Uusperhe, helpottavatko nämä tunteet ikinä?

Kun mieheni lapset olivat vielä pieniä, kaikki sujui vielä ihan hyvin. Tehtiin "perheenä" kaikkea, ulkoiltiin, mökkeiltiin, pelailtiin yms. Tilanne muuttui kun lapset tulivat teini-ikään. He alkoivat jättää minut huomiotta, selvästi vain sietivät läsnäoloani. Nykyisin en heitä juurikaan tapaa, asuvat eri kaupungissa. Isänsä kyllä tapaa heitä.Yhteisiä lapsia meillä ei ole.

Uusperhekuviot voivat olla haasteellisia.

Vierailija kirjoitti:

Jos voisin valita uudestaan, en eläisi uusperheessä. Kummallakin lapsi ennen suhdetta jne. 

Pahinta meillä oli kun lapsi saa yliotteen äitinsä avulla. Säännöt, tavallinen kasvatus ja arki eivät olleet lapselle mieleen, joten valitusta äidille ja haluttomuutta tulla. Siitähän se riemu lähtee, että mitä teette kun lapsi ei halua tulla. 

Viisi vuotta setvittiin tilannetta perheterapiassa, eikä asia siitä selvinnyt. Lapsi viihtyi paremmin äidillään, koska sai tehdä mitä halusi. Tilanne nyt teini-iässä koulun kanssa huono, koska lapsi ei sielläkään halua tehdä mitään mikä ei ole kivaa. Kuka olisikaan arvannut? 

Jos on vaihtoehto lähteä ennen suuria sitoumuksia, niin lähde. Elämä miljoona kertaa helpompaa. 

 

Tätä minulle on sanottu juuri, että näissä kuviossa kärsivät kaikki, eikä kannata. Kiitos vahvistuksesta. Tunteitaan ei voi valita, enkä ala näyttelemään kotonani, kuten ei lapsikaan.

Ap

Tärkein asiahan tässä on miten lapsen vanhemmat hoitavat kasvatuksen ja onko heillä yhteneväinen linja. Milloin ollaan kumman vanhemman luona vaan, silloin sillä vanhemmalla on sananvalta, eikä kumpikaan vanhempi lähde pomppimaan lapsen soittojen ja haluamisien mukaan.

Omasta asenteesta sen verran, että jos uusperheen haluaa onnistuvan, lapsi tulisi nähdä yksilönä ja persoonana eikä äidin jatkeena olevana ärsytyksenä. Jos lapseen ei pysty suhtautumaan positiivisesti (tai edes neutraalisti) ja halua tutustua häneen persoonan, uusperheeseen ei kannata ryhtyä. 

Vierailija kirjoitti:

Onpa sulla ylimielinen asenne. Mikä hel vetin rakkauden rusina ja uusperseily. Jätä mies ja hänen lapsensa rauhaan ja etsi itsellesi lapseton mies!

Ei kai lapsetontakaan miestä tarvitsi tuollaisella rangaista?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on juuri tätä. Ei oikein voida luoda mitään perheen sääntöjä, kun puhelu äidille lähtee samantien ja äiti aina sitten antaa miehelleni ohjeita, miten lasta tulee kasvattaa. Esimerkiksi tänään ihan vain siitä, että ruoka ei ollut niin mieluista, lapsen olisi tehnyt mieli makaronia (kertoi vasta pöydässä) ja meillä oli spagettia. Lapsi suuttui, soitti äidilleen ja äiti siellä, että.lapsi on niin stressaantunut, että ettekö voi yhtään tulla vastaan ja keittää makaronia. Tämä vain yksi esimerkki.

Tuntuu, että elän jossain ihme todellisuudessa, jossa kaikki täytyy tehdä lapsen mielen mukaan tai videopuhelu lähtee.

Se että isällä on uusi tyttis jonka kanssa pitäisi asua ja teeskennellä perhettä, vastaa tilannetta että mies toisi teille uuden naisen ja sanoisi että nyt teidän pitää tulla toimeen, minä rakastan tätä toistakin niin paljon että haluan hänet elämääni. Yhtään et saisi olla mustasukkainen, vaan iloisesti ja kiltisti leikkiä että sinulle tuli nyt uusi sisko tai paras kaveri. Onnistuisiko miten hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos voisin valita uudestaan, en eläisi uusperheessä. Kummallakin lapsi ennen suhdetta jne. 

