Ahdistus ja pelko perheenperustamisen esteenä, apuja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskauden aikana ei ole mikään pakko lihoa kymmeNIÄ kiloja. On jopa vaarallista, jos painoa kertyy niin paljon. Lisäkilot ovat toki väistämättömiä, koska lapsi, istukka ja lapsivesi painavat väkisinkin sen vajaan kymmenen kiloa yhteensä ja rintoihin tulee "maitovalmius", jonka vuoksi ne kasvavat. Mutta ei siihen kymmeNIÄ kiloja tarvita. Lisäksi kilot poistuvat käytännössä itsestään, kun lapsi, "roippeet" ja lapsivesi tulevat ulos. 

 

Tämäkään ei ole realistista puhetta ja voi aiheuttaa vaan pahaa oloa, jos ei kaikki mene tällä tavalla.

Totuus on, että kukaan ei tiedä miten kroppa raskauteen reagoi ja miten muuttuu. Jopa samalla ihmisellä erilailla eri raskauksissa.

Kilotkaan ei todellakaan kaikilla häviä itsestään. Kyllä ne realiteet

Mammoille raskaus on tekosyy vetää kaksin käsin sipsii, suklaata, munkkia jne. jne. Sitten selitellään ylenpalttista mässäilyä sillä, että vauva  tarvitsee energiaa. No oikeastihan se vauva saa kaiken tarvitsemansa ravinnon ihan tavallisesta ruuasta eikä tarvitse mitään mättösessioita. Toki hieman enemmän pitää syödä, kun syö kahden edestä, mutta ei se tarkoita, että pitää raskauden aikana lihottaa itsensä kymmenillä kiloilla raskaushimojen varjolla. Jos syö monipuolisesti ja terveellisesti, ei liho kuin välttämättömän eikä myöskään tule mitään "pakko syödä kilo karkkia" himoja. Ei vauva tarvitse karkkia kasvaakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Keskusteluterapiaan mars. Omalla rahalla oma pää selväksi. Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia mutta joku jumi sulla on kroppasi suhteen, onko raiskaus- tai hyväksikäyttö taustaa? Tai muuta vakavaa kehollista traumaa? Anoreksiaa/perfektinismiä? 

Ei mitään konkreettista traumakokemusta, mutta kehohäpeää ja estoisuutta. En tiedä onko kyseessä jotenkin peritty vai ihan vain opittu ominaisuus, mutta esim. oma isäni häpesi kaljuuttaan niin paljon että oli hattu päässä aina kun voi ja repi kuvat joissa hänellä oli vielä hiuksia. Itselläni on samantyylisiä ulkonäköön liittyviä häpeänaiheita joita peittelen parhaani mukaan 

Mitä taas rahaan tuleen, olen köyhästä perheestä ja vähävaraisuuden stigmatoima. Se aiheutti aikanaan paljon häpeää ja myös pelkoa ja stressiä kun vanhemmat tuskailvat rahojen riittämisen suhteen. Olen ollut viimeisen viiden vuoden aikana käytännössä joka vuosi firmassa jossa on YT-neuvottelut päällä. Tilannetta ei auta se että vapaita olemassaolevia työpaikkoja tuntuu olevan todella vähän jos ollenkaan.  /AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä muuten omistetaan, ja mies tekee vauvalla mitä haluaa. Lapsen itku on normalisoitu ja jos vauva huutaa 24/7, se saa maksimissaan koliikkidiagnoosin. Täällä elää hulluja, jotka pitävät vauvan kärsimystä jopa niin normaalina, että "koliikkivaihe" on heillä integroitu lapsen normaaliin kehityskaareen. Täysin psyko skitso maa synnyttää, tänne ei kuuluisi yhtäkään lasta

Toki nainen voi jättää isän ilmoittamatta mutta myös isä voi sitä vaatia, ja nainen itsessään toimii tuossa "lain hengen" vastaisesti jos pimittää tietoa. Toki se kannattaa joissakin tapauksissa tehdä, mutta fiksumpaa olisi jättää synnyttämättä kokonaan epävarmoihin olosuhteisiin

---

Oletko kännissä vai mitä oikein hourailet? 

