Yksinäisyys on ikävä juttu

Oletko sinä muistanut lastesi syntymäpäivät? 

Aikansa kutakin. Kuuluu prosessiin.

Ota vaan kuppia!

Olen kyllä. Viimeksi kaksi viikkoa sitten.

Ap

Minä olen puolestani elänyt lähes koko aikuisiän yksin. Hajosin nuorena useampaankin kertaan petetyksi ja jätetyksi tultuani jollain tapaa niin syvästi etten ole onnistunut solmimaan pysyvää suhdetta. Olen aina onnistunut kiinnostumaan sellaisesta henkilöstä joka ei ole joko valmis sitoutumaan, haluaa jotain muuta, tai eivät sitten kuitenkaan sovi minulle. En ole ikinä halunnut lapsia ja se varmasti osin vaikuttanut asiaan. Jäin menneisyyteen kiinni ja kaipaan yhä sitä kenen kanssa nuoruuteni vietin ja joka on ainoa joka on minua rakastanut ja ainoa jota minä olen rakastanut. Mietin tänäänkin ensimmäisenä, että mitenkähän xxx muistetaan tänään tai viettäbätkö isänpäivää kun lapset on jo aikuisia. 

Minulla ei ole edes omaa isää (tai ukkia elossa) joten tämä pyhä menee ihan ohi. 

Arki rullaa kun olen töissä ja illalla käyn jossain harrastuksissa tsi ulkoilen, mutta pitkät pyhät on hirveitä. Lähtisin mielelläni jonnekin reissuun ettei tarvitseisi olla yksin kotona. Olen ns dosiaalinen introvertti, tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta, mutta liika on liikaa. 

Zemppiä sinulle.

Onneks on vauvapalsta minne voi edes kirjoittaa tuntojaan. 

Yksinäisyys on enimmäkseen hyvä. Joskus se on paha mutta siinä olkoon. En jaksa enkä halua tehdä sille mitään.

M.53

Niin on, ja joskus ärsyttävää kun joutuu aina itse etsimään seuransa, hyvin harvoin kukaan kysyy minua minnekään.

Olen yrityänyt saada itselleni tämään ulkoilu tai vaikka ihan kahvitteluseuraa 3 eri ystävältä. 1 sanoi olevansa "jo menossa...." ei siis mitään tarkempaa selitystä, mitä nyt voisi kuvitella pitkäaikaiselta ystävältä (eli todennäköisesti keksi valkoisen valheen kun ei vaan viitsi lähteä minnekään.  Toinen ei vastaa, ei ole lukenut viestiä ja kolmas ei vastaa vaikka on lukenut viestin. 

Tämä on ennenkaikkea surullista, toisekseen nöyryytyävää ja kolmanneksi ärsyttävää. Alkaa tulla jo sellainen olo että en uskalla enää kysyä kun pelkään juuri tätä tilannetta että kukaan ei joko edes vastaa tsi kieltäytyvät sujuvasti. Tiedän että monilla on aina jo etukäteen suunniteltuja juttuja ja pyrinkin aina siihen että kysyn seuran etukäteen hyvisdäajoin sillä ex tempore on todella vaikea saada ketään mihinkään.

No, lähden tästä ulos kun vielä aurinko paistaa ja toivon etyä vielä joku päivä minullakin olisi oma elämänkumppani jonka kanssa tehyäisi asioita yhdessä enkä joutuisi sina tekemään kaikkea yksin.

Tsemppiä pimeään iltaan :-)