Sara Siepin poikaystävä petti häntä monien eri naisten kanssa koko 3-vuotisen parisuhteen alusta asti
Somevaikuttaja ja mediapersoona Sara Sieppi kertoo uudessa Oliks sulla vielä jotain? -kirjassaan (Otava) parisuhteestaan, joka muuttui hänen mukaansa myrkylliseksi ja jota värittivät alkoholi, pettäminen ja valehtelu.
Kerran kun Sieppi saapui kotiin, oli sängystä otettu pois lakanat ja ne oli laitettu pesuun, vaikkei poikaystävä tehnyt yleensä koskaan kotitöitä.
Aamulla poikaystävä saattoi Siepin mukaan soittaa hänelle, että oli hävittänyt avaimensa ja nukkunut puiston penkillä.
Tai sitten Se ei soittanut ollenkaan, eikä kukaan tiennyt, missä Se oli., Sieppi kuvailee kirjassaan.
Suhteen ongelmat eskaloituivat entisestään, kun poikaystävä lähti työpalaveriin, mutta laittoi pian viestiä, että heidän pitäisi jutella. Siepin mukaan puoliso kertoi, että Seiska-lehti olisi tekemässä paljastusjuttua hänestä ja yhdestä Mariasta.
Se on ollut täällä meillä, puoliso sanoi Siepin kirjan mukaan.
Mitä? Sieppi järkyttyi.
Joo, että siinä ei oo mitään, me ollaan vaan dokattu tossa sohvalla, puoliso vastasi Siepin mukaan.
Mutta mitään ei oo siis tapahtunut, poikaystävä vakuutteli.
Siepin mukaan poikaystävä myönsi, että oli muutakin. Muita juttuja, joista media saattaisi kysellä ja jotka olisivat tapahtuneet sillä välin, kun Sieppi ei ollut kotona ja jotka saattaisivat näyttää toisenlaisilta kuin oikeasti olivat.
Tiedäthän sä, mitä kaikkea ne keksivät, Se vakuuttelee, puhuu ja puhuu ja mä uskon, koska haluan uskoa.
Vähitellen Sieppi alkoi tarkkailla poikaystävänsä puhelimenkäyttöä. Se vaikutti hänestä epäilyttävältä, sillä puhelin oli poikaystävällä aina mukana ja kun hän joskus laski sen käsistään, oli näyttö alaspäin.
Jos mä kysyin jotain, siitä tuli riitaa. Juomisesta tuli riitaa, ihan kaikesta tuli riitaa. Mä olin vainoharhainen tai muuten vain hullu.
Poikaystävän maatessa kylkiasennossa Sieppi päätti tarkistaa tämän puhelimen.
Se on täynnä viestejä, kuvia, videoita. Niitä on paljon ja lukuisilta eri naisilta. Tunnen heistä osan. He olivat kehuneet hiuksiani ja kyselleet kuulumisia yhteisissä illanvietoissa.
Puhelin kätkee sisäänsä kokonaisen naisten verkoston, jota Se on pyörittänyt selkäni takana tapaamisestamme lähtien. Videot ja rahat ovat vaihtaneet omistajaa, eikä se niihin jää: viesteistä päätellen Se on tavannut naisia selkäni takana minkä on ehtinyt.
Siepin mukaan poikaystävä kirjoitti muille naisille myös hänestä sekä asioista, jotka hän oli kertonut luottamuksella.
Kirjoitan oman nimeni puhelimen hakukenttään ja näen viestit, joita Se on lähetellyt ystävilleen. Yksi niistä on sellainen, josta olen monta kertaa aiemmin ajatellut tekeväni rikosilmoituksen. Mutta tuolloin viestin kirjoittajana on ollut tuntematon hahmo netissä, ei oma kumppanini. Viesti on järjetön ja silti siinä, ja olen varma, että kohta oksennan.
Se oli valehdellut mulle kaikesta ja kaikista.
Parisuhteen viimeinen niitti oli kirjan mukaan se, kun Sieppi eräänä iltana lähti etsimään puolisoaan, joka oli kadonnut työpalaverin päätteeksi viettämään iltaa. Siepin mukaan hän löysi poikaystävänsä baarin terassilta intiimeissä tunnelmissa toisen naisen kanssa.
Mun ei tarvinnut edes mennä sisään: siinä Se oli terassin tupakkapaikalla ympäripäissään imuttelemassa jotain tuntematonta mimmiä.
https://www.is.fi/viihde/art-2000010829500.html
Kommentit (1407)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten naiset viitsii katsella tuollaista sikaa vuosikaudet?
