Jouluruokakassi vähävaraiselle
Haluaisin tänä jouluna hankkia jouluruokakassit esimerkiksi kahdelle vähävaraiselle perheelle. Mitä näihin kannattaisi laittaa? Mitä haluaisit vähävaraisena / jos olisit vähävarainen. Ajattelin noin 60 euroa/kassi. Ja ennen kuin joku ennättää, en halua ostaa lahjakortteja.
Kommentit (201)
Hyvä kinkku. Mahdollisimman vähäläskinen. Porkkana- ja lanttulaatikkoa. Rosollia. Joululimppua, savustettu kirjolohi, joulutorttuja, hedelmäkakkua, konvehteja.
60 euroa on iso raha ainakin minulle, joten olisin erittäin kiitollinen saadessani tuollaisen kassin. Itkettää jo nyt ja iloitsen lahjakassin saajan puolesta. Nostan hattua aloittajalle ja ilmaisen suurimmat kiitokset. Olet ihana ihminen. <3
Vierailija kirjoitti:
Kauan kestäviä hyviä kuivatuotteita, kuten makaroonia, kaurahiutaleita, jauhoja yms., joita myös järjestöjen avustuskasseista löytyy.
Lisäksi jotain kallista, johon köyhillä ei luultavasti koskaan olisi varaa. Köyhähän ostaa halvimpia leikkelettä, lauantaimakkaraa, meetvurstia ym. ja arkijuustoja. Mitä vain halvimmalla saa.
Voi siis ostaa laadukkaita lihoja, naudanlihaa tai paistin, tai kaloista lohta, kylmäsavulohta, myös täyslihaleikkeleitä, parempia juustoja ja välipaloja yms. Myös laadukas kahvi, tee, kaakao yms. ja suklaakonvehtirasiat ovat ihan asiallisia.
Mitä itse hyvätuloisena ostaisit itsellesi, sitä hanki sille köyhälle.
Uskonpa, että oikeasti köyhä ottaisi mieluummin 2 kassillista perusruokaa kuin 1 kassin "laadukkaampaa" evästä.
Pikkukinkku ja sinappi, graavilohta, leipäjuustoa, rosollia, porkkana- ja perunalaatikko, joululimppu ja juustoa, puuroriisiä, mandariineja, pipareita, suklaata ja glögiä tai kahvia. Varmaan 60 euroa noihin juuri riittää.
Käytännöllisesti ajatellen:
Hedelmät: satsumat ja punaiset jouluomenat
Vihannekset: salaattitarpeita
Juurekset: peruna, lanttu, porkkana (reseptit mukaan)
Riisit, maidot ja kuivat sekahedelmät sekä resepti
Suklaalevyt ja kahvi
Pipari ja torttutaikinat, hillot. Lapset tykkää leipoa, muista leivinpaperi.
Jäinen kana etnisessä kaupoissa on noin 4 e, onko heillä pakastin? Muutkin lihat ja tuoretuotteet sieltä
60 on iso raha ja sillä saa paljon joulumieltä aikaan. Enemmän kuin tässä luettelin
Vierailija kirjoitti:
Jos jouluruokaa, niin saajalla pitää olla etukäteen, siis reilusti ennen joulua, tieto mitä on tulossa, jottei kertyisi ylenmäärin esim. laatikoita tai glögiä tms.
En itse erityisemmin tykkää saada juurikin glögiä joululahjaksi, kun siinä käy niin, että joulun glögit on jo kotiin ostettu, ja lahjaglögi on sitten ylimääräinen ja jää kaappiin.
No sä et varmaan siinä tapauksessa tarvii mitään avustustakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kinkkua, laatikoita, rosollia, purkkiherneitä, joululimppuja, herkkukurkkua, sinappia, silliä, juustoa, suklaata reilusti, pähkinää, rusinaa, omenoita, mandariineja ja jotain juomista. Ehkä vielä riisipuuroon ainekset. 🎄jos rahaa riittää niin vielä joku joulukukka tai kynttilä. Piparit unohtui!
Tuon listan mukaan rahaa ei todellakaan riitä enää joulukukkaan!
Ei jouluruoat loppujen lopuksi ole kovin kalliita. Kinkku nyt on mutta ei se tarvitse olla 10 kilon kinkku. Juusto on kallista, puuroriisi ja hedelmät ei. Eli voisi ostaa juustoja ja pienen kinkkurullan, suklaata, piparkakkuja ja kahvia.
