsen ei kuulu kokea tuollaista!



Näissä mietteissä mutta aurinkoisessa päivässä



Odessa79 ja Milli 25+5 tai 24+6

Moi,



No onpa hiljaista, kerron siis vaihteeksi taas kuulumisia...

Olin tiistaina supparien takia lääkärissä ja fyysisesti kaikki, niin kuin pitääkin, mutta lääkäri oli huolissaan stressin jatkumisesta ja koitimme löytää keinoja sen katkaisuun.



Olisi laittanut lepäämään viikoksi sairaslomalle, mutta kerroin sen olevan sinänsä tehotonta, että meillä kun ei kukaan tuuraa, työt vaan kasaantuis ja taas olis tuplastressi.



Hän siis kirjoitti lausunnon, jossa suositti etäpäiviä tai osa-aikaista työtä. Jälkimmäisestä en ole itse kiinnostunut jo taloudellisista syistä, mutta onneksi etätyö minulla onnistuu, kun lähinnä tietsikalla ja puhelimella työtä teen.



Esimies (mies) oli ihanan myötämielinen ja sovimme minun tekevän pari päivää viikossa etänä kotisohvalta. Näin pääsee samalla lepäilemään, eikä työt kuitenkaan pääse kasautumaan... Eniten tässä hermo lepää sen vuoksi, että koko ajan ei joku juokse työpisteelläni kysymässä jotain. Olen joutunut vähän sellaiseen rooliin työpaikallamme, että kaikki kysyy kaiken multa firman henkilöstö yms. asioista. Se tuo eniten stressiä, kun koko ajan oma työnteko katkeaa. Tuntuu, ettei mitään saa valmiiksi koskaan ja koko ajan tulee lisähommia:/



Mutta tänään ollut kyllä tosi hyvä olo. Suppareita silloin tällöin, mutta sielu lepää:) Sitten illalla luvassa mukavaa, kun pidetään kaverille vauvakutsut. Siellä pääsee vähän hoitamaan sosiaalistakin puolta. Ihmisenä en kyllä kestäisi tälläistä kotikonttoria jatkuvasti...



Tänään huomannut masussa liikkeet entistä enempi. Varmaan johtuu siitä, kun makoilee löysissä vaatteissa ja rauha ympärillä, niin huomaa joku potkun=) Mukavaa!



Morkkis siitä, ettei oikeen harrastanut mitään liikuntaa aikoihin. Kun edes kävelyllä tulis käytyä. Tosin lääkäri sanoi, ettei välttämättä tee hyvää tähän tilanteeseen enää fyysinen rääkki, mutta rauhallista liikuntaa... Sitä on vaan niin saamaton, kun päivät töissä ja illat menee hujauksessa lapsen ja kodin hoidossa. Eikä tule lastakaan kiikutettua enää ulos näillä pakkasilla hoitopäivän ulkoilujen jälkeen.



No kevättä kohti mennään, ehkä se ulkoilukin alkaa taas maistumaan. Ja ai niin, ostin mä sellasen FitMama-jumppavideon, jossa mammasalsaa ja mammajoogaa, sinänsä ihan mun lempparit, mutta vasta kerran tullut jumppailtua;)



Tulipa pitkästi, no täytettä pinoon!

Kävin tänään keskustassa shoppailemassa, kun olen tässä jo kohta 2 viikkoa kölliskellyt. No itku tuossa tuli sitten äsken kun tulin kotiin, on meikäläisen omatoimiset shoppailureissut sitten seuraavaan 4-5 kuukauteen tehty. Supistukset olivat niin voimakkaita, että tuli ihan epätoivo. Enkä todellakaan rasittanut itseäni mitenkään kovasti, kunhan vaan kävelin tasamaalla hitaasti pikku paperikassi kädessä. Onneksi eivät jatkuneet enää sitten kotona levossa, mutta nyt se konkretisoituu meikäläisen kohdalla, että enää ei todellakaan köpötellä huvikseen tai mennä töihin. Saikku loppuisi maanantaina ja olin jo ajatellut meneväni töihin, mutta nyt vaan lisää sairaslomaa ja uusi asenne päälle: seuraavat 15 viikkoa kotona. IIIIIKS!

