Voiko ihminen suorittaa elämänsä romahtamatta tai uupumatta koskaan?
Kun ihmisiä varoitellaan loppuunpalamisesta ja uupumisesta, jos vain suorittaa täysillä koko ajan, niin voiko jotkut ihmiset kuitenkin jaksaa uupumatta?
Tarkoitan suorittamisella suurin piirtein tällaista:
Ihmisellä on vaativa kokopäivätyö, tämän lisäksi on hoidettavana perhe ja lasten miljoonat asiat ja harrastuksiin viemiset. Sen lisäksi käydään itse ylimääräisiä kursseja. Koko arki on täysin aikataulutettua aamusta myöhäiseen yöhön. Jos luppoaikaa joskus onkin, ei osata rauhoittua vain olemaan eli istumaan sohvalle tai lukea kirjaa. Vaan sitten mennään vaikka järjestelmään kaappia tai hinkkaamaan lattiansaumoja. Koko ajan pitää tehdä ja suorittaa eikä yhtään ns. olla ja relata tekemättä mitään.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Mitkä tekijät johtavat siihen, että jotkut pystyvät tekemään uupumatta kaikkea mahdollista aamusta iltaan?
Yleensä ihminen osaa jakaa päivän hommat sopivasti, eivät vaadi itseltään liikaa, eivät suostu kaikkeen ehdotettuun jos ovat jo valmiiksi kiireisiä.
On tietysti myös niitä, joille muut työntävät tehtävää liikaa.
Omasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnistaan täytyy uskaltaa pitää kiinni, pitää löytää omatoimisesti henkinen tuki ja toiminta, mikä auttaa tasapainoon.
Voi toki, koska osalle tuo ei ole suorittamista vaan ihan normaalia elämää.
Mieli ratkaisee jaksamisen.Jos suorittaminen ei tunnu pahalta, vaan nauttii siitä, se ei rasita ikinä niin paljon, että uupuisi.
Jos suoritat elämää vastentahtoisesti negatiivisin tuntein, et kestä romahtamatta kovin kauan.Tulee uupumus tai syöpä tms joka pysäyttää sinut pakolla.
Sen vuoksi ihmisen tulisikin huolehtia ennen kaikkea mielenterveydestään.Jos mieli ei ole terve, millään muullakaan ei ole väliä.
Kannattaa nauttia elämästä mielummin ku raataa hölmönä.
Toki voi. Mun äiti on elänyt koko elämänsä noin, ei ole romahtanut tai uupunut ikinä. Tuntuu lähinnä saavan touhuamisestaan lisää energiaa, ja pitkästyy jos ei ole tarpeeksi touhuttavaa. Nyt hän jo kohta 80 v ja vieläkin on kova meno päällä.
Suorittaminen ei kannata. Nauti mielummin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä tekijät johtavat siihen, että jotkut pystyvät tekemään uupumatta kaikkea mahdollista aamusta iltaan?
Luin joskus kauan sitten johonkin yliopistokurssiin (psykologia) liittyvän tutkimusartikkelin tästä (vai olikohan se kokonainen kirjan luku...). En kuollaksenikaan muista mikä tai kuinka vanha tutkimus se oli, mutta siinä jaoteltiin suorituskykyyn liittyviä psyykkis-fyysisiä tekijöitä. Ainakin mainittuna oli:
- Vankka perusturvallisuus: tunne lapsesta saakka siitä, että kaikki hoituu eikä mikään epäonnistuminen pilaa mitään. Tämä juontaa juurensa ihan vauva-aikaan saakka, jolloin ihmisellä muodostuu selkäytimeen turvallisuuden ja luottamuksen tunne sekä itseensä että tukiverkkoihinsa. Tällaisella ihmisellä on sinnikäs uskomus siihen, että elämä kantaa aina.
M
Tämä jälkimmäinen ryhmä, jotka paikkaavat puuttuvaa turvallisuudentunnetta suorittamalla ovat ne, jotka jossain vaiheeessa ovat burn out. Siinä elämä on vähän kuin kilpajuoksu ohuella nuoralla.
upup