Lue keskustelun säännöt.
Voi APUA, mun 6-v tytär on aivan KAMALA!
21.02.2007 |
Eli nukkumaanmennessä tuli kauhea kohtaus. Pikkuveljensä kanssa olivat kisanneet ja oli hävinnyt ja varmasti siitä oli äreissään. Sanoin, että on aika mennä nukkumaan eikä mitään vastakaikua. Sanoin että kylppäri on turva ja ajan heitä takaa sinne. Leikki lähti käyntiin, mutta yhtäkkiä tytär sanoi pelkäävänsä ja aloitti parkumisen sohvalla. menin sitten hätiin lohduttamaan, mutta huusi ja karjui vaan eikä saanut koskea. Menin sitten pois ajattelin että tulee sitten kun on valmis.
Sitten tuli laps perässä kuin yleinen syyttäjä ja sanoi etten välitä hänestä. Varmaan 10 minuuttia seurasi minua joka paikkaan ja KARJUI ja huusi että sinä et välitä minusta ja halusi siihen selitystä. Kun sanoin että tottakai rakastan sinua, niin se ei kelvannut vastaukseksi ja sama jankutus vaan jatkui. Katsoin tytärtä kuin avaruusoliota ja ihan tyhjä olo vanhempana ja kasvattajana. En tiennyt kuinka pitäisi toimia tai sanoa. Enkä tiedä vieläkään.
En tiedä oliko yliväsymystä vai mitä, mutta kauheeta oli.
Neuvokaa kuinka jaksan ja pärjään tämän vaativan lapsen kanssa.
Kommentit (18)
tapauksessa hetkeen juuri ennen nukkumaanmenoa. Eikä minusta aikuisen kuulu osallistua niihin laisinkaan, etenkään ennen nukkumaanmenoa. Lapsesi on aivan normaali, herkkä lapsi. Ota syliin ja lue hänelle satu, äläkä pelottele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea tuossa vaiheessa ottaa syliin kun ei anna ja on vain vihainen.
-ap-
Eipä tässä elämässä muuten voisi elääkään, ellei välillä tulisi mokailtua ja niistä voi sitten ottaa opikseen. Tytär kuitenkin sen ikäinen, että voitte keskustella varmaan tänään asiasta.
En ole täydellinen kasvattaja ja vastaavia tilanteita tulee ja on tullut. Kuinka toimia, lapsi syliin vai menen pois huoneesta vai mikä olisi oikea tapa toimia. Tytär on vaativa, ei anna periksi eikä unohda koskaan. En halua olla vanhempi joka on kynnysmatto. Auttakaa minua. ap
sanoo vain että välittää ja rakastaa ja antaa sitten juonitella itkunsa pois kunnes rauhoittuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ilmaista tunteitaan, mutta ei se tunteiden ilmaisu saa johtaa siihen, että hajotetaan paikkoja, satutetaan ihmisiä tai loukataan ketään sanallisesti.
Yritä opettaa lapselle miten tunteitaan voi purkaa rauhallisesti. Anna hänen osoittaa kiukkuaan vaikka pehmoeläimeen tms. Tai sanot, että sopii mennä ulos tekemään lumitöitä tms.
Aina kiukun laannuttua, käy sanallisesti läpi MIKSI lapsi suuttui, MILTÄ hänestä tuntui ja sovittelette asian, esim. hän pyytää anteeksi, jos on huutanut nimityksiä toisista tms. Pelkästä suuttumuksesta ei tietenkään joudu pyytämään anteeksi, kaikilla on oikeus olla vihainen.
Tainnut lapsellasi tulla uhma vähän myöhemmin kuin yleensä.
tä)...Kyllähän noita itkupotkuraivareita kai melkein kaikilla leikki-ikäisillä JOSKUS tulee, eikä lapsen käytös silloin ole kovin järjellistä, välillä se on täysin hysteeristä.
