Lue keskustelun säännöt.
Keskosten tehohoidosta - oma kokemukseni
12.09.2008 |
Odotin kaksosia ja raskaus oli alusta alkaen vaikea. Kohdunsuun huomattiin olevani auki jo rv 18 ja jouduin vuodelepoon. Raskausvkolla 21 jouduin sairaalaan ja rv 25+1 synnytys alkoi.
Lapset syntyivät sektiolla ja heidät kiidätettiin keskoskaappeihin. Noin viikon päästä pienempi vauva kuoli.
Suurempi vauva on nyt 7-vuotias, olisi aloittanut koulun tänä syksynä jos kaikki olisi mennyt hyvin. Hän on kuitenkin syvästi kehitysvammainen ja myös vakavasti cp-vammainen. Lapsemme ei ilmeisesti näe mitään. Kuulo toimii jollain tavalla, ehkä. Lapsemme on saanut sekä puhe-, toiminta- että fysioterapiaa, mutta ne ovat lopetettu edistyksen puutteessa.
Lapsemme ei ole asunut päivääkään kotona.
Jos raskauteeni / synnytykseen ei olisi puututtu noin rajusti eivätkä kaksoset olisivat saaneet tehohoitoa, paljon inhimillistä kärsimystä olisi jäänyt pois. Olisimme jatkaneet elämäämme, ehkä olisin tullut uudestaan raskaaksi ja olisimme miettineet lämmöllä pieniä vauvojamme. Nyt käymme laitoksessa kerran viikossa katsomassa lasta, joka ei tunne meitä eikä reagoi mihinkään.
Kadun, että annoin luvan keskoskaksosten tehohoitoon.
Millaisia kokemuksia teillä on?
Kommentit (45)
Erityislapsen vanhempana oleminen on varmasti vaikeaa. Pahoittelut puolestani.
-se kolmen keskosen äiti-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häneltä on puuttunut se kaikkein tärkein lapsen kehitykseen vaikuttava tekijä: rakkaus.
häneltä on puuttunut se kaikkein tärkein lapsen kehitykseen vaikuttava tekijä: rakkaus.
Jos lapsi on saanut syntyessään massiivisen aivoverenvuodon niin, että lähes koko isotaivot ovat tuhoutuneet, mutta aivorunko säilynyt, ei rakkaus paljon auta.
Miettisit hieman sanojasi.
Ap
katsoin sen dokumentin, missä oli ennen viikkoa 30 syntyneitä keskosia isompana ja heillä kaikilla oli vakavia vammoja. Ja vaikka sääli on sairautta, niin silti kävi sääliksi niitä lapsia koska he eivät pystyneet mitenkään kommunikoimaan muiden kanssa ja olivat täysin riippuvaisia muiden ihmisten avusta. onko se sitten oikein lapsen ja perheen kannalta?
häneltä on puuttunut se kaikkein tärkein lapsen kehitykseen vaikuttava tekijä: rakkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani tilanteestanne. Asia on vaikea - meillä on tuttavapiirissä lapsi, joka on syntynyt vkolla 24 ja khittynyt normaalisti.
häneltä on puuttunut se kaikkein tärkein lapsen kehitykseen vaikuttava tekijä: rakkaus.
Jos lapsi on saanut syntyessään massiivisen aivoverenvuodon niin, että lähes koko isotaivot ovat tuhoutuneet, mutta aivorunko säilynyt, ei rakkaus paljon auta.
Miettisit hieman sanojasi.
Ap
Siksi niin sanoin. En tuomitakseni sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta, mä en voi ku olla syvästi, koko sydämmestäni kiitollinen tehohoidosta jonka molemmat keskosena syntyneet lapsemme ovat saaneet.
Eivät ihan noin pienillä viikoilla syntyneet, mutta kuitenkin,, ilman tehohoitoa olisivat varmasti menehtyneet.. (toisessa raskaudessa olin vkosta 20 vuodelevossa, vaikea raskaus) Nyt kuitenkin olen äärimmäisen onnellinen terveistä, 5v ja 2v lapsesta!
Olisitko itse ehkä kuitenkin vaatinut kaiken mahdollisen hoidon, jos olisit saanut valita? Varmaan lääkärit ovat kuitenkin kaikkensa tehneet. Ja onhan niitä myös ihan terveitä, noilla viikoilla syntyneitä lapsia, eli myös onnellisia loppuja..
miten käy - jääkö lapselle pysyviä vaurioita vai ei.
Aina voi sitten olla "jälkiviisas", tai miettiä jos näin tai jos noin... ymmärrän kyllä hyvin ap:tä!
