Kaksi tärkeintä ominaisuutta pitkän parisuhteen saamiseksi:

Älkää ihmiset rakastuko. Se on älytöntä sellainen.

Vierailija kirjoitti:

AP:n viestissä mainitaan asiat, joista on hyötyä silloin, kun ollaan vasta muodostamassa parisuhdetta. Lievät elämänhallintaongelmat eivät ole este parisuhteelle, jos hyvä kumppani löytyy. Sopiva kumppani voi antaa motivaation parantaa elämänhallintaa.

Jonkinlaiset sosiaaliset taidot on hyvä olla, jotta pääsee kommunikoimaan kumppaniehdokkaan kanssa. Sitten kun ollaan jo parisuhteessa, riittää, että vuorovaikutus ja kommunikointi sujuu nimenomaan sen ihmisen kanssa, joka on siinä kumppanina. Yleisemmällä tasolla sosiaaliset taidot eivät enää siinä vaiheessa ole niin merkityksellisiä parisuhteen onnistumisen kannalta.

Olen jälkimmäisestä hyvin eri mieltä. 

Tiedän lähipiiristäni todella monta eroa, joissa syynä on tavalla tai toisella miehen sosiaalisten taitojen puute suhteen ulkopuolella. Tietenkään tämä ei ole pohjimmiltaan sukupuolikysymys, vaan esimerkit omassa naisvaltaisessa lähipiirissäni luonnollisesti ovat tilanteita joissa nainen on jättänyt miehen tämän sosiaalisten taitojen puutteen vuoksi. Uskon, että on myös miehiä jotka kärsivät ja lopulta lähtevät suhteesta naisen sosiaalisten taitojen puutteen vuoksi. 

Lähipiirissäni siis suhteeseen kitkaa ja lopulta eroon muunmuassa johtanut se, että vaikka mies kahdenkesken on ollut mukava ja hyvä, häntä ei ole voinut tuoda mihinkään laajempaan sosiaaliseen tapahtumaan. Puoliso käyttäytyy huonosti naisen ystäviä kohtaan, saattaa ärsyttää tai loukata tahallaan, provosoida ja haastaa riitaa jne. Perhetapaamisissa hän saattaa joko täysin vetäytyä jonnekin nurkkaan mököttämään, tehden selväksi että ei ole kiinnostunut seurustelemaan. Pahimmat ovat niitä, jotka vetävät hirveät räkäkännit ja nolaavat toisen tahallaan käytöksellään. Hän on saattanut myös vain yksinkertaisesti vältellä kaikkia sosiaalisia tilanteita, kieltäytyä edustamasta naisen rinnalla juhlissa tai tapahtumissa jne. Nainen on joutunut häpeämään puolisonsa käytöstä ja toteamaan, että parisuhteesta huolimatta kaikessa laajemmassa sosiaalisessa elämässä hän on yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Sanosin enempi, että nuo piirteet; sosiaalsiet taidot ja elämänhallina ovat enempi asioita, jotka eivät niinkään auta parisuhteen saamisessa -itse ainakin olen saanut tai joutunut olemaan vuosia sinkkuna vaikka  koen hallistevani elämääni ja olen tavanomaisen sosiaalien. - Tuloksena lähinnä se, että olen useimmiten päässyt ns. friendzonelle. Sen sijaan, nuo taidot tai ominaisuudet korostuvat luullakseni sitten kun suhteeseen on edetty ja siinä ollaan ja pitäisi edetä ja olla yhdessä, jossa sitten on kiva, että on kaltaisiani ikisinkkuja miehiä, joiden päälle niin naiset kuin miehet voivat vuorollaan oksentaa ja purkaa pahaa oloaan. Ja kertoa kuinak en oikeasti voi ymmärtää mitä heidän kumppaninsa nyt taas teki. Tai kuinka se myt on vain niin tai näin kun elää parisuheessa. Ja tai kuinka helppoa minulla on kun ei ole kumppania,,,

Samaa mieltä. Se ongelma on nimenomaan, että deittalussa ja suhteiden alkuvaiheessa painaa täysin eri asiat kuin pitkässä hyvässä parisuhteessa. Elämänhallinnan kanssa painivat rentut saattavat hyvinkin pärjätä deittailussa ja saada lyhyitä suhteita samaan aikaan kun koulutettu, työssäkäyvä ja tasapainoinen ihminen nähdään tylsänä tai on täysin näkymätön siinä deittailuvaiheessa. 

