Onko kenelläkään fiksua 17v teiniä?

Minulla on tuon ikäinen lapsi. On fiksu, koulu menee hyvin. Mielestäni tuon ikäinen on kuitenkin teini-iästä ja lähestyvästä täysi-ikäisyydestä huolimatta ihan keskenkasvuinen.

En laittaisi häntä asumaan omilleen, ellei olisi pakkotilanne eli se, ettei koulua löydy kohtuullisen matkan päästä kotoa. Miksi olette päätyneet tuohon ratkaisuun, että uhmakas teini on muuttanut pois?

Vierailija kirjoitti:

Ap vastailee.

Kiitos kaikille vastauksista.

Voi toki olla ja varmasti näin onkin että kokee että kyselen liikaa. Olen häneen 1-2 kertaa viikossa yhteydessä, isovanhemmat ja muut sukulaiset myös välillä kyselevät kuulumisia mutta kuulemani mukaan usein erityisesti isovanhemmille tiuskii.

Harmittaa hänen puolesta kun ei ole saanut palkkaa edes 2 kuukauteen työpaikastaan ja ei ole kiinnostunut asiasta, kuulemma hän osaa kyllä hoitaa asiansa ja minulle ei hänen mukaan kuulu mikään, odottaa vaan sitä että täyttää parin kk päästä 18v jolloin pääsee kuulemma täysin eroon minusta. Ärsyyntyy kyselystäni.

 

Mitään lääkitystä hänelle ei ole edes tarjottu. Ryhmäterapiassa oli nuorempana ja vanhempana tarjolla oli nettiterapiaa näihin raivokohtauksiin.

Jonkun asian tekemistä olen yrittänytkin. Lähtee kyllä ja siellä meillä on ihan mukavaa mutta tuon jälkeen on kahta ilkeämpi ja pitkään jo

 Älä reagoi niihin raivokohtauksiin ja muihin vaivoihin tunteisiin, pyri olemaan tyyni ja rauhallinen, vaihda puheenaihetta tai lopeta puhelu tai keksi jotain tekemistä jonka takia joudut siirtymään eri tilaa hänen kanssaan. Koska tuosta häiriöistä kun kärsii, niin on itse vaikeaa käsitellä omia tunteita ja kommunikoida asiallisesti kuin on kiihtynyt. Ei hän varmasti tarkoita mitä sanoo, mutta ei myöskään kesä että näitä asioita tuodaan myöhemmin esiin, koska hänen on silloin tarve puolustaa itseään ja sitä että on toiminut oikein sanoessaan ja tehdessään jotain. Sä voit vaikka automaattisesti tuoda mukanasi kylään jonkin ruokakassin missä on tuotteita mistä hän pitää. Sanot että ne ovat tuliaisia, älä siirrä keskustelua siihen että miten hän pärjää tai onko ruokaa riittävästi. Yritä osoittaa että luotat häneen.

Eihän tytär vain ole jossakin vaikeuksissa? Kannattaa nyt olla tuntosarvet tarkkana.

Voi olla sellainen juttu kuin PDA ja jos puutut asioihin niin lähtee käyntiin taistele tai pakene reaktio. Ja he eivät voi asialle mitään. Joten otapa ihan reilusti nyt asian kanssa askeleita taaksepäin ja sanot, että tietenkin hän päättää itse asioistaan, kun on aikuinen.

Mutta jos tarvitsee apua, äiti kyllä auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla sellainen juttu kuin PDA ja jos puutut asioihin niin lähtee käyntiin taistele tai pakene reaktio. Ja he eivät voi asialle mitään. Joten otapa ihan reilusti nyt asian kanssa askeleita taaksepäin ja sanot, että tietenkin hän päättää itse asioistaan, kun on aikuinen.

Mutta jos tarvitsee apua, äiti kyllä auttaa.

 

*Lähes aikuinen. 

Itse veisin lahjakortteja ja ehkä ne voisi tulla joltain muulta kuin sinulta, sait sen töistä ja et ikinä käy kaupassa x, menisi hukkaan. Jätät eleettömästi pöydälle ja poistut paikalta. Jos jää tunne, että on kiitollisuuden velassa, menee varmaan pinna. 

