Näin köyhänä itkettää ja turhauttaa joulu ja joululahjat jo valmiiksi
Ärsyttää ostaa mitään vähistä rahoistaan kenellekään kun ei ole rahaa mihinkään hienoon eikä niitä kuitenkaan arvosteta minkään vertaa.
Joudut sitten olemaan loppukuun syömättä kun olet pistänyt ne viimeiset vähäiset roposet johonkin halvimpaan lahjaan.
Onneksi ei ole omia lapsia, on vain minä, mies ja lemmikki.
Mutta perheenjäsenten lapsille pitäisi ostaa jotain ja perheelle.
Mietin jo sanonko suoraan etten osta mitään kenellekään tänä vuonna, vai antaisiko vain jonkun romun omasta huushollista-samapa tuo kun sitä ostettua ravaraakaan ei kuitenkaan arvosteta.
Itkettää :(
Kavereille olen sanonut ettei nyt lahjoja tipu.
Kommentit (86)
Ei tarvitse antaa lahjoja sisrusten lapsille, eikä varsinkaan aikuisille sisaruksille saati kavereille. Sanot, ettet pysty hankkimaan mitään.
Meilläkin on ollut tapana sisarusten kesken vaihtaa lahjoja, vaikka olisin siitä jo kauan sitten luopunut. Ei ole mitään mieltä vaihtaa päikseen linkkejä nettikauppoihin, että tämän haluan lahjaksi, vaan jokainen voisi ostaa itse sen toivomansa tavaran.
Sinänsä on kiva antaa lahjoja ja saadakin, mutta ilahtuisin paljon enemmän jostain pienestä jutusta, joka tulee yllätyksenä kuin jostain, jonka olen etukäteen toivonut. Itse tehdyistä lahjoista tykkään myös, jos ne ovat sellaista, minkä voi käyttää pois tai käyttöesineitä. Mitään koriste-esineitä, tauluja tms. rihkamaa en halua itse tehtynä, enkä kaupasta ostettuna.
Minä en ole vielä saanut läpi, että lopetettaisiin se isojen, kalliiden lshjojen ostelu, mutta ehkä sinä ap saat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos.
Ja joo, onhan se joulu vaan kerran vuodessa, mut ei tosiaan ole mahdollista nyt juuri säästää. Se auttaisikin kyllä. Eletään ihan kädestä suuhun, mutta minusta riippumattomista syistä.
Hyvää joulunodotusta kuitenkin kaikille ja nauttikaa te varakkaat meidän köyhien puolesta :)
T. AP
Sulla on ollut viime joulusta vuosi aikaa säästää tulevaan jouluun.
Ja sulla ei ole mitään käsitystä, mitä köyhyys tarkoittaa. Köyhä ei pysty säästämään mihinkään niin turhanaikaiseen kuin joululahjat. Jos yrittää ja saa jotain kertymään, yleensä tulee joku yllättävä meno, johon ne säästöt on pakko käyttää jo kauan ennen joulua.
Ei AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No älä vtt osta mitään. Ainii mut sit ei voi itkee ja mankuu säälii.
Kermapersekakarako se siellä?
Ihminen, jolla on selkäranka ja jonka ei tarvi mankua muitten hyväksyntää mammiksella
Niin, että vttuiluko on sitten parempaa selkärankaisuutta, häh?
Älä osta! Perheenjäsenten lasten lahjoista ei sinun kuulu ottaa stressiä. Ihan voi suoraan sanoa ettei tänä vuonna lahjoja tule. Näin teen tänä jouluna itsekin, ostan ainoastaan omalle lapselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos.
Ja joo, onhan se joulu vaan kerran vuodessa, mut ei tosiaan ole mahdollista nyt juuri säästää. Se auttaisikin kyllä. Eletään ihan kädestä suuhun, mutta minusta riippumattomista syistä.