Onneksi Aatun liikkeet tuntuvat hyvin, ja kun tuossa vollotin niin kipakasti potkaisi: " äiti, minä täällä" . Ja kun tarkemmin miettii, niin on tämä kevyesti Aatun arvoista :)



SM rv 23+1

Voi teitä köllöttelijöitä, koittakaa kestää! Onko teillä esikoiset molemmilla Odessa ja saaramaria? Remukalla taisi jo olla lapsia. Piti sitä vaan sanoa, että, jos on jo ennestään lapsia, on tietty vielä vaikeampaa toteuttaa lepo varsinkin iltaisin, mutta toisaalta sitä lepoa osaa arvostaa.



Tiedän, että on kamalaa vaan maata ja ottaa rauhassa. Mutta oikeesti kun ei ole kolmeen vuoteen levännyt kunnolla kertaakaan, siihen ehkä suhtautuisi myönteisemmin. Jos taas odottaa esikoista, se varmaan superpiinaavaa, kun aikaa miettiä kaikki vaihtoehdot läpi eikä millään malttais ootella vauvan syntymää. Ja selväähän on, että odotus pitkittyy, ei ajallisesti, mutta henkisesti...



Itse lepäilin eilisen etäpäivän ja kyllä illalla oli ihan valmista kauraa ulos talosta. Että voin vain kuvitella fiiliksenne. Onneksi tässä ei ole enää tuhottoman montaa viikkoa sinne vaarattomille vesille. Vuokratkaa siis kaikki leffat ja lainatkaa kirjat ja sitten rentoudutte ja nautiskelette, koska sitähän ei sitten tehdä seuraavan x vuoteen, kun ne lapset on sieltä ulos tulleet ;) Trust me!

Töissä kerrankin ihmeen rauhallista niin että jopa netissä ehtii surffailemaan, hiihtolomistakohan lie johtuisi.. Ihan tervetullutta tälläinen kuitenkin vaihteeksi (käyn töissä keran pari vkossa kotiäitiyden ohessa)!



Ja ihana tänne työpäivän toisenlaisiin tunnelmiin on saada piristystä ja kuulla kokemuksianne että ootte jo huomanu miten masuvauvat reagoi erilaisiin asioihin... :)! Jännä että sitä jotenkin jo nyt alkaa luoda suhdetta siihen pikkuiseen kohtuasukkiin... Täälläkin masuasukki jo aika pontevasti potkistekelee, mutta lähinnä edelleen vaan sillon ku ite lepäilen. Pari kertaa oon kyllä jo luullu saavani häneen jonkinlaisen yhteyden painelemalla mahaa aina sen jälkeen kun on sieltä pientä potkua tullu, ja mielestäni sieltä on tullu stten mun paineluuni uusi potku vastaukseksi... On nuo tuollaiset hellyyttäviä hetkiä, :)!!



Ilokseni oon muuten myös huomannu että potkuja satelee nykyään vähän joka puolelle mahaa, kun taas aiemmin tulivat aina jonnekiin niin alas kuin mahdollista. Myös lantionpohjan painontunne ja supistelut ovat hellittäneet, eli kyllä todella varmasti on niin että lapsi voi siellä kohdussa vaihtaa asentoa jolloin äitien ikävämmät oireet helpottavat, ODESSAko se tätä pohdiskeli?



Ja vielä myös minun kohdalta sympatioita lepäilijöille! On kyllä varmasti pirullista, ja muistanhan mäkin viime odotuksen samanlaiset fiilinkini... Itse silloin kävin päiväleffoissa, luin paljon vauva-aiheisia kirjoja, koetin sivistää itseäni ammattikirjallisuudella, kirjoitin odotuspäiväkirjaa, kuuntelin synnytä rentoutuneena cd:tä ja mitäköhän muuta... Ainakin koin aina ihan kamalan huonoa omaa tuntoa jos pienellä päivittäisellä ulkoilullani, eli kauppareissulla, kannoin vahingossa liian painavat ostokset kotiin tms... Ihan turhaan, ei siis turhia syyllisyyksiä!!! Ei näitä lapsen odottamiseen tai synnyttämiseen liittyviä asioita voi kukaan täydellisesti kontrolloida ja siinähän osin on tämän koko jutun hienous (ja vaikeus) on!



Tulipas taas teksitä... mutta nyt lounastamaan...



