Naapuri puhuu jatkuvasti kovaan ääneen hiljaisuuden jälkeen
Naapuri puhuu jatkuvasti puhelimessa yöhön asti hiljaisuuden jälkeen. Puhelut loppuvat tyypillisesti 01-04 välillä ja kuulen naapurin äänen korvatulppienkin läpi. Muista naapuriasunnoista kuuluu toisinaan vaimeaa (normaalia) puhetta, joten kyse ei ole siitä, että talossa olisi erityisen huonot äänieristykset vaan kyseinen naapuri puhuu vain todella kovalla äänellä. En ole juurikaan saanut nukuttua viimeisen kuukauden aikana ja naapuri väittää ettei melu tule hänen asunnostaan, vaikka ääni tulee aivan varmasti kyseisestä naapurista ja muutkin talon asukkaat ovat kiinnittäneet ääniin huomiota. Ymmärrän että naapuri saa huutaa puhelimeen halutessaan päiväaikaan, mutta onko kohtuutonta olettaa, että hiljaisuuden jälkeen taloyhtiössä olisi sen verran hiljaista, että saisi nukuttua? Hiljaisuuden jälkeen meluamista on aika ajoin asunnossa ollut jo pitkään, mutta viimeisen kuukauden aikana tämä on käynyt sietämättömäksi ja arki alkaa muuttua tukalaksi huonoilla yöunilla. Kuinka helposti isännöinti voi antaa varoituksen asiasta tai häätää kyseisen vuokralaisen, mikäli esimerkiksi muutkin naapurit kokevat hiljaisuuden jälkeen huutamisen häiritseväksi? Toivoisin asiallisia vastauksia, kiitos!
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap takuulla tunnetaan talossa aivan kaikesta valittavana höperönä tätinä.
Miten niin?
Koska
- et osaa käyttää kommenteissasi lyhennettä ap
- väität ettei Helsingin keskustassa ole moderneja kerrostaloja
En käytä lyhennettä ap, koska en aloittanut ketjua. Se olisi minusta harhaanjohtavaa toimintaa, ei "osaamista". En ole puhunut mitään Helsingin keskustan kerrostaloista.
Alzheimer sinulle on kuitenkin puhkeamassa vuoden parin sisään.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka on hiljaisuus saa puhua ja nauraa, saa imuroida saa käydä suihkussa ja vessassa, saa kuoria pottuja ja saa elää normaalia elämää. Juopotellakin saa kunhan ei huuda ja huudata musiikkia
Eihän näitä ole kiellettykään. Pointti on nuo lihavoidut kohdat. Tässä AP:n tapauksessa naapuri puhuu huutopuhuen puhelimeensa.
Oudosti porukka haluaa oikeuden metelöidä öisin, vaikka se on kielletty järjestyssäännöissä. Kaikkea saa tehdä myös öisin, _kunhan siitä ei aiheudu häiriötä muille_. Kerrostalossa asuessa on vähän niin kuin pakko ottaa muut huomioon, eikä elää kuin siat pellossa. Jos ei osaa toimia yhteisten sääntöjen mukaan häiritsemättä muita, ehkä se okt-asuminen olisi parempi vaihtoehto.
Itse ajattelen niin, että hiljaisuuteen asti saa jutella ja katsella telkkaria/podcasteja ym. kovemmallakin äänellä, mutta kun ilta tulee, niin volumenappia käännetään pienemmälle tai kaivetaan kuulokkeet esiin, samoin puhutaan hiljaisemmalla äänellä kuin tavallisesti. Ihmiset menevät nukkumaan.
Nykyajan ihmisiltä puuttuvat käytöstavat. Ymmärsin, että ap oli asiasta jo nätisti sanonut. Miksi osalla se reaktio on, että kyllä minä voin! Miksei voi vain myöntää, että oho, anteeksi, kun olen häirinnyt ja ottaa opiksi.
Jäin pohtimaan asiaa ja luulen, että osa ääniongelmasta johtuu siitä, ettei naapurilla ole väliovea ulko-oven ja asunnon välissä. Ääni kantautuu ja kaikuu rappukäytävässä, joka on makuuhuoneen seinän takana. Kuuluuko välioven hankkiminen taloyhtiölle ja voiko taloyhtiötä pyytää hankkimaan naapurille välioven äänihaitan minimoimiseksi? :D Tiedän ettei naapurilla ole väliovea, koska olen käynyt naapurin ovella huomauttamassa melusta ja huomannut asian. Ap
Vierailija kirjoitti:
Oudosti porukka haluaa oikeuden metelöidä öisin, vaikka se on kielletty järjestyssäännöissä. Kaikkea saa tehdä myös öisin, _kunhan siitä ei aiheudu häiriötä muille_. Kerrostalossa asuessa on vähän niin kuin pakko ottaa muut huomioon, eikä elää kuin siat pellossa. Jos ei osaa toimia yhteisten sääntöjen mukaan häiritsemättä muita, ehkä se okt-asuminen olisi parempi vaihtoehto.
Tuo on totta, mutta kerrostaloasujien tulee myös sietää enemmän. Ei siis voi odottaa, että jos itse on aistiyliherkkä, niin kaikki muut alkavat elää hissutellen vain sen vuoksi ettei se yksi yliherkkä ala reagoimaan, vaan sen yliherkänkin tulee tehdä asioita, jotta sietää enemmän. Kaikkien pitää olla sopeutuvaisi toisten suuntaan.