Hyvää joulunodotusta kuitenkin kaikille ja nauttikaa te varakkaat meidän köyhien puolesta :)
T. AP
Sulla on ollut viime joulusta vuosi aikaa säästää tulevaan jouluun.
Ja sulla ei ole mitään käsitystä, mitä köyhyys tarkoittaa. Köyhä ei pysty säästämään mihinkään niin turhanaikaiseen kuin joululahjat. Jos yrittää ja saa jotain kertymään, yleensä tulee joku yllättävä meno, johon ne säästöt on pakko käyttää jo kauan ennen joulua.
Ei AP
Sivusta, olen itsekin ollut köyhä. Opiskelijana, nuorena työttömänä. Niin että tilillä on ollut alle summa jota en saanut pankkiautomaatista nostettua, käynyt myös sossun luukulla koska Kelassa oli joku ruuhka käsittelyissä ja en saanut mitään tukia muutamaan kuukauteen. Tällä hetkellä en ole köyhä, en rikas, hädin tuskin keskituloinen mutta omaisuutta olen kerryttänyt (kiitos säästöjen ja tietynlaisen nuukailun). Jokatapauksessa, aina olen jotain voinut viedä niille ihmisille joilta olen itsekin saanut ja jotka ovat kuuluneet ns. "lahjarinkiin".
Itse en odota keltään kummoisia, toki ilahdun jos joku haluaa antaa minulle jotain kivaa tai joku tuntee todella makuni. Mutta kuten mainittu, itsekin voi tehdä paljon ns. ilmaislahjoja kuten nuo löylyvastat, tuoksut, kylpysuolat ja esim. rocky road suklaat jne. Näistä saa todella kivoja lahjoja ja paketteja monille, eikä maksa paljon jos on etukäteen liikkeellä ja miettii ennakkoon mitä tekee kellekin. Mutta jos ei varaa tosiaan mihinkään ole, niin sitten ei ole ja sillä selvä :) Joulussa on kyse seurasta ja ihmisistä, ei lahjoista.
Ihan hyvin voit ap antaa lahjaksi vaikka suklaata tai itse leipomaasi tai sanot, ettei lahjoja tänä vuonna.
Minua on alkanut vuosi vuodelta ärsyttää enemmän naisten maaninen lahjojen ostaminen. Perheen kesken ymmärrän, mutta opettajille, harrastusryhmiin, jokaiselle työkaverille... Miehen naisvaltaisella työpaikalla näitä "pikku muistamisia" virtaa edestakaisin ja sitten päivitellään miten palkka ei riitä. Siis älyttömästi noihin menee rahaa.
Vollota siellä vaan, kun ostelet joululahjoja kavereille ja random mukuloille. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin voit ap antaa lahjaksi vaikka suklaata tai itse leipomaasi tai sanot, ettei lahjoja tänä vuonna.
Minua on alkanut vuosi vuodelta ärsyttää enemmän naisten maaninen lahjojen ostaminen. Perheen kesken ymmärrän, mutta opettajille, harrastusryhmiin, jokaiselle työkaverille... Miehen naisvaltaisella työpaikalla näitä "pikku muistamisia" virtaa edestakaisin ja sitten päivitellään miten palkka ei riitä. Siis älyttömästi noihin menee rahaa.
Aika rasittavaa, itse annan vain läheisimmille lahjoja. Ja minusta kivoja viemisiä vaikka lahjana tai osana sitä on monet itse tehdyt jutut, ihan vain muffinsit ja nuo jo mainitut löylytuoksut jne. Työpaikalle voin viedä halutessani konvehtirasian, itsetehdyt tikkarit tai muffinsit tms., harrastusryhmiin en vie mitään mutta harrastan yksilölajeja. Ei sillä etten arvostaisi opettajaa, mutta en ole ala-asteikäinen ja siksi tuntuisi oudolle. Ehkä jotain pientä voisinkin välillä viedä.
