Ilman nettiä ei voi elää nykyään. Mitä ennen tehtiin kun nettiä ei ollut?
Oliko ihmiset sosiaalisempia ja kävivät baareissa juttelemassa ihmisten kanssa kun ei nettiä ollut. Minä en käynyt juurikaan baareissa. Pelasin jalista ja salibandya vapaa ajalla ja kävin töissä. Nykyään kotona iltaisin olen aina netissä. 20 v sitten katselin lähinnä telkkaria iltaisin.
Kommentit (130)
Mun kaveri vähän aikaa sitten totes että hitto ihmisillä oli ennen tylsää ennen nettiä, kun noitavainotkin alko yhessä kylässä sen takia kun kolme tyttöä oli yrittänyt ennustaa tulevaisuutta kananmunan valkuaisista lasissa. 😐
Ennen nettiä oltiin aina paikallisen oman maan valtamedian varassa ja jouduttiin uskomaan aivan kaikki propaganda / manipulointi / disinformaatio ja misinformaatio...
Netin kautta voidaan nykyään avata erilaisia uutislähteitä maailmalla ja saadaan mm. sitä vertailevaa totuutta mikä valtamedioista täysin puuttuu täällä...
Ostettiin miestenlehdet kioskilta.
Netti on ottanut liikaa valtaa maailmassa. Mennyt överiksi.
Ennen nettiä istuttiin telkkarin ääressä ja selailtiin ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia. Eli ennenkään ihmiset eivät tehneet mitään järkevämpää tai olleet sosiaalisempia.
Baarissa ja harrastuksissa käytiin ennen nettiä aivan kuin nykyisinkin. Ei netti kaikkeen elämään kovin paljon ole vaikuttanut.
Saanko pokaalin, kun olen notkunut netissä jo 35 vuotta, siis vuodesta 1989? Se oli aikaa ennen IRCiä (se tuli vasta 1990) ja webiselaimia (Mosaic tuli vasta joskus 1991 tai 1992). USENET news / rn, finger, talk ja sähköposti jo oli. Netti oli avoin, spämmi keksittiin vasta puoli vuosikymmentä myöhemmin noin 1994.
Ennen katottiin telkkaria ja kuunneltiin musiikkia stereoista.
Lapsena tehtiin lähinnä pahojamme.
Nähtiin kavereita ja muita ihmisiä livenä enemmän
No jos nuoruutta muistelee, ryypättijn ja naitiin. Nykynuorethan eivät tee kumpaakaan.
Ostin ekan tietokoneeni v 2008. En minä sitä ennen paljoakaan netissä viettänyt aikaa. T: ap
käpylehmii. marmorinkuulii. super soukker. pierutyyny.
Vierailija kirjoitti:
Ennen nettiä oltiin aina paikallisen oman maan valtamedian varassa ja jouduttiin uskomaan aivan kaikki propaganda / manipulointi / disinformaatio ja misinformaatio...
Netin kautta voidaan nykyään avata erilaisia uutislähteitä maailmalla ja saadaan mm. sitä vertailevaa totuutta mikä valtamedioista täysin puuttuu täällä...
Mistä sinä tiedät, etteivät nämä sinun upeat vaihtoehtolähteesi pyri kusettamaan sinua?
Vierailija kirjoitti:
Ennen nettiä istuttiin telkkarin ääressä ja selailtiin ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia. Eli ennenkään ihmiset eivät tehneet mitään järkevämpää tai olleet sosiaalisempia.
Baarissa ja harrastuksissa käytiin ennen nettiä aivan kuin nykyisinkin. Ei netti kaikkeen elämään kovin paljon ole vaikuttanut.
On se. Kaikki runkkaavat yksin kotona, eikä kukaan enää tee lapsia. Korreloi suoraan sen kanssa, miten kauan netin parissa keskimäärin vietetään aikaa. Ehkä hyvä globaalisti, mutta katastrofi Suomessa, joka on jo valmiiksi ylikansoittamaton.
Ennen oli kaikissa perheissä monta lasta joita ulkoilutettiin ja vietiin mihin milloinkin, ihan kävellen tai pulkassa vetämällä. Kyllä siihen sai aikaa kulumaan. Ja kotona tehtiin kaikki ruoat alusta loppuun itse, ei ollut Wolttia eikä valmisruokapakkauksia. Kaupassa jonotettiin yhdelle kassalle kun ei ollut itsepalvelua keksittykään. Alkossakin jonotettiin välillä.
Telkkaria katsottiin jonkun verran iltasella, radiota kuunneltiin töissä. Soitettiin lankapuhelimella sukulaisille tai kaverille kadun toiseen päähän.
Oltiin läsnä elämässä, olen kyllä vieläkin ja hyvä niin.
Juotiin, naitiin ja tapeltiin!
M 52
20 v sitten katselit telkkaria? Minä olen viettänyt illat netissä jo 26 vuotta.