P.S. Nainen ei mitään isää ilmoita, vaan isä itse käy "tunnustamassa" sen isyytensä, jos haluaa

Isä tunnustaa isyytensä t

Mitä sä oikein hourailet? Totta vtussa isä pitää osallistaa lapsen huoltajuuteen. Osallistuihan se isä lapse tekoonkin. Tuollainen isien vapautuspuhe on vastuutapakoilevien penikoiden keino yrittää luistaa siitä, minkä ovat itse saaneet aikaan. 

Aika kevyin perustein lähdet kyllä tekemään elämäsi pahinta virhettä, jos äitiyden perusteluiksi riittää, että se tuntuu luonnollsielta etapilta (koska kaikki muut) ja näkee itsensä äitinä (mallaten taas muita). Ihailen sata kertaa enemmän naisia, jotka  uskaltavat myöntää suoraan, ettei äitiys heitä kiinnosta. Koska ei sen oikeasti tarvitse. Me emme elä jossain Palestiinassa, jossa uskonto määrittelee naisen paikan ja koko elämän.

Vierailija kirjoitti:

Ruokahalu kasvaa raskauden aikana siksi, että vauva haluaa kasvaa jo kohdussa mahdollisimman isoksi. Sen jälkeen rasvavarasto helpottaa imettämistä. Eli kyllä, ne ovat raskauskiloja. Sinänsä nykypäivänä tehokkaan aineenvaihdunnan omaavan naisen ei tarvitse raskauden aikana kerätä kiloja, mutta kyseessä on täysin luonnollinen ja toivottavakin ilmiö. Lapsen kannalta siis. Jos ei reagoi raskauden aikaisiin himoihin, tavallaan nälkiinnyttää vauvaa jo kohtuun. Saa niinkin tehdä, mutta luonnotonta se on

---

Jännä kun vielä 20v synnyksen jälkeenkin elimistön pitää kerryttää niitä raskauskiloja. Tai ainakin osa naisista perustelee ylipainoaan raskauskiloilla vielä vuosia synnytyksen jälkeen. Raskauskilot tulevat raskauden aikana, ei sen jälkeen. Ja ne kilot myös poistuvat, kun raskaus on ohi ja vauvan kasvu ei enää ole naisen kehon vastuulla. 

Kyllä se ruokahalu säilyy imetyksenkin ajan ja vielä sen jälkeenkin, jos ei tietoisesti katkaise kierrettä. Kyllähän moni urheilijakin lihoo välittömästi, jos pitää edes taukoa urheilusta, sillä eivät tajua alkaa samaan aikaan nälkäkuurille. Ja moni ei osaa dieetata, vaan se koetaan epämukavaksi (mitä se onkin)

"vauvan kasvu ei enää ole naisen kehon vastuulla"

Eli kun "vauva" täyttää 5v ja vieroittautuu rintamaidosta luonnollisesti? Siinä on yhteensä 6 vuotta aikaa lihoa, ja jos on useampi lapsi niin homma pitenee. Oksettavia nämä akat, jotka redusoivat äitiyden kohtuaikaan. Hävettää olla edes samaa rotua kanssanne - voisivatko nämä lääketeollisuuden kohtutehtaat saada jonkun oman statuksensa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskusteluterapiaan mars. Omalla rahalla oma pää selväksi. Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia mutta joku jumi sulla on kroppasi suhteen, onko raiskaus- tai hyväksikäyttö taustaa? Tai muuta vakavaa kehollista traumaa? Anoreksiaa/perfektinismiä? 

