Ilman nettiä ei voi elää nykyään. Mitä ennen tehtiin kun nettiä ei ollut?
Oliko ihmiset sosiaalisempia ja kävivät baareissa juttelemassa ihmisten kanssa kun ei nettiä ollut. Minä en käynyt juurikaan baareissa. Pelasin jalista ja salibandya vapaa ajalla ja kävin töissä. Nykyään kotona iltaisin olen aina netissä. 20 v sitten katselin lähinnä telkkaria iltaisin.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen nettiä istuttiin telkkarin ääressä ja selailtiin ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia. Eli ennenkään ihmiset eivät tehneet mitään järkevämpää tai olleet sosiaalisempia.
Baarissa ja harrastuksissa käytiin ennen nettiä aivan kuin nykyisinkin. Ei netti kaikkeen elämään kovin paljon ole vaikuttanut.
On se. Kaikki runkkaavat yksin kotona, eikä kukaan enää tee lapsia. Korreloi suoraan sen kanssa, miten kauan netin parissa keskimäärin vietetään aikaa. Ehkä hyvä globaalisti, mutta katastrofi Suomessa, joka on jo valmiiksi ylikansoittamaton.
Jo vuonna 1973 syntyvyys oli yhtä alhaista kuin nykyisin. Välillä oli vähän parempia aikoja.
Älä viitsi valehdella noin helposti tarkistettavasti asiasta. 1973 syntyvyys oli 1.49, v
Ei todellakaan ole vielä mikään voimakas lasku 50 vuodessa, joka on todella pitkä aika. Älä liioittele. Suomalaisten syntyvyysluvut ovat olleet alhaisia jo vuosikymmeniä, uusiutumislukuun on ylletty viimeksi joskus 60-70 vuotta sitten. Vaikutus vaan alkaa näkyä vasta nyt sukupolvien kokoerojen vuoksi, mutta suhteelliset luvut ovat olleet jo kauan melko matalia.
1920-luvulla ihan sivistyneetkin ihmiset pelasivat seurapelejä vieraidensa kanssa ja kylässä käytiin usein.
Huomatkaa myös, että vapaa-aikaa ei ollut läheskään yhtä paljon kuin nykyään. Työpäivät olivat pidempiä ja lauantaitkin olivat työpäiviä. Lisäksi lomat olivat lyhyitä. Vapaa-aikaa ei ollut paljoa.
Ennen ihmiset tapasivat toisiaan kasvokkain ja kirjoittivat kirjeitä. Tiedon etsiminen oli vaikeampaa, mutta toisaalta kun sitä löytyi se oli todennäköisemmin totta kuin nykyään. (Tietenkin totuus pitää sijoittaa siihen aikakauteen). Lapset olivat ulkona eivätkä tietokoneilla. Töissä asioita joutui miettimään enemmän joten hommat toimivat paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää ihan ahterista, että nykynuoriso, sekä myös aikuiset aivan riippuvaisia älylaitteistaan. Mitään ei osata tehdä, ilman että näprätään näitä laitteita. Ennen tavattiin ihmisiä ihan naamakkain, harrastettiin liikuntaa yms. porukassa. Käytiin viikonloppuisin baareissa ilman mitään Tindereitä. Tänä päivänä, jos jossain tulee ihmisiä tavattua, niin se luuri on aina siinä näperreltävänä. Ei ihme, että Suomessa syntyvyys on romahtanut, kun ei enää osata kommunikoida, kuin sen älylaitteen kautta. Tulisipa EMP, niin kärvähtäisivät nuokin laitteet ja ihmiset havahtuisivat, että on muutakin elämää, kuin se netti. Tästä hyötyvät ainoastaan laitteiden myyjät, teleoperaattorit ja digisovelluksien myyjät. Ihmiset ovat niin tyhmiä, että maksavat itsensä ulos normaalista elämästä. Lapsetkin ovat täysin taantuneita, ei osata enää lukea tai kirjoittaa omin käsin. Puhumattakaan siitä, että harrastaisivat liikuntaa.
Nuorisoa syytetään todella paljon älylaiteriippuvuudestaan, vaikka 1) se ei ole heidän oma vika tai valinta, ja 2) sama riippuvuus koskee nuorten lisäksi niin lapsia, aikuisia, keski-ikäisiä kuin jopa joitakin vanhuksia, eli isoa osaa väestöstä. Ei se esimerkiksi minun sukupolveni vika ole, että meidän maailmaamme istutettiin älypuhelimet yläasteiässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos nuoruutta muistelee, ryypättijn ja naitiin. Nykynuorethan eivät tee kumpaakaan.
Olen todella onnellinen että ehdin juuri ja juuri elää nuoruuden ennen kuin netti tuli koteihin.
Sama. Joku tuolla vitsaili hiihtämisestä, mutta itse asiassa kyllä me nuoretkin vielä hiihdettiin ihan huviksemme vielä ennen nettiä. Ja luisteltiin. Nykyään ne on jotain pikkulasten harrastuksia, joihin koulut pakottaa. Ja sitten biletettiin, juotiin ja naitiin. Kukaan ei jäänyt yksin, ellei nyt ihan täysin toivoton vammainen ollut. Ujoillekin löytyi yleensä ottajansa, kunhan vaan uskalso ovesta ulos.
Aika raflaavaa väittää, ettei muka kukaan olisi jäänyt yksin. Ihan varmasti jäi, se vaan meni sinulta kokonaan ohi eikä koskenut juuri sinua. Ihan samalla tavalla on hölmöä sanoa, ettei vaikkapa nykyään kukaan nuori bilettäisi. Kyllä aika moni bilettää, osa enemmän ja osa vähemmän. Ei pidä yleistää liikoja.
M23 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos nuoruutta muistelee, ryypättijn ja naitiin. Nykynuorethan eivät tee kumpaakaan.
Kyllä minä aina silloin tällöin ryyppään, mutta se ei kuulemma ole enää 'cool'. No sitten ei ole, ryyppään silti.
Miksi kärsiä krapuloita kun kannabiksella voi päihteillä ilman niitä? Netin parhaita puolia on tieto. Tuosta kannabiksesta valehdeltiin paljon ja valistajat valehtelevat vieläkin. Onneksi jokainen voi katsoa itse faktat netistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelattiin pleikkaria. Lapset pelasi lisäksi erilaisia lautapelejä. Vietettiin iltaa pelaten trivial pursuitia kasarilla. Pelattiin shakkia.
Pelattiin pleikkaria? Ihme sanonta. Pelattiin PLEIKKARILLA!
Eikä nussittu pilkkua jos joku sanamuoto oli johonkin kirjoitettu väärin
Istuttiin iltapuhteella päreen valossa.
Vierailija kirjoitti:
Nuorten itsem*rhat olivat monin verroin yleisempiä, kun oltiin siellä oman pikkupaikkakunnan ahdasmielisissä oloissa erilaisena, eikä tiedetty paremmasta.
Oliko oikeasti? Onko tästä jotain tilastoa? Sellainen yleinen pahoinvointihan on nuortenkin keskuudessa ainakin lisääntynyt huomattavasti.
Hyvin sanottu.