Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten puhua lapselle isästä tämän tekemisistä huolimatta?
18.11.2024 |
Hän siis jokin aika sitten kuoli, asuttiin erillään ja lapsi oli silloin hänen luonaan. Lapsi ei kuitenkaan ollut ymmärtänyt isänsä kuolleen ennen kuin se kerrottiin hänelle. Meidän näkökulmasta siinä oli jo tarpeeksi käsiteltävää, että kuoli ollessaan kaksin lapsen kanssa, mutta sittem kävi ilmi että teko oli tarkoituksellinen, oli aiheuttanut kuolemansa itse. Olen tavallaan ihan hiton vihainen hänelle siitä. Ei voinut sitten sen vertaa odottaa tai huolehtia, että lapsi ei olisi ollut hänellä. Miten lapsen kanssa puhutaan tällaisesta? Tietenkään isänsä viimeinen teko ei kerro kaikkea hänestä, mutta ainakin nyt se tuntuu aika hallitsevalta tekijältä. Lapsi on alle kouluikäinen.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisiin asioihin saa apua perheneuvolasta, ei terveyskeskuksesta. Nykyään vaan ei enää paljon perheneuvoloita ole, joten en tiedä, miten apu järjestetään paikoissa, joissa perheneuvolat hävinneet.
Terveyskeskus nimenomaan on se paikka, josta saa apua, jos ei ole perheneuvolaa. Tk:sta voidaan ohjata lastenpsykiatrian, krisityön tms. pariin.
Joo, mutta tuo ei ole syy ohjata lastenpsykiatrialle (olen siellä töissä, niin tiedän kriterit). Kriisiapu on sosiaalipuolen apua ja se on järjestetty jo heti tapahtuneen jälkeen, jos ylipäätään on järjestetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä vain näytä vihaasi lapselle. Pahentaa vain lapsen oloa, jos alat syyllistää isää. Ei itsemrhan tekijä osaa harkita tekonsa ajankohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisiin asioihin saa apua perheneuvolasta, ei terveyskeskuksesta. Nykyään vaan ei enää paljon perheneuvoloita ole, joten en tiedä, miten apu järjestetään paikoissa, joissa perheneuvolat hävinneet.
Terveyskeskus nimenomaan on se paikka, josta saa apua, jos ei ole perheneuvolaa. Tk:sta voidaan ohjata lastenpsykiatrian, krisityön tms. pariin.
Joo, mutta tuo ei ole syy ohjata lastenpsykiatrialle (olen siellä töissä, niin tiedän kriterit). Kriisiapu on sosiaalipuolen apua ja se on järjestetty jo heti tapahtuneen jälkeen, jos ylipäätään on järjestetty.
Eli olet sitä mieltä, että ei kannata edes yrittää hakea apua? Vai mitä meinaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisiin asioihin saa apua perheneuvolasta, ei terveyskeskuksesta. Nykyään vaan ei enää paljon perheneuvoloita ole, joten en tiedä, miten apu järjestetään paikoissa, joissa perheneuvolat hävinneet.
Terveyskeskus nimenomaan on se paikka, josta saa apua, jos ei ole perheneuvolaa. Tk:sta voidaan ohjata lastenpsykiatrian, krisityön tms. pariin.
Joo, mutta tuo ei ole syy ohjata lastenpsykiatrialle (olen siellä töissä, niin tiedän kriterit). Kriisiapu on sosiaalipuolen apua ja se on järjestetty jo heti tapahtuneen jälkeen, jos ylipäätään on järjestetty.
Aika välinpitämätön asenne, jos olet oikeasti psykalla töissä. Tietenkin ihmisen pitää saada apua missä tahansa vaiheessa eikä vain välittömästi tapahtuneen jälkeen. Oireilu voi tulla hyvinkin paljon viiveellä, mikä sinun pitäisi tietää selittämättäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen ottamaan apua vastaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta. Teille pitää sitä tarjota, vaikka terveyskeskuksen kautta.
Miten tukea surevaa lasta?