Jouluruuat ovat alunperinkin pula-ajan ruokia jotka räävittiin kasaan halvoista saatavilla olevista tarvikkeista. Riisin sekaan ängettiin niin maksaa kuin porkkanaakin. Vanhaa Perunaa imellettiin ja jatkettiin vedellä jotta saadaan laatikoita. Sian päästä keiteltiin sylttyä ja kalaa pilkittiin avannosta. Punajuurta, perunaa, porkkanaa pilkottiin ja tehtiin AH niin hyvää ja edullista rosollia, ja niin edelleen. Ruisjauhoista ja riisistä sekä perunasta tehtiin piirakoita. Tosin alunperin riisiä ei ollut vaan käytettiin ohraa.
Köyhien ihmisten köyhää ruokaa ne joulupöydän antimet ovat.
Suoraan sanoen, melkoista pskaa täynnä koko suomalaisten joulupöytä. Itse henkilökohtaisesti en moista moskaa edes syö.
Jos tuo jouluruoka olisi oikeasti hyvää, niin miksi niitä ei syödä muulloin kuin jouluisin?
Hinta ei ainakaan voi olla este. Siitä vain ostaa lanttua kaupasta ja kokkaa koko perheelle juhlaruuan.
Mielenkiintoinen ketju köyhyydestä. Joillekin ruoka on itsestään selvyys ja toisille ei. Jonkun mielestä köyhälle voi antaa parempia leikkeleitä. Mielikuva oli, että köyhät syö lauantaimakkaraa.
Omasta mielestäni köyhä on henkilö tai perhe, joilla ei ole varaa ruokaan.
Olen ihmetellyt samaa rikkaat ja rahattomat ohjelmassa, etenkin jaksossa jossa noin 2500-3000 euroa ansaitseva sairaanhoitaja oli "rahaton" , vaikka ruokaa ja käyttörahaa oli yllin kyllin.
Ihmiset tekevät outoja valintoja. Jos joku maksaa ennemmin omaa asuntoa kuin ruokkii lapsensa, on kyseessä huono valinta, ei köyhyys.
Onko Suomessa köyhyys suhteellista?
Olen nähnyt yh-äidin olevan iloinen porkkanoista, joten en ihan usko suhteelliseen köyhyyteen.
Kunnon ruokaa tehdään itse, perusaineksista, jotka ovat puhtaita ja laadukkaita.
On ollut aikoja kun oli itselläkin tosi vähän rahaa. Jos olisin silloin saanut jonkun ihanan ihmisen toimittaman joulukassin, olisin ollut todella yllättynyt ja hyvin iloinen ja kiitollinen, riippumatta siitä mitä kassi olisi sisältänyt. Ei olisi tullut mieleenkään alkaa napisemaan kassin sisällöstä, olisi siellä sitten ollut puuroriisiä ja kanelia tai graavilohta ja kinkkua. Tai vessapaperia ja paketti makukahvia. Ihan mikä tahansa olisi ollut vain plussaa silloiseen omaan tilanteeseen. Kiusallista olisi ollut myös vastata johonkin ilmoitukseen tai valita listalta, että mitä nyt haluan. Ja vielä vinkki vitonen, jos haluat täysin pyyteettömästi ilahduttaa jotakuta, teet lahjoituksen jopa täysin anonyymisti. Mutta jos haluat itsellesi jonkin sortin sankariviittaa ja ihailua, teet asiasta numeron.
Olen ehtinyt viettää montakin vähävaraista joulua. Eräänä jouluna olin syömässä iltapalalla kylmäsavuporoa ja savulohta. Ihmettelin, kuinka tässä köyhyydessä näin on päässyt näin käymään, että tällaisia herkkuja syön.
Ne oli saatu lahjaksi, "lahjukseksi", oravannahkakaupalla tai miten vaan, kuitenkin ilmaiseksi. Siksi ehdotan, että laitat lahjapakettiin jotain sellaista, jota he eivät itse raaski ostaa. Kannattaa ottaa selvää etukäteen, mitä se olisi. Ota huomioon myös säilyvyys, eli ei sellaista savukalaa, jonka parasta ennen-päiväys on ylihuomenna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauan kestäviä hyviä kuivatuotteita, kuten makaroonia, kaurahiutaleita, jauhoja yms., joita myös järjestöjen avustuskasseista löytyy.
Lisäksi jotain kallista, johon köyhillä ei luultavasti koskaan olisi varaa. Köyhähän ostaa halvimpia leikkelettä, lauantaimakkaraa, meetvurstia ym. ja arkijuustoja. Mitä vain halvimmalla saa.
Voi siis ostaa laadukkaita lihoja, naudanlihaa tai paistin, tai kaloista lohta, kylmäsavulohta, myös täyslihaleikkeleitä, parempia juustoja ja välipaloja yms. Myös laadukas kahvi, tee, kaakao yms. ja suklaakonvehtirasiat ovat ihan asiallisia.
Mitä itse hyvätuloisena ostaisit itsellesi, sitä hanki sille köyhälle.
