Miten mä pärjään loppuelämän yksinäisyydessä

Vierailija kirjoitti:

No kyllä sitä pärjää. Itse olen 50 v nainen, joka olen ollut koko ikäni yksin. Koskaan ei ole ollut kavereita eikä ystäviä. Kukaan mies ei ole huolinut kuin nuorena kertapanoksi joskus. 18 vuoteen ei edes siihen. Lapsuudenperheessäni olen musta lammas ja häpeäpilkku, koska ei ole miestä ja perhettä eikä akateemista loppututkintoa ja hienoa uraa kuten sisaruksillani. Sisaruksetkaan ei läheisiä, heillä on perheensä ja jotenkin säälin ja halveksunnan sekaisin asentein minuun suhtautuvat. 

Mä olen siis aina ollut itsekseni, ja olen varma että olen loppuikänikin olen. Ei se mitään, olen tottunut. En enää edes oikeastaan haluaisi ketään elämääni, olen jo niin erakoitunut etten jaksa ihmisiä. En minä kauheasti mitään teekään, käyn töissä, syön, nukun, selaan nettiä, katson suoratoistopalveluja. Mutta olen oikeastaan elämääni ihan tyytyväinen.

Sama täällä, ei ole enää vanhempiakaan ja olen ainoa lapsi. Sitä on jo jäänyt elämään omaan kuplaansa mutta täytyy myöntää että vanhuus pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua itkettää mun tilanne...omat vanhemmat kuolee lähivuosina. Jään yksin. Mä en kestä. Ei tän näin pitänyt mennä. Mä oon varmasti hirveä ihminen kun joudun olee yksin, eikä kukaan kaipaa seuraani

 

Ap

Ota reilusti Jeesus vastaan niin et ole yksin koskaan. Myöskin Jeesus johdattaa elämääsi ne ihmiset joita tarvitset. Itselläni on Jeesus Kristus ja perhe, muita en hirveästi edes kaipaa, koska elämästä karsiutunut pois turhat ihmissuhteet jumalattomiin. Ei ihmisellä maailmassa ole turvaa muualla kuin Jeesuksessa Kristuksessa.

Muuta turvaa ei ole, mutta ihminen kaipaa toisen ihmisen seuraa, onhan sinulla itselläsikin perhe. 

 

 

Kyllä sä ennemmin tai myöhemmin jotakin työtä saat.

Vapaaehtoistöitä kannattaa myös etsiä.

Henkisyys auttaa, ehkä se on kohtalon/Luojan päättämää et tässä elämän hetkessä olet yksinäinen.

Lukeminen, ajatukset muualle.

Ihan mikä tahansa liikunta auttaa, mene vaikka ryhmäliikunta tunneille.

Ja et ole yksin, meitä yksinäisiä on useita satojatuhansia Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Etsi ystäviä ja myös sukulaisista voisi löytyä joku sinuun tutustumisesta kiinnostunut.

höpsis.

Ota koira tai vaikka kaksi, niistä on seuraa. 

Pärjäät, kuten minäkin. Toki tilanne on siitä erilainen että minulla on miltei aikuinen lapsi. Hänellä kuitenkin on pian oma elämä ja yksin olen. Teen asioita joista nautin. Ystävän voi aina löytää, kenen kanssa joskus jossain käydä tai kyläillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kouluaikaisia ystäviä, olin koulukiusattu. Ei ystäviä työelämästä, nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Ero, mies oli paras ystäväni. Miten mä selviän

 

Ap

Ero korostaa yleensä huolia ja tunteita. Erosta kun selviää on parempi. Tulee uutta. Tietenkin voi miettiä miten selviää ja mikä helpottaisi.

Erosta ei selviä koskaan. Tulle ehkä uutta, mutta vain hetkeksi. Aina saat pelätä jätetyksi tulemista ja niin myös käy. Turvallisuuden tunteen kun kerran menettää...

Älkää erotko hyvät ihmiset!

M

Onhan paikkoja joissa käydä. Meidän kylillä on vanhukset keskenään usein päivät marketeissa kahviloissa, vaihtavat vain paikkaa. Ja muitakin menoja ja harrastuksia. Seurakunnat ja muut menot. Leirit ja retket.

Samanlaisia ajatuksia. Ero 20 v suhteesta, jossa ei lapsiakaan tullut. Toinen vanhempi ja sisarukset kuolleet. Kun toisesta vanhemmasta aika jättää, niin sitten lähden minäkin. Ja tosiaan täälläkään ystäviä ei ole, työkavereista jotain sosiaalista kontaktia on.

Nykyään tuntuu olevan jotenkin vallalla sellainen käsitys, että työkavereille ei edes saisi puhua omia asioitaan, koska ovat vain työkavereita. Mahdotonta siis heidänkään kanssa ystävystyä aidosti.

Ja olen 40 vuotta, kommentin 29 kirjoittanut.

tyhjänpäiväisten vanhempiesi vika että ylipäätänsä synnyit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua itkettää mun tilanne...omat vanhemmat kuolee lähivuosina. Jään yksin. Mä en kestä. Ei tän näin pitänyt mennä. Mä oon varmasti hirveä ihminen kun joudun olee yksin, eikä kukaan kaipaa seuraani

 

Ap

Ota reilusti Jeesus vastaan niin et ole yksin koskaan. Myöskin Jeesus johdattaa elämääsi ne ihmiset joita tarvitset. Itselläni on Jeesus Kristus ja perhe, muita en hirveästi edes kaipaa, koska elämästä karsiutunut pois turhat ihmissuhteet jumalattomiin. Ei ihmisellä maailmassa ole turvaa muualla kuin Jeesuksessa Kristuksessa.

Muuta turvaa ei ole, mutta ihminen kaipaa toisen ihmisen seuraa, onhan sinulla itselläsikin perhe. 

 

Kyllä näinkin, mutta tärkein silti on henkilökohtainen suhde Jeesukseen, koska vain yhteydessä Kaikkivaltiaaseen yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunne häipyy ja pystyy kaikesta huolimatta olemaan onnellinen. Kun on myös totta että toiset jäävät oikeasti kokonaan yksin, varsinkin tässä maassa, eikä käykään kuten elokuvissa, paitsi niinkun Kaurismäen surullinen rappiomeno. Alkukirkon tapaiselle kristillisten yhteydelle olisi nyt tilausta.