Paskaahan tuo, joustaminen ja hyväksyntä ne on, harvalla ihmisellä on edes yhtä.

Vierailija kirjoitti:

Älkää ihmiset rakastuko. Se on älytöntä sellainen.

Kun en ole eläessäni ollut pidemmässä keskinäisessä ja rakasvassa parisuhteessa, jossa vallitsee keksinäine kunnioitus ja arvostus, niin enemmän kuin mielelläni sen haluaisin vielä joskus kokea, - Se, että en ole siihen kenenkään kanssa edennuyt tai "päässyt" on saanut aikaan itseäni kohtaan -korostan itseäni kohtaan. ei ketään toista tai tosia kohtaan joitain hyvinkin vahvoja ja raskaita itseinhon tunteita. Tai vain enemmän ja vähemmän sisälläni tökkivää mustasukkaisuutta, joka ei onnekseni ole kasvanut ja edennyt katkeruudeksi. - Ellen olsi muutoin onnistunut luomaan ja yyöpitämään vastavuorosia ja eritavoin merkittäviä ihmissuhteita, niin oma oloni olsii varmasti tukalampi, - Varmasti on erakoitakin, jotka viihtuvä ja nauttivat olsotaan yksin. Itse tiedän olevani liian heikko voidakseni nauttimaan elämästäni, jollei siinä olisi ensimmäistäkään läheistä ihmissuhdetta. Rakkaus voi onneksi kohdistua ja jakautua ja muodostua eritavoin, eikä sen saamsien tarvitse välttämättä olla kiinni ainoastaan siitä, että elääkö parisuhteessa vai ei. 

En tiedä onko tätä todennettu tilastollisesti, mutta yleensä tuppaa olemaan niin, että ehjistä perheistä kotoisin olevat muodostavat itsekin pysyvämpiä suhteita.

Se voi olla perinnöllistä, eli esimerkiksi tasaisen temperamentin omaavat pysyvät helpommin yhdessä. Tai johtua omasta kokemuksesta siitä, että avioliitto on positiivinen ja arvokas asia ja sen kuuluukin kestää. Ongelmia ei ratkota juomalla, pettämällä ja häipymällä vaan perheen sisällä.

"Koska se puhdistaa ilmaa - Piktä suhde ei toimi, jos toienn ei koskaan pysty tai kykene myöntämään olleensa väärässä.tai tehneensä jotain väärin. 

Nuo edellä mainitsemani nyt  olivat vain pidempää parisuhdetta "kokemattoman" arvauksia."

Jos parisuhteen lähtökohta on tuo. Ja jatkuvasti pitää pyydellä tai antaa jotakin anteeksi niin miksi suhde pitäisi olla pitkä? 

Toisaalta minusta noi myös kumoaa toisiaan. Jos sinä kunnoita puolisoasi ja hänen mielipiteitään. Mitä pitää antaa anteeksi tai kunnioitatko puolisoasi jos kokoajan on anteeksi annettavaa?

"Samaa mieltä. Se ongelma on nimenomaan, että deittalussa ja suhteiden alkuvaiheessa painaa täysin eri asiat kuin pitkässä hyvässä parisuhteessa. Elämänhallinnan kanssa painivat rentut saattavat hyvinkin pärjätä deittailussa ja saada lyhyitä suhteita samaan aikaan kun koulutettu, työssäkäyvä ja tasapainoinen ihminen nähdään tylsänä tai on täysin näkymätön siinä deittailuvaiheessa."

