Pääsykoe yläkouluun
Yläkoululaisten oppimisen edellytyksissä on liikaa hajontaa. Yhdessä luokassa voi olla monella tavalla eriytettyä opetusta tarvitsevia. Teoriassa silloin pitäisi luokassa olla opettajan lisäksi muita ammattilaisia, mutta rahan takia ei kuitenkaan ole. Se yksi opettaja valmistelee sitten tunnin noin kolmeen kertaan. Tunnin pitäisi sopia sekä tavalliselle oppijalle, lukivaikeuksiselle, käytöshaasteiselle, suomea alkeellisesti osaavalle ja vielä itseopiskelumateriaalin avulla itsenäiseen opiskeluun pystyvälle.
Samantyyppisten oppimisen haasteiden kanssa olevia oppilaita ei sovi laittaa keskenään samalle luokalle, koska se olisi syrjintää. Eikä se edes onnistuisi kouluissa, joissa on vain yksi tai kaksi rinnakkaisluokkaa. Yläkoulussa on kuitenkin jo syytä oppia itse asiasisältöjä. Jotta se olisi mahdollista voisi olla syytä pitää pääsykokeet yläkouluun.
He, joiden ei katsottaisi pystyvän omaksumaan yläkoulun asioita säällisellä tasolla, voisivat käydä ensin vuoden valmentavaa luokkaa, jossa opetus suunnattaisiin juuri oppilaan tarpeen mukaan. Samaan tyyliin, kuin aiemmin yläkoulun ja toisen asteen välillä olleella kymppiluokalla.
Lisäbonuksena tämä saattaisi herättää oppilaat ymmärtämään, että koulussa on tarkoitus oppia. Yrittäminen ja sinnikkyys voisi lisääntyä, kun suuri osa varmaan haluaisi siirtyä yläkouluun ikäluokkansa kanssa samaan aikaan. Ja ne jotka kertausvuoden kävisivät, olisivat sitten yläkoulussa vähän valmiimpia oppimaan. Ei se ole kiva kuitenkaan olla vain hengaamassa koulussa, jos ei kykene oppimaan muiden tavoin.
Kommentit (23)
OPPIVELVOLLISUUS tarkoittaa, että oppilaan tulee tehdä parhaansa oppiakseen. Tarvitaan SEURAUKSIA oppivelvollisuuden laiminlyönnille. esim. läksyparkki, jos ei omatoiminen opiskelu onnistu.
Tasokurssit takaisin, mutta niin että kaikki saisivat valita kuinka vaikealle tunnille menee. Ei olisi leimaavaa.
Opettajien lisäksi kouluissa on muita aikuisia monilla opintotaustoilla. He voisivat useammin ottaa yksittäisiä oppilaita tai muutamia samantyyppistä apua tarvitsevia ohjaukseensa yksittäisiltä tunneilta, joissa tämänlainen apu katsottaisiin tarpeelliseksi.