Älyllinen kouluvalmius edellyttää, että lapsella on riittävä sanavarasto sekä kyky ymmärtää puhetta
Taito keskustella ja halu oppia. Lasen tulee kyetä kertomaan asioistaan ja tunteistaan. Hänellä tulee olla taito ymmärtää kielellisiä ohjeita ja kyky noudattaa niitä ja keskittyä.
Hyvä pohja koulunkäyntiin on lapsella, jolle on luettu, jonka kanssa on keskusteltu ja jota on kuunneltu.
Nykyään ei enää korosteta muistettavien asioiden määrää vaan kouluikäisen annetaan hahmottaa suurempia ja laajempia kokonaisuuksia. Kun kouluikäistä ohjataan oppimaan, hänessä herätetään myönteinen tunne oppimista kohtaan, koska emotionaalinen mielihyvä vaikuttaa häneen myönteisesti ja kehittää hänen itsetuntoaan.
Aikuisen tehtävä on opettaa kouluiässä olevalle arkielämän taitoja ja olla tukea antava. Kouluikäisen kanssa keskustellaan joka päivä tapahtumista, iloista ja murheista ja häntä rohkaistaan puhumaan myös kielteisistä tunteistaan. Aikuinen voi vahvistaa lapsen itsetuntoa hyväksymällä hänet sellaisena kuin hän on. Lapselle näytetään, että hän tuo iloa jo pelkällä olemassaolollaan.
Kouluikäisen persoonallisuus kehittyy ja hän tulee tietoiseksi omista kyvyistään. Hän tarvitsee realistista kannustavaa palautetta sekä selkeät toimintaohjeet. Jatkuvat epäonnistumiset, vähättely ja mitätöinti vaikuttavat itsetuntoa heikentävästi.