Itse yleensä olen yrittänyt tarjota keskustelua ja syliä, mutta jos lapsi vain parkuu ja huutaa, eikä halua aikuista lähelle, olen passittanut hänet omaan huoneseen raivoamaan (olen sanonut napakasti, että hänellä on oikeus tunteisiinsa, mutta toisten seurassa ei saa huutaa ja raivota ilman syytä, ellei osaa edes kertoa mikä harmittaa). Olen kantanut raivoavan leikki-ikäisen omaan huoneeseen ja sanonut, että huutaa äitiä sitten kun on valmis keskustelemaan asiasta, tai rauhoittunut sen verran, että haluaa äidin syliin. Yleensä lapsi huutaa aikansa, ja sitten lopulta kuuluu murtunut " äitiii" . Silloin menen, otan syliin ja kun sylissä on rauhotuttu loppuun asti, asiasta keskustellaan. Siis siitä,mikä on harmittanut, ja miten harmia voisi paremmin käsitellä (oma lapsenikin on 6-vuotias, ja vähitellen kouluikään tulevan lapsen tulee jo alkaa oppia tunteiden hillintää toisten seurassa.) Olemme puhuneet mm. siitä, kuinka aikuisiakin välillä harmittaa joku asia ihan kamalasti, mutta kuinka he eivät silti voi heittäytyä lattialle kirkumaan tai huutaa toisillensa ilman syytä. Olen painottanut, että tunteisiin on oikeus kaikilla, ja saa harmittaa jos harmittaa, mutta sitä ei saa purkaa toisiin. Ja että pitää yrittää puhua siitä, mikä harmittaa.
Minunkaan mielestäni juoksuleikit eivät kuulu sisälle tai ainakaan hetkeen ennen nukkuma-aikaa. Itse en myöskään koskaan käytä mitään suostuttelukeinoja asioihin, jotka TÄYTYY tehdä (kuten iltapesut), vaan pikemminkin meillä toimitaan niin, että kun velvollisuudet on hoidettu, voi sitten vielä tehdä jotain kivaa. Saatan sanoa lapselle illalla tyyliin " Nyt on iltapesujen ja pyjaman laiton aika, mutta jos ne hoituvat nyt heti oikein reippaasti ja nopeasti, ehditään vielä hetki leikkiä junaradalla sen jälkeen" . - Mutta tuskinpa lapsesi raivari nyt tuosta hippaleikistä johtui. Siinä sekoittui varmaan yliväsymys, ja ehkä jännitys jostain menneestä tai tulevasta tapahtumasta tms. Sinuna keskustelisin tänään lapsen kanssa asiasta kaikessa rauhassa. Ota esille juuri tuo tunteiden nimeäminen ja painota, että lapsella on niihin oikeus, mutta että käytöstä tulisi ison tytön jo alkaa vähän hillitä. Painota, että ei toisille (tässä tapauksessa äidille) saa raivota, varsinkaan jos toinen ei ole tehnyt mitään pahaa. Kerro myös, että äidille voi aina puhua kaikesta, mikä harmittaa tai pelottaa, japainota, että todellakin rakastat häntä ja välität hänestä ja haluat hänen puhuvan sinulle harmeistaan.
Kyllä se siitä; tänään on päivä uusi. Ja kuten sanottu, ei tuo lapsesi mitenkään poikkeuksellisen vaikealta kuulosta. Näitä tilanteita nyt välillä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noita kohtauksia tulee silloin tällöin. Paras ja ainoa keino on odottaa, että ne menevät ohi. Rauhoittumisen jälkeen on sitten aika puhua siitä, että tottakai sinä välität ja juuri siksi toimit niin kuin toimit jne.
Ei tuo takaa-ajoleikki mitään kohtausta aiheuttanut. Voi olla, ettei ennen nukkumaanmenoa kannattaisi leikkiä mitään niin vauhdikasta, mutta et sinä sillä kohtausta aiheuttanut, eikä se lastasi pelästyttänyt. Itse asiassa se oli ihan potentiaalisesti hyvä keino saada rissaavat kakarat hammaspesulle - joskus kun on sovellettava luovasti kaikkia sääntöjä vastoin, myös niitä ettei ennen nukkumaanmenoa leikitä.
Nukkumaanmenoaika on se aika ,jolloin kaikki päivän ikävät asiat palaavat mieleen. On vihdoinkin aikaa paneutua niihin. Siksi vanhemman läsnäolo ja tyynnyttely ovat tärkeitä - mutta nekin voivat toimia vain silloin kun lapsi kykenee ottamaan niitä vastaan. Itse helposti jumituvan lapsen vanhempana sanon, että lohduttelu ja läheisyys ovat tärkeitä, mutta jos lapsi jää jankuttamaan jotain eikä kykene ottamaan lohduttelua ja läheisyyttä vastaan, jankkaaminen on parasta katkaista joko sillä että jätetään lapsi rauhoittumaan itsekseen tai että katsotaan tiukasti silmiin ja KÄSKETÄÄN lopettaa. Seki nvaatii jälkikäteen selityksen.
Ajattelin että teemme jotain kahdestaan ja jutellaan asiasta.
Tuli kyllä niin kauhea olo että olenko minä sellainen äiti joka ei kohtaa lastaan emotionaalisesti. Teki niin mieli painaa jotain nappia joka kiskaisisi minut vaikka avaruuteen tuossa tilanteessa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on jossain ihme uhmassa, Kaikki on välillä ei ei ja vielä kerran ei. Lisäksi naamalla valmiiksi myrskyn merkki -ilme, kun herää aamuisin, varsinkin jos ei ole lomaa. SItten aliarvioi itseään koko ajan: olen ruma, miksi mulla on tän väriset hiukset jne.
Kun silmäni välttää, kiusaa pikkusiskoaan, joka taas palvoo isosiskoaan. Tosin osaavat leikkiä nätistikin. Tämä 6-v. uhma on ollut mulle tosi rankka. Välillä tunnen ihan silkkaa vihaa, mikä on pelottavaa.
Joudun tekemään kaikkeni, etten huutaisi. Olen kyllä aika ehdoton, en esim. neuvottele asioista, jotka on tehtävä, enkä anna valtaa lapselle päättää asioista. Tuntuu, että rajat täytyy pitää tiukkoina: lepsuminenkostautuu, kun ruotuun ei osata palata.
9 ja 10 laitan teidän viestinne omaksi läksykseni ja luen ne läpi uudestaan ja uudestaan. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katse vanhempiin norm. lapsi näyttää kyllä tunteensä, mutta ei saa mitään yllättäviä outoja raivokohtauksia ja vieläpä jos kyse on näinkin isosta lapsesta. Nämä on juuri niitä kullannuppuja, jotka raivoavat kaupan lattialla tyyliin TAHTOO! Kamalaa kateltavaa. Sanon vaan, että näitä tulee kun kasvatetaan pennut pumpulissa ja vanhemmat pelkää antaa rajoja lapsilleensa. Mun 3 lasta näyttävät tunteensa niin rakkauden kuin vihan mutta eivät ole koskaan saaneet selittämättömiä kohtauksia ja kaikesta on selvitty sylillä ja puhumisella.
Vierailija:
Katse vanhempiin norm. lapsi näyttää kyllä tunteensä, mutta ei saa mitään yllättäviä outoja raivokohtauksia ja vieläpä jos kyse on näinkin isosta lapsesta. Nämä on juuri niitä kullannuppuja, jotka raivoavat kaupan lattialla tyyliin TAHTOO! Kamalaa kateltavaa. Sanon vaan, että näitä tulee kun kasvatetaan pennut pumpulissa ja vanhemmat pelkää antaa rajoja lapsilleensa. Mun 3 lasta näyttävät tunteensa niin rakkauden kuin vihan mutta eivät ole koskaan saaneet selittämättömiä kohtauksia ja kaikesta on selvitty sylillä ja puhumisella.
me muut kyllä tiedetään paremmin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa ei kuulosta ollenkaan normaalilta, jos lapsi ei KOSKAAN ole saanut hillitsemätöntä kiukun purkausta. Sitä vartenhan lapsuus on, että opetellaan nimeämään ja käsittelemään omia tunteita, ja sopeudutaan myös yhteiskunnan käyttäytymisnormeihin ja toisten kanssa elämisen pelisääntöihin. LÄHTÖKOHTAISESTIHAN jokainen lapsi on täysin itsekäs ja tunteidensa vallassa. Vanhemmat voivat tukea " oikein" ja sitten myös aika paljon " väärin" tässä kasvussa, mutta kukaan lapsi ei myötäsyntyisesti osaa hillitä tunteitaan, ja kyllä normaalin lapsen kehityksessä näitä uhmaraivareita esiintyy. -Toisilla tosin enemmän ja toisilla vähemmän, eikä kaikilla samanlaisia.