Kylläpä joku otti itteensä, varmaan aiheesta.

Tottakai pitää yöllä elää hissutellen. Jos jotain on pakko tehdä, voi sen yrittää tehdä mahdollisimman hiljaa. Luulisi tuon nyt olevan itsestään selvää. Ei näköjään kaikille ole. Ällöttää tuommoinen toisten huomioimatta jättäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap takuulla tunnetaan talossa aivan kaikesta valittavana höperönä tätinä.
Suksi nyt v..uun määkimästä, apina.
Onko sinulla jotenkin paha olo kun näin pieni juttu häiritsee?
Ylenpalttinen typeryys häiritsee aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudosti porukka haluaa oikeuden metelöidä öisin, vaikka se on kielletty järjestyssäännöissä. Kaikkea saa tehdä myös öisin, _kunhan siitä ei aiheudu häiriötä muille_. Kerrostalossa asuessa on vähän niin kuin pakko ottaa muut huomioon, eikä elää kuin siat pellossa. Jos ei osaa toimia yhteisten sääntöjen mukaan häiritsemättä muita, ehkä se okt-asuminen olisi parempi vaihtoehto.
Tuo on totta, mutta kerrostaloasujien tulee myös sietää enemmän. Ei siis voi odottaa, että jos itse on aistiyliherkkä, niin kaikki muut alkavat elää hissutellen vain sen vuoksi ettei se yksi yliherkkä ala reagoimaan, vaan sen yliherkänkin tulee tehdä asioita, jotta sietää enemmän. Kaikkien pitää olla sopeutuvaisi toisten suuntaan.
Onko yliherkkyyttä, jos ei halua, että naapuri kailottaa huutaa puhelimeensa hiljaisuusaikana? Tai että naapuri ei ala imuroimaan puolen yön aikaan koko kämppää huonekaluja siirrellen, kun sen voi tehdä normaaliin aikaankin?
Toivottavasti kaikki kommentoijat joiden mielestä naapureiden älämölöä pitää kerrostalossa vaan sietää yötä päivää saisi kokea joskus häirikkönaapurin kanssa elämistä.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tunnistatte naapurinne äänen tai edes tiedätte kuka asuu missäkin asunnossa? Voihan hän kuunnella vaikka radiota.
Tätä minäkin ihmettelen.En ole koskaan asunut asunnossa josta kuuluu naapurin puhe tai muut elämisen äänet..Ja olen ihan normaalikuuloinen.Oletko kenties jotenkin erityisherkkä äänille?

Kyllä kait naapureiden äänet oppii tuntemaan jos heitä päivittäin tervehtii ja vaihtaa toisinaan kuulumiset heidän kanssaan? Ja kyllä kait sitä nyt näkee keitä naapurissa/taloyhtiössä asuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä valitti joku vuosi takaperin, kun joku jutteli puhelimessa iltayhdeksän aikaan. Kyllä puhelimessa pitäisi saada puhua vaikka yöllä neljä.
Se ei ole puhumista, jos se kuuluu naapuriin...
Huono äänieristys ei muuta lain sallimaa vapautta elää asunnossa normaalisti ja tehdä asioita myös yöllä
Yöllä nukkuminen on mielestäni normaalia. Kotonaan se nukkujakin on.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kaikki kommentoijat joiden mielestä naapureiden älämölöä pitää kerrostalossa vaan sietää yötä päivää saisi kokea joskus häirikkönaapurin kanssa elämistä.
Samaa mieltä, toivon ettei hekään saa unta vuoteen ja elämä kärsii joka suunnassa. Kaikkea p heille.
Itselleni on jo nuoresta asti opetettu, että kerrostalossa ei metelöidä edes päivällä turhaan, yöllä ollaan hiljaa ja huomioidaan muidenkin asumisviihtyvyyttä. Nämä jotka ovat metelöinnin puolesta ja sanovat "muuta omaan taloon" ovat sitten kasvatettu eri tavalla. Mielestäni ihmisten asuminen on mennyt sairaaksi ja laki on vielä näiden tenujen puolella. Toivottavasti tulee muutos tähän joskus tulevaisuudessa, mutta kun katsoo rikollisten paapomista ylipäätään niin enpä suurta toivoa pysty pitämään yllä.
Vierailija kirjoitti:
Voisi päätellä myöskin ettei ns hiljaisuuden aikana saisi katsoa ja kuunnella televisiota, käyttää hissiä jne. Puhelun toisessa päässä saattaa olla henkilö toiselta aikavyöhykkeeltä. Turhaa narinaa !
Narinasi oli turha ja ilmiannettu.
Kutsu terveystarkastaja jos ei äänierityksen normit täyty niin taloyhtiön velvollisuus korjata kuntoon kustannuksellaan!
Mä tein tota välillä vahingossa illalla. Syynä se, et makoilin kyljellä vuoteessa kun puhuin kaiuttimella ja hyvin kuuleva korva oli tyynyä vasten.
Yläkerran naapuri kilkutti patteria, niin ymmärsin korjata asentoa ja vähentää puheääntä. Tapahtui muutaman kerran. Tosin ei klo 01-04, vaan 22-23.
Onko sinulla jotenkin paha olo kun näin pieni juttu häiritsee?