Ja miksi tämän tyyppiset naiset ottavat AINA juuri tällaisia miehiä, eikö kukaan nainen tosiaan ikinä opi mitään, näitähän on tuhansia ihan samanlaisia tarinoita?
Eikö nuo miehet opi, ettei kannata pahoinputelijään sekaantua?
Vierailija kirjoitti:
Jos tuo kuvailtu mies oli Roope, niin nytkö se yrittää pilata Roopen "Vain Elämää"-suosiota?!?!
Kyllä on katkeraa tekstiä. Sara ei näin! Asiat puhutaan suhteessa, ja sitten lähdetään suhteesta pois. Ihmisiä ei nöyryytetä kirjoittamalla niistä kaikkea pahaa.
Kuka uskaltaa seurustella Siepin kanssa, kun jälkeenpäin tulee kostopaskaa? Varo vaan Pyry!
R. Salminen sairastui päihdesairauteen. On itse sen myöntänyt. Nyt sairaus on hoitotasapainossa. Se tarkoittaa, että alkoholia ei voi juoda ollenkaan.
roope on kingi roope on kingi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sieppi kertonut että miten "on kokenut tänä vuonna useita raskauden keskenmenoja".
Miten tuo vaikuttaa vain keksityltä ja huomionhakuiselta, kun on biletellyt menemään Särkän kanssa pitkin ja poikin?
Olen kokenut kolme keskenmenoa, kaksi varhaista ja yksi raskaus ehti pidemmälle, olin nuorempi kuin Sara mutta ei kyllä bileet ja skumppa kiinnostaneet pitkään aikaa, niin rankasti mieli särkyi ja suru kalvoi. Tämä pimu on heilunut kaiken aikaa siellä ja täällä ja kuvannut elämäänsä ihanaksi, nyt yllättäen hän ilmoittaa oleensakin murheen murtama, miksihän minä en usko todeksi noita keskenmenojuttuja lainkaan.
Sara on aiemmin valehdellut, päin toimittaja Veitolan naamaa, ettei ole täyteaineita laitettu, vaikka huulet sojotti kuin ankkaeläimellä! Sanoi kokeilleensa botoxia vain koska kaverikin oli festareille laittanut eikä sen otsa hikoillu! Jonkun pistosmestan sivulla on video, missä sille laitetaan täyteaineita poskiin ja leukaan ja näkihän kaikki miten sen naama oli tuunattu turpeaksi ja liikkumattomaksi siinä Suomen kaunein mökki-julkkisjaksossa!!!
Tuon jälkeen Sara alkoi tivaamaan Veitolalta että miksi se "kiusaa" Kardashianeja!!! Aivopierujen aivopieru, kuvitteleeko Sara olevansa Kim Kardashianin bestis ja puolustaa sitä, kun ihailee samanlaista muovisuutta mitä Kardashianit edustaa? Ei tajunnut Veitolan pointtia että Veitola on huvikseen poseerannut Kardashianien lailla omassa somessaan kun kokee että ne osaa sen homman mitä ihmeellisimmissä asennoissa, ja Veitola ei, mutta on yrittänyt matkia ne!
Onko tuo sieppi makuuttanut kaikki suomen ns. julkkikset ja rallikuskit?
Typerää ettei sano suoraan kuka kyseessä! Sama kuin joku kirjoitaisi Suomen pääministeri nautti bilettämisestä 2021 ja pitäisi muka arvata kukahan oli kyseessä 😂
KAIKKIEN normaali-ihmisten sympatiat on Roopen puolella, hän on kokenut kovia mm. äitinsä takia, kärsii adhd:sta. Nyt on saanut nostetta Vain Elämää-sarjan kautta minkä kausi on pitkään aikaan todella hyvä!
Pilalle hemmoteltu Sieppi taisi mokata, kun kuvitteli pystyvänsä kostamaan sille, mutta taisi pissiä omille nilkoilleen.
En tiedä muista naisista, mutta en kyllä luottaisi tuollaiseen mieheen pätkääkään. Taisi kuitenkin ostaa juuri asunnon sen Vivianin kanssa. Hänkin äiti-ihminen. Ihmiset ottaa käsittämättämiä riskejä.
Siepillä itsellään tainnut vaihtua miehet useammin kuin suomalaisilla julkkismiehillä?
