Onko ok puhua vanhempansa menettäneen seurassa omista vanhemmista ja ongelmista vanhempien kanssa?

Tietysti. Ei muiden tarvitse elää vain yhden mukaan.

No varmaan vähän riippuu onko siitä kuolemasta päiviä, viikkoja, kuukausia tai vuosia. Jos vuosia, niin silloin olisi varmasti turvallisella pohjalla. Jos päviä tai viikkoja, niin osoittaa täydellistä tilannettajuttomuutta ja hienotunteisuuden puutetta. Riippuu toki paljon myös ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

No varmaan vähän riippuu onko siitä kuolemasta päiviä, viikkoja, kuukausia tai vuosia. Jos vuosia, niin silloin olisi varmasti turvallisella pohjalla. Jos päviä tai viikkoja, niin osoittaa täydellistä tilannettajuttomuutta ja hienotunteisuuden puutetta. Riippuu toki paljon myös ihmisestä.

Eipä ne paskat vanhemmat muutu siitä yhtään paremmiksi vaikka jonkun toisen hyvä vanhempi on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No varmaan vähän riippuu onko siitä kuolemasta päiviä, viikkoja, kuukausia tai vuosia. Jos vuosia, niin silloin olisi varmasti turvallisella pohjalla. Jos päviä tai viikkoja, niin osoittaa täydellistä tilannettajuttomuutta ja hienotunteisuuden puutetta. Riippuu toki paljon myös ihmisestä.

Eipä ne paskat vanhemmat muutu siitä yhtään paremmiksi vaikka jonkun toisen hyvä vanhempi on kuollut.

:O

Tottakai voi

Yleisesti, kyllä.

Mutta aina löytyy näitä mielensäpahoittajia joiden mielestä kukaan ei saa sanoa mitään negatiivista omista vanhemmistaan jos näiden oma vanhempi on kuollut. Yhden tutun molemmat vanhemmat oli kuollut pari vuotta aiemmin ja puhuttiin vanhemmista yleisesti, mainitsin minun ja pikkusiskoni "isän", joka oli just silloin tuomittu teoistaan siskoani kohtaan. Tämä vanhempansa menettänyt alkoi paasata, että teillä sentään on isä elossa.

Kysy häneltä suoraan onko ok. Joillakin voi vanhemman kuolema olla vuosikausien suru ja selviäminen, niin juuri siksi on huomaavaista kysyä. 

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti, kyllä.

Mutta aina löytyy näitä mielensäpahoittajia joiden mielestä kukaan ei saa sanoa mitään negatiivista omista vanhemmistaan jos näiden oma vanhempi on kuollut. Yhden tutun molemmat vanhemmat oli kuollut pari vuotta aiemmin ja puhuttiin vanhemmista yleisesti, mainitsin minun ja pikkusiskoni "isän", joka oli just silloin tuomittu teoistaan siskoani kohtaan. Tämä vanhempansa menettänyt alkoi paasata, että teillä sentään on isä elossa.

Kuolema ja suru ovat jokaisella oma prosessinsa. Jotkut selviävät nopeammin kuin toiset, joten olipa sinun tilanteesi isäsi suhteen mitä tahansa voi se vaan jollekin olla vaikeaa kuunneltavaa. Etenkin, jos tuot esille ahdistavan aiheen ja joka sinällään kuormittaa surevaa entisestään. Ehkä voisit jutella asiasta jossakin muualla? Ettet sinäkään pahoittaisi mieltäsi surevan vuoksi.

Tottakai voi mutta toisaalta riippuu vähän myös miten asiansa esittää. Menetin toisen vanhempani lapsena ja joskus teini-ikäisenä yksi kaverini tokaisi minulle että olisi vaan niin paljon helpompaa kun ei olisi vanhempia niin ei tarvisi heille miettiä joululahjaa. Hän oli tosin muutenkin aikuisenakin vielä töksäyttelijä ja hyvin itsekeskeinen. Mutta ei minua tosiaan muuten haittaa, minulla ei taida olla yhtäkään tuttua jolla ei olisi jotain ongelmia vanhempiensa kanssa ja kuuntelen mielelläni. Menehtynyt vanhempani oli aivan ihana ihminen mutta ei se hänestä pyhimystä tee, jos hän olisi elossa niin tiedä mitä kaikkia riitoja ja ongelmia hänenkin kanssaan olisi ollut kun oli herkkä ja ailahtelevainen kuten minäkin. Ihmisiä me kaikki ollaan, ne menehtyneetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti, kyllä.