Uskonpa, että oikeasti köyhä ottaisi mieluummin 2 kassillista perusruokaa kuin 1 kassin "laadukkaampaa" evästä.
Oikeasti TODELLA köyhä ottaa mieluummin kaksi kassillista, mutta tavallinen köyhä ilahtuisi sellaisesta laadukkaammasta, jota ei itsellä ole koskaan varaa ostaa.
Makaronit, kauraryynit, maitojauheet ym. ovat pikemminkin ruoka-apua kuin lahja.
Siksi ehdottaisin, että laitat jotain pientä "ylellisyyttä".
Vierailija kirjoitti:
😂 Sitten menet ja lyöt jollekin rahansa ryypänneelle yyhhoot lumpulle kassit kouraan ja sanot.. Menehän nyt ruokkimaan ne kakaras välillä 👍
Oksettava olet. Todella oksettava.
Että ihminen on yksinhuoltaja ja työtön, ei tarkoita että hän on myös alkoholisti ja "lumppu". Yhtään sen enempää kuin työssä käyväkään.
Terv. työtön yh, lapsiaan yli kaiken rakastava, heistä huolehtiva. Varakkuutta ei juurikaan ole, mutta rakkautta sitäkin enemmän. Meillä. Entä sinulla?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa sosiaalituet ovat sitä luokkaa, että köyhiä ihmisiä ei täällä edes ole. Tuet vastaavat noin 2000€ palkkaa /kk minimissäänkin.
De Facto.
Ansiosidonnainen työttömyyskorvaukseni on 1100e. Asumistukea muutama kymppi. Muita tukia en saa. En ole ikinä yltänyt tuollaisiin mainitsemiisi sosiaalitukiin. Ehkä isohkot lapsiperheet saavat? Heillä varmaan menojakin vastaavasti. Mutta ei ainakaan yksinasujat ja tuskinpa pariskunnatkaan saa tuollaisia tukia.
Itse tykkäisin porkkanalaatikosta, lanttulaatikosta, kinkkuleikkeestä, joululimpusta, tortuista, suklaapiparista, suklaasta. Glögin tilalle vaikka mehua tai limukkaa. Oletkin saanut vinkkejä kasapäin. Jos haluaa antaa muutakin kuin ruokaa niin vaikka lapaset tai villasukat, tai pipo.
Vierailija kirjoitti:
Voitko ottaa köyhän mukaan kauppaan ja antaa hänen itse valita?
Noloo. Ei oo lahja.
Vierailija kirjoitti:
60 euroa on iso raha ainakin minulle, joten olisin erittäin kiitollinen saadessani tuollaisen kassin. Itkettää jo nyt ja iloitsen lahjakassin saajan puolesta. Nostan hattua aloittajalle ja ilmaisen suurimmat kiitokset. Olet ihana ihminen. <3
Joo 60e on kyllä jo ihan kiva lahjakassi.
Kannattaisikohan kaikki tuollaiset joululahjoitukset antaa niille, joiden taloudellisen tilanteen tietää. Tuo on hyvä idea, että käy ruokalahjoituksen saajan kanssa kaupassa, jolloin ei osteta sellaista ruokaa, jota perhe ei syö tai tarvitse. Ainoastaan lahjoitusten väärinkäyttäjille tuo yhdessä kaupassa asioiminen aiheuttaisi ongelmaa, koska he haluavat varastaa köyhälle annettavan jouluruoan ilman ylimääräistä vaivaa.
Olen sitä mieltä, että köyhiä lapsiperheitä on, mutta näiden ihmisten köyhyyttä hyödyntää myös ammattikerjääjät. Näille ammattikerjääjille ei köyhälle kelpaava kelpaa vaan pitää olla "luksusta ja merkkitavaraa". Näiden ihmisten kommentteja on esiintynyt tässäkin ketjussa.
En pidä ajatuksesta, että köyhää nöyryytetään, mutta jotenkin ihmisten lahjoittama apu pitäisi saada kohdistettua todelliseen tarpeeseen, eikä näille ammattiruikuttajille. Väittäisin jopa ettei todella köyhät kehtaa pyytää mitään ja sen vuoksi kaikki avustukset menee näille ruikuttajille, jotka sitten kerskuvat, kuinka köyhälle annetaan pyytämällä kaikkea.
Ehkä pitäisi kysyä avun antamisen yhteydessä, että eihän avunsaajaa haittaa, vaikka lahjoituksesta tehdään lehtijuttu avunsaajan kuvalla varustettuna. Tämä varmasti karsisi niitä härsikinpiä väärinkäyttäjiä pois...
Kyseessä kohteena perhe, mihin pieni pala savulohta riittää. Muutama hyvä ja riittävä arjen yläpuolella oleva tuote !