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/kriisi-trauma/miten-tukea-surevaa-l…
Kiitos, noista materiaaleista onkin jo tuttuja. Ja niitä olen näinä viikkoina noudattanutkin. Ollaan puhuttu lapsen isän kuolemasta hyvin yleisellä tasolla, lapsi ei siis vielä tiedä tarkemmin tapaa miten isänsä kuoli. Olen yrittänyt puhua aika neutraaleista isään liittyvistä asioista, esimerkiksi miten viettivät aikaa yhdessä lapsen kanssa. Lisäksi on katsottu kuvia jne. Vaikeaa se on, koska asia tulee omaan mieleeni jatkuvasti.
Tuohon aiempaan kommenttiin, vaikka asiat meni miten meni, niin pakkohan asia on jossain vaiheessa pakko kertoa lapselle. Ei sitä i
Lapsi on niin pieni, ettei hän tee mitään sillä tiedolla, miten isä kuoli. Hänelle riittää tällä hetkellä tuo mitä teet. Hän tarvitsee tukea, ei yksityiskohtia, jotka vain hämmentävät pientä mieltä lisää.
Tästä tapahtumasta on siis jo kohta kuukausia aikaa, tapahtui nyt syksyllä. Meidän arki on ollut hyvin normaalia kuitenkin, päiväkotia, satunnaisia koti- ja mummolapäiviä, pitkiä viikonloppuja. Yleisesti lapsi on ihan "tavallinen". Itseäni kiusaa kuitenkin lähinnä se ajatus, mitä lapsi on mahdollisesti voinut kokea silloin. Isänsä oli siis kuollut yön aikana ja löydettiin aamupäivällä. Tänä aikana lapsi oli itse herännyt ja omien sanojensa mukaan leikkinyt ja katsonut telkkaria olohuoneessa. Lapsi oli ihan rauhallinen kun muita ihmisiä ja minä tulimme sinne, eikä vaikuttanut mitenkään traumatisoituneelta. Mutta se ajatus häiritsee, etten kuitenkaan voi olla varma, miten kaikki meni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisiin asioihin saa apua perheneuvolasta, ei terveyskeskuksesta. Nykyään vaan ei enää paljon perheneuvoloita ole, joten en tiedä, miten apu järjestetään paikoissa, joissa perheneuvolat hävinneet.
Terveyskeskus nimenomaan on se paikka, josta saa apua, jos ei ole perheneuvolaa. Tk:sta voidaan ohjata lastenpsykiatrian, krisityön tms. pariin.
Joo, mutta tuo ei ole syy ohjata lastenpsykiatrialle (olen siellä töissä, niin tiedän kriterit). Kriisiapu on sosiaalipuolen apua ja se on järjestetty jo heti tapahtuneen jälkeen, jos ylipäätään on järjestetty.
Lastenpsykiatria, ja sielläkin useampia tahoja, on vain yksi monista mahdollisuuksista mihin ohjataan. Ja sinne todellakin ohjataan, jos lapsi just sitä tarvitsee.
Yleensä ensihoito/poliisi neuvoo omaisia kääntymään oman terveyskeskuksen puoleen siksi, että se on usein paras paikka aloittaa. Siellä on mahdollisuus ohjata eteenpäin tarpeen mukaan. Toki kuolemantapauksessa voidaan myös kotiin järjestää kriisiapua, jos omaiset sitä välittömästi tarvitsee ja kuolemantapaus on esimerkiksi sattunut kotona. Mutta yleisesti ohjataan omaan terveyskeskukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen ottamaan apua vastaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta. Teille pitää sitä tarjota, vaikka terveyskeskuksen kautta.
Miten tukea surevaa lasta?
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/kriisi-trauma/miten-tukea-surevaa-l…
Kiitos, noista materiaaleista onkin jo tuttuja. Ja niitä olen näinä viikkoina noudattanutkin. Ollaan puhuttu lapsen isän kuolemasta hyvin yleisellä tasolla, lapsi ei siis vielä tiedä tarkemmin tapaa miten isänsä kuoli. Olen yrittänyt puhua aika neutraaleista isään liittyvistä asioista, esimerkiksi miten viettivät aikaa yhdessä lapsen kanssa. Lisäksi on katsottu kuvia jne. Vaikeaa se on, koska asia tulee omaan mieleeni jatkuvasti.