Pahinta meillä oli kun lapsi saa yliotteen äitinsä avulla. Säännöt, tavallinen kasvatus ja arki eivät olleet lapselle mieleen, joten valitusta äidille ja haluttomuutta tulla. Siitähän se riemu lähtee, että mitä teette kun lapsi ei halua tulla. 

Viisi vuotta setvittiin tilannetta perheterapiassa, eikä asia siitä selvinnyt. Lapsi viihtyi paremmin äidillään, koska sai tehdä mitä halusi. Tilanne nyt teini-iässä koulun kanssa huono, koska lapsi ei sielläkään halua tehdä mitään mikä ei ole kivaa. Kuka olisikaan arvannut? 

Jos on vaihtoehto lähteä ennen suuria sitoumuksia, niin lähde. Elämä miljoona kertaa helpompaa. 

 

Tätä minulle on sanottu juuri, että näissä kuviossa kärsivät kaikki, eikä kannata. Kiitos vahvistuksesta

Kirjoitat, että tunteitaan ei voi valita!  Tänään on ihastunut ja huomenna saattaa olla pettynyt sekä kokee olevansa mahdottomassa tilanteessa.  Kyllä näissä asioissa kannattaa käyttää ymmärrystä. 

Tuntuu ap ettet ole kiinnostunut oikeasti tutustumaan miehesi lapseen ja luomaan häneen suhdetta. Ei sun tarvitse olla hänelle äitipuoli, mutta jos et ole lapsesta ja tämän hyvinvoinnista kiinnostunut, etsi itsellesi toinen mies.

Toisen naisen lapsi nurkissa? Uusperseily? Rakkauden rusina? 



Olen elänyt vajaa 10 v uusperheessä, nyt lapset jo aikuisia ja suhde ohi. Haasteensa siinä oli mutta kuitenkin ihan toimiva järjestely aikanaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että elän jossain ihme todellisuudessa, jossa kaikki täytyy tehdä lapsen mielen mukaan tai videopuhelu lähtee.

Teette karhunpalveluksen lapselle, jos annatte hänen päättää kaikesta.  Teillä on eri säännöt kuin äidin luona, thats it. Saatte elää ihan omannäköistä elämää, tämä lopulta tuo turvaa myös lapselle kun ei joudu olemaan se pikkupomo kotona. 

Olen elänyt uusperheenä noin viisi vuotta, miehellä vielä tapaamisikäinen lapsi, omani jo aikuisia. Se vei niin fyysiset kuin psyykiset voimani niin, että kesti toipua pitkään. Tuo äidille kertominen ja asioihin puuttuminen oli rankkaa kestää. Myös lapsi, osin jo teini, kertoi kaiken kodistamme, ehkä kuvasikin. . Mies sanoikin, että hänen exänsä tuntee meidän yhteisesti omistamamme huushollin paremmin kuin minä. 

Ehkä silloin onnistuu kun kumpikin vanhempi antaa rauhan toisilleen sinä aikana kun lapsi on toisen luona. Ja muutenkin asioihin suhtaudutaan aikuismaisesti, ei aina anneta lapsen määrätä. Tietenkin lapsen mielipidettä kuunnellaan niinkuin ydinperheissäkin. 

Näin miehenä kommentoin. Olin itse lähi-iskä lapsilleni eron jälkeen. Lapset oli äidillään vain kahtena viikonloppuna kuukaudessa. Siinä muutama lapseton nainen kävi tapailua yrittämässä ja yhden kanssa kokeiltiin jopa yhteisasumista. Eihän niistä mitään tullut, lapseton ei vaan ymmärrä lapsiperheen sitoumuksia ja elon sykliä. Nyt on lapseni jo aika miehiä, mut nyt minua ei kiinnosta naisia elämääni enää ottaa

T: ent lähi-iskä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on juuri tätä. Ei oikein voida luoda mitään perheen sääntöjä, kun puhelu äidille lähtee samantien ja äiti aina sitten antaa miehelleni ohjeita, miten lasta tulee kasvattaa. Esimerkiksi tänään ihan vain siitä, että ruoka ei ollut niin mieluista, lapsen olisi tehnyt mieli makaronia (kertoi vasta pöydässä) ja meillä oli spagettia. Lapsi suuttui, soitti äidilleen ja äiti siellä, että.lapsi on niin stressaantunut, että ettekö voi yhtään tulla vastaan ja keittää makaronia. Tämä vain yksi esimerkki.

