Millainen oli se paras nuoruudenrakkaus

Se, mikä ei koskaan toteutunut. Jäi rakkaushaaveeksi. Jos olisi toteutunut olisi luultavasti mennyt ihan pieleen.

Paras nuoruudenrakkaus on aviomieheni, tavattiin kolmekymppisenä ja nyt viisikymppisinäkin vielä rakkaus kukoistaa.

Oli vain yksi nuorena aikuisena.

Toinen oli samanikäinen ikäinen poika, jonka kanssa oli pitkä ja vähitellen kehittynyt ystävyys, mutta ei seurustelua. Toinen oli vähän minua vanhempi mies, jonka kanssa kohtasimme. Nämä molemmat olivat kauniita ja ikimuistoisia kokemuksia.

Oikea käsi.

Mulla oli vaan yksi ja sekin täysi paska. Myöhemmin tapasin nykyisen mieheni ja hän on aivan ihana <3 

Ei mikään, kun en oikein rakastunut keneenkään nuorena. Oon elämässäni rakastunut naiseen vain kaksi kertaa, ekan kerran ala-asteikäisenä, toisen kerran yli nelikymppisenä. Ekasta ei tietenkään tullut mitään, eikä toisestakaan. Siinä välissä tuli kyllä seurusteltua ja oltua naimisissa.

Oli yksi. Mua paljon vanhempi.  Mahdollisti kaiken. Ihailtiin toisiamme ja aina oli jännää.  Koskaan ei tarvinnut pelätä mitään. 

Tapailtiin vuosia. Meille ei koskaan tullut arkea, ei lapsia, ei odotuksia eikä velvollisuuksia.

Kaikki oli vaan hauskaa ja juhlaa.. Meille ei arkea ollut.

Ei ollut sellaista, piti ottaa vain joku kenet sattui saamaan, että sai pimsaa.

Samaa mieltä kuin eka vastaaja. Ehdottomasti paras oli se, johon ei ikinä ehtinyt tutustua kunnolla eikä seurustella, näin ollen mikään ei mennyt pilalle. 

On menehtynyt jo aikaa sitten. Ihana ja rietas oli.

Elämäni rakkaus. En ole ilmeisesti koskaan oikeasti rakastanut ketään muuta. Näin hänet ensimmäisen kerran ehkä kuudennella luokalla. Tuntuu että ihastuin saman tien. Yläasteella seurasin vierestä kun tämä kylän komein tyyppi seukkasi milloin kenenkin kanssa. Raastavinta oli lukiossa kun hän alkoi seurustella luokkakaverini kanssa, sellaisen tyypin josta en pitänyt lainkaan. Kun rakkauteni valmistui, en pystynyt enää itse elämään ilman häntä ja vaihdoin koulua. Saavuttamaton rakkaus on ihan hirveää.

Sehän se oli kun liitelin Seefeldstrassea pitkin jalat puolimetriä tienpinnan yläpuolella!!!!!!

Se oli täydellinen niin kauan kuin sitä kesti, mutta loppuajan erimielisyydet tuhosivat kaiken ja muistot menivät viemäristä alas.