Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Jouduin myöntämään, ettei minusta ole kotiäidiksi.

Vierailija
13.09.2008 |

Masennuin jo raskausaikana kun jouduin jäämään sairaurlomalle jo puolessa raskaudessa. Vauva-aika meni huurussa, jotenkin kamalan vaikeaa kaikki. En saanut mitään tyydytystä mistään, vauva tuntui kauhean vaativalta vaikkei sitä ollutkaan, räjähtelin olemattomista asioista miehelleni ja pelkäsin koko ajan vauvan puolesta. Asunto oli täysin räjähtänyt koska voimani eivät riittäneet vauvan peruhoidon, imettämisen ym. jälkeen mihinkään. Kun vauva kasvoi alkoi apatia. Ja jatkuva ahdistus. En kyennyt ajattelemaan enää edes positiivisia ajatuksia lapsestani. Silloin aloitin ahdistuslääkityksen mutta ei se mitään muuttanut.



Kun lapseni oli puolitoistavuotias päätin, että nyt riitti. Laitoin lapsen pph:lle ja menin takaisin töihin. Vaikutus oli yllättävä ja välitön: olin innoissani töissä, innoissani lapsestani, jaksoin hoitaa kaikki asiat hyvin ja jaksoin iloita ihanasta lapsestani. Tein vajaata päivää ettei lapsen hoitoaika venyisi pienelle kohtuuttomaksi. Lapsi viihtyi hyvin hoitajalla ja hoitaja oli vallan ihastunut lapsukaiseeni (eikä syyttä.)



En tiedä mikä persoonallisuuteni piirre tekee tämän. Mutta en siitä alhosta kaikesta parhaasta tahdostani huolimatta päässyt irti. Kotiäitiys ei sovi kaikille eikä mikään maailman tuomitseminen muuta tätä.

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

tehdä enempää lapsia.

Vierailija
2/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos asenne tällaiseen asiaan on noin täydellisen epäempaattinen ja tuomitseva, sääliksi käy lapsia jotka sellaisessa ilmapiirissa joutuvat kasvamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun ei vähään aikaan nähnyt muita aikuisia kuin miehen väsyneenä illalla niin ei jaksanutkaan lähteä ihmisten ilmoille

Vierailija
4/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kanssani? Jos joku ahdistuu vuodessa lapsensa kanssa, niin eikö se ole itsestäänselvä, ettei kannata hankkia enempää lapsia?

Vierailija
5/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on nykyisin toinenkin lapsi. Tiesin jo itseni ja kestin sen ensimmäisen vuoden ja risat paremmin kuin ensimmäisellä kerralla... sillä ajatuksella että lapsi pärjää hyvin hoidossakin. Ja toinen meni pph:lle (samalle ihanalle) jo kun lapsi oli 1v3kk.



En kummankaan lapsen hankkimista kadu ja kaikesta huolimatta koen olevani ihan hyvä, rakastava, huumorintajuinen, suvaitsevainen ja huolehtiva äiti.



En todellakaan koe, että kummankaan lapseni olisi ollut olla parempi syntymättä vain siksi, että äidistään ei ole täysipäiväiseksi kotiäidiksi: nyt ovat oikein tyytyväisen oloisia kaikki. Lapset, äiti ja mieskin.



ap

Vierailija
6/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos lapsen kanssa kotona olo on liian rankkaa. Et kuitenkaan vastasyntynyttä voi hoitoon viedä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä ei ole puistoja, avoimia tms., joissa tapaisi muita äitejä lapsineen, vaikka asutaan Espoossa. Nyt kun on auto, olisi helpompaa ajella vaikka vähän kauemmaksikin.



Mutta meillä mies jäi kotiin vauva ollessa 4 kk ja minä jäin sitten puolestani lapsen ollessa 9 kk. Sitten olinkin reilun vuoden kotona ensin yhden, ja sitten kahden lapsen kanssa. Nyt oli jo paljon helpompaa, kun touhua riitti ja olin saanut äitikavereita.



Nyt on kolmonen tulossa ja on ihana jäädä pitkästä aikaa kotiin.

Vierailija
8/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kotiäitiys ei tosiaankaan kaikille sovi, ja hyvä että sinun masennukseesi auttoi töihin paluua ja että uskalsit myöhemmin hankkia lisää lapsia (lapsen).



Itsellä oli toisen lapsen saatuani vaikeuksia jälleen sopeutua kotonaoloon, mutta nyt olen oppinut jälleen nauttimaan kotiäitiydestä. Se sopii ainakin väliaikaisesti minulle, mutta ymmärrän sen, että se ei kaikille sovi. Mieheni on minulle kerran sanonut, että hänestä ei olisi koti-isäksi, ja ei sitä kukaan tuomitse kuin kyseessä on mies, kummallista, mutta nainen voidaan tuomita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kanssani? Jos joku ahdistuu vuodessa lapsensa kanssa, niin eikö se ole itsestäänselvä, ettei kannata hankkia enempää lapsia?

ettei kannata enää hankkia lapsia. Kannattaa myös tarkistaa omaa asennettaan muihin ihmisiin, sillä lapsistasi tulee valitettavasti yhtä typeriä kuin sinä muuten.

Vierailija
10/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

en silti tajua, miksi siellä pitäisi vuosikausia olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
13.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaan se saattaa tulla ihan muutenkin vaikka kaikki olis hyvin ja nauttis kaikesta?



Itteeni puistattaa kun joku kehuu miten jaksaa olla kotona tai miten jaksaa olla töissä. Stoppi sattuu välillä jonkun kohdalla! Eikä siihen ole syynä aina se ettei musta nyt ole tähän..



itselleni työn yhdistäminen perheeseen on lähinnä kamala paikka. Otan sen silti normaalina asiana (siis työnteon).

En ole ennen lapsien saamista törmänny tähän ajatukseen ettei joku KESTÄISI olla kotona (siis vapaa-ajalla töistä, jatkuvalla lomalla)? Mitä te teette eläkkeellä?



Mutta oli miten oli: tosi kiva että oot nytten ilonen perheestäsi ja voit paremmin!



Itte oon jäämässä kotiin kolmannen lapsen kanssa kohta ja maltan tuskin odottaa vikaa työpäivää ja vuosien kotona hengailua, katsellessa lapsien kasvua. En käsitä mikä siinä olisi jotenkin raskasta, koska työssä on työnvastuu ja lisäksi kotona kodinvastuut. Sehän vaan pienentää taakkaa ihmiseltä.