Elän omaa koulukiusaamistani uudelleen lapseni myötä

Kiusaaminen on jättänyt jäljet loppuelämäksi. Kun sain tietää, että omaa lastani kiusataan, puutuin heti asiaan, ettei lapseni tarvitse kokea samaa, mitä itse jouduin kokemaan.

Koulujen kiusaamiskampanjat "meillä ei kiusata" yms ovat muuten pelkkää sanahelinää.

Kun lähestyt opettajaa, että lastani nimitellään, on viesti vaan se että "kun nää nyt on tällaisia vaikeita juttuja kun pitäisi olla todisteita"

Kokemuksesi on erittäin valitettava. Voit kuitenkin hyödyntää sen niin, että suojelet omaa lastasi (niin kuin oletkin jo tehnyt). Jossain vaiheessa kun hän on isompi, voit keskustella lapsesi kanssa aiheesta. Uskon, että hän arvostaa sinua sen jälkeen entistä enemmän. Ja sitten  hän aikanaan suojelee omaa lastaan antamasi esimerkin mukaan. Sinun ehkä kannattaisi hakeutua keskustelemaan ammattilaisen kanssa, se voisi helpottaa omaa oloasi. Hienoa, että olet lähestynyt kipeää asiaa rakentavasti. Tsemppiä. 

Minäkin olen miettinyt sitä että aiheutanko vainoharhaisella käytökselläni lapselleni jotain.

Kun myös pelkään että kiusataanko häntä koulussa.

Kyttään kaverisuhteitaan. Kyselen koko ajan miten koulussa menee. Kenen vieressä istuit, mitä sulle sanottiin, mitä teitte välkällä, ketä siellä oli jne

Voisiko olla että keskityt liikaa itseesi? Pelkäät vaikka merkkejä ei ole? Oletko kiinnostunut tytöstäsi ollenkaan vai vaan siitä kiusataanko häntä? Keskity olennaisiin asioihin. Yritä ymmärtää itseäsi, tilanteesi ei välttämättä kuulostakaan hyvältä, saatat alkaa liian helposti epäilemään kaikkia. Millainen tyttösi on ja puhuuko hän sinulle asioistaan?

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen on jättänyt jäljet loppuelämäksi. Kun sain tietää, että omaa lastani kiusataan, puutuin heti asiaan, ettei lapseni tarvitse kokea samaa, mitä itse jouduin kokemaan.

Puuttuminen on hyväksi mutta ei se aina pelasta kiusaamiselta. Omakin lapsi saattaa kiusata muita, tarkkailkaa sellaisiakin merkkejä ja puuttukaa lastenne käyttäytymiseen jos huomaatte sillekin tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Koulujen kiusaamiskampanjat "meillä ei kiusata" yms ovat muuten pelkkää sanahelinää.

Kun lähestyt opettajaa, että lastani nimitellään, on viesti vaan se että "kun nää nyt on tällaisia vaikeita juttuja kun pitäisi olla todisteita"

Tämä on totta. Yritin kertoa lapseni opettajalle että se kiusaaminen voi olla hyvin vaikea nähdä varsinkaan jos ei ymmärrä mutta opettaja vain meni vaikeaksi. Eivät halua puuttua vaan väittävät etteivät ole huomanneet.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen miettinyt sitä että aiheutanko vainoharhaisella käytökselläni lapselleni jotain.

Kun myös pelkään että kiusataanko häntä koulussa.

Kyttään kaverisuhteitaan. Kyselen koko ajan miten koulussa menee. Kenen vieressä istuit, mitä sulle sanottiin, mitä teitte välkällä, ketä siellä oli jne

Sinä voit sanoa tytöllesi suoraan että haluaisit kysellä kuulumisia koska olet huolissasi, sekin on ihan normaalia. Pyydä häntä myös aina kertomaan itse jos on harmeja tai sitä kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla että keskityt liikaa itseesi?

*Kyllä

Pelkäät vaikka merkkejä ei ole?

*Kyllä

Oletko kiinnostunut tytöstäsi ollenkaan vai vaan siitä kiusataanko häntä?

*Olen kiinnostunut tyttärestäni, mutta en pääse eroon kiusaamisajatuksista

Keskity olennaisiin asioihin.

*Miten?

Yritä ymmärtää itseäsi, tilanteesi ei välttämättä kuulostakaan hyvältä, saatat alkaa liian helposti epäilemään kaikkia

*No näinhän on juuri käynyt, ja ymmärrän että se johtuu omista kokemuksistani

Millainen tyttösi on ja puhuuko hän sinulle asioistaan?