Päivikk11 24+6

eipä tännekkään kuulu mitään uutta, kämppä on muutettu ja lähdin sit lasten kans mummolaan muutamaksi päiväksi. Pakkanen paukkuu Savossa niin ettei hirviä ulos mennä...onneks pitäs kohta pakkasen hellittää.



Mua ei supistellut edes ku kannoin muuttolaatikoita..eikä tunnu missään, potkuja tulee todella harvakseltaan, kolmeen päivään ei kuulunut mitään. Kävin sit kuunteluttamassa sydänäänet ja siellä ne jumputti tasaseen. Kai toi ístukka vaimentaa potkut kokonaan, ne ainoot potkut mitä tunnen niin tulee alavatsaan tai nivusiin...ma onneks on neuvola ja sit katotaan mitä tässä oikeen tapahtuu. Sokerirasituskin pitäs suorittaa..kun jouduin viime vuonna siihen niin tänäkin vuonna pitää se sit tehdä. Varmaan saan ne kelan paperit maanantaina, pakkausta ei oteta se on jo päätetty. Laitetaan ne rahat rattaisiin sitten.



Nyt on pakko mennä pelastamaan mummon seinälautaset...näkyy olevan iso pino tossa lattialla jo.



kuumetta rv 24+4

no niin... pitihän tässä sitten käydä niin, että riemuitsin turhan aikaisin. Supparit palasivat taas kuvioihin. Höh.

Ja siis Milli tosiaankin on kääntynyt toisinpäin... monottaa ihan täysillä mua jonnekin kohdunsuun tietämille ja siitä aiheutuu sellaista todella ilkeää sukkapuikkotuntemusta. Kestää noin sekunnin -siis tasan sen potkun verran. (ei siis ole sitä sähköiskua, josta joskus oli jo puhetta.)Onko muilla kokemusta tällaisesta? Muutenkin potkii aivan hirmuisen kovia potkuja. Viime yönäkin taas valvoskelin kun yritin rauhoitella tyttöä nukkumaan. En ymmärrä mikä ihmeen ikiliikkuja mun mahassa oikein möyryää :)



Mulle on painoa tullut jo enemmän kuin laki sallii. Miten muilla? Kun painoindeksi oli alussa n.20, on painoa tullut lisää jo sellaiset lähes 10kg. Eikä tää liikkumattomuus taatusti helpota asiaa lainkaan. Neuvolassa ei ihme kyllä ole vielä huudettu mulle, kun 16 kg saa kuulemma tulla, mut pientä silmien pyörittelyä olin huomaavinani. Kaiken lisäksi olokin on kuin valaskalalla. Vatsanympärys on jo 103,5cm, kun lähtötilanne oli n.76cm!!! Voitteko kuvitella?! Voiko turvotus keskittyä vain vatsan alueelle?!!



Joku kun oli kiinnostunut, niin tosiaan esikoista odotan, että siinä mielessä tää lepäily on helppoa -siis fyysisesti. Henkisestä puolesta en puhu mitään... :(



Mitäs mun vielä piti... niin joo, eli onko jollakin kokemusta hyvistä hoitolaukuista? Siis onko sellaiset, joissa hoitoalusta mukana, todella käteviä, vai vaan turhaa tilpehööriä? Ja mä itse olen kyllä sen verran friikki, et kaikille tulisi olla omat lokeronsa. Hajoaa pää, jos joutuu penkomaan laukusta kauan jotain, jonka heti tarvitsisi.

Kun huuto.netissä myydään jonkin verran käytettyinä, niin vois saada suhteellisen halvallakin jonkin hyvän mallin. Onko teillä suosituksia?



terkuin

supistuksiin lopen kyllästynyt ja pettynyt :(

Odessa79 ja Milli 25+0 tai 25+6



P.s. antakaa anteeksi tämä masentunut sävy tekstissäni. Yritän taas kohentaa mieltäni ensi kertaa varten... hihi :)

Heips,



mä en oo vähään aikaan kirjoitellu kun tauti meni tosi pahaksi. Viikko sitten mulle pukkas keuhkoputkentulehdus, olin korkeessa kuumeessa ja ihan pihalla neljä päivää. Piti käydä päivystyksessä hengittämässä keuhkoja avaavaa ja lisähappea :-(. Sain sillon myös antibioottikuurin. Eilen mulla sitten todettiin poskiontelontulehdus ja nyt lääkärikin jo pikkuhiljaa alkoi huolestumaan tämän masuasukinkin voinnista... Antibioottikuuria ei halunnut jatkaa, ettei tulis sikiölle liika-annostusta.