Tuohon aiempaan kommenttiin, vaikka asiat meni miten meni, niin pakkohan asia on
Tuo on asia, joka sinun pitää ihan itse käsitellä. Älä sotke lasta oman traumasi käsittelyyn. Lapset ovat usein hyvnkin suoraviivaisia eivätkä jää vatvomaan asioita. Toki rauhallisuus ei ole mikään merkki siitä, että traumaa ei ole. Aikuinenkin voi shokkitilassa toimia täysin normaalisti ja rauhallisesti kuin ei mitään olisi tapahtunut. Esimerkiksi onnettomuuspaikalla eräs äiti rupesi suunnittelemaan tyynenoloisesti kauppalistaa, vaikka hänen lapsensa oli juuri kuollut ko. onnettomuudessa. Mieli on sellainen, että se suojelee ihmistä ja tietoisuus tapahtuneesta ei tule välttämättä heti. Kuukausi on hyvin lyhyt aika noin ison trauman käsittelyssä. Lapsen mieli voi olla vielä kieltämisvaiheessa, vaikka hän ei tietenkään itse sitä ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä tapahtumasta on siis jo kohta kuukausia aikaa, tapahtui nyt syksyllä. Meidän arki on ollut hyvin normaalia kuitenkin, päiväkotia, satunnaisia koti- ja mummolapäiviä, pitkiä viikonloppuja. Yleisesti lapsi on ihan "tavallinen". Itseäni kiusaa kuitenkin lähinnä se ajatus, mitä lapsi on mahdollisesti voinut kokea silloin. Isänsä oli siis kuollut yön aikana ja löydettiin aamupäivällä. Tänä aikana lapsi oli itse herännyt ja omien sanojensa mukaan leikkinyt ja katsonut telkkaria olohuoneessa. Lapsi oli ihan rauhallinen kun muita ihmisiä ja minä tulimme sinne, eikä vaikuttanut mitenkään traumatisoituneelta. Mutta se ajatus häiritsee, etten kuitenkaan voi olla varma, miten kaikki meni. Ap
---
Rauhallisuus kertoo siitä, että lapsi ei ymmärrä tapahtunutta. Se on täysin normaalia, kun kyseessä on alle kouluikäinen lapsi. Ei sen ikäinen hahmota aikuisen tavoin, mitä kuolema tarkoittaa. Hänen mielessään isä on lähtenyt pois ja elämä jatkuu. Traumaattinen kokemus tuo silti on ja lapsi voi reagoida asiaan hyvinkin isolla viiveellä. Kuukausi on todella lyhyt aika tuollaisen asian käsittelyyn. Älä painosta lasta kertomaan kokemuksistaan ja tunteistaan, vaan anna hänen tuoda ne esiin sitten, kun hän on itse niihin valmis. Ammattiapu on tässä todella tärkeää, jotta sinä et omalla traumatisoitumisellasi pahenna lapsen tilannetta. Ammattilainen osaa johdatella lasta asian käsittelyyn turvallisesti ja lapsentahtisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen ottamaan apua vastaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta. Teille pitää sitä tarjota, vaikka terveyskeskuksen kautta.
Miten tukea surevaa lasta?
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/kriisi-trauma/miten-tukea-surevaa-l…
Kiitos, noista materiaaleista onkin jo tuttuja. Ja niitä olen näinä viikkoina noudattanutkin. Ollaan puhuttu lapsen isän kuolemasta hyvin yleisellä tasolla, lapsi ei siis vielä tiedä tarkemmin tapaa miten isänsä kuoli. Olen yrittänyt puhua aika neutraaleista isään liittyvistä asioista, esimerkiksi miten viettivät aikaa yhdessä lapsen kanssa. Lisäksi on katsottu kuvia jne. Vaikeaa se on, koska asia tulee omaan mieleeni jatkuvasti.
Tuohon aiempaan kommenttiin, vaikka asiat meni miten meni, niin pakkohan asia on
Koska et itse ollut paikalla, et voi koskaan olla varma, miten asiat menivät. Se sinun pitää vain hyväksyä. Älä painosta lasta. Hän käsittelee asian omalla tavallaan. Pikkulapset suhtautuvat isoihinkin asioihin yleensä varsin tyynesti, koska eivät vielä ymmärrä kokonaisuutta. Tramareaktio voi tulla vasta vuosienkin päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki ap apua sekä itsellesi että lapsellesi. Olette molemmat kokeneet traumaattisen asian ja tarvitsette apua sekä yhdessä että erikseen. Aikuisten kyky käsitellä asioita on erilainen kuin alle kouluikäisen.