*Ilmeisen normaali, ja juttelee kyllä

Eli tämä juuri on ongelma. Tiedostan asiat. En vaan pääse eroon ajatuksistani

Ap

Voit yrittää ennakolta helpottaa mahdollista tulevaa koulukiusaamista ylläpitämällä kotona positiivista ja tervettä keskustelukulttuuria. On varmaan vielä ikävämpää jos koulussa kiusaamisen lisäksi kotona riidellään tai ollaan jatkuvasti kriittisiä. Myös voit yrittää pitää lapsella yllä koulun ulkopuolisia ystävyyssuhteita perhetuttujen avulla. Näin lapsellasi on aina joitain kavereita joiden silmissä hän ei ole leimautunut kiusatuksi. 

Kaverisuhteiden luomisen auttaminen siinä 3-4 vuotiaana auttaa lasta myöhemminkin.

Moni asia lapsuudessa on helpompi kun niitä petaa etukäteen.

Itseään saa puolustaa joten sano lapsellesi että on oikein lyödä kiusaajaa. Minä työnsin kiusaajan rappusia alas ja se halvaantui eikä kävele enää koskaan. Siitä on 35 vuotta mutta ei se kiusaaminen unohdu eikä se ettei kukaan välittänyt minusta. Varsinkaan koulun opettajat ei välittänyt joten päätin sitten että odotan kiusaajaan rappusten yläpäässä ja kun se meni ohi niin työnsin sen vauhdilla alas. Huusin että siitäs sait paskiainen se meni tajuttomaksi ja myöhemmin sain tietää ettei se kävele enää. En saanut mitään rankaistusta, asuin silloin jo lastenkodissa muutenkin. Sossutädit puhutteli mutta sanoin etten välitä koska ei kukaan muukaan välittänyt.

Ihan ymmärrettävää ap että vanhat traumat palaavat pintaan nyt  kun oma lapsi on koulussa. Luonnollinen reaktio. Sinuna varaisin ajan mahdollisimman nopeasti ammattilaiselle ja kertoisin kokemuksistasi. Vinkkinä sanoisin että mieluummin liioittele kiusaamiskokemuksiasi ja ahdistustasi kuin vähättele. Silloin ammattilainenkin huomaa (toivottavasti) että tarvitset keskusteluapua eikä vain lähetä kotiin sanomalla tee mukavia asioita ja syö d-vitamiinia.

Niin ja ihmisen psyyke on monimutkainen eikä ahdistuksen tunnetta saa pois vain sillä että päättää olla ahdistumatta ja ajatella muita asioita niin kuin joku sanoi.

-edellinen

Mulla samanlaisia kokemuksia ja olen miettinyt terapiaan menoa.

Terapia sitten vaan tekisi siitä todelisempaa ja pitäisi sanoa ääneen tuntemuksia ja puhua asioista jotka olleet vuosia sitten. En tiedä että kestäisinkö sitäkään..

Mun lapsen luokalla on yksi tyttö, joka aina huutelee ja ivaa. Kaikenlaista kiusaa aina kun mahdollista.

Mistähän johtuu se että aina jonkun täytyy olla se kuspää

Vierailija kirjoitti:

Kaverisuhteiden luomisen auttaminen siinä 3-4 vuotiaana auttaa lasta myöhemminkin.

Moni asia lapsuudessa on helpompi kun niitä petaa etukäteen.

Tää on totta. Kannattaa auttaa lasta kaverisuhteissa jo pienenä

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen on jättänyt jäljet loppuelämäksi. Kun sain tietää, että omaa lastani kiusataan, puutuin heti asiaan, ettei lapseni tarvitse kokea samaa, mitä itse jouduin kokemaan.

Luuserius on perityvää.

Ensin kannattais hoitaa oma mielenterveys kuntoon ja sitten vasta tehdä lapsi.

Älä käyttää ja kysele, vaan luota lapseen. Jos kiusataan hän pyytää apua. Kaikkia kiusataan varmasti joskus, lapset vasta harjoittelee sosiaalisia taitoja, mutta siihen kiusaamiseen pitää silti puuttua. Harvemmin kiusaaminen on pitkä aikaista tai traumatisoivaa, sun kohdalla on ollut, mut ei tarkoita että ois sun lapsen kanssa sama tilanne.