Ei mitään konkreettista traumakokemusta, mutta kehohäpeää ja estoisuutta. En tiedä onko kyseessä jotenkin peritty vai ihan vain opittu ominaisuus, mutta esim. oma isäni häpesi kaljuuttaan niin paljon että oli hattu päässä aina kun voi ja repi kuvat joissa hänellä oli vielä hiuksia. Itselläni on samantyylisiä ulkonäköön liittyviä häpeänaiheita joita peittelen parhaani mukaan 

Mitä taas rahaan tuleen, olen köyhästä perheestä ja vähävaraisuuden stigmatoima. Se aiheutti aikanaan paljon häpeää ja myös pelkoa ja stressiä kun vanhemmat tuskailvat rahojen riittämisen suhteen. Olen ollut viimeisen viiden vuoden

Onhan sinulla traumakokemusta. Molemmat kuvaamasi asiat ovat traumoja, jotka vanhempasi ovat siirtäneet sinulle oman käytöksensä seurauksena. Kukaan ei ole synnynnäisesti estoinen ja kehohäpeäinen. Pikkulapsethan kulkevat huoletta alasti ja ovat täysin sinut kehonsa kanssa. Vasta lähempänä kouluikää lapsi omaksuu häpeää, jonka aikuiset hänelle syöttävät esim. kommentoimalla omia tai muiden kehoja rumasti tai sanomalla tyyliin 4-vuotiaalle, että tämän pitäisi laihtua, kun maha pömpöttää jne. jne. Samoin rahasuhde on täysin opittu asia. Jos vähävaraisuudesta ei tehdä kotona numeroa, lapsi oppii, ettei siinä ole mitään hävettävää. Oikein käsiteltynä vähävaraisuus on jopa hyväksi, koska siinä oppii, että kaikkea ei saa mitä haluaa ja ymmärtää arvostaa sitä, mitä saa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokahalu kasvaa raskauden aikana siksi, että vauva haluaa kasvaa jo kohdussa mahdollisimman isoksi. Sen jälkeen rasvavarasto helpottaa imettämistä. Eli kyllä, ne ovat raskauskiloja. Sinänsä nykypäivänä tehokkaan aineenvaihdunnan omaavan naisen ei tarvitse raskauden aikana kerätä kiloja, mutta kyseessä on täysin luonnollinen ja toivottavakin ilmiö. Lapsen kannalta siis. Jos ei reagoi raskauden aikaisiin himoihin, tavallaan nälkiinnyttää vauvaa jo kohtuun. Saa niinkin tehdä, mutta luonnotonta se on

---

Jännä kun vielä 20v synnyksen jälkeenkin elimistön pitää kerryttää niitä raskauskiloja. Tai ainakin osa naisista perustelee ylipainoaan raskauskiloilla vielä vuosia synnytyksen jälkeen. Raskauskilot tulevat raskauden aikana, ei sen jälkeen. Ja ne kilot myös poistuvat, kun raskaus on ohi ja vauvan kasvu ei enää ole naisen kehon vastuulla. 

Kyllä se ru

Imetys ei lihota. Päinvastoin. Imetyksen idea ei ole varastoida kehoon rasvaa, vaan syödä monipuolisesti ja terveellisesti, jotta mahdollinen maidoneritys pysyy hyvänä ja maito ravitsevana. Naurettavaa edes yrittää selittää läskejään sillä, että tisseistä pitää tulla maitoa vauvan ruuaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Aika kevyin perustein lähdet kyllä tekemään elämäsi pahinta virhettä, jos äitiyden perusteluiksi riittää, että se tuntuu luonnollsielta etapilta (koska kaikki muut) ja näkee itsensä äitinä (mallaten taas muita). Ihailen sata kertaa enemmän naisia, jotka  uskaltavat myöntää suoraan, ettei äitiys heitä kiinnosta. Koska ei sen oikeasti tarvitse. Me emme elä jossain Palestiinassa, jossa uskonto määrittelee naisen paikan ja koko elämän.

