Piirre, jonka vuoksi minusta ei pidetä ja häpeän itseäni, mutten pysty muuttumaan

Onko sulla tutkittu adhd? 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Tein samaa vuosia ja vaikka tiedostin asian, en osannut tehdä sille mitään. Kamelin selkä katkesi vasta siinä kohdassa kun eräs läheiseni otti asian suoraan puheeksi kanssani ja sanoi, että annan itsestäni sellaisen kuvan että haluan aina puhua vain itsestäni eikä minua kiinnosta kenenkään muun asiat. Se sai minut haluamaan muuttua, koska olen aina ollut kiinnostunut muistakin ihmisistä, enkä kestänyt ajatusta siitä että viestin käytökselläni jotain muuta.

On ollut kyllä paljon tilanteita joissa haluaisin kertoa omista asioistani, mutta olen silti tietoisesti vain kuunnellut jonkun muun asiaa keskittyneesti ja kysynyt jopa sellaisia kysymyksiä, joihin saamani vastaus ei todellisuudessa ole kiinnostanut tuon taivaallista. Mutta opettavaisinta tässä on ollut se, että olen saanut siitä paljon enemmän irti kuin siitä, miten ennen höpötin vain omista asioistani. Ihmiset rakastavat puhua itsestään ja sitä, kun heiltä kysytä

Mun ongelma on, että vaikka olen päättänyt toimia noin varmasti satoja kertoja, en vain muista sitä siinä hetkessä, kun tulee se pakottava tarve avata suu ja päästää ajatuksensa ulos. En muista nielaista sanojani. Miten sä teet sen, mikä saa sut muistamaan että nyt pitää antaa tilaa muillekin? Itse muistan aina vasta jälkikäteen ja sitten iskee morkkis. Erityisesti kysyminen on mulle vaikeaa, ei vain tule mieleen niitä kysymyksiä jos asia ei oikeasti kiinnosta itseäni.

ap

En ymmärrä miten et muka opi olemaan hiljaa, kun toiset puhuu? Ei pitäisi olla ylivoimaista. Eikö sulla ole mitään itsehillintää tai itsekontrollia? Aika huolestuttavaa. Mutta oot oikeassa siitä, että sun kaltaisia ei oikein kukaan jaksa kuunnella kovin kauaa. Kai tuokin on jo jotain, että tajuat asian.

Höpöttäjät ovat suloisia, sellainen aito innostuneisuus on piirre jonka haluaisin itsellenikin. Mutta en voi väittää etteikö joskus tulisi olo, ettei heitä oikein kiinnosta minun asiani. Kaikissa tilanteissa se ei tietenkään haittaa koska tykkään kuunnella ihmisten juttuja, mutta jos on tarkoitus tutustua, silloin se voi olla ongelma. Esimerkiksi tällaista ihmistä tapaillessa saatan huomata, ettei hän tiedä minusta juuri mitään ja minä tiedän koko hänen elämäntarinansa. Olen itse hiljaisemmasta päästä ja vetäydyn usein höpöttäjän seurassa kuoreeni. En tarkoituksella, se vain tapahtuu.

Mitäs jos kävisit jonkun terapiajakson, jossa purkaisit kertomisen tarvettasi ja pääsisit tarkastelemaan, mistä se kumpuaa. Monet puhua pulputtaa, kun heillä on jäänyt joku lapsuuden vuorovaikutusasetelma päälle. Siis tyyliin joku tapa peittää puheella esimerkiksi epävarmuutta, ettei olisikaan hyväksytty/ kiinnostava sellaisenaan. Tämä vain esimerkki, jokaisella omanlainen tarinansa ja erilaiset syyt toimia niin kuin toimit.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos kävisit jonkun terapiajakson, jossa purkaisit kertomisen tarvettasi ja pääsisit tarkastelemaan, mistä se kumpuaa. Monet puhua pulputtaa, kun heillä on jäänyt joku lapsuuden vuorovaikutusasetelma päälle. Siis tyyliin joku tapa peittää puheella esimerkiksi epävarmuutta, ettei olisikaan hyväksytty/ kiinnostava sellaisenaan. Tämä vain esimerkki, jokaisella omanlainen tarinansa ja erilaiset syyt toimia niin kuin toimit.

Tätä olen miettinyt, siis terapiaa. Ironisesti mut on kasvatettu olemaan hiljaa ja lähinnä vastaamaan kun kysytään.

ap

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten et muka opi olemaan hiljaa, kun toiset puhuu? Ei pitäisi olla ylivoimaista. Eikö sulla ole mitään itsehillintää tai itsekontrollia? Aika huolestuttavaa. Mutta oot oikeassa siitä, että sun kaltaisia ei oikein kukaan jaksa kuunnella kovin kauaa. Kai tuokin on jo jotain, että tajuat asian.

Et taida hirveästi ymmärtää erilaisuutta. On hiljaisia ihmisiä, joista ei saa julkista puhujaa käskemällä heitä ryhdistäytymään, ja on impulsiivisia aloittajan kaltaisia, joille sanat putkahtavat suusta kauan ennen kuin siihen ehtii reagoimaan. Molempia tarvitaan. 

