Mikä auttaa jaksamaan pikkulapsiarjessa?

Vierailija kirjoitti:

Se, että meno vain pahenee, kun lapset tulevat teini-ikään. Nauti nyt, kun vielä ehdit 

Väärin! Lapset kehittyvät ja ymmärtävät joka vuosi enemmän. Kun heitä KASVATETAAN, heistä ei tule mitään hirviöitä teineinä. Vain idioottivanhemmilla on vaikeuksia myöhemmin. Ne vanhemmat ovat niitä, jotka jokaisessa vaikeassa tilanteessa ovat alusta asti avuttomina antaneet - ensin neljä, kuusi tai kahdeksan kertaa kieltäneenä - lapselle periksi sallien sittenkin karkin tai lelun kaupassa, riehunnan autossa, ruokapöydässä ronkeilun, tavaroiden ja lelujen heiton pitkin lattioita, ylimääräistä ruutuaikaa j.n.e. Kyllä jokaisesta lapsesta voi tehdä itsekkään hirviön, mutta EI TODELLAKAAN TARVITSE.  

Ajattelemalla, että teet nyt tärkeintä asiaa, mitä elämä voi vaatia. Nyt on sotkuista, väsyttävää ja raskasta, mutta niin sen kuuluu ollakin. Epäoleellisimmat asiat tippuvat mielen päältä. Jos vasu-keskustelu unohtuu, aina voi varata uuden ajan, sillä keskustelukumppani on töissä siellä. 

Kouluun mennessä se sairastelu vähenee huomattavasti, epäilen vahvasti että lapsen oma hygienia on silloin parempaa.

Hyvä parisuhde. Lasten ollessa pieniä tein mahdollisimman lyhyttä päivää. Se pelasti meidän arjen. Tuli ymmärrys, että tämä on lyhyt aika ja selvitään kyllä jotenkin rahallisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Se, että meno vain pahenee, kun lapset tulevat teini-ikään

Nauti nyt, kun vielä ehdit 

Teinien vanhemmuus on ollut lepolomaa verrattuna jatkuvasti sairastaviin päiväkoti-ikäisiin.

Tämä sairastelu on kieltämättä aika perseestä. 

Rutiinit ovat kaikista tärkein. Nää kun pettää ja usein sairastaessa pettää, niin se väsymys on silloin todella kova.

Ota päivä kerrallaan.

Käy itsekin ajoissa nukkumaan. Omaa aikaa voi ottaa vaikka vuorotellen lastenhoitoa puolison kanssa.

Työstä ei pidä stressata, lasten sairaspoissaolot on sellainen mihin ei voi kukaan vaikuttaa.

Voisitko tehdä vaikka vuoden lyhyempää työaikaa?

Sairastelu on kyllä rankkaa, tai enemmänkin. Itse pystyin onneksi olemaan kotona pahimmat sairasteluiät. 9 lapsen kanssa toki muutenkin työtä ja touhua riittää. 

Kyllä sä selviät. Mene kaikessa mahdollisessa siitä missä aita on matalin 

Rankinta koko vanhemmuudessa on ollut se päiväkotiaika kun lapsi on ollut sairaana lähes koko ajan monta kuukautta. Ensinnäkin huoli lapsesta tietenkin, mutta myös se, että sairas lapsi on kiukkuinen, syöminen ei onnistu, mihinkään ei päästä, ulkoiluakaan ei voi harrasta, itse ei saa nukuttua öisin eikä päivisinkään, työssä ei voi käydä koska joutuu olemaan vain lapsen kanssa sairaana kotona, itsekin uupuneena saa sitten niitä tauteja jne. Suututtaa pahasti ne vanhemmat, jotka tuo lapsensa sairaana päiväkotiin tartuttamaan muut.

Jos saisit päivittäin yhden hetken itselles. Mieluusti pois kotoa, esim lenkillä käynti.

joskus se härdelli helpottaa ja tulee uudet ongelmat kuvioihin.

Suunnittelu, suunnittelu ja vielä kerran suunnittelu. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kalenteriin merkinnät pakollisista menoista ja lisäksi pyykki- ja siivouspäivistä, kauppalista valmiiksi, laskujen maksua varten varattu aika pari kertaa kuukaudessa ... Teitä on sentään kaksi, joten toinen huolehtii lapsista ja toinen tekee jotain muuta. Ja yhdessä koko perheenä jotain, johon lapsetkin voivat osallistua. Vaikka sitten sitä aiemmin ehdotettua leffankatselua, jos tähtien ja revontulien bongausta ulkona ei sää suosi.

Lapsilla on niin pieni ikäero, että voivat leikkiä yhdessä, on jokseenkin sama nukkumaanmenoaika ja toivottavasti molemmilla sama hoitopaikka niin, että hoitoon liittyviä vasuja ym. ei tule molemmille erikseen. Tämä tekee asiat helpommaksi kuin jos ikäero olisi suurempi.

Sitten tulevat yllätyksenä sairastumiset ja muut. Mutta sitten vaan sairastetaan pois  ja jatketaan elämää sen jälkeen. Vähän helpottaa sitten, kun ovat koulussa.

Upp