Mutta aina löytyy näitä mielensäpahoittajia joiden mielestä kukaan ei saa sanoa mitään negatiivista omista vanhemmistaan jos näiden oma vanhempi on kuollut. Yhden tutun molemmat vanhemmat oli kuollut pari vuotta aiemmin ja puhuttiin vanhemmista yleisesti, mainitsin minun ja pikkusiskoni "isän", joka oli just silloin tuomittu teoistaan siskoani kohtaan. Tämä vanhempansa menettänyt alkoi paasata, että teillä sentään on isä elossa.

Kuolema ja suru ovat jokaisella oma prosessinsa. Jotkut selviävät nopeammin kuin toiset, joten olipa sinun tilanteesi isäsi suhteen mitä tahansa voi se vaan jollekin olla vaikeaa kuunneltavaa. Etenkin, jos tuot esille ahdistavan aiheen ja joka sinällään kuormittaa surevaa entisestään. Ehkä voisit jutella asiasta jossakin muualla? Ettet sinäkään pahoittaisi mieltäsi surevan vuoksi.

Kuten kerroin, juttelimme vanhemmista yleisesti, emme pelkästään tästä "isästä". Muistaakseni mainitsin jotain tyyliin "meillä ei isää olekaan", kun joku kysyi miten juttu meni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti, kyllä.

Mutta aina löytyy näitä mielensäpahoittajia joiden mielestä kukaan ei saa sanoa mitään negatiivista omista vanhemmistaan jos näiden oma vanhempi on kuollut. Yhden tutun molemmat vanhemmat oli kuollut pari vuotta aiemmin ja puhuttiin vanhemmista yleisesti, mainitsin minun ja pikkusiskoni "isän", joka oli just silloin tuomittu teoistaan siskoani kohtaan. Tämä vanhempansa menettänyt alkoi paasata, että teillä sentään on isä elossa.

Kuolema ja suru ovat jokaisella oma prosessinsa. Jotkut selviävät nopeammin kuin toiset, joten olipa sinun tilanteesi isäsi suhteen mitä tahansa voi se vaan jollekin olla vaikeaa kuunneltavaa. Etenkin, jos tuot esille ahdistavan aiheen ja joka sinällään kuormittaa surevaa entisestään. Ehkä voisit jutella asiasta jossakin muualla? Ettet sinäkään pahoittaisi mieltäsi surevan

Kuten kerroin, juttelimme vanhemmista yleisesti, emme pelkästään tästä "isästä". Muistaakseni mainitsin jotain tyyliin "meillä ei isää olekaan", kun joku kysyi miten juttu meni.

Tuntuuhan se kurjalta ja kohtuuttomalta kun itsellä vanhemmat kuolleet ja joku vaan sanoo olevansa isätön vaikka oikeasti isä on elossa oli millainen isä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai voi mutta toisaalta riippuu vähän myös miten asiansa esittää. Menetin toisen vanhempani lapsena ja joskus teini-ikäisenä yksi kaverini tokaisi minulle että olisi vaan niin paljon helpompaa kun ei olisi vanhempia niin ei tarvisi heille miettiä joululahjaa. Hän oli tosin muutenkin aikuisenakin vielä töksäyttelijä ja hyvin itsekeskeinen. Mutta ei minua tosiaan muuten haittaa, minulla ei taida olla yhtäkään tuttua jolla ei olisi jotain ongelmia vanhempiensa kanssa ja kuuntelen mielelläni. Menehtynyt vanhempani oli aivan ihana ihminen mutta ei se hänestä pyhimystä tee, jos hän olisi elossa niin tiedä mitä kaikkia riitoja ja ongelmia hänenkin kanssaan olisi ollut kun oli herkkä ja ailahtelevainen kuten minäkin. Ihmisiä me kaikki ollaan, ne menehtyneetkin.

No se oli hänen kokemuksensa. Ei kai kaikkea tarvitse kääntää itseensä?