Tuntuu, että elän jossain ihme todellisuudessa, jossa kaikki täytyy tehdä lapsen mielen mukaan tai videopuhelu lähtee.

 

Hyi olkoon, tuon tapaista se on meilläkin. "et sä oo mun äiti" ja minä kerron äidille. Voin sieluni silmin nähdä tuon tuon teidän tilanteen meilläkin kun lapsi kasvaa ja puhelinta käyttää. Tätäkö se olisi loppuelämän kun toisen naisen lapsi on nurkissa, kaukana normaalista perhe-elämästä. Alan uskoa niitä uusperhe helvetti - kauhutarinoita.

 

Ap

Tässä on selkeästi lapsen vanhemmilla juttelun paikka. Ei näin mitättömistä asioista voi alkaa säätämään. Pitää luoda toimivampi arki ja puhua se puhtaaksi. Jos tää on totta, niin lapselle on annettu valta vanhemman toimesta pyörittää paletistacsrllaista osaa, joka ei ole hänen juttunsa. Yrittäkää löytää positiivista yhteistä tekemistä, ettei aika mee hiusten halkomiseen. Ja lapsen vanhemmat sopimaan pelisäännöt.

Vanhoja kommentteja mutta minkä ikäiset vanhemmat puhuvat tyttiksistä ja poikkiksista, haloo! Ei ihme jos ketuttaa! Ja kyllä näistä syömisistä ja nukkumisista väännetään ihan ydinperheissäkin hermot riekaleiksi, neurotyypillisiä lapsia nukutetaan kaksi tuntia ja muuta kivaa. Ei tarvi kun laivalle mennä niin pääsee kurkkaamaan suomalaisten ihanaan lapsiperhearkeen. Ennen oli sanonta että Finskin lähtöportti löytyy ulkomailla kakaroiden parkumisen perusteella. 

Kaikkea hyvää jos joku lämpimällä sydämellä ja terveellä järjellä yrittää selvitä uusperheestä tai perheestä yleensäkin. Sori avautuminen. 

Mielestäni tuossa on oleellista kuinka mies pistää exälleen (ja lapselleen) rajat. Kummallekin tulisi tehdä selväksi, että kyseessä on teidän koti, jossa on kaksi aikuista, jotka päättävät perheen säännöistä ja mitä syödään yms. Isän pitäisi myös tehdä kaikkensa vahvistaakseen puolisonsa ja lapsensa välejä. Oleellisinta mielestäni on, että perheen aikuiset pitävät yhtä eikä ex pääse millään tavoin vaikuttamaan perheen elämään.

Itse olin uusperheessä 6 v. Aluksi meni paremmin, loppua kohden huonommin, kun mies alkoi yhtäkkiä jakamaan lapset sinun ja minun lapsiin yms ja potemaan huonoa omaatuntoa siitä, kun (hänen oman päätöksensä seurauksena) hänen lapsensa kävivät vähemmän meillä kun minun. Jos saatte yhteisiä lapsia, niin silloin helposti mies saattaa alkaa kokea huonoa omaatuntoa tätä vanhinta lastaan kohtaan ja silloin yhteiselämästä tulee hankalaa.. Mutta toivottavasti teillä ei käy niin. Tsemppiä, jos mahdollista, niin yritä rakentaa läheinen suhde lapseen, silloin kaikilla on hyvä olla 😊.

Onko sulla rusina itelläs jo?

Jos lapsi sulle tulee joskus, siitä tulee ruma ja tyhmä. Ruma ja tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt uusperheenä noin viisi vuotta, miehellä vielä tapaamisikäinen lapsi, omani jo aikuisia. Se vei niin fyysiset kuin psyykiset voimani niin, että kesti toipua pitkään. Tuo äidille kertominen ja asioihin puuttuminen oli rankkaa kestää. Myös lapsi, osin jo teini, kertoi kaiken kodistamme, ehkä kuvasikin. . Mies sanoikin, että hänen exänsä tuntee meidän yhteisesti omistamamme huushollin paremmin kuin minä. 

