Parisuhteen surullinen tilanne

Miehelläsi on sairaus. Masennus. Älä nyt itseäsi mieti ja sitä suhdetta vaan tuota juurisyytä ja sen parantamista jonka vuoksi tulee kaikki muut ongelmat

Ootko varma että mies tuntee vielä samoin sua kohtaan ja haluaa olla kanssasi? Miehille on tyypillistä vetäytyä tuolla tavalla kun selkäranka ei riitä suhteen päättämiseen.

Taisit periä mun exän   Se esitti kaikkea suunnilleen siihen asti,  että muutettiin yhteen. Sitten alkoi zombieksi sohvalle, kun minä vasta luulin, että päästään aloittamaan yhteistä elämää. Yritin pitkään vaikka mitä, kunnes väsyin ja lähdin. Mikä helpotus.

Miksi, miten miehesi yllättäen noin masentui? Kuulostaa oudolta? Liittyykö kuitenkin jotenkin teidän parisuhteeseenne? Minkälainen parisuhdetausta hänellä ennen teitä sillä olette sen ikäisiä että on ollut elämä jo ennen teitä? Etkö muka tiedä siitä mitään ja luulet että tämä on nyt teidän suuri rakkautenne - entäs jos ei olekaan ja joku toinen juttu painaa mieltä?

Erehdyt totaalisesti jos kuvittelet että sinulla on mahdollisuuksia parisuhdemaailmassa vaikka mihin. Oletko niitä naisia, jotka eivät odota sitä suurinta rakkautta vaan kriteerit suhteen perustamiselle ovat jotkut kevyemmät. Jälkimmäisessä tapauksessa voi ollakin mahdollisuuksia jos olet hyvännäköinen mutta ensimmäisessä tapauksessa ei näin ole laisinkaan. Saatat saada jotain mikä riittää sinulle mutta, mutta... älä vaan varasta keneltäkään mieheltä tämän elämää...

Voisiko liittyä lastensaantiasioihin? Mies haluaakin lapsia mutta on tajunnut että ei kuitenkaan kanssasi eikä tiedä mitä tehdä? Kuulostaa siltä, että mies on nyt nähnyt minkälainen ihminen olet ja minkälainen suhteenne on ja loppujen lopuksi ei sitten olekaan ainakaan syvästi rakastunut.

Kerrot aivan liian vähän, jotta tilanteestasi voisi sanoa mitään järkevää ja tilanteeseenne sopivaa. 

Olenkin miettinyt miehen kannalta ja ollut todella huolissani jo vuoden ajan, yrittänyt auttaa. Tämä alkaa vain syödä omaa jaksamistakin sen lisäksi että suren suhteen tilaa. On tullut univaikeuksia ja paniikkikohtauksia. 

Meillä molemmilla on myös lapsia aiemmista liitoista. Mies jaksaa sekä omiaan että minun lapsiani, on todella lapsirakas, ja silloin kun lapset ovat meillä skarppaa myös. Mutta kyllä lapsetkin silti huomaavat että jokin on vialla. Ja minä olen kireämpi koska olen henkisesti niin väsynyt tilanteeseen. 

Juuri luin taas kerran artikkelin siitä miten masentunut puoliso saattaa sairastuttaa myös kumppaninsa.

Miehen kanssa on kyllä puhuttu että erilliset asunnot olisivat ehkä hyvä väliaikainen ratkaisu joka saattaisi auttaa kaikkien hyvinvointiin. Mutta taloudellisten seikkojen takia se olisi mies joka muuttaisi, eikä hän tunnu jaksavan sitä järjestää nyt. Tietysti voisin auttaa siinä(kin).

Ap

Mammat jo antaa hyviä neuvoja. Ilkeittäänhän se varmaan masentelee ja nyt on naisen elämä muuttunut tylsäksi sen takia. Pihalle vaan moinen makailija

Jos vahvasti epäilet (te) masennusta niin menkää lääkäriin. Jos vain rahat riittävät niin yksityiselle, kokenut yleislääkäri osaa varmasti auttaa eteenpäin. Asian voisi esittää vaikka "terveystarkastuksena" mutta kertoa suoraan että on huomannut väsymyksen ja haluttomuuden jo pitkän aikaa. Jos on masennus niin ajatukset eivät ole loogisia vaan kummallisia. Puhun kokemuksesta ja mietin juuri tällä hetkellä että kannattaisiko suosiolla siirtyä yksityiselle hoitoon? Julkisella puolella on (varmasti) hyviäkin tyyppejä mutta tämä noidankehä on alkanut nyppiä ja vointi vain huononee. Halvalla ei näköjään hyvää saa.

Aikaisemmin oli työterveyshuolto yksityisellä ja nyt ymmärrän miksi he halusivat saada nopeasti takaisin työelämään, jopa lääkkeillä. Tästä pallottelusta lähtee loppukin järki ja jaksaminen :(

Sekä miehellä että minulla on ns normaali parisuhdetausta, pitkä tasapainoinen suhde jossa kasvettiin erilleen ja muututtiin kavereiksi. Olemme puhuneet paljon siitä miten ymmärrämme toisiamme aivan eri tasolla kuin aiemmissa suhteissa.

Tietysti olen miettinyt mahdollisuutta että mies on minuun kyllästynyt. Mutta hän on muuttunut ihmisenä muussakin elämässä, oli ennen kaikessa aktiivinen ja nyt pystyy skarppaamaan vain kun on pakko. Minunkin kanssani yrittää aina kun jaksaa, sanoo että on surullinen koska tietää että tämä on minullekin vaikeaa. Ei missään tapauksessa halua menettää minua. En siis oikein usko että on kyllästynyt. Ei sitä tietenkään koskaan tiedä.

Ap

Mies on käynyt lääkärissä, kaikki arvot testot mukaan lukien on testattu. Mielialalääkkeitä harkitaan. Terapiaan suhtautuu varauksella, mieluummin puhuu minulle tai sukulaisilleen sen minkä puhuu.

Ap

Nuo peruslääkäriasiat mies siis suostui hoitamaan, mutta mitään muuta (psykiatrisia palveluita) ei haluaisi asiaa korjatakseen tehdä. Odottaa että tilanne korjaantuisi itsestään, mutta eihän masennus niin toimi (?).

Ap