Kyllä itseäni kiinnostaa ihan äitiys kokonaisvaltaisesti, mutta siihen liittyy todella suuria osa-alueita ja totaalista kontrollin menetystä (raskaus, synnytys, taloudellinen turva). En tiedä miten onnistun nauttimaan äitiydestä jos raskaus ja synnytys on kauhea, traumatisoiva kokemus ja jos ja kun rahan kanssa on tiukkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokahalu kasvaa raskauden aikana siksi, että vauva haluaa kasvaa jo kohdussa mahdollisimman isoksi. Sen jälkeen rasvavarasto helpottaa imettämistä. Eli kyllä, ne ovat raskauskiloja. Sinänsä nykypäivänä tehokkaan aineenvaihdunnan omaavan naisen ei tarvitse raskauden aikana kerätä kiloja, mutta kyseessä on täysin luonnollinen ja toivottavakin ilmiö. Lapsen kannalta siis. Jos ei reagoi raskauden aikaisiin himoihin, tavallaan nälkiinnyttää vauvaa jo kohtuun. Saa niinkin tehdä, mutta luonnotonta se on

---

Jännä kun vielä 20v synnyksen jälkeenkin elimistön pitää kerryttää niitä raskauskiloja. Tai ainakin osa naisista perustelee ylipainoaan raskauskiloilla vielä vuosia synnytyksen jälkeen. Raskauskilot tulevat raskauden aikana, ei sen jälkeen. Ja ne kilot myös poistuvat, kun raskaus on ohi ja vauvan kasvu ei enää ole naisen kehon vastuulla. 

Kyllä se ru

Normaali lapsi ei elä rintamaidolla enää 5-vuotiaana. Täysimetys kestää korkeintaan puolisen vuotta. Sen jälkeen lapsi tarvitsee jo muutakin ravintoa eikä lapsen koko ravitsemus ole enää naisen kehon vastuulla. Viimeistään 2-3v iässä imetys loppuu luonnostaan ja lapsi siirtyy kokonaan naisen kehon ulkopuoliseen ravintoon. Vai käytkö sinä vielä eskarissakin imettämässä "vauvaasi"? 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Itse asiassa en edes nauttinut vauvavuosista (3kpl), vaan koin ne hyvinkin kuormittavina ja masentavina. Raskausajoista 2/3 oli oksentamista ja närästystä synnärille menoon saakka 

Itsekin kärsin voimakkaasta pahoinvoinnista synnytykseen asti. Hymähdellen luen näitä kommentteja, joissa kehotetaan syömään raskausaikana terveellisesti niin et lihoa.

Niin... Voi miettiä nyt vaikka elämänsä pahinta krapulaa. Oliko silloin mielessä terveelliset ruoat, vaiko kenties ajatus "mikähän pysyisi sisällä..."?

Itse oksensin jo haistettuanikin esim. paistetun lohen, tietysti kasvikset tulivat ylös kuin ohjus, kanaa jos söin, niin oksensin pian ruoan jälkeen. 

Kyllä siinä keskittyi terveellisyyden sijaan ihan vain niihin ruokiin, jotka sattuivat sisällä pysymään aiheuttamatta jo hajullaan yökkäysrefleksiä.

Kun töihin mennessä jouduin kadulla kävellessä pysähtymään ja oksentamaan tien varren puskaan niin raivolla, että meikit valuivat pitkin poskia (ohikulkijoiden tuijottaessa), niin kyllä mietin hartaasti uusiksi lausetta "raskaus ei ole sairaus".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kevyin perustein lähdet kyllä tekemään elämäsi pahinta virhettä, jos äitiyden perusteluiksi riittää, että se tuntuu luonnollsielta etapilta (koska kaikki muut) ja näkee itsensä äitinä (mallaten taas muita). Ihailen sata kertaa enemmän naisia, jotka  uskaltavat myöntää suoraan, ettei äitiys heitä kiinnosta. Koska ei sen oikeasti tarvitse. Me emme elä jossain Palestiinassa, jossa uskonto määrittelee naisen paikan ja koko elämän.

