Menestyykö ihminen ilman kunnianhimoa ja kilpailuhenkeä?
Vastaan: menestyy. Akateemisen uran voi tehdä ilman kumpaakaan otsikossa mainittua ominaisuutta.
P.S. Olen lisäksi pärjännyt läpi elämäni ilman pisaraakaan kateutta.
Kommentit (21)
Kilpailuvietti ja kunnianhimo ovat narsistisia persoonallisuuden ilmentymiä. Siksi eivät edes hyväksyttäviä ominaisuuksia.
Piti lopettaa höntsäsähly kun meni niin tunteisiin.
Mukava kuulla, että se on ollut mahdollista :)
Itsellänikin nuo ominaisuudet puuttuvat ja välillä olen miettinyt, että johtuneeko oman menestyksen puute siitä. Olen myös aika perustyytyväinen ja hyvä tuulinen niin eipä tuo menestyksen puute ole onnekseni itseäni myöskään saanut kyyniseksi ja katkeraksi :)
Joskus vain miettinyt, että olisi ollut työuralle ja vapaa-ajallekin enemmän annettavana saaden myös mielenkiintoisempia ja syväosaamista vaativia tehtäviä, jos olisi ollut enemmän kunnianhimoa.
Ei kunnianhimo huono ominaisuus pelkästään ole tai kateuskaan itsessään, jos ne osaa kääntää itseään toteuttavaksi voimaksi. Kun ymmärtää, mistä jokin tunne tulee, sitä tunnistaa varmasti itselle tärkeät asiat ja mennä niitä kohti. Parhaimmillaan muuttuvat päättäväisyydeksi ja pitkäjänteisyydeksi, mitkä nekin puuttuvat itseltäni.
Sitä ei ehkä joudu niin helposti sellaiseen näköalattomuuteen, mikä itselläni on jossain vaiheessa ollut.
Mitä nyt kukin sillä menestyksellä tarkoittaa. Minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaista kunnianhimoa. Sen siijaan on vahva turvallisuudenhimo. Niinpä olen opiskellut, tehnyt töitä ja sijoittanut. Niinpä nyt on miljoona plakkarissa, joten ei tässä enää taloudellisesti huonosti voi käydä.
Ps. Entä jos tutkijan rahoitus lopetetaan?
Mitä sitten tarkoitetaan kunnianhimolla? Itsekään en varsinaisesti kunniaa himoitse, mutta yritän kyllä määrätietoisesti parantaa maailmaa parhaaksi katsomallani tavalla. Koska mitäpä sitä muutakaan ajallaan tekisi.
Ihminen voi olla kunnioitettu ja pidetty koulutuksesta riippumatta. Menestys on muutakin kuin tutkinto tai setelinippu.
Mitä menestys on kullekin. Jollekin se on akateeminen ura rivitutkijana kun taas toiselle se on epäonnistuminen, ellei pääse ylimpään johtoon isossa kansainvälisessä yrityksessä.
Oman kokemuksen mukaan työelämässä voi päästä hyväpalkkaisiin ja vaativiin asiantuntijatehtäviin ilman kilpailuhenkisyyttä. Johtajaksi pääseminen vaatii yleensä kykyä käyttää kyynärpäitä, ja mitä ylemmäs tähtää, sitä enemmän.
Akka menestyy... Myy pikkareita ja sontaisia vehkeitä netissä :)
No minä otan osuuden joten aiwan sama
PS meillä on vähän Malmin Greikkalaisverta
Vierailija kirjoitti:
Et olisi mennyt akatemialinjalle ilman kunnianhimoa. Ilman kunnianhimoa makaisi vaan kotona sohvalla päivät pitkät ja vauvapalstailisi.
Miten niin? Vauvapalstailu se vasta kunnianhimoa vaatiikin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nyt kukin sillä menestyksellä tarkoittaa. Minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaista kunnianhimoa. Sen siijaan on vahva turvallisuudenhimo. Niinpä olen opiskellut, tehnyt töitä ja sijoittanut. Niinpä nyt on miljoona plakkarissa, joten ei tässä enää taloudellisesti huonosti voi käydä.
Ps. Entä jos tutkijan rahoitus lopetetaan?
Onnea. Ilahduttaa aina kun joku saavuttaa omia tavoitteitaan
Vierailija kirjoitti:
Et olisi mennyt akatemialinjalle ilman kunnianhimoa. Ilman kunnianhimoa makaisi vaan kotona sohvalla päivät pitkät ja vauvapalstailisi.
Itse en kