Elän omaa koulukiusaamistani uudelleen lapseni myötä

Minua kiusattiin koulussa koko peruskoulun ajan. Yhdeksän vuotta.

Olin alussa arka ja pienikokoinen tyttö. En tuntenut ketään joten päädyin sitä myöden kiusatuksi.

Lapsuuden perheemme oli köyhä joten vaatteeni, tarvikkeet, reppu jms olivat myös helpot aiheet kiusata.

Eristämistä, naureskelua, nastoja tuolille, huutelua ja tönimistä.

Vasta noin 25v aloin ymmärtää miten minuun ihmisenä, kiusaaminen on vaikuttanut. Pikkuhiljaa pääsin elämää kiinni ja hyväksyin itseäni sellaisena kuin olen.

35v sain lapsen mieheni kanssa.

Tyttö on nyt 10v, neljännellä luokalla. 

Pelkään koko ajan että häntä kiusataan. Omat muistot, tilanteet, huutelut, nousee pintaan ja mietin päivittäin että miten siellä koulussa menee. Kyselen kavereistaan ja tilanteista. 

Kyllä, olen selvästikin ahdistunut ja tämä vaikuttaa elämääni. Vaikkakin, siis mitään merkkejä kiusaamisesta ei ole. 

Miten te muut, vastaavanlaista  kokeneet hoidatte omia pelkotiloja tällaisessa?

Pitääkö vaan marssia kuuppalääkärille? Tuntuu välillä etten saa vaan ravisteltua pois näitä tuntemuksia ja ajatuksia.