Yksikään lastenkasvatuksen, -psykokogian, tai kognitiotieteen ammattilainen ei sanoisi ap:n lapsen käytöstä poikkeavaksi, vaan nimenomaan antaisi eväitä käsitellä näitä - lapsen kasvussa yleisesti esiintyviä - tilanteita...Päin vastoin olen kuullut lastenpsykiatrin suusta, että hän näkee tämän päivän ongelmana pikemminkin liian kiltit ja sopeutuvat lapset. Uhmakkaisiin ja räikeästi käyttäytyviin lapsiin kiinnitetään koti- ja päivähoidossa nykyisellään nopeasti huomio ja heidän ongelmiinsa haetaan herkästi apua ja tukea. Sen sijaan kukaan ei tule perheneuvolan ovelle sanomaan, että " lapseni on liian kiltti ja hillitty" , sitä kun ei nähdä minkäänlaisena ongelmana. Tämä ko. lastenpsykiatri sanoi näiden samojen lasten olevan hänen vastaanotollaan koulu- ja teini-iässä, kun ongelmat alkavat purkautua. Kaikkien lasten kasvuun kun kuuluu vaihtelevassa määrin uhmaa ja hillitsemättömiä tunteenpurkauksia, joiden kautta tunteiden käsittelyä nimenomaan opitaan. Jos niitä ei ole OLLENKAAN saattaa olla kyse esim. turvallisuuden kokemuksen ongelmasta tai lapsuuteen kuulumattomasta vastuunkannosta; lapsi ei uskalla näyttää raivon tunteitaan tai kokee velvollisuudekseen suojella vanhempaansa niiltä.
Ja huom! raivo, uhma, pelko ym, ja niiden aiheuttamat purkaukset ovat aivan eri asia kuin tuo mainitsemasi " Mä haluuuuun!" -kiukuttelu. Siinä minäkin olen samaa mieltä, että kouluikää lähestyvä lapsi on jo yleensä oppinut pois näistä karkki- tai leluhyllyn edessä saatavista känkkäränköistä JOS vanhemmat ovat olleet kasvatuksessa johdonmukaisia, eivätkä koskaan ole taipuneet lapsen painostuksen edessä...Toisaalta näissäkin asioissa jotkut lapset testaavat vanhempien päättäväisyyttä tuhat kertaa, kun toisilla menee jakeluun muutamasta kerrasta. Oma lapseni ei ole muistaakseni koskaan saanut karkkihyllyllä vaatimus-kohtausta, sillä hän tietää koska on karkkipäivä, eikä ole KOSKAAN saanut karkkia omasta tahdostaan muulloin. Ei lapsi käytä turhaan aikaa ja energiaa, jos tietää lopputuloksen.
-9
Mutta yhden jutun haluaisin vielä lisätä. Nimittäin sen, että yritä itse tietoisesti ja kaikin voimin olla menemättä mukaan lapsen tunnemyrskyyn. Yritä pysyä turvallisena ja rauhallisena aikuisena, kalliona jota eivät satunnaiset myrskyt murenna. Kuulostaa ihan kamalalta jos lapsi laukoo tuollaisia syytöksiä mutta ÄLÄ ANNA itsesi ahdistua niistä liikaa. Varsinkin satunnaisen kiukkupuuskan aikaan lauottuna ne ovat kaikkea muuta kuin vakavasti otettavaa palautetta. Muistuta itseäsi, ettei lapsi kertakaikkiaan uskaltaisi sinulle tuollaista huutaa, ellei hän oikeasti ja pohjimmiltaan luottaisi rakkauteesi. Sinun ahdistuksesi ja epävarmuutesi tekee lapselle vaan pahemman olon, yritä siksi voittaa ne. Anna lapselle lupa tunteisiinsa, suhtaudu niihin empaattisesti mutta älä omaksu samoja tunteita itseesi.
Vaikeita neuvoja nämäkin. Mutta ajattelemista ainakin.
Aina kun tulee vaikea hetki lasten kanssa visualisoin itseni juuri tuoksi kallioksi. Loistava kirjoitus 9 (taas) helpottaa kun ymmärtää kiukuttekun tarkoituksenmukaisuuden.
Kiitos loistavista neuvoista joita aion hyödyntää heti.
ap
Pari edellistä päivää ja iltaa on ihan mahdottomia. On mahakipeä ja kaikki mahdollinen itkettää. Mutta sitten kun " tapahtuma" on ohi niin elämä jatkuu taas tavalliseen malliin.