Kiitos, että joku (tai te jotkut) ymmärrätte, - En  inä sitä kiistä, etteikö parisuheeseen pääseminen vaatisi myös "riittävän määrän" sosiaalisuutta; avoimuutta ja jonkinlaista kykyä tulla  tosita vastaan Tarkoitan sellaista kenties monelle itsestään selvääkin asiaa, että parisuhteen muodostaminen saattaa olla hankalaa, jos tosielta joutuu nyhtämään jokaisen sanan tavun erikseen tai vastaavasti jos toinen rakastaa vain omaa ääntää, eikä malta kuunnellla puolta sekuntiakaan mitä toinen haluaisi sanoa. Tai jos "kuuntelee" osoittaa myöhemmin käytöksellään, että kertomasi on mennyt toisetsa korvasta sisään mutta tullut yhtä pian sieltä ulos; hänei oleaidosti kiinnostunut kuin omasta navastaan.

Se mistä olen ollut vähän omalta osaltani huolissani on se, että aivan viime vuosina työntynyt mieleeni myös "likaisia ajatuksia" siitä, miten mahdollisesti  vosin saada kumppanin. 

Tarkoitan sisälläni nousseita kysymyksiä siitä, että entös jos vastaisuudessa yrittäsinkin itse olla "agressiivisempi"  tai "hyökkäävämpi" tai muulla tavoin vain pyrkiä osoittamaan treffikumppanilleni (tai isteäni puoleensa vetämääni) kohtaan, että haluan hänestä Sen yhden ja Erityisen elämääni ja samalla jättämällä vähemmälle tahdikkuuden tai sellaiset eleet ja toimet, joilla osoittaisin ymmärtäväni, että hänellä saattaisi olla jotain muitakin ajatuskia / suunnitelmia, joihin minä en mahtuisi.

Kamalaa ja aivan hirveää saada itsensä tuntemasta, jotain tällasita tai vastaavaa, koska ei kenelläkään ole mitään velvollsiuutta olla ja edetä pariuheeseen juuri minun kanssani. 

Tympeää koska tällaiset ajatukset kolkuttavat sitä ovea, josta saattaisi aueta tie katkeroitumiselle ja sille tielle en halua astua itse tai joutua. Koska sitä kulkemalla tai siillä olemalla en taatusti tee oloani millään tavoin yhtään paremmaksi. Pikemminkin päinvastoin

Jonkinlaiset sosiaaliset taidot on hyvä olla, jotta pääsee kommunikoimaan kumppaniehdokkaan kanssa. Sitten kun ollaan jo parisuhteessa, riittää, että vuorovaikutus ja kommunikointi sujuu nimenomaan sen ihmisen kanssa, joka on siinä kumppanina. Yleisemmällä tasolla sosiaaliset taidot eivät enää siinä vaiheessa ole niin merkityksellisiä parisuhteen onnistumisen kannalta."

"Olen jälkimmäisestä hyvin eri mieltä. 

Tiedän lähipiiristäni todella monta eroa, joissa syynä on tavalla tai toisella miehen sosiaalisten taitojen puute suhteen ulkopuolella. Tietenkään tämä ei ole pohjimmiltaan sukupuolikysymys, vaan esimerkit omassa naisvaltaisessa lähipiirissäni luonnollisesti ovat tilanteita joissa nainen on jättänyt miehen tämän sosiaalisten taitojen puutteen vuoksi. Uskon, että on myös miehiä jotka kärsivät ja lopulta lähtevät suhteesta naisen sosiaalisten taitojen puutteen vuoksi. 

Lähipiirissäni siis suhteeseen kitkaa ja lopulta eroon muunmuassa johtanut se, että vaikka mies kahdenkesken on ollut mukava ja hyvä, häntä ei ole voinut tuoda mihinkään laajempaan sosiaaliseen tapahtumaan. Puoliso käyttäytyy huonosti naisen ystäviä kohtaan, saattaa ärsyttää tai loukata tahallaan, provosoida ja haastaa riitaa jne. Perhetapaamisissa hän saattaa joko täysin vetäytyä jonnekin nurkkaan mököttämään, tehden selväksi että ei ole kiinnostunut seurustelemaan. Pahimmat ovat niitä, jotka vetävät hirveät räkäkännit ja nolaavat toisen tahallaan käytöksellään. Hän on saattanut myös vain yksinkertaisesti vältellä kaikkia sosiaalisia tilanteita, kieltäytyä edustamasta naisen rinnalla juhlissa tai tapahtumissa jne. Nainen on joutunut häpeämään puolisonsa käytöstä ja toteamaan, että parisuhteesta huolimatta kaikessa laajemmassa sosiaalisessa elämässä hän on yksin. "