Hän on nyt päättänyt pärjätä omillaan ja älä tuputa mitään, menee vain pahemmaksi homma. Peräänny ja anna tilaa. Ja tieto siitä, että autat ja et tee asiasta numeroa

Lapsi kokee että häntä kuristetaan napanuoraan ja osa porukasta ihmettelee miksi lasta ei pakoteta asumaan kuristajansa kanssa? Ei hyvää päivää taas.

Jos haluat lapsen käytöksen muuttuvan, niin lopeta se kuristaminen. Älä kysele, älä tuptua, älä puutu. Ota vaikka koiranpentu johon suuntaat tuon pakkomielteisen kontroloinnin tarpeesi.

Mulla varmaan on tuo ja olisin mieluummin kuollut kuin antanut periksi teininä varsinkin. Aikamoista helikopterivanhemmuutta vanhempi kasvatus oli, mutta yhtään autoritäärisempi ote olisi ollut vahingollinen. Olin niin hankala, että vanhemmat ei enää jaksaneet vääntää kanssani.

Oma lapsi on myös melko vaativa, heitti karkit mieluummin roskiin, kuin olisi syönyt ne minun ehdoilla. Kotona on vaikea, kun joutuu sinnittelemään päiväkodissa. Ei voi antaa mitään periksi. Yllätyksenä tuli, kun kuulin, että sovittelee riitoja siellä.

Erittäin rakas pieni luupää. Niin fiksu, että taitaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ap vielä täällä. Tarkennan.

Tiedän rahoista sillä näen hänen tilin. On tehty hänen ja pankin kanssa yhdessä sopimus että näkyvyys on. Haluan pysyä toki myös kartalla koska kaikki sopimukset ovat minun nimissä ja siirtyvät hänen nimiin kun täyttää parin kk päästä 18v ja tuon jälkeen minun ei tarvitse nähdä tilejä tms ellei hän itse niin toivo.

Syö ihan hyvin ja perusruokaa, ainakin ihan hyviä aineksia tilaa kaupasta, yhdessä sovittu myös muuttaessa että kertoo ostoksista nyt alkuun ( kuva) ja suunnittelee budjettia kun saa kokonaiskuvaa.

Muutto omilleen tuli yllättävän nopeasti, hän oli hakenut opiskelija asunnoista asuntoa ja siellä jonot ovat toki pitkät yleensä.

Asunto joka lyhensi koulumatkaa 30min / suunta tulikin tarjolle jo 3 viikossa ja koska tästä olisi voinut saada kotiin loputtoman taistelun siihen asti että tyttö on sen 18v jonka jälkeen hän ovet paukkuen olisi lähtenyt ja kahdelle nuoremmalle sisarukselle olisi taatusti jäänyt enemmänkin pelkoja, keskimmäinen siis todella pelkäsi siskoa ja nuorempi sai olla hieman enemmän rauhassa mutta hän tottelikin isosiskon sääntöjä 110% tarkkuudella tai suostua muuttoon hieman ennen kun 18v on mittarissa päädyin jälkimmäiseen. 

Kodin hän pitää yleissiistinä ja oma hygienia on kunnossa, tekee perusruokaa ja koulu sujuu (wilma kun vielä näkyy). Vastaa myös puhelimeen. Pärjää siis kyllä noin muuten oikein mallikkaasti ja paremmin kun itse aikanaan kun muutin omilleni mutta tuo käytös mietityttää.

Odotan päivää että vastaa ja keskustelee ihan normaalisti ilman jatkuvaa raivoa. 

Hän on myös verbaalisesti hyvin lahjaks, esim kysyin että milloin olisi tulossa käymään ja että hänen eräs keittiötavara on meillä ollut odottamassa 2 viikkoa että hakisi sen itselleen. Sain vastauksen että jos se nyt on niin ruma ja tiellä niin olisit heti voinut sanoa suoraan että se pitää hakee, sori vaan et en oo muistanu tai ehtinyt.. tähän totesin hänelle että kiitos että muistutit olisi ollut parempi vastaus ja kysyin aikatauluja mutta jatkoi ilkeää viestittämistä ja totesin että voisi vaikka lukea viestinsä uudelleen kun on nukkunut ensin ja noista tulee vaan paha mieli ja toivotin hyvät yöt. 