Nyt mulla alkaa olla jo suht hyvä olo, vaikkakin paksua limaa tulee vielä paljon. Toivotaan nyt, että tää tauti ois kuitenkin nujerrettu kun antibioottikuuri loppuu huomenna. Enpä muista, että oisin koskaan ollut töistä sairaslomalla kahta viikkoa flunssan vuoksi! Onpas sekin ihme nyt koettu.



[b]Vauvan kuulemisesta: [/b] mä oon huomannu, että jos tuo meidän esikoinen itkee niin masuvauvakin alkaa liikkumaan levottomasti. Haluais varmaan lohduttaa siskoaan :-). Muihinkin ääniin kyllä reagoi, kuten juuri musiikkiin.



Esikoisen raskausaikana kuuntelin paljon yhtä CD:tä ja ajattelin, että sitten kun hän on syntynyt niin rauhottuis kun kuulee sitä, mutta mä menin " pilaamaan" sen CD:n kun otin sen mukaan synnytykseenkin. En pystynyt sitä musiikkia kuunteleen aika pitkään aikaan itkemättä... Sen verran traumaattinen kokemus oli.



[b]Painosta:[/b] oon nyt sairastelun seurauksena pudottanut pari kiloa ja oon taas lähtöpainossa :-(. Huolestuttaa, että tää pikkuinen riutuu pikkuhiljaa pois (niinkuin äitinsäkin). Oon yrittänyt väkisin jotain syödä, mutta ei siitä oo oikein mitään tullut. Onneksi vauvan potkut on tuntunut tasaisesti joka päivä, että kait se kunnossa on.



Tosi mahtavaa [b]Äippä:)[/b] kun sulla järjestyi ne työhommat niin hienosti! Järkevä ratkaisu! Minäkinhän olen oma-aloitteisesti välillä pitänyt noita etätyöpäiviä kun on mennyt liian raskaaksi. Kyllä siinä jotain lepoa saa kun tekee hommia omalla kotisohvalla.



Mä muuten hoksasin tuossa yhtenä päivänä, että mullahan ei oo töitä enää jäljellä kuin (optimisesti ajateltuna) periaatteessa kaksi kuukautta! Sehän menee tosi nopeasti. Hurjaa!! Kohta me jäädään jo äippälomille :-).



Hyvää viikonloppua teille kaikille!



-satu ja sintti rv 24+6

Morjens ja hyvää viikonlopun alkua. Mulla on tänään ollut varsin mystisiä tuntemuksia - siis olen miettinyt, voiko ne olla kivuttomia suppareita tai onko vaavi vain muuttanut asentoaan niin, että tuntuu painoa alalantiossa. Aikaisemmin mulla ei ole ollut sellasta painontunnetta. Viime viikko oli töissä aika kiireinen ja stressaava. LIsäksi tänään olin kotipäivällä esikon 2 v. kanssa ja meillä oli hoidossa 3 v. tytsy, koska hänen perheensä oli muuttopuuhissa tänään. Tytsyn piti alun perin olla meillä vain aamupäivästä 3 h, mutta oli loppujen lopuksi klo 10-18. Muuten meni ihan hyvin, mutta kun oltiin ulkona, jouduin nostelemaan neitejä muutaman kerran vauvakeinuihin. Lisäksi jouduin kantamaan rimpuilevan esikon n 500 metriä kotiin. No sen jälkeen neidit leikkivät ihan nätisti ja sain lepäiltyäkin, mutta kumpikaan ei suostunut nukkumaan päiväunia. Jotta homma ei olis liian helppoa, sulatin pakastimen ja jääkaapin ja pesin ne tänään... eli pikkusen tais olla liikaa ohjelmaa.



Nyt sitten täytyy vain levätä. Esikko kävi onneksi jo ennen 8 nukkumaan, kun ei tosiaan nukkunut päikkäreitä. Mutta vaikka olen jo toisella kierroksella, niin mä en oikein tiedä, miltä ne supparit tuntuisivat, tai siis olisiko mulla ollu kivuttomia suppareita vai onko tosiaan vaan vaavi eri asennossa. Tänään vaavi liikkunut tosi paljon - oikein maha heilahteli, kun jäppinen monotti niin kovasti. johtuiskohan tuo sitten siitä, että kun on kotona, on aikaa enemmän aistia tuntemuksia. Töissä vaan puskee eteenpäin. Onneksi tänä viikonloppuna ei ole mitään ohjelmaa, joten saa relata.



