Lue keskustelun säännöt.
Entä jos kasvatus ei olekaan tiukka?
20.02.2007 |
Moni keskustelu täällä on keskittynyt rankaisumenetelmiin tai äiti suitsuttaa, kuinka tiukka kuri on kotona.
Mieheni lapsilla ei ole millään tavalla tiukka kuri, ei ole erityisiä rangaistuksia, koskaan eivät ole olleet jäähyllä.
Käytännössä heillä ei ole juuri lainkaan sääntöjä, siis mitään erityisiä sääntöjä - lähinnä ne ovat samat kuin aikuisilla, paitsi että nukkumaan menevät yhdeksältä.
Kuitenkin lapset ovat ihan fiksuja ja kivoja. Kiitos tulee myös päiväkodista. He eivät terrorisoi lainkaan ihmisiä, vaan ovat jotenkin poikkeuksellisen sosiaalisia ja ystävällisiä.
Tottakai he kiusaavat joskus toisiaan (jos on tylsää), ovat itsepäisiä, eivät halua pukeutua, lähteä kauppaan, syödä tms. Mitään rangaistuksia he eivät kuitenkaan kiukuttelusta saa, mutta eivät erityistä palkintoakaan.
Onko lapsista nyt ilman rangaistusmenetelmiä ja tiukkuutta kasvamassa mummonpotkijoita ja pirihuoria? Vai voiko lapsista ihan pelkällä ystävällisellä kohtelulla kasvaa ihmisiä? Kysyn minä, silmät ymmyrkäisinä.
Kommentit (28)
Meillä oli myös mielenkiintoinen keskustelu miehen kanssa, koska hän sanoi, että heillä on aina toiminut se periaate, että aikuisille samat säännöt kuin lapsille. Eikä rangaistuksia.
Kyllä se joskus tarkoittaa sitä, että melkein 7v lapsen joutuu kantamaan pois tilanteesta, mutta ei sitä, että vielä tämän jälkeen annettaisiin arestia/jäähyä, pelikieltoa, tms.
t. ap, joka tosin joutuu nyt poistumaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
ne on niitä kurittomia lapsia joihin ei mikään tehoa.
joita ei ymmärretä?
niin miten se kurilla se kyky syntyisi, väkivallalla?
Vierailija:
ne on niitä kurittomia lapsia joihin ei mikään tehoa.
Vierailija:
ne on niitä kurittomia lapsia joihin ei mikään tehoa.
Muuten hyvä mies, mutta esim. aikataulussa pysyminen ja sovituista asioista kiinni pitäminen on hänelle vaikeaa.
Tämä on ajamassa meitä eron partaalle, kun toiseen ei voi luottaa ollenkaan oikein missään.
Että kiitti vaan sulle anoppi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No musta on hyvä että keskustellaan ongelmatilanteista! Ei se tee silti lapsesta kauhukakaraa jos kiukuttelee nukkumaan mennessä tai heittäytyy karkkihyllyn edessä kiljuen maahan makaamaan. Se on yksittäinen ongelmatilanne.
Ihan sama juttu on tää kun palstalla mietitään onko " täydellinen äiti" semmonen tai tämmönen. Musta yksi mielipide tai teko ei saa määrittää ihmistä huonoksi!! Aina on parannettavaa mutta ei saisi katsoa liian tiukasti yhtä tapahtumaa tai tekoa.
Meillä lapsia tarttee kasvattaa. Siis kirjahyllyyn ei mennä räpeltään, kukkiin, uuniin, vieraan ihmisen autoon ei kosketa.. Ei juosta karkuun parkkipaikalla, bussissa ei saa painaa pysähtymisnappia kuin kerran! Sääntöjä on vaikka KUINKA paljon. Ja minusta se on minun ja mieheni vastuulla ensi sijasesti kertoa käyttäytymisestä.
Varsinkin uhmassa meillä lapsi pääsee nurkkaan ja kiukuttelee sääntöjä vastaan. Se on tervettä lapselta. En pidä lapsiani mitenkään pahoina kun ne kiukuttelee vastaan.
En usko ettei lapsilla ole muuta sääntöä rajottamassa kuin nukkumaan meno: saako mennä syömään jääkaapista kun haluaa, katsella telkkaria halujensa mukaan, kiroilla ihmisille? Asiat vaan esitetään eri tavalla eri perheissä! Itse havahdun jos " kiellän, kiellän, kiellän ja kiellän" silloin kiellot ei mene läpi. Jatkuva kieltäminen on turhauttavaa ja saattaa väsyneen vanhemman tekemään vääriä tekoja.
Eroja toki on kasvattamisessa; toiset jaksaa jauhaa eitä ja selittää. Ei ota sitä stressaavana, toiset taas ei jaksa lapsen uhmittelua ja karjuu kun pinna palaa lapsen pienimmästäkin sekoilusta?
Musta tärkeetä on antaa lapselle palautetta, vaikka sanotaan ettei lapselle anneta palautetta niin onko se nyt niin? Koska musta kommunikointi juuri opettaa. Jos lasta ei komenna, eikä lasta ohimennen kiitä tai kehu niin musta on aika outoa semmonen. Koska kyllähän lapselle tulee ohimennen väkisinkin puhuttua!
Ja kehu jos mikä on se paras tapa opettaa. Isompaa lasta varsinkin kun tsemppaa ja kehuu niin sehän vasta auttaa lasta! Siihen koitan itsekin pyrkiä. Meillä on kaksi alle 3- vuotiasta lasta ja menoa ja vaarallisia tilanteita riittää. Tämän ikäsille on hankala välillä puhua rakentavasti, isompina sitten homma onnistuu jos jaksan nyt olla lapsille turvallinen aikuinen, äiti joka pitää säännöt " selkeinä" siis johdonmukanen.
MULLE on tärkeää että kehun lapseni taitoja ja tekemisiä päivittäin. No ei mitään korokkeelle nostamista tai en kehu vaikka olemattomasta laulutaidosta. Mutta jotain positiivisia juttuja löydän lapsestani ja niitä hänelle kerron.
Itselleni olisi ollut tärkeää kuulla kehuja, pieniä mukavia lauseita kasvaessa ja niistä ei omat lapset tule jäämään paitsi.
Kasvatus kuuluu elämään, miten kasvattaa on se ratkaseva. Lapset joka tapauksessa kasvaa isoiksi, toiset on fiksuja ilman isompaa " opettamista" ja toisia ei saa millään järkeviksi. Onko se sitten vanhemman " syy" jos lapsesta kasvaa rikollinen tai tutkija? Siinä ajattelemista näin tiistaille.. ;)
Meitä ei rankaistu, aina asiat tehtiin lasten ehdoilla. Kaikki saatiin periksi, kunhan ei vaan tullut itkua.
Ihana lapsuus!
Sitten tulikin teininä tehtyä kaikkea tyhmää - juopottelua ja yhden illan suhteita. Kukaan ei viheltänyt peliä poikki. Ihana nuoruus!
Nyt " aikuisena" ja itsekin äitinä olen joutunut ajattelemaan elämäni uudestaan ja terapeutillakin olen käynyt ajatuksiani selkiyttämässä. Huono itsetunto on ehkä suurin vamma, jonka ehkä juuri tuo välinpitämätön kasvatus aiheutti. Meitä kyllä rakastettiin, mutta välillä kävi kateeksi kavereita, joiden vanhemmat esim antoivat kotiarestia perjantai-illan kaljottelusta yms.
ne on niitä kurittomia lapsia joihin ei mikään tehoa.