Joskus vanhemmasta on vähemmän haitata kuolleena kuin elävänä.

Se on sosiaalista älykkyyttä, jos osaa valikoida puheensa seuran mukaan. Itselläni ainakin riittää niin paljon juttukavereita, että voin puhua eri ihmisten kanssa aiheista mikä on molemmille ok. En halua aiheuttaa kenellekään tarpeettomasti huonoa mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti, kyllä.

Mutta aina löytyy näitä mielensäpahoittajia joiden mielestä kukaan ei saa sanoa mitään negatiivista omista vanhemmistaan jos näiden oma vanhempi on kuollut. Yhden tutun molemmat vanhemmat oli kuollut pari vuotta aiemmin ja puhuttiin vanhemmista yleisesti, mainitsin minun ja pikkusiskoni "isän", joka oli just silloin tuomittu teoistaan siskoani kohtaan. Tämä vanhempansa menettänyt alkoi paasata, että teillä sentään on isä elossa.

Kuolema ja suru ovat jokaisella oma prosessinsa. Jotkut selviävät nopeammin kuin toiset, joten olipa sinun tilanteesi isäsi suhteen mitä tahansa voi se vaan jollekin olla vaikeaa kuunneltavaa. Etenkin, jos tuot esille ahdistavan aiheen ja joka sinällään kuormittaa surevaa entisestään. Ehkä voisit jutella asiasta jossakin muua

"Tuntuuhan se kurjalta ja kohtuuttomalta kun itsellä vanhemmat kuolleet ja joku vaan sanoo olevansa isätön vaikka oikeasti isä on elossa oli millainen isä tahansa."

Tuo on niin typerää, jos se elossa oleva isä on väkivaltainen, narkkari, hyväksikäyttäja tai muuten aivan perseestä niin pitäisikö olla iloinen että on aivan paska isä?

Joskus se olisi parempi jos vanhempi olisi kuollut ja minun puolesta noin voi sanoa, en pahoita mieltäni siitä vaikka minun isä on kuollut.

Tottakai voi puhua. Ei se, että minun isä on kuollut tarkoita, ettei kukaan toinen saisi minun kuullen puhua isästään. Se että minun isä kuoli oli tragedia meidän perheessä. Ymmärrän, että jokaisella perheellä on omat tragediansa ja ongelmat isän kanssa voi tosi iso murhe ystävälle. Sinä missä ystävät tukivat minua isäni kuoleman jälkeen yritän minä tukea heitä heidän murheissaan.

Jotkut vanhempansa nuorena menettäneet jää lapsenomaiseen asemaan loppuiäkseen. He eivät välttämättä kestä esimerkiksi just mitään negatiivista edes muiden sanomana näiden muiden omista vanhemmista, koska heille itselleen isä tai äiti on lapsuuden kaltainen sankari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti, kyllä.

Mutta aina löytyy näitä mielensäpahoittajia joiden mielestä kukaan ei saa sanoa mitään negatiivista omista vanhemmistaan jos näiden oma vanhempi on kuollut. Yhden tutun molemmat vanhemmat oli kuollut pari vuotta aiemmin ja puhuttiin vanhemmista yleisesti, mainitsin minun ja pikkusiskoni "isän", joka oli just silloin tuomittu teoistaan siskoani kohtaan. Tämä vanhempansa menettänyt alkoi paasata, että teillä sentään on isä elossa.

Kuolema ja suru ovat jokaisella oma prosessinsa. Jotkut selviävät nopeammin kuin toiset, joten olipa sinun tilanteesi isäsi suhteen mitä tahansa voi se vaan jollekin olla vaikeaa kuunneltavaa. Etenkin, jos tuot esille ahdistavan aiheen ja joka sinällään kuormittaa surevaa entisestään. Ehkä voisit jutella asiasta jossakin muualla? Ettet sinäkään pahoittaisi mieltäsi surevan vuoksi.

Mitä vaikeaa kuunneltavaa toisen ongelmat voisi olla?

On Tottakai, ei ole ikinä häirinnyt.

Minun isä on kuollut mutta en näe siinä mitään ongelmaa jos joku minulle kertoo omasta isästään hyvässä tai pahassa. En ymmärrä miksi tämä olisi jollekkin ongelma?