Tällaiset kuvaamsi tilanteet saavat kysymään, että miten parisuhde on ylipäätään ikinä saanut alkunsa. Pitäsikö miniun yrittää painostaa ja alsitaa sopiva uhri ja uskotella eläväni parisuhteeesa. Minusta ei ole kyse "aidosta parisuhteesta", jos toinen on tosielle kuin ilmaa tai jos toisella on kuvitelma, että voi käyttäytyä kumppaniaan kohtaan miten tykkää.

Samanlainen sosiaaliekonominen tausta

ja koulutus

Vierailija kirjoitti:

Samanlainen sosiaaliekonominen tausta

ja koulutus

Enemmänkin arvot ja asenteet kuin sosioekonominen tausta ja koulutus. 

Vierailija kirjoitti:

"Koska se puhdistaa ilmaa - Piktä suhde ei toimi, jos toienn ei koskaan pysty tai kykene myöntämään olleensa väärässä.tai tehneensä jotain väärin. 

Nuo edellä mainitsemani nyt  olivat vain pidempää parisuhdetta "kokemattoman" arvauksia."

Jos parisuhteen lähtökohta on tuo. Ja jatkuvasti pitää pyydellä tai antaa jotakin anteeksi niin miksi suhde pitäisi olla pitkä? 

Toisaalta minusta noi myös kumoaa toisiaan. Jos sinä kunnoita puolisoasi ja hänen mielipiteitään. Mitä pitää antaa anteeksi tai kunnioitatko puolisoasi jos kokoajan on anteeksi annettavaa?

Hyvä kysymys! -  Ajattelen niin. että pidemmässä parisuhteessa tulee vääjämättä joskus kohdalle tilanne tai tilanteita joissa ei toimi toisen mielestä oikealla tavalla/ niin kuin pitäsi toimia objektiivisestikin arvioiden "oikein" eli ei vain siksi, että ainaostaan kumppanin subjektiivinen käsitys olisi "se oikea". (Tällä ei ole tarkoitus mitätöidä, etteikö kumppanilla itsellään voisi olla joskus odottaa jotain "erityistä huomiota" vaikka objeksttivisesti tällaine odotus saattaisi olla "vähän erikoinen") 

Se, että onko tuo toiminta niin loukkaavaa, että on perustelutua odottaa tosielta anteeksi pyyntö, vai riittääkö., että toinen käytöksellään osoittaa että toimi käyttäytyi väärin otti opikseen ja kunnioittaa ja arvostaa toista voi toinaan olla hankalampi sanoa oikeaa vastausta; jos tällaiseen on edes yhtä oikea vastausta. - Eihän anteeksi pyynnöstä myöskään saa muodostua taikasana, joka sanotaan tavanvuoski ilman, että "loukkaaja" edes hetken yrittäsi hahmottaa, että mitä tuli tehneeksi ja miten hän voisi toimia vastaisuudessa toisin, ettei loukkaisi toista. Ja sitten yrittää toimia niim, ettei tekisi samaa loukkausta uudetaan. - Toisaalta anteeksi pyyntöä odottavalta voi(nee) odottaa harkintaa sen suhteen. että onko hnellä perusteltu syy odottaa, että toinen pahoittelsii käytöstään ja pyytäsi häneltä anteeksi ja edelleen pyrkisi toimimaan jatkossa toisin, (Osasinkohan vastata tarpeeksi monimutkaisesti?) 