Vierailija kirjoitti:
Tästä tapahtumasta on siis jo kohta kuukausia aikaa, tapahtui nyt syksyllä. Meidän arki on ollut hyvin normaalia kuitenkin, päiväkotia, satunnaisia koti- ja mummolapäiviä, pitkiä viikonloppuja. Yleisesti lapsi on ihan "tavallinen". Itseäni kiusaa kuitenkin lähinnä se ajatus, mitä lapsi on mahdollisesti voinut kokea silloin. Isänsä oli siis kuollut yön aikana ja löydettiin aamupäivällä. Tänä aikana lapsi oli itse herännyt ja omien sanojensa mukaan leikkinyt ja katsonut telkkaria olohuoneessa. Lapsi oli ihan rauhallinen kun muita ihmisiä ja minä tulimme sinne, eikä vaikuttanut mitenkään traumatisoituneelta. Mutta se ajatus häiritsee, etten kuitenkaan voi olla varma, miten kaikki meni. Ap
---
Rauhallisuus kertoo siitä, että lapsi ei ymmärrä tapahtunutta. Se on täysin normaalia, kun kyseessä on alle kouluikäinen lapsi. Ei sen ikäinen hahmota aikuisen tavoin, mitä kuolema tarkoittaa. Hänen mielessään isä on lähtenyt pois ja e
Ei välttämättä. Rauhallisuus voi myös kertoa siitä, että lapsella on ollut kaikesta huolimatta tilanteessa ja sen jälkeen turvallinen olo. Lapset ovat yksilöitä kuten aikuisetkin, ja jokainen reagoi omalla tavallaan. Vanhempana voi tietty havainnoida sitä, miltä lapsi vaikuttaa. Miten toimii, puhuu, miten kertoo ja mitä puhuu isästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse kokenut saman toisen vanhempani kohdalla ollessani suunnilleen saman ikäinen. Sanoisin, että on tärkeää että lapsella on mahdollisuus puhua ja että hänelle vastataan hänen ikätasolleen sopivalla tavalla, eikä lapselta yritetä salata asioita. Käsittääkseni on olemassa oppaita ja kirjoja siitä miten lapsensa kanssa itsemurhasta puhutaan. Siitä siis voi puhua myös lapsen kanssa. Voi olla että lapsi miettii näitä, koska lapset usein huomaa ja kuulee muiltakin jotain, mutta ei osaa pukea sanoiksi näitä pohdintojaan.
Jos lapsi oli isänsä kanssa kahdestaa, miten kukaan osasi mennä "löytämään" isän juuri sinä aamupäivänä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen ottamaan apua vastaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta. Teille pitää sitä tarjota, vaikka terveyskeskuksen kautta.
Miten tukea surevaa lasta?
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/kriisi-trauma/miten-tukea-surevaa-l…
Kiitos, noista materiaaleista onkin jo tuttuja. Ja niitä olen näinä viikkoina noudattanutkin. Ollaan puhuttu lapsen isän kuolemasta hyvin yleisellä tasolla, lapsi ei siis vielä tiedä tarkemmin tapaa miten isänsä kuoli. Olen yrittänyt puhua aika neutraaleista isään liittyvistä asioista, esimerkiksi miten viettivät aikaa yhdessä lapsen kanssa. Lisäksi on katsottu kuvia jne. Vaikeaa se on, koska asia tulee omaan mieleeni jatkuvasti.
Tuohon aiempaan kommenttiin,
Tuo on asia, joka sinun pitää ihan itse käsitellä. Älä sotke lasta oman traumasi käsittelyyn. Lapset ovat usein hyvnkin suoraviivaisia eivätkä jää vatvomaan asioita. Toki rauhallisuus ei ole mikään merkki siitä, että traumaa ei ole. Aikuinenkin voi shokkitilassa toimia täysin normaalisti ja rauhallisesti kuin ei mitään olisi tapahtunut. Esimerkiksi onnettomuuspaikalla eräs äiti rupesi suunnittelemaan tyynenoloisesti kauppalistaa, vaikka hänen lapsensa oli juuri kuollut ko. onnettomuudessa. Mieli on sellainen, että se suojelee ihmistä ja tietoisuus tapahtuneesta ei tule välttämättä heti. Kuukausi on hyvin lyhyt aika noin ison trauman käsittelyssä. Lapsen mieli voi olla vielä kieltämisvaiheessa, vaikka hän ei tietenkään itse sitä ymmärrä.
