Miten jatkaa avioliittoa positiivisin mielin " erovaroituksen" jälkeen?
Kirjoittelin aiemmin siitä, kuinka avioliittoni on pahasti karilla. Mieheni ilmoitti haluavansa eron, koska ei enää välitä/rakasta. Olemme nyt kuitenkin puhuneet paljon ja päättäneet vielä kerran yrittää. Haluan todella saada avioliittomme vielä kuntoon ja toivon,e ttä voisimme molemmat olla jälleen onnellisia tässä parisuhteessa ja suoda tyttärellemme onnellisen kodin.
Nyt en vaan osaa ajatella toiveikkaasti tulevaisuutta, vaan elämääni varjostaa koko ajan vahva menettämisen pelko. Minun pitäisi pystyä olemaan aidosti oma itseni ja siten todistaa miehelleni, että olen edelleen se sama ihminen, johon hän on kymmenen vuotta sitten rakastunut ja että olosuhteet (3-vuoden rakennusprojekti, raskaus, pienen lapsen tulo) ovat vaan muokanneet elämäämme suuntaan, johon kumpikaan ei olisi halunnut sen menevän.
Miten pystyn olemaan aito oma itseni, kun koko ajan mieltä painaa se vaihtoehto, että ero voi tulla? Jotenkin vaan koko ajan yritän liikaa; yritän muuttua liikaa liian nopeasti. Miten todella näytän miehelleni olevani edelleen rakastettava ja hyvä vaimo kaikin puolin, miten teen sen aidosti, teeskentelemättä?
Kommentit (6)
On kiva välillä lukea, että netistä todella löytyy ihmisiä, jotka kannattavat yrittämään, vaikka avioliitto olisikin melko karilla. Tuntuu, että nykyään vaan niin " helposti" erotaan, kun koetaan se helpoimmaksi ratkaisuksi. Jotenkin vaan ihmiset ajattelee uuden suhteen olevan sitten helpompi. Me todella vielä yritetään, ainakin uskon meidän molempien yrittävän...
Meillä samanlainen tilanne erona vaan se että lapsia on kolme joista pienen alle 1,5v. Mies ilmoitti ettei enää rakasta minua, tästä aikaa n. viikko. siitä saakka ollut kauhea ahdistus kaiken aikaa. Meillä on myös nyt päästy siihen pisteeseen että yritetään vielä mutta helppoa ei ole yrittää kaiken aikaa pitää päällä positiivisuutta, toisaalta taas saada toista rakastumaan uudelleen vaikka nuppia kiristää. Lisäksi epäilen syyn kaikkeen olevan ihastus työpaikalla jota mieheni ei tosin myönnä. Me olemme myös olleet yhdessä 10 vuotta! Voin sanoa siis että ymmärrän miltä sinusta tuntuu!!
Minä suosittelen, että ajattelet nyt itseäsi, mitä sinä haluaisit tehdä enemmän. Ajattelin, että jos ei minua enää rakasta, niin en kyllä halua myöskään elää miehen kanssa, joka on kanssani vain lasten vuoksi. Ota omaa aikaa, aloita uusia harrastuksia, anna lapset miehesi hoitoon vähintään pari kertaa viikossa ja tee itse mitä lystäät. Pidä huolta kunnostasi ja nauti elämästäsi! Kun omassa elämässä on tapahtumia itseä kiinnostaa muutkin asiat kuin miehen mietteistä murehtiminen, lapset ja kotityöt, niin parisuhdekin saa enemmän tilaa. Kummasti ainakin meillä mies unohti eroaikeensa, kun en enää ollutkaan koko ajan hänen käytettävissään. Täytyy myöntää, että kun kuntoilin säännöllisesti ja kävin harrastuksissa, niin minusta tuli iloisempi ja enemmän sellainen " oma itseni" nipottajaäidin tilalle.
ielä terapiaan keskustelemaan. Tosin ei usko siitä olevan apua. Tilanne on aivan hirvittävän raskas. En nyt jaksa kaikkea kirjoittaa, kun tänne jo aiemmin kirjoitinkin. Itse siis haluaisin yrittää, koska mielestäni myös ihmiset eroavat liian helposti. Näiden viikkojen aikana ovat kyllä omatkin tunteeni miestäni kohtaan jo kyseenalaiset, koska hän on todella lyhytsanainen, epäkohtelias ja omissa oloissaan... Aivan kuin hänellä olisi joku toinen suhde. Kuitenkin yritän ymmärtää häntä, koska hänellä on työstressiä myös aivan selvästi.
Koko ajan hän muistaa mainita, että täytyykin tehdä laskelmia, mitä hän minulle joutuu maksamaan jne. Avioeropaperiakin oli kai jo netissä tutkinut. En tiedä. Tuli nyt aivan sekavaa tekstiä, kun olen itsekin niin sekaisin koko asiasta. Onneksi on tällainen palsta, jossa ymmärretään ja löytyy muitakin samassa tilanteessa olevia!
Tiedän se ei aina ole helppoa. Omat vaikeat hetket on jokaisessa liitossa. Rakastakaa, uskokaa, puhukaa. Mulla oli onnellinen liitto karikkoineen (niitä muotä- ja vastamäkiä). Liittomme oli kuin hyvä viini, parani vanhetessaan. Lopullinen ero tuli yllättäen. Näin hänet viimeisen kerran arkussa. Kuolema ei kysele.
Eihän sitä voi ottaa kun päivän kerrallaan. Sanotaan, että jos liitto kestää rakennusprojektin yli, se kestää mitä vaan.
Yrittäkää järjestää niin, että stressin aiheet olisivat mahdollisimman vähissä. Jättäkää rakentaminen vähäksi aikaa ja varatkaa aikaa toisillenne. Jätä lapsi mummolle..
Eihän kukaan voi olla varma liitostaan, oli " varoituksia" tai ei. Ole vaan oma itsesi ja mieti mihin miehesi aikoinaan sinussa rakastui ja vaali itsessäsi niitä ihania piirteitä.
Istukaa yhdessä pohtimaan, mihin suuntaan haluatte elämänne kulkevan ja toimikaa sitten päätöstenne mukaisesti. Pieniä välietappeja ennen suurta tavoitetta, ettei mene liian puurtamiseksi.
" Eilistä et voi muuttaa, huomista ei vielä ole. Elä siis tätä päivää."