Kyllä itseäni kiinnostaa ihan äitiys kokonaisvaltaisesti, mutta siihen liittyy todella suuria osa-alueita ja totaalista kontrollin menetystä (raskaus, synnytys, taloudellinen turva). En tiedä miten onnistun nauttimaan äitiydestä jos raskaus ja synnytys on kauhea, traumatisoiva kokemus ja jos ja kun rahan kanssa on tiukkaa. 

Ethän sinä ilman äitiyttäkään ole kontrollissa elämästäsi. Koska tahansa voit sairastua, vammautua, joutua työttömäksi tai vaikka kuolla. Voit menettää rahasi nettihuijarille tai joutua hometalohelvettiin, johon uppoaa omat ja lainatut. Noin muutama kauhukuva maalatakseni. Elämää ei voi käsikirjoittaa olit sitten äiti tai et. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kevyin perustein lähdet kyllä tekemään elämäsi pahinta virhettä, jos äitiyden perusteluiksi riittää, että se tuntuu luonnollsielta etapilta (koska kaikki muut) ja näkee itsensä äitinä (mallaten taas muita). Ihailen sata kertaa enemmän naisia, jotka  uskaltavat myöntää suoraan, ettei äitiys heitä kiinnosta. Koska ei sen oikeasti tarvitse. Me emme elä jossain Palestiinassa, jossa uskonto määrittelee naisen paikan ja koko elämän.

Kyllä itseäni kiinnostaa ihan äitiys kokonaisvaltaisesti, mutta siihen liittyy todella suuria osa-alueita ja totaalista kontrollin menetystä (raskaus, synnytys, taloudellinen turva). En tiedä miten onnistun nauttimaan äitiydestä jos raskaus ja synnytys on kauhea, traumatisoiva kokemus ja jos ja kun rahan kanssa on tiukkaa. 

Pystytkö sinä nykyisin olemaan 100% kontrollissa omasta terveydestäsi, taloudestasi ja turvallisuudestasi? Pystytkö estämään esim. vakavan sairastumisen, työkyvyn menettämisen, konkurssin, riskauksen, ryöstön tai mitä näitä nyt on? Jos kyllä, älä ryhdy äidiksi. Jos et, äitys ei muuta mitään epävarmuuden suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kevyin perustein lähdet kyllä tekemään elämäsi pahinta virhettä, jos äitiyden perusteluiksi riittää, että se tuntuu luonnollsielta etapilta (koska kaikki muut) ja näkee itsensä äitinä (mallaten taas muita). Ihailen sata kertaa enemmän naisia, jotka  uskaltavat myöntää suoraan, ettei äitiys heitä kiinnosta. Koska ei sen oikeasti tarvitse. Me emme elä jossain Palestiinassa, jossa uskonto määrittelee naisen paikan ja koko elämän.

Kyllä itseäni kiinnostaa ihan äitiys kokonaisvaltaisesti, mutta siihen liittyy todella suuria osa-alueita ja totaalista kontrollin menetystä (raskaus, synnytys, taloudellinen turva). En tiedä miten onnistun nauttimaan äitiydestä jos raskaus ja synnytys on kauhea, traumatisoiva kokemus ja jos ja kun rahan kanssa on tiukkaa. 

Miten se vauva yhtäkkiä tekee taloustilanteestasi turvattoman? Estääkö lapsettomuus esim. potkujen saamisen tai työkyvyttömyyden? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kevyin perustein lähdet kyllä tekemään elämäsi pahinta virhettä, jos äitiyden perusteluiksi riittää, että se tuntuu luonnollsielta etapilta (koska kaikki muut) ja näkee itsensä äitinä (mallaten taas muita). Ihailen sata kertaa enemmän naisia, jotka  uskaltavat myöntää suoraan, ettei äitiys heitä kiinnosta. Koska ei sen oikeasti tarvitse. Me emme elä jossain Palestiinassa, jossa uskonto määrittelee naisen paikan ja koko elämän.