 

Aloittajan kannattaisi etsiä harrastusta, jossa tapaisi ihmisiä, ja rohkeasti olla oma itsensä. Kun huomaat keskeyttäneesi, sano anteeksi, ja kysy, mitä toinen oli sanomassa. Et oikeasti ole ainoa. 

ADHD? 

ADHD ei täsmää minuun oikein mitenkään.

ap

Hupina ajatellen tätä taitoa vois käyttää hyväkseen kun ei halua vaikka juoruajien pääsevän ääneen. Täyttää koko ajan ja tilan kaikella muulla, josta juoruaminen ei edes harmita.

Myöhästely. Tiedän kuinka se suututtaa turhauttaa ihmisiä. Kyse ei ole kunnioituksen puutteesta. Häpeän avuttomuuttani.

Yritän parhaani. Vaikka olisin eteisessä takki valmiiksi päällä 20 min ennen lähtöaikaa jotta varmasti ehdin, jotenkin alan silti sähläämään ennen lähtöä, huomaan että jotain puuttuu tms. Lähtö jää viime hetkeen tai yli. Aikataulutan menoni niin, että asetan tavoiteajan 30 min. ennen todellista aikaa. Tämä auttaa jonkin verran.

Minulla on toiminnanohjauksellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat arkea ja elämänhallintaa pahasti. Olen muuten ihan perusfiksu ja pärjäävä ihminen, opin helposti ja olen pätevä alallani.

Lisäksi vitkuttelen niin että kaikki jää viimeiseen iltaan. Minun on vaikea aloittaa mitään. Innostun helposti, mutta minun on vaikea viedä asioita loppuun. Unohtelen. Minun on vaikea omaksua rutiineita. Huonekasvit kuolevat, kun en muista kastella niitä. Panikoin aamulla, kun kaikki työvaatteet likaisena. Saatan unohtaa jopa syödä kunnes ihmettelen miksi pyörryttää. Päätän lukea illalla 20 min, mutta havahdun vasta kun on aamuyö.

Epäilen ADHD:ta ilman ylivilkkautta.

Maksaisin lähes mitä vain jos voisin olla koordinoidumpi. 😢

Ap, muuta Päijät-Hämeeseen. Koska täällä ei ole puhumisen kulttuuria niin erottuisit positiivisesti eduksesi. Ihan sama, vaikka olisi vähän itsekeskeistä höpinää.

Ongo kiva tietää kaikesta kaiken tai ainakin paremmin kuin ne muut?

Ongo kivaa ottaa se viimenen v.ttuilumoodi, etsiä virhe, pilkunviilata tai korjata tai täsmentää. Viimene sana.

Ongo orangotango. Haah.

Kyllä sä ap pystyt, kun vaan päätät! Aseta kohtuullisia helppoja tavoitteita, kuten että ennen kuin alat selittää omiaasioitasi, kysyt toiselta, mitä hänelle kuuluu. Ja vielä yhden jatkokysymyksen. Hengität syvään. Vasta sen jälkeen alat puhua omia juttujasi. 

Vierailija kirjoitti:

Myöhästely. Tiedän kuinka se suututtaa turhauttaa ihmisiä. Kyse ei ole kunnioituksen puutteesta. Häpeän avuttomuuttani.

Yritän parhaani. Vaikka olisin eteisessä takki valmiiksi päällä 20 min ennen lähtöaikaa jotta varmasti ehdin, jotenkin alan silti sähläämään ennen lähtöä, huomaan että jotain puuttuu tms. Lähtö jää viime hetkeen tai yli. Aikataulutan menoni niin, että asetan tavoiteajan 30 min. ennen todellista aikaa. Tämä auttaa jonkin verran.

Minulla on toiminnanohjauksellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat arkea ja elämänhallintaa pahasti. Olen muuten ihan perusfiksu ja pärjäävä ihminen, opin helposti ja olen pätevä alallani.

Lisäksi vitkuttelen niin että kaikki jää viimeiseen iltaan. Minun on vaikea aloittaa mitään. Innostun helposti, mutta minun on vaikea viedä asioita loppuun. Unohtelen. Minun on vaikea omaksua rutiineita. Huonekasvit kuolevat, kun en muista kastella niitä. Panikoin aamulla, kun kaikki t

Mä niin fiilaan sua. Kyse on tavallaan tosi samanlaisesta ongelmasta, ja samanlaisesta häpeästä. Se tuskallinen tietoisuus siitä, mitä muut ajattelee vaikkeivät sanoisikaan. Että taas tuo tekee noin, miksei se opi ja ole toisenlainen. Ja kun mitään muuta ei niin paljon toivokaan, kuin että olisi toisenlainen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Tein samaa vuosia ja vaikka tiedostin asian, en osannut tehdä sille mitään. Kamelin selkä katkesi vasta siinä kohdassa kun eräs läheiseni otti asian suoraan puheeksi kanssani ja sanoi, että annan itsestäni sellaisen kuvan että haluan aina puhua vain itsestäni eikä minua kiinnosta kenenkään muun asiat. Se sai minut haluamaan muuttua, koska olen aina ollut kiinnostunut muistakin ihmisistä, enkä kestänyt ajatusta siitä että viestin käytökselläni jotain muuta.

