Kun uhmis saa minut kohta itkemään käytöksellään :`(

Eli poika on 3-vuotias ja uhmaiässä. En osaa auttaa, minultakin meni hermot ja aloin lopulta itkemään, kun itsellä oli niin paha olla. Poika vain nauroi päälle. Mistä saisi apua? Ikävintä on, että kolmevuotias on jo niin iso, että muistaa asioita, siis, että äiti huusi ja haukkui jne. En osaa valitettavasti auttaa...Sanotaan, että pysy itse tyynenä jne. mutta minkäs teet, kun et pysty.

Perheneuvolassa voidaan auttaa tällaisissa asioissa. Ei tarvitse olla mikään sosiaalitapaus tai " ongelma" -perhe, päästäkseen sinne. Puhelin käteen ja soittamaan! Suosittelen omasta kokeuksesta.

onko mahdollista saada isä avuksi tai joku toinen? Meillä homma on toiminut paremmin niin, että kun haistan uhmakohtauksen tulon (ja sen kyllä melkein aavistaa aina) niin poistun tilanteesta ja isi ottaa tilanteen haltuun. Sama toimii toisinpäin. Usein auttaa, mutta ei aina. Jos ei ole muita paikalla, meillä on hiukan auttanut todellinen pysäytys: polvilleen lapsen eteen ja päästä kiinni ja tiukka tuijotus ja puhetta painavalla äänellä. Loput tilanteet sitten vaan raivotaan :( Uhkailu ( a sen uhkauksen totetuttaminen) ovat myös auttaneet.. (kaupasta poislähtö on tehty muutaman kerran, ja se on auttanut kauppauhmaan)

Ennen niin rauhallinen ja kiltti tapaus on muuttunut kuin luonnehäiriöiseksi epäsosiaaliseksi tapaukseksi, että olen ihmeissäni sen kanssa...Kukaan ei saa koskea leluihin tai tulee raivari ja tavarat lentää, koko ajan riehuu ja raivoaa ja sylkee jos ei saa huomiota. Jos yrittää jutella toisen aikuisen tai vaikka vain oman miehen kanssa, lapsi huutaa väliin ja kirkuu niin että en kuule edes omaa ääntäni. Jäähypenkki ei enää tehoa. En uskalla mennä lapsen kanssa minnekään missä on muita ihmisiä tai lapsia, koska käytös on niin kamalaa. Omistushalu omia tavaroita kohtaan on todella voimakasta. Kuuluu ikään, tiedän, mutta raskasta (ja joskus jopa hävettävää) on.

En oikein kokenut että olisin saanut sieltä konkreettisia neuvoja. Ainoastaan kuunneltiin ja annettiin tukea omiin tekoihin, kuten että -huutaminen välillä on ok. No okay, mutta jos tulee huudettua koko ajan ja mikään ei auta, siis ei mikään ja sen sanon että kun hermoni ovat kireällä, niin en vain kertakaikkiaan pysty olemaan tyyni ja vakaa, en vain pysty..joten mitä tällaisissa tilanteissa pitäisi tehdä?



ap



Yritän antaa huomiota ja rakkautta, kahdenkeskistä aikaa, käydään (tai sanonko kohta että käytIIN) kerhoissa jne, niin että suhdekin on mennyt aivan retuperälle, koska voimani eivät enää riitä miehen huomioimiseen.

mutta kyllä siitä selviää; tuokin menee vielä ohi



lämmöllä suosittelen liisa keltikangas-järvisen kirjaa Temperamentti- ihmisen yksilöllisyys sekä saman tekijän kirja Temperamentti ja koulumenestys



Voimia