Miestä odottelen kaupasta, hänen pitäis tuoda tarpeita lämpimiin voileipiin! Sitten ajattelin tehdä banaani-appelsiinismoothien, njam! Hyvää viikkistä kaikille masukkaille ja tsempiä lepäilijöille. Tän päivän fiiliksillä pelotti, josko minäkin joudun kohta täyslepoon. No, töissä sain onneksi isoimmat työt valmiiksi ja voin alkaa ottaa vähän iisimmin. 23.3. ois sitten viimeinen työpäiväkin, eli enää tasan 1 kk!! Tosin tuntuu siltä, että töissä on fyysisesti kevyempä, kuin esikon kanssa kotona.



Uula rv 25 + 4

Pikaisesti pinoudun, kun kuulosti muutamat oireet niin tutuilta. Eli minulla on ollut Odessan kuvailemia " puikonpistoja" alapäässä jo jonkun aikaa niiden " sähköiskujen" lisäksi ja kun soittelin tällä viikolla niistä neuvolaan niin th epäili niiden puikonpistojen olevan jonkun sortin liitoskipuja.



Sekä, kun Uula kirjoitteli tuossa tuosta painontunteesta alavatsalla niin täällä kyllä myös yksi jolla on ihan valtava paineentunne alamahalla ja olen ajatellut sen johtuvan siitä, kun toukka majailee niin alhaalla lantiossa ja olisko sillä raivotarjonnallakin jotain vaikutusta asiaan? Esikoinenkin oli rt:ssä ja alhaalla tosi aikaisista viikoista asti ja tämä paineen tunne on sieltä tuttuakin tutumpaa. Minulla on vaan sen mallinen kohtu, että sen takia kuulemma vauvat on alhaalla ja siihen ei siis liity mitään hälyttävää.



Minulla on ollut tämän viikkoa entistä paljon väsyneempi olo, kun aiemmin ja epäilen, että hb on tipahtanut, kun minullahan ei ole vielä aloitettu lisärautaa. No seuraava neuvola on 6.3 niin sittenhän tuon viimeistään näkee.



Muuten vointi on hyvä. Tahtia pitäisi selvästi löysätä ja ottaa rennommin , mutta se on vähän hankalaa tuon touhukkaan uhmiksen kanssa, kun miehelläkin ei, kun tahti kiristyy töissä..:(



Parantumisia kipeille ja hyviä vointeja kaikille.



Tuulia 24+6 (huomenna jo 25 täynnä, mihin tämä aika häviää?)

Täällä kanssa löytyy yksi, joka on hiukan väsyneempi ollut. Tosin jo viime neuvolassa th sanoi että hb on tippunu aika roimasti, mutta vielä ei ollut pakko aloittaa rautakuuria. Sanoi vain, että jos kovasti alkaa olla väsymystä niin silloin kannattaa aloittaa.

Itsellä vain rasittaa sen aloittaminen kun esikoltakaan siitä ei ollut mitään hyötyä...pikemminkin haittaa. Nimittäin Obsidan kuurin aikana alkoin närästää, eikä se sitten loppunut enää ollenkaan koko loppuraskauden aikanakaan. Ja mikä raivostuttavinta hb ei noussut eikä laskenut siitä 117 mihin se oli laskenut ennen kuin th märäsi kuurille.



Suppareita on tullut muutamia aina silloin tällöin..aika napakoitakin. Mikä oudointa niitä tulee yleensä aamuyöstä pitkän levon jälkeen. En tosin ole siitä ollut mitenkään, huolissani kun niitä tulee vain pari kertaansa ja sitten loppuu.



Potkuja kyllä löytyy ja kun joku mainitsi esikon raivonpurkausten ym. vaikuttavan liikehdintään, niin täällä on sama juttu. Hih ja taitaa löytyä jo sisaruskateuttakin kun yleensä esikoisen ollessa sylissä Masukki alkaa kunnon potkusarjan pojan selkään. Ja siitähän meidän ukkeli on ihmeissään.



Marikki & Masukki 24+0