Olen 35-vuotias ikisinkku enkä löydä seuraa. Some: "ihan oma syy"
Luen päivittäin somesta, miten yksinäisyys on omaa syytä. Suurin osa ihmisistä luulee, että se johtuu siitä että olen vain huvikseni jäänyt kotiin istumaan enkä käy ulkona.
Viimeiset 5 vuotta olen hullun lailla käynyt läpi kaikki alueeni harrastusporukat, seurakunnat, kansalaisopiston kurssit, teatterin, kirjaston, tapahtumat... Käyn kirjaimellisesti 3 päivää ulkona ja jopa Iltalehden tutkimuksissa todetaan että yksinäisyys muka johtuu passivoitumisesta ja syrjäytymisestä.
P*skat! Ulkona tuntuu törmäävän vain vanhuksiin ja lapsiin. Parikymppiset ja kolmekymppiset sinkut loistaa poissaolollaan aivan kuin maa olisi heidät niellytä. Ennemminkin tuntuu siltä että kaikki toiset istuu kotona puhelimen ääressä enkä minä. Se on minun teoriani. Minun teoriani on se, että kukaan ei enää mene ulos harrastusporukoihin tutustumaan ihmisiin, vaan ennemmin tehdään profiilit Instagramiin, Tinderiin tms. ja odotetaan että siellä tulee joku vastaan. Se ei ole minun tapa toimia.
Kommentit (46)
Tee Thaimaaseen reissu, varmasti löytyy vaimo sieltä
Resepti voittoon on olla suosittu tai edes "normaali" kouluissa, solmia kaverisuhteita (jotka pysyvät) ja sitten siinä aikuistumisen kynnyksellä tavata kavereiden tai opiskeluiden kautta joku kiva, jonka kanssa klikkaa. Jos nuoruudesta ei jäänyt kaverisuhteita käteen, niin vähän hankalampaa. Itsellä oli kavereita läpi koulujen, mutta jostain syystä kukaan ei koskaan ole halunnut viettää vapaa-aikaa minun kanssa, niin kaverit olivat aina olemassa pääasiassa silloin, kun olin fyysisesti koulussa. Kai se on sitten ulkonäkö tjsp. en tiedä. Siedetään se mikä pitää olla tekemisissä, muuten kartetaan.
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden jutun naisesta, joka oli kiinnostunut luontokuvauksesta. Hän halusi mennä riistakojulle kuvaamaan. Sen paikan omistaja oli sitten ihastunut naiseen, joka tykkää luontokuvauksesta ja miestä oli kiinnostanut nainen, joka on niin rohkea, että uskaltaa jäädä yöksi kojulle ja heistä tuli pari. Eli kannattaa tehdä omaa juttuaan ja harrastaa mistä tykkää. Harrastuksen parista voi myös löytää kumppanin.
Taisi oikeasti olla juttu toisinpäin. Varattu heteroriistaäijä oli kiinnostunut hyvin yksipuolisesti lesbosta, joka ei voinut sietää muutenkaan millään tavoin riistaihmisiä, täysin erilaiset luonteet ja täysin erilaiset kiinnostuksen kohteet, vainosi kymmeniä vuosia ja ihmetteli kun ei nappaa!

Tämä.
Ihminen on viehättävimmillään tehdessään juttuja joista tykkää.
Ja reaalimaailmassa tavatessa tutustuminen on paljon luontevampaa, koska alusta lähtien on selvää että ihmisillä on jotain yhteistä. Sellaisen kanssa on kivempi jutella kuin uppo-oudon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei naisia kiinnosta kuin seksi viikonloppupoikaystävien kanssa, sylettää että jotkut miehet suostuu tuollaiseen
😂 tämä on hauska. Miehet kautta aikojen ovat halunneet vaan irtopanoja ja sitten kun naiset oppivat saman, alkaa sylettää.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Oletko nainen, hetero, miten pukeudut? Jos olet heteronainen niin ei olisi mitenkään vaikea löytää heteromiesseuraa, sen kun vain marssit ensimmäiseen heterobaariin niin aivan satavarmasti löydät äijän itsellesi! Jos ei vieläkään tärppää niin laita punainen minihame ja meikkiä tarpeeksi!
Jos laitat deitti-ilmon niin saat päivän aikana SATOJA vastaksia heteromiehiltä.
Ei voi olla mitenkään mahdollista ettetkö HETEROnaisena saisi seuraa!