Ota virkkuukoukku käteesi ja kudo jotakin. Jos et osaa niin opettele. Talvipakkasissa lämpimät villasukat ovat oikein hyvä ja käytännöllinen lahja joka tulee tarpeeseen.
Miks aikuisille pitääkään mitään,vaikka kyllä kukka ,kori mis jtn maksaa nekin.Ei kait tuota pakko mitään oo antaa..Kertoo ei nyt oo .hyasintti on halpa mutta se tuoksu..
Voi jumaliste kun mua ottaa pattiin! Miksi tästä joulusta on tehty tällainen pinnallinen kulutusjuhla. Eikö kaikista tärkeintä ole yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa? Tekisi mieli boikotoida tätä massa kulutusta vastaan ja jättää kaikki lahjat ostamatta. Emme osta miehen kanssa mitään lahjoja toisillemme, koska olemme köyhiä. Tuntuu typerältä, että vähävaraisten laittaa viimeiset roposet lahjoihin.
Vierailija kirjoitti:
Sano ajoissa että tänä vuonna sinulla ei ole mahdollisuutta ostaa mitään.
Älä hyvä ihminen vähiä rahojasi toisten lahjoihin käytä!
Minä en ainakaan osta ainoaakaan , haluan jotain syödäkkin
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse antaa lahjoja sisrusten lapsille, eikä varsinkaan aikuisille sisaruksille saati kavereille. Sanot, ettet pysty hankkimaan mitään.
Meilläkin on ollut tapana sisarusten kesken vaihtaa lahjoja, vaikka olisin siitä jo kauan sitten luopunut. Ei ole mitään mieltä vaihtaa päikseen linkkejä nettikauppoihin, että tämän haluan lahjaksi, vaan jokainen voisi ostaa itse sen toivomansa tavaran.
Sinänsä on kiva antaa lahjoja ja saadakin, mutta ilahtuisin paljon enemmän jostain pienestä jutusta, joka tulee yllätyksenä kuin jostain, jonka olen etukäteen toivonut. Itse tehdyistä lahjoista tykkään myös, jos ne ovat sellaista, minkä voi käyttää pois tai käyttöesineitä. Mitään koriste-esineitä, tauluja tms. rihkamaa en halua itse tehtynä, enkä kaupasta ostettuna.
Minä en ole vielä saanut läpi, että lopetettaisiin se isojen, kalliiden lshjojen ostelu, mutta ehkä sinä ap saat?
Itse ilahtuisin paljon enemmän tuliterästä Ferrarista kuin villasukista. Vaikka kuinka olisivat rakkaudella kokoon parsitut.
Vierailija kirjoitti:
Ota virkkuukoukku käteesi ja kudo jotakin. Jos et osaa niin opettele. Talvipakkasissa lämpimät villasukat ovat oikein hyvä ja käytännöllinen lahja joka tulee tarpeeseen.
Lanka ja virkkuukoukku maksaa ainakin kympin. Käsityöt ei ole mikään halpa harrastus. Plus joululahja paperit, nauhat, kortti, teippi jne.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin voit ap antaa lahjaksi vaikka suklaata tai itse leipomaasi tai sanot, ettei lahjoja tänä vuonna.
Minua on alkanut vuosi vuodelta ärsyttää enemmän naisten maaninen lahjojen ostaminen. Perheen kesken ymmärrän, mutta opettajille, harrastusryhmiin, jokaiselle työkaverille... Miehen naisvaltaisella työpaikalla näitä "pikku muistamisia" virtaa edestakaisin ja sitten päivitellään miten palkka ei riitä. Siis älyttömästi noihin menee rahaa.
Tämä. Itse en ole lähtenyt siihen, että kaikille opeille ja kerhotädeille hankitaan lahjoja. Annan lahjoja vain ihan läheisilleni ja niitäkin siksi, että haluan antaa lahjan.
Ei kannata omia syömisiä laittaa toisten lahjojen edelle. Jos kokee, että jotain on annettava, niin just joku suklaalevy tai leipomus on hyvä, itse panostaisin pienessä muistamisessa paketointiin ja koristeluun.
