Huolta herättävä 19-vuotias pikkuveli
Hei! Minua ja siskoani huolettaa kotona asuva 19v veli, joka ei tee muuta kuin pelaa ja on yksin omassa huoneessaan. Hän sentään käy lukiota, mutta emme tiedä onko hänellä sielläkään kavereita. Pikkuveli ei ole puhunut esim. minulle moniin vuosiin sanaakaan ja on lopettanut puhumasta myös toisille sisaruksille KOKONAAN eikä hän puhu edes vanhemmille ja jos häneltä kysytään jotain, niin vastaus on hyvin epämääräinen tai lyhyt, joskus vastausta ei tule lainkaan. Olemme olleet huolissamme hänen mielenterveydestään useamman vuoden ajan. Esimerkiksi parina viime kesänä hän ei kirjaimellisesti poistunut huoneestaan mihinkään, ei edes käynyt pihalla. Hän ei myöskään ole saanut aikaiseksi mennä autokouluun, vaikka siitä on ollut puhetta. Tätä on jatkunut ainakin 8 vuotta ja mennyt vain huonompaan suuntaan. Vanhemmat eivät osaa huolehtia hänestä tai tehdä asialle mitään. Mitä voisimme tehdä tälle tilanteelle?
Kommentit (24)
Kai hän sentään vessassa kävi ja syömässä?
Nyt on ap sellainen juttu, että sinun pitää pelastaa ensin itsesi ennen kun voit pelastaa veljesi.
Etkä sinä voi häntä pelastaa, ellei hän itse sitä halua.
Sanokaa hänelle, jos ei keskustele asiasta teette hänestä huoli-ilmoituksen ja saa jutella ammattilaisten kanssa. Valita voi.