Ja silti - jos omani syntyisi nyt rv 26+5, niin kyllä kuitenkin toivoisin että kaikki mahdollinen tehtäisiin, ei vaan voisi "antaa olla".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi niin sanoin. En tuomitakseni sinua.
kun ap tänne kirjoittaa tuosta aiheesta, hän ottaa samalla riskin asettua alttiiksi kaikenlaisille kommenteille ja mielipiteille. Jos ei sitä hyväksy eikä kestä, voi aina kirjoittaa jollekin lämminhenkiselle myötäsukaiselle foorumille, eikö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samalla kun viestisi sävy kertoo, että rakkaus on sinulle varmaan täysin tuntematon käsite, koska näyttää siltä, ettet ymmärrä empatiasta yhtään mitään, otat riskin asettua alttiiksi kaikenlaisille kommenteille ja mielipiteille. Kaikin mokomin tietysti jos sen kerran kestät.
kun ap tänne kirjoittaa tuosta aiheesta, hän ottaa samalla riskin asettua alttiiksi kaikenlaisille kommenteille ja mielipiteille. Jos ei sitä hyväksy eikä kestä, voi aina kirjoittaa jollekin lämminhenkiselle myötäsukaiselle foorumille, eikö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeaa olisi laittaa rajaa siihen ketä tehohoidetaan ja ketä ei. Oma keskoseni syntyi ennen 30. viikkoa, kävi muutaman kerran ihan rajalla mutta tehokkaan hoidon ansiosta selviytyi. On nyt täysin terve teini-ikäinen.
ja edelleen käytte. Ymmärrän tunteesi tavallaan kyllä..
Tosin en voi olla oman perheemme kohdalla kuin täysin päinvastaista mieltä teho-hoidosta.
Meillä syntyi kuopus rv.33, täysin yllättäen, ja yllättäen myös hengitystiet täysin tukossa. Heti alkuun oli melkoista draamaa elvytyksineen, hapenpuutteineen jne . Oli todellakin sekunteista kiinni selvisikö lapsi hengissä.
Oli sitten reilu 3kk sairaalahoidossa, joista kaksi teholla ja henkitorviavanne tehtynä. Alku oli erittäin kriittinen ja epävarma eikä tiedetty miten paljon vaurioita aivot olivat kärsineet mm. hapenpuutteista. Että jatketaanko teho-hoitoa vai ei, se päätettiin vasta magneettikuvien jälkeen..
Tänä päivänä olen erittäin, erittäin kiitollinen teho-hoidolle, ja sille että kotonamme vipeltää näillä näkymin vaurioitta selviytynyt 1,5v poika. Toki kaikenmaailman seurannoissa käymme, myös neuron polilla, koska vielä kouluiässäkin voi ongelmia ilmaantua. Mutta kun skenaariot olisivat voineet olla paljon pahemmat, en voi olla kuin ihmeissäni ja kiitollinen että näin hyvin on käynyt.
Kaikille ei valitettavasti niin hyvin käy, se on surullista ja raskasta. Mutta kun etukäteen ei voi kukaan sanoa miten tulee käymään, en näe muuta mahdollisuutta kuin antaa sitä teho-hoitoa täysillä, mikäli tilanne on vähänkään epävarma eikä täysin toivoton.
Kovasti jaksamista tiedän perheelle!
samalla kun viestisi sävy kertoo, että rakkaus on sinulle varmaan täysin tuntematon käsite, koska näyttää siltä, ettet ymmärrä empatiasta yhtään mitään, otat riskin asettua alttiiksi kaikenlaisille kommenteille ja mielipiteille. Kaikin mokomin tietysti jos sen kerran kestät.
kun ap tänne kirjoittaa tuosta aiheesta, hän ottaa samalla riskin asettua alttiiksi kaikenlaisille kommenteille ja mielipiteille. Jos ei sitä hyväksy eikä kestä, voi aina kirjoittaa jollekin lämminhenkiselle myötäsukaiselle foorumille, eikö?
En tunne kovin suurta empatiaa naista kohtaan joka hylkää oman lapsensa laitokseen, olipa tämä mikä vammainen lihamöykky tahansa.
Ei sinullakaan olisi resursseja kotihoitaa ihan minkäkuntoista lasta hyvänsä vaikka olisitkin oikeasti niin rakastava kuin haluaisit uskoa olevasi. Tästä viestistä päätellen et ole sitä lainkaan.
En tunne kovin suurta empatiaa naista kohtaan joka hylkää oman lapsensa laitokseen, olipa tämä mikä vammainen lihamöykky tahansa.
Ei sinullakaan olisi resursseja kotihoitaa ihan minkäkuntoista lasta hyvänsä vaikka olisitkin oikeasti niin rakastava kuin haluaisit uskoa olevasi. Tästä viestistä päätellen et ole sitä lainkaan.
En tunne kovin suurta empatiaa naista kohtaan joka hylkää oman lapsensa laitokseen, olipa tämä mikä vammainen lihamöykky tahansa.
Nelonen olisi saanut jäädä syntymättä, noin empatiakyvytöntä ihmistä ei tarvita.
Et tiedä nelkku elämästä mitään.
Olen samaa mieltä siitä, että liian aikaisin(ennen viikkoa 30) syntyneitä keskosia ei välttämättä ole syytä kaikin mahdollisin keinoin pitää hengissä. Nykyään tuo keskosten hoito on kuitenkin aika kehittynyttä ja niitä positiivisia kokemuksiakin kuulee. Joten, jos omalle kohdalleni sattuisi samanlainen tilanne niin varmastikin pyytäisin lääkäriä tekemään kaikkensa.. Tietysti on surullista, että kaikki ei mene hyvin ja perhe kärsii.