On ollut kyllä paljon tilanteita joissa haluaisin kertoa omista asioistani, mutta olen silti tietoisesti vain kuunnellut jonkun muun asiaa keskittyneesti ja kysynyt jopa sellaisia kysymyksiä, joihin saamani vastaus ei todellisuudessa ole kiinnostanut tuon taivaallista. Mutta opettavaisinta tässä on ollut se, että olen saanut siitä paljon enemmän irti kuin siitä, miten ennen höpötin vain omista asioistani. Ihmiset rakast

Se auttoi kun aloin valmistautua sosiaalisiin tilanteisiin jo etukäteen. Ikään kuin psyykkasin itseäni siihen, että jos tiesin näkeväni jonkun tietyn ihmisen niin mietin jo etukäteen, mitä voisin kysyä juuri häneltä. Spontaanien kohtaamisten varalta pidän vakiokysymyksinäni perussettiä, eli mitä kuuluu, miten menee, tai jos tiedän jollakin olleen juuri joitakin haasteita niin on arvokasta kysyä että miten voit. Alkuun siis ajattelin hyvinkin paljon näitä tilanteita ja sitä, miten niissä kuuluisi toimia. Mutta nyt olen jo sen verran hyvässä vauhdissa ettei tarvi juurikaan psyykata, vaan pyrin jo aika automaationa kyselemään toisilta jotain ja mietin jo siinä toisen selostuksen aikana jatkokysymyksiä joilla saadaan pidettyä keskustelua yllä. Omista asioistani puhun vasta silloin kun niistä kysytään.

Ja tässä kohdassa tuli sellainekin asia mieleen, että olen tämän oman prosessini aikana aloittanut myös terapiakäynnit. Syy oli muualla kuin tässä ongelmassa, eikä tätä asiaa ole siellä käsitelty kertaakaan. Mutta se on siis itselleni kyllä sellainen paikka jossa puhun aina suuni puhtaaksi, vapaana sellaisesta morkkiksesta että olisiko pitänyt kysyä terapeutilta mitä hänelle kuuluu. Tuli siis mieleen siitä, kun ymmärsin että koet tarvetta sellaisille tilanteille joissa saisit vain puhua ja puhua ja toinen vain kuuntelee, ja tajusin että onhan minullakin tuossa sellainen ja se kieltämättä pienentää tarvettani kertoa niitä samoja asioita enää muille.

Vierailija kirjoitti:

ADHD ei täsmää minuun oikein mitenkään.

ap

No kyllä tuon yhden ominaisuuden kanssa ainakin täsmää täysin. Ehkä muuten ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin puhun välillä muiden päälle ja jaksan keskittyä jonkun toisen jaaritteluun ehkä 30 sekuntia, sen jälkeen alan joko itse puhumaan tai vajoan omiin ajatuksiini enkä kuule enää mitään. Luulen että valtaosa on ihan samanlaisia ja ihmisten pitäisi opetella tiivistämään puheitaan eikä jäädä pohtimaan epäolennaisia yksityiskohtia. "Olin siellä maanantaina. Eikun olikohan se sittenkin tiistai? Joo pakko sen oli olla tiistai, kun paavon lätkätreenit on keskiviikkoisin ja aina tiistai-iltaisin katsotaan sen treenikamat yhdessä valmiiksi. Maanantaisin käydään aina kirjastossa lainaamassa elokuvia, niin maanantai se nyt ei ainakaan voinut olla. Eikä keskiviikkokaan, kun oli ne treenit. Eli siis olin siellä TIISTAINA."

Mä en koe että vika olisi muissa ja muiden jutuissa. Kyllä se on ihan minussa itsessäni.

ap

Eli sää olet ns  hapensyöjä. Viet aina hapen ilmasta, kun on enemmän ihmisiä keskustelemassa, ja muut ei saa puheenvuoroa. On hyvä, kun pohdit asiaa.

Avaaja, tunnen muutaman kaltaisesi ja totta on, että heistä ei pidetä. Mieheni sisko on tällainen. Häntä sanotaan sosiaaliseksi, mutta eihän tuommoinen hölpöttäjä ole sosiaalinen vaan ihan päin vastoin. Sosiaalinen ihminen antaa muidenkin puhua ja on myös taitava kuuntelia ja ymmärtävä.

Hienoa, että tiedostat tämän "epäsosiaalisuutesi", sillä sitähän se on ja yrität korjata käytöstäsi. Opettele vuorovaikutuksen ja kuuntelemisen taitoa. Kun kuuntelet toista ja annat hänen puhua, huomaat, että se palkitaan.

Jos ap:lle ei tule siinä tilanteen ollessa päällä mitään kysymyksiä mieleen, kannattaa miettiä jotain yleispäteviä kysymyksiä jo valmiiksi. Mieluiten vielä sellaisia, joihin täytyy vastata laajemmin kuin vain kyllä tai ei.