Miksi kukaan lähtisi yksin yöelämään ahdisteltavaksi? Kaikki tietävät millaista siellä on.
Narsku löytää syyllisen aina muista kuin itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Resepti voittoon on olla suosittu tai edes "normaali" kouluissa, solmia kaverisuhteita (jotka pysyvät) ja sitten siinä aikuistumisen kynnyksellä tavata kavereiden tai opiskeluiden kautta joku kiva, jonka kanssa klikkaa. Jos nuoruudesta ei jäänyt kaverisuhteita käteen, niin vähän hankalampaa. Itsellä oli kavereita läpi koulujen, mutta jostain syystä kukaan ei koskaan ole halunnut viettää vapaa-aikaa minun kanssa, niin kaverit olivat aina olemassa pääasiassa silloin, kun olin fyysisesti koulussa. Kai se on sitten ulkonäkö tjsp. en tiedä. Siedetään se mikä pitää olla tekemisissä, muuten kartetaan.
Hyvin yksinkertainen resepti heteronaiselle, meikkaa, pukeudu naisellisesti, ei mitään riistavaatteita, vaan meikkiä, meikkiä meikkiä, pitkät hiukset, korkokengät, minihame, älä näytä mieheltä vaan naiselta, ei voi olla niin etteikö miestä saisi! Yleensä oikein miehet tyrkyttää joka ikisessä kadunkulmassa itseään kyllästymiseen asyi ja jos ei niin silloin kyllä ulkonäössä tai käytöksessä on vikaa ja pahasti! Jos näyttää äijältä ja on tyyliin riistavaatteet päällä niin ei ihme jos ei kiinnosta!
Jos haet miestä itsellesi niin ei silloin haeta KAVERIA, silloin haetaan miestä, poikaystävää, aviokumppania, panoa, seksikaveria eikä mitään KAVERIA. Ei heteromiehet hae naisista kavereita, ikinä! Jos sanot olevasi kaveri tai käyttäydyt niin ei mikään ihme ettei kiinnosta!
Myönnät että kaikki ovat Tinderissä, mutta itse et halua olla siellä, ja sitten ihmettelet, ettei löydy ketään. Syy ON siis sinun.
No, kuinka ollakaan. Minä olen tuo mainitsemasi "istuu vain kotona puhelimen ääressä" -tyyppi. Se sopii minulle aika hyvin. Niin hyvin, että mitään muuta en ole osannut edes etsiä tässä lähiaikoina.
Voisin ihan hyvin istua puhelimen tai tietokoneen ääressä myös itseleni tutun ja rakkaan ihmisen kanssa. Uskoakseni ongelma on etten uskalla päästää ihmisiä lähelle, joten kenestäkään ei tule kivaa ja rakasta kuin vain korkeastaan vahingossa. Uskoisin myös, että ne jotka eivät kärsi samasta ongelmasta onnistuvat löytämään tiensä ulos sinkkuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin yhden jutun naisesta, joka oli kiinnostunut luontokuvauksesta. Hän halusi mennä riistakojulle kuvaamaan. Sen paikan omistaja oli sitten ihastunut naiseen, joka tykkää luontokuvauksesta ja miestä oli kiinnostanut nainen, joka on niin rohkea, että uskaltaa jäädä yöksi kojulle ja heistä tuli pari. Eli kannattaa tehdä omaa juttuaan ja harrastaa mistä tykkää. Harrastuksen parista voi myös löytää kumppanin.
Taisi oikeasti olla juttu toisinpäin. Varattu heteroriistaäijä oli kiinnostunut hyvin yksipuolisesti lesbosta, joka ei voinut sietää muutenkaan millään tavoin riistaihmisiä, täysin erilaiset luonteet ja täysin erilaiset kiinnostuksen kohteet, vainosi kymmeniä vuosia ja ihmetteli kun ei nappaa!
Luin jutun Seurasta
Vierailija kirjoitti:
miehille käy noin. parisuhdetta hakevia naisia vaan on paljon vähemmän kuin miehiä. siksi sadattuhannet miehet jäävät yksin.
jokainen parisuhdetta hakeva nainen taas saisi halutessaan laumoittain miehiä. vain nirsous on rajana.