No, sanotaan vaikka näin, että kun ravinto loppuu ja on kova nälkä, niin eiköhän teini löydä mamman lihapatojen ääreen.

Meillä ollut 4

Mun molemmat lapset, varsinkin tyttö olleet aina vahvatahtoisia. En usko, että se loppuukaan ;)  tyttö nyt 18v. Elämä sujuu kivasti, jos minä en sotkeudu asioihin. Esim hänen kurssivalintoihin tai tulevaisuuden suunnitelmiin. Olen opetellut pitämään "turpani kiinni" jotta ei tule kiistoja. En tiedä mitkä on uhmakkuushäiriön kriteerit, että kolkutellaanko meillä niitä. Olen itsekin hyvin vahvatahtoinen, joten en ole nähnyt sitä niin ongelmana. Vahva tahto ja kyky ilmaista sitä on suojaava tekijä elämässä. Olen sillä tahdolla kasvattunut totaalisen yksin 2 lasta ja selvinnyt vaikeasta sairaudesta, joten näen sen vahvuutena. Kunhan tahtoa ei ilmaista nimittelyllä ja huudolla, siinä menee raja. Tyttö myös ilmoittaa (jos on iltaisin kavereiden kanssa) aina pyynnöstäni missä on ja mitenkä pitkään, joten kyllä hän pystyy ottamaan huomioon toiveitani.

Oma 17v poika on lukiossa, vetää hyvin arvosanoin, urheilee ja on erittäin rauhalllinen. Eipä tuo ole hirveästi koskaan kapinoinut tai hakenut konflikteja, voisi jopa sanoa että on vaikea saada suuttumaan. Juo välillä muutaman kaljan, mutta ei ole humalahakuinen. Vähän mietityttää tietokoneella vietetty aika ja se, ettei käy kovin paljoa ulkona kavereidensa kanssa joita kuitenkin on muutamia.

Hyvä tyyppi on ja avulias, harjoittelee ruuanlaittoa ja auttaa kaikissa töissä kunhan vain pyytää. Ei ole kovin omatoiminen.

Olen itse ollut tuo lapsi, harmi vain, että omalle kohdalle osui vanhemmat, joille ideaali oli lapsen murrettu tahto ja muut boomer-ideaalit, isovanhempi myös osallistui tuohon. Vaikka useampi aikuinen " kävi päälle" henkisesti niin ei se tahto/uhma siitä lauhtunut. Oli pakko joskus esittää Ingalsin Lauraa, mutta se ei ollut kuin näytelmä. Mitään oikeaa suhdetta vanhempiin ei muodostunut, koska he halusivat "näyttelijän".

Meillä on pojalla tulevaisuuden kuva lukion jälkeen. Hyväksyn hänen kasvun ja sen, että välillä risoo. Ei ole mikään raivoaja, sanoo kovemmin, mikäli joku ärsyttää.

Voi elämän kevät, ton ikäsenähän tietää kaiken.

Hei ap, mulla tuli mieleen että onko nuori alkuvuodesta syntynyt? Erot on varmaan tasoittunut tuohon ikään mennessä mutta jos aina joutuu koulussa jankkaamaan helppoja juttuja muiden tahdissa niin äkkiä uhmakkuus ja ihan raivokin kasvaa. Kun ainakin sun tekstistä saa sen kuvan että ei ole "tyhmä". Positiivista on myös se että et tulkitse häntä kuin joku psykoanalyytikko vaan yrität etsiä käytännön ratkaisuja. Jos on nuori on älykäs niin tuo puhelinmyynti ei todellakaan ole hänen työ. 

Ymmärrän tuon pois muuton kun kerroit koulumatkasta. Jotenkin vaan tuntuu että nyt olisi hyvä saada "turvatankkaus" rutiineja ja ilman huolia toimeentulosta, ruoka laitettuna ja pyykit pestynä. Sitten olisi tilaa pohtia vaikka jatko-opintoja. 

Jollakin voi se paha murrosikä tulla myöhäänkin, vaihtelua on. Ei välttämättä päde ap:n nuoreen, lähinnä nyt tiedoksi näille tähänkin ketjuun kommentoineille "täydellisille kasvattajille".