Ei sinun pidä ostaa lahjoja. Minä ostin aikoinaan lahjoja sisaruksille ja heidän lapsille, äidilleni ja miehen sisarusten lapsille. Huomasin, että vastavuoroisesti en saanut mitään keneltäkään. Joten lopetin sen lystin parissa vuodessa.
Ei sitä krääsää kukaan halua nurkkiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin voit ap antaa lahjaksi vaikka suklaata tai itse leipomaasi tai sanot, ettei lahjoja tänä vuonna.
Minua on alkanut vuosi vuodelta ärsyttää enemmän naisten maaninen lahjojen ostaminen. Perheen kesken ymmärrän, mutta opettajille, harrastusryhmiin, jokaiselle työkaverille... Miehen naisvaltaisella työpaikalla näitä "pikku muistamisia" virtaa edestakaisin ja sitten päivitellään miten palkka ei riitä. Siis älyttömästi noihin menee rahaa.
Niinpä. Onhan se kamalaa, kun joku harrastusvalmentaja tekee työtä hyvästä sydämestä. Ennen joulua laitan keräyksen, saataisiin joku kiitos.
Aina isä on se, joka sanoo saahan ne palkkaa. No ei saa. Eikä niitä virtaa edestakas, vaan yhteen suuntaan. Kyllä ne opettajatkin ilahtuu, kun lahja on mieleinen. Pakko ei ole osallistua. Ei tietenkään, mutta ihmettelen juuri näitä isiä
Vierailija kirjoitti:
Voi jumaliste kun mua ottaa pattiin! Miksi tästä joulusta on tehty tällainen pinnallinen kulutusjuhla. Eikö kaikista tärkeintä ole yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa? Tekisi mieli boikotoida tätä massa kulutusta vastaan ja jättää kaikki lahjat ostamatta. Emme osta miehen kanssa mitään lahjoja toisillemme, koska olemme köyhiä. Tuntuu typerältä, että vähävaraisten laittaa viimeiset roposet lahjoihin.
Okei, miksi kiihkoilla? Jos ei ole varaa, ei ole varaa. Kukaan ei pakota ketään antamaan lahjoja. Ja Suomessa jossa on maailman rikkaimmat köyhät, on se vähän kieltämättä tekosyy ettei ole mitään pientäkään halua / kiinnosta jollekulle yhtikäs mitään antaa, mutta tokihan se ei ole pakollista. Joulu ei nimenomaan ole kulutusjuhlaa ja yhdessäolo olisi tärkeää, ikävää kyllä moni on silti yksinäinen tässä maassa. Moni hyvä ihminen vailla kavereita ja perhettä jne. Jollain ei ole sitä miestäkään, jonka kanssa viettää joulua jos halutaan tälle linjalle lähteä.
Älkää hyvät ihmiset stressatko sitä joulua, jos teillä on joku jonka kanssa sitä viettää niin olkaa onnellisia ja nauttikaa, jos saatte jotain niin kiva, jos ette niin entä sitten, itse voitte hankkia jotain kivaa myöhemmin. Pääasia että jos löydätte jonkun yhteisön tai tahon tms jonka kanssa sitä viettää, tai ihan vain yksinkin voi monista asioista nauttia.
Osta vain lapsille (sisarusten lapset ja mahdolliset kummilapset). Jos ovat sisaruksia keskenään, niin osta yksi yhteinen lahja (esim. peli). Jos tiedät jonkun perheen olevan hyvätuloinen, (=lapset saavat paljon lahjoja) älä osta heille lahjoja. Jos senkään jälkeen ei jäisi rahaa ruokaan yms. välttämättömyyksiin itselle, niin älä osta mitään.
Aika moni varakaskin on voinut joskus elää kädestä suuhun ja köyhyydessä, joten ymmärrystä tilanteelle kyllä varmasti riittää.