Okei, mutta millaisen parisuhteen saat järkättyä mulle? Olen vapaa, odotan että miehellä on työpaikka, käyn itsekin töissä. Pääkaupunkiseutu, ikä noin 40 v. Mistä löydän miehen, voin kyllä laittaa aloitteen jos mies vaikuttaa sopivalta?
Ja kyllä, tämän viestin tarkoituksena on vain ja ainoastaan sanoa että tämä ei ole vain miesten ongelma. Kohtaamisongelma on molemminpuolinen.
Mitä noihin riistajuttuihin tulee, niin ihan tutkitusti naiset mieluummin kohtaavat metsässä karhun kuin miehen. Kohtaamiset karhun kanssa ovat huomattavasti turvallisempia kuin kohtaamiset miehen kanssa.
Olet siis pudonnut kelkasta. Ei se haittaa, tapaile niitä mummoja. Et ole ainoa nuori mies joka sitä tekee
Keskustelin eilen yhden kollegan kanssa. Hän lienee 30-jotain. Nuorehko mies kuitenkin.
Olipa kiva kuulla kuinka kaveri sanoi että heidän "2.5 vuotias taapero on paras päätös jonka hän on eläessään tehnyt". Lainausmerkeistä huolimatta sanallinen sisältö saattoi olla eri, mutta tuo oli mitä hän halusi kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resepti voittoon on olla suosittu tai edes "normaali" kouluissa, solmia kaverisuhteita (jotka pysyvät) ja sitten siinä aikuistumisen kynnyksellä tavata kavereiden tai opiskeluiden kautta joku kiva, jonka kanssa klikkaa. Jos nuoruudesta ei jäänyt kaverisuhteita käteen, niin vähän hankalampaa. Itsellä oli kavereita läpi koulujen, mutta jostain syystä kukaan ei koskaan ole halunnut viettää vapaa-aikaa minun kanssa, niin kaverit olivat aina olemassa pääasiassa silloin, kun olin fyysisesti koulussa. Kai se on sitten ulkonäkö tjsp. en tiedä. Siedetään se mikä pitää olla tekemisissä, muuten kartetaan.
Hyvin yksinkertainen resepti heteronaiselle, meikkaa, pukeudu naisellisesti, ei mitään riistavaatteita, vaan meikkiä, meikkiä meikkiä, pitkät hiukset, korkokengät, minihame, älä näytä mieheltä vaan naiselta, ei voi olla niin etteikö miestä saisi! Yleensä oikein miehet tyrk
Anteeksi, mutta "riistavatteita" kertoo sinusta ehkä enemmän kuin haluaisitkaan.
Yritätkö siis löytää ystäviä vai kumppania? Itse oon saanut oikeastaan kaikki ystäväni harrastusten kautta. En ole yksinäinen, harrastusseuraa ja muutenkin seuraa on riittävästi. Ehkä et oo vain kokeillut oikeita harrastusporukoita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resepti voittoon on olla suosittu tai edes "normaali" kouluissa, solmia kaverisuhteita (jotka pysyvät) ja sitten siinä aikuistumisen kynnyksellä tavata kavereiden tai opiskeluiden kautta joku kiva, jonka kanssa klikkaa. Jos nuoruudesta ei jäänyt kaverisuhteita käteen, niin vähän hankalampaa. Itsellä oli kavereita läpi koulujen, mutta jostain syystä kukaan ei koskaan ole halunnut viettää vapaa-aikaa minun kanssa, niin kaverit olivat aina olemassa pääasiassa silloin, kun olin fyysisesti koulussa. Kai se on sitten ulkonäkö tjsp. en tiedä. Siedetään se mikä pitää olla tekemisissä, muuten kartetaan.
Hyvin yksinkertainen resepti heteronaiselle, meikkaa, pukeudu naisellisesti, ei mitään riistavaatteita, vaan meikkiä, meikkiä meikkiä, pitkät hiukset, korkokengät, minihame, älä näytä mieheltä vaan naiselta, ei voi olla niin etteikö miestä saisi! Yleensä oikein miehet tyrk
Ja? Ja mitä sitten? Niin kuin, siinä vaihteessa kun kyseinen nainen on raiskattu, aiotko sanoa että hän pukeutui liian naisellisesti, meikkasi liikaa, piti minihametta? Oletko missään välissä ajatellut että juuri sinun mielipiteesi saattaa olla se väärä?
Tätähän se on. Ei vain löydy ketään johon voisi luottaa ja joka kykenisi sitoutumaan.
M44