Kyllä itseäni kiinnostaa ihan äitiys kokonaisvaltaisesti, mutta siihen liittyy todella suuria osa-alueita ja totaalista kontrollin menetystä (raskaus, synnytys, taloudellinen turva). En tiedä miten onnistun nauttimaan äitiydestä jos raskaus ja synnytys on kauhea, traumatisoiva kokemus ja jos ja kun rahan kanssa on tiukkaa. 

Miten se vauva yhtäkkiä tekee talous

Tulot tippuvat, kiinteät menot ei.

Tulot tippuvat, kiinteät menot ei.

Ja tuoko ei tapahdu esim. työttömyyden tai työkyvyttömyyden seurauksena? 

Äitiys nimenomaan muuttaa asioita elämän epävarmuuden suhteen. Itse koen että minun on ollut helpompi selvitä eteen tulleista vaikeuksista kun minulla ei ole lasta vastuullani lisäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kevyin perustein lähdet kyllä tekemään elämäsi pahinta virhettä, jos äitiyden perusteluiksi riittää, että se tuntuu luonnollsielta etapilta (koska kaikki muut) ja näkee itsensä äitinä (mallaten taas muita). Ihailen sata kertaa enemmän naisia, jotka  uskaltavat myöntää suoraan, ettei äitiys heitä kiinnosta. Koska ei sen oikeasti tarvitse. Me emme elä jossain Palestiinassa, jossa uskonto määrittelee naisen paikan ja koko elämän.

Kyllä itseäni kiinnostaa ihan äitiys kokonaisvaltaisesti, mutta siihen liittyy todella suuria osa-alueita ja totaalista kontrollin menetystä (raskaus, synnytys, taloudellinen turva). En tiedä miten onnistun nauttimaan äitiydestä jos raskaus ja synnytys on kauhea, traumatisoiva kokemus ja jos ja kun rahan kanssa on tiukkaa. 

Vauvantulon voi ennakoida ja siitä aiheutuvaan hetkelliseen tulonmenetykseen voi varautua etukäteen. Onnistuu paljon helpommin kuin vaikkapa vakavaan sairauteen ja sen aiheuttamaan tilapäiseen tai pysyvään työkyvyttömyyteen varautumien. 

Vierailija kirjoitti:

Äitiys nimenomaan muuttaa asioita elämän epävarmuuden suhteen. Itse koen että minun on ollut helpompi selvitä eteen tulleista vaikeuksista kun minulla ei ole lasta vastuullani lisäksi. 

Elämä on epävarmaa oli sinulla lapsia tai ei. Jos aina vaan pelkää ja jahkailee, ei ikinä saa mitään eikä pääse elämässä eteenpäin. En tarkoita, että äitiys on elämän päätarkoitus, mutta jos haluaa äidiksi, ei voi loputtomiin jahkailla. Ikinä ei ole tilannetta, jossa elämässä kaikki olisi 100% varmaa. 

Vauvantulon voi ennakoida ja siitä aiheutuvaan hetkelliseen tulonmenetykseen voi varautua etukäteen. Onnistuu paljon helpommin kuin vaikkapa vakavaan sairauteen ja sen aiheuttamaan tilapäiseen tai pysyvään työkyvyttömyyteen varautumien. 

---

Lisäksi äitiydestä aiheutuvat tulonmenetyksen kompensaatiot saa automaationa (kukaan ei estä sinua saamasta vanhempainrahaa jollain verukkeella), mutta esim. sairaudesta aiheutuvaa tulonmenetystä ei niin vaan kompensoidakaan, vaan edessä voi olla jopa vuosien tappelu perusasioista. 

Se ei pelaa joka pelkää. Miksi ihmiset ei enää siedä mitään epävarmuutta ja pelätään ja jännitetään normaaleja elämän asioita? Vanhemmuuteen liittyy kyllä paljon muitakin haasteita, joista ei etukäteen voi tietää. Raskaus ja synnytys on pieni osa koko kuviota ja jännästi se mieli kehittyy matkan aikana