Eikö tuossa kerrottu, että aikaa kuukausia, ei kuukausi? Kuukaudet on pitkä aika lapsen elämässä. Vaikka trauma ei välttämättä ilmene heti, niin varsinkin vakavammat traumat kyllä antaa yleensä jotain viitteitä jo kuukausien aikana. Esimerkiksi muutokset lapsen puheissa ja käytöksessä, ongelmat nukkumisessa, perustoiminnoissa ja ihmissuhteissa.
Sun pitää ihan ensimmäiseksi itsellesi selittää asia. Joissain ihmisissä itsemurha herättää aggressiota, vaikka se ei ole tarkoitettu loukkaukseksi kellekään.
Voin vakuuttaa, että kukaan ei tapa itseään kostoksi. Itsemurhaaja ei vain enää jaksa elää, häneen sattuu koko ajan. Aivoihin, ihoon, vatsaan, luihin. Se psyyken tuottama kipu on järkyttävä ja yleensä siinä kivussa on ollut jo viikkoja ellei kuukausia tai vuosia eikä siihen ole auttanut mikään.
Eikö tuossa kerrottu, että aikaa kuukausia, ei kuukausi? Kuukaudet on pitkä aika lapsen elämässä. Vaikka trauma ei välttämättä ilmene heti, niin varsinkin vakavammat traumat kyllä antaa yleensä jotain viitteitä jo kuukausien aikana. Esimerkiksi muutokset lapsen puheissa ja käytöksessä, ongelmat nukkumisessa, perustoiminnoissa ja ihmissuhteissa.
Ihan sama, onko kuukausi vai kaksi. Se on hyvin lyhyt aika joka tapauksessa. Eikä syksystä ole enempää kuin kuukausi tai kaksi. Oireet voivat tulla vaikka 6kk kuluttua tapahtuneesta. Tai vuositenkin päästä. Tai sitten ei tule mitään oireita. Ihmiset ovat erilaisia. Turha lapselle on väkisin oireita teettää, jos hän itse ei asiaa halua vatvoa.
Antaisin elämän jatkua tavalliseen tapaan ja olisin lapselle läsnä ja tukena, jos hän omatoimisesti asiasta puhuu. Omaa traumaa ei pidä käsitellä lapsen kautta. Sitä varten hankitaan itselle keskusteluapua. Lapselle apua sitten, jos hän oireilee tavallisuudesta poikkeavasti. Pienet lapset elävät hetkessä ja käsittelevät asiat erilailla kuin aikuiset.
MIksi sun erityisesti pitäisi hieroa lapsen naamaan isän itsemurhaa?
Isä kuoli nukkuessaan, ei enää herännyt. Lapsi ei säikähtänyt. Hän kyselee kyllä sitten jos asiassa jokin jäi mieltä vaivaamaan.
Kun itse pääset asiasta yli (otan osaa suruusi, joka voipi joskus oireilla vihallakin), koeta miettiä hyviä hetkiä. Niitäkin varmasti oli koska lapsenne on olemassa. Itsemurha ei ole sinun syytäsi, se ei ole miehesi syytä vaan se on sen vtun masennussairauden syytä. Masennus on tappava tauti, vaikka jotkut toisin luulevat.
Vierailija kirjoitti:
Älä vain näytä vihaasi lapselle. Pahentaa vain lapsen oloa, jos alat syyllistää isää. Ei itsemrhan tekijä osaa harkita tekonsa ajankohtaa.
Kyllä sen vihankin voi joskus näyttää. Fiksu aikuinen selittää lapselle, että vihaa sairautta, joka isän vei. Koska sehän on totta.
Alue: Aihe vapaa
Se on eri asia, jos lapsi kysyy. Silloin toki vastataan. Tarkoitin vain sitä, että ap:n ei kannata lähteä vartavasten tuomaan yksityiskohtia lapsen tietoon vielä tässä vaiheessa. Sen aika ei ole vielä. Nyt lapsi tarvitsee turvaa ja lohtua, ei pelottavia yksityiskohtia, joita hän ei ymmärrä. Ei kannata traumatisoida lasta enää yhtään enempää.