Ehkä silloin onnistuu kun kumpikin vanhempi antaa rauhan toisilleen sinä aikana kun lapsi on toisen luona. Ja muutenkin asioihin suhtaudutaan aikuismaisesti, ei aina anneta lapsen määrätä. Tietenkin lapsen mielipidettä kuunnellaan niinkuin ydinperheissäkin. 

Eivät kai ihmiset olisi edes eronneet, jos he tuollaiseen kykenisivät.

Saat ihan itseäsi ja omaa miehenkipeyttäsi syyttää. Lapsi ei pyytänyt saada syntyä eikä varsinkaan sinua elämäänsä. Hän ei ole sinulle mitään velkaa. 

 

Uusperheys ei ole helppoa. Meillä ex on onneksi järkevä eikä lapsetkaan soittele sille joka asiasta. Viihtyvät kyllä meillä enemmän kuin äidillään ja asuvatkin täällä n 3/4 ajasta. Helppoa ei silti ole - vaikka ei ole riitoja, ei ole muodostunut oikein suhdettakaan. Lapset teinejä niin ei niitä edes kiinnosta minä. Mulle rankinta on se, etten pysty hallitsemaan elämääni. En saa päättää mitään milloin lapset on täällä ja kuinka paljon, vaan exä suunnittele niiden aikataulut ja tulot ja menot oman arkensa mukaan ja ilmoittaa ne mun miehelle ja mä sitten vaan sopeudu tilanteeseen. Sinänsä ei mitään kamalaa mutta omalla tavallaan raskasta. Tarpeeksi tilaa kaikille (eli iso talo) on elinehto mulle että pystyn elään tässä uusperheessä. 

Kun lapseni oli pieni, en olisi koskaan muuttanut kenenkään kanssa yhteen, oli lapsia tai ei sillä toisella. En olisi halunnut mihinkään äitipuolen asemaan enkä laittaa omaa lasta siihen tilanteeseen. Omat kodit on kaikkein järkevin vaihtoehto. En vihaa kenenkään lapsia, ja tiedän miten tärkeitä he ovat kumppanille ja niin pitääkin olla, mutta en halua elämääni yhtään enempää draamaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En aio lähteä tuohon leikkiin. Yhden syyn AP mainitsikin. Asun siis yksin lapseni kanssa. Naisystävä on, mutta yhteen en mutta kunnes lapsi lentää pesästä. M45

Minkä ikäinen lapsesi on? Itse en voi kuvitella, että asuisimme erillään tulevaisuudessa, jos siis jatkan tätä uusperseilyä.

 

Ap

Sulla on ap ällöttävä asenne lapseen, joka ei voi mitään vanhempiensa avioerolle tai isän uudelle suhteelle. Tottakai lapsi puhuu äidistään! Sehän on normaalia. 

Ei ole. Aplla on se oma elämä ja omassa elämässä kuuluu olla puolisonsa ykkönen. Ei kakkonen toisen synnyttämälle lapselle. Hyi v i t t u en ikinä alistuisi tuollaiseen. 

S i i ttänyt mies on kulunut jämämies.

Selkeät rajat toimi meillä. Kun lapset oli äidillään niin äiti hoiti, ja kun meillä niin isä hoiti. Minä puutuin vain jos oli pakko, muuten olin kiva tyyppi😁 Tapaamisia ei myöskään venkslattu ees taas,  vaan jos halusi itse lapsiajalla jonnekin niin silloin hommattiin itse lapsenhoitaja eikä vaivattu asialla toista vanhempaa. Lapsi sairasti siellä missä tauti alkoi eikä lasta siirretty toiselle vanhemmalle tartuttamaan. 
Meillä lapset ei ollut viikkoviikkosysteemillä, jos olisi ollut, en olisi lähtenyt samaan asuntoon asumaan. Oman lapseni olin jo kasvattanut enkä olisi jaksanut jatkuvaa vieraiden lasten kiukuttelua ja huomiontarvetta, hyvä kun omani jaksoin.

Nyt lapset aikuisia ja oikein hyvät välit meillä kaikilla toisiimme. Mulle tärkeintä oli selkeät raamit, ettei tarvinnut jatkuvasti mukautua uusiin juttuihin vaan oli ennakoitavuutta.

Kätevästi sai myös yhdellä synnytyksellä kolme ihanaa nuorta tyyppiä elämään😁