"Samaa mieltä. Se ongelma on nimenomaan, että deittalussa ja suhteiden alkuvaiheessa painaa täysin eri asiat kuin pitkässä hyvässä parisuhteessa. Elämänhallinnan kanssa painivat rentut saattavat hyvinkin pärjätä deittailussa ja saada lyhyitä suhteita samaan aikaan kun koulutettu, työssäkäyvä ja tasapainoinen ihminen nähdään tylsänä tai on täysin näkymätön siinä deittailuvaiheessa. "

Toisaalta on myös niin, että kärjistäen: tuolle renttumiehelle (tai "renttunaiselle"( lähes minkölainen tahansa parisuhde nostaa välittömästi elämänlaatua. Kun taas niin ei ihan yhtäautomaattisesti käy meille miehille (tai naisille) joilla elämänhallinta on ainakin suurimmilta osin kunnossa. - Kumppani on tällöin -vähän kömpelösti sanottuna- enempi bonus kuin millään tavoin, kuten sosiaalisesti tai taloudelisesti ja tai moraalisesti  (lähes) lvälttämättömyys tai ainakin avain eritavoin parempaan elämän laatiuun,

Tärkeimmät 2: 

1. Kiintymyssuhdemalli turvallisesti kiintynyt, ohjaa jo sinällään pitkiin terveisiin parisuhteisiin. Tässä on useimmilla se syy, miksi ei suhdetta synny: ollaan käytännössä turvattomasti kiintyneitä eikä siitä ole tarvetta opetella pois, koska ei tajuta mitä menetetään ja missä on vika. Ulospäin voi olla itsenäinen ja elämänhallinta tosi kunnossa. 

2. Hyvä itsetuntemus. Tietää mitä haluaa ja tarvitsee hyvään elämään. Silloin tietää millaisen kumppanin kanssa voi hyvin ja osaa erottaa itselle sopivat "paperilla hyvistä". 

Kolmas olisi vielä hyvät tunnetaidot, mutta ne sisältyvät tuohon turvalliseen kiintymyssuhdemalliin. Sellainen edellyttää hyviä tunnetaitoja.

Vierailija kirjoitti:

"Samaa mieltä. Se ongelma on nimenomaan, että deittalussa ja suhteiden alkuvaiheessa painaa täysin eri asiat kuin pitkässä hyvässä parisuhteessa. Elämänhallinnan kanssa painivat rentut saattavat hyvinkin pärjätä deittailussa ja saada lyhyitä suhteita samaan aikaan kun koulutettu, työssäkäyvä ja tasapainoinen ihminen nähdään tylsänä tai on täysin näkymätön siinä deittailuvaiheessa."

Kiitos, että joku (tai te jotkut) ymmärrätte, - En  inä sitä kiistä, etteikö parisuheeseen pääseminen vaatisi myös "riittävän määrän" sosiaalisuutta; avoimuutta ja jonkinlaista kykyä tulla  tosita vastaan Tarkoitan sellaista kenties monelle itsestään selvääkin asiaa, että parisuhteen muodostaminen saattaa olla hankalaa, jos tosielta joutuu nyhtämään jokaisen sanan tavun erikseen tai vastaavasti jos toinen rakastaa vain omaa ääntää, eikä malta kuunnellla puolta sekuntiakaan mitä toinen haluaisi sanoa. Tai jos "kuuntelee" osoittaa

Hyvä seksuaalinen itsetuntemus ja riittävä seksuaalinen avoimuus ovat keskeisiä parisuhteen onnistumisen kannalta. Että tietää mitä kaipaa ja haluaa ja osaa sen sopivalla tavalla myös kumppanille ilmaista. Flirttailun taito ja kyky lukea (usein tiedostamattomiakin) seksuaalisia signaaleja. Halu ja kyky antaa, eikä vain saada. Kyky lukea toisen tarpeita. Seksi ei turhaan ole amerikaksi rakkauden tekemistä. Tässä olis varsinkin niille friendzone-pojille opittavaa. Miten flirttailen niin, että toiselle tulee hyvä mieli? 

Myös riittävä joustavuus on hyväksi. Moni "elämänhallinta kunnossa" -tyyppi voi olla niin kontrollintarpeinen ja jäykkä, ettei omaan elämään enää toista mahdukaan.