Ihmeen kauan tämä futari on sitä jaksanut katsoa, ehkä sen takia kun on viime ajat asunut 2:ssa muussa maassa :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Oliko noin kova pala kun Roope jätti hänet, että kiusallaan paljastaa Roopesta negatiivisia asioita. Katkera jätetty ja petetty Sara.
Mitä paljastamista? Jos Roope ei kestä omien tekojensa seurauksia, olisi kannattanut olla tekemättä. Sinänsä kyllä tuollaisesta nyt aika katkera saakin olla.
Roope on ihminen, joka on vaikuttanut äärettömän negatiivisesti moneen ihmiseen. Miksi sellaista pitää edes piilotella? Hän on mitä on ja eläköön sen tosiasian kanssa, että kaikki tietävät mitä hän rehellisesti oikein on. Miksi muiden pitäisi elää jossain harhakuvitelmissa hänen suhteen? Siksi, että hän on pettänyt? Valehdellut? Päinvastoin, nuo ovat juuri asioita joiden johdosta ihmisestä kuulukin puhua, eikä piilotella. Pois tämä omerta kulttuuri ja avoimuus tilalle.
Kertooko Sieppo kirjassaan miksi välit meni pikkusiskoon?
Kun pitkän ajan täällä Helsingissä päin huhuttu että olisi ollut sairaan kateellinen kun heidän ulkomaanmatkalla luonnonkaunis sisko sai enemmän huomiota paikallisilta miehiltä, vaikka hän on sentään itse perheen prinsessa ja oikein missi.
Että siksi olisi laittanu välit poikki pikkusiskoon, mutta varmaan saa käännettyä sen siskonsa syyksi joten kuten. Vaikuttaa sellaiselta joka syyttelee aina muita kaikesta, kun ei itse pysty katsoa peiliin. Ainakaan ilman viittätoista Instagramifiltteriä.
Pikkusiskon kanssa meni välit vuosiksi, ei taida olla vieläkään kunnossa.
Kertoo vaan jotain tuosta Siepistä jos omaa perheenjäsentään tolleen dissailee.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kirjareferaatin perusteella teksti on aika lapsellista, muistelija itse on kuitenkin 33-vuotias, ei 15-vuotias. Ehkä muistelmat kannattaisi julkaista vasta vähän vanhempana ja viisaampana, ja sitten kun on jotain tärkeämpääkin uutisoitavaa kuin entiset poikaystävät.
Itse oikein hätkähdin nyt kesällä(?) kun ss oli menossa sinne sen nyksänsä luo yllärivisiitille ja kertoi sitten somessa ihan innoissaan kuinka tämä nyksä oli soittanut ja ollut oikein kiinnostunut siitä mitä ss tekee ja missä ss on. Tuosta ss:n postauksesta paistoi niin selvästi rivien välistä se, ettei hän(kään) ole tottunut parisuhteessa ihan sellaiseen normaaliin kanssakäymiseen ja kiinnostukseen kumppanin tekemisiä kohtaan vaan se sai ihan onnesta soikeaksi, että toinen soitti ja oli kiinnostunut missä ss menee.
Tuo on niin tuttu juttu itsellekin. Ja sitten kun tuollainen normaali tavisasiakin tuntuu itsestä ihan ihmeellisen ihanalta ja romanttiselta niin onko sitten ihme, että tulkitsee kiinnostukseksi ja jopa ihastukseksikin asioita ja eleitä joilla se toinen ei tarkoita mitään muuta kuin että olet ihminen siinä missä kuka tahansa muukin. Tai ohittaa sujuvasti sen kaiken välinpitämättömyyden mitä osakseen toiselta saa, koska kyllähän se kuitenkin sitten soitti aamuyöllä ja halusi tulla yökylään eli tykkäähän se musta ihan kuten mäkin siitä..
Mikä on kirjan nimi, SYÖPÖN KOSTO ?
Ihan positiivista että saa kuulla joskus sen toisen puolen tarinan. Yleensähän alkoholistin puolison tarina ei kiinnosta niin ketään. Vaikka näitä tarinoitahan Suomi on pullollaan.
Vierailija kirjoitti:
Sarasieppi kirjottaa aina jotenkin alentuvan sävysesti omasta äidistään, kuin tämä olisi joku nurkkakuntalainen juntti vaikka itse on etelään junan tuoma tapaus, näin oli kirjoittanut omaan IGhen:
"Toka lomaviikko meni äitin kaa Hesoissa, niinku se sanois. 1.Oltiin spassa. Äiti mietiskeli, et pitäiskö ottaa omat appelsiinimehut mukaan molemmille, mut sanoin, et eiköhän siellä juomaa oo 2.Käytiin Espoossa lounaalla. Kuulemma vois itsekin tehdä joskus hollandaisekastiketta uppomunalla, toastilla ja lohella. Iltapalaksi ois hyvä. 3.Siivottiin toimisto, häkkivarasto ja vaihdettiin mullat kukkiin. Oli kuulemma just kivaa ja mieleistä tekemistä lomalla. 4.Käytiin Hakaniemen Kauppahallissa. Ostettiin kesäruokaa ja hän ihasteli tarjontaa. Ei ihan joka viikonloppu raaskisi käydä. 5.Lauantain leffana Anyone But You. Oli kuulemma helppoa ja mukavaa katsottavaa, vaikka tiesikin aina, et mitä tapahtuu seuraavaksi. Päänäyttelijä jostain tuttu - kerroin, e
Samaa olen katsonut, inhottava tapa kirjoittaa omasta äidistään, joka tekee ja auttaa Saraa. Sara on itsekeskeinen ihminen.Kirjoittiko sisarestaan mitään, niillähän meni välit kun Sara kohteli kohtuuttomasti sisartaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen jalkapalloilija saa olla varuillaan, onko seuraavan kirjan uhri !
Mikä uhri Roope on ollut? Sara teki palveluksen ja kirjoitti Roopen puolesta osan hänen elämäkertaansa. Saisi kirjoittaa moni muukin näistä julkkiksista, joilla kaapit on täynnä luurankoja ja jotka valehtelevat muille olevansa ihan jotain muuta.
Ja jos Saralle tapahtuu tämän tai seuraavaan poikaystävän kanssa vastaavaa, niin minusta hän voi aloittaa ihan kirjasarjan.
Roope sai rellaastaa noinkin kauan, koska muut pitivät suunsa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä Sara tehnyt tai toiminut jossain yhteiskunnan kannalta tärkeässä virassa? Ihan älytöntä kirjoittaa elämänkertaa jostain instatähdestä.
Ja kun muistaa että se oli Miss Suomi vain koska Pia P luopui kruunustaan. Varamissi, säälimissi. Toki silloin oli vielä kaunis, nykyään aivan liian pistoskäsitelty.
Kuulostaa valitettavasti niin tutulta, että ensin sitä myötäilee toista kaikessa ja menisi vaikka solmuun jos toinen pyytäisi. Toinen ei tietenkään arvosta pätkän vertaa tuota kynnysmattoilua eli sen jos menee aloittamaan niin samalla menettää sen lähtökohtaisesti ihan normaalin kunnioituksen jota toinen alunperin omasi.
Ja sitten kun huomaa, ettei toinen todellakaan anna yhtään enempää sinulle / suhteelle eikä arvosta sitä kaikkea hyvää mitä olet valmis ollut toisen eteen tekemään ja sietämään vaikka mitä sontaa niin sitten sitä vaan lopulta naksahtaa. Ei tietenkään saisi eikä mikään oikeuta yhtään minkäänlaista väkivaltaa toista kohtaan, mutta noin siinä vaan usein lopulta käy kun ei vihellä peliä poikki jo heti kättelyssä.
Tietenkin se toinenkin sen voisi tehdä, mutta useimmiten sen koko käytös kertoo siitä ettei sitä hotsita. Ei suhde eikä varsinkaan sen kyseisen ihmisen kanssa, mutta harvemmin kukaan (mies) varmasta ja helposta seksistä sekä ilmaisesta kodinhoitajasta kieltäytyy jos se on ok tälle naiselle. Tuossa on vaan se huono juttu, että huonoitsetuntoinen miellyttäjä ei tuota ymmärrä kevyeksi tapailuksi jolla ei ole onnellista loppua vaan ennemminkin tuo on kuin haaste. Se saa miellyttäjän miellyttämään vielä aiempaakin enemmän, koska hän kokee että varmasti toinen ymmärtää hänen ja suhteen arvon ja rakastuu lopulta palavasti kunhan vaan näytän sille kuinka ihana ja ymmärtäväinen olen.
Sitä päivää ei koita koskaan. Sen sijaan koittaa hyvinkin just tuo päivä kun miellyttäjä muuttuu väkivaltaiseksi. Noissa voi käydä pahastikin ja jopa niin, että se toinen on hengetön kun se kaikki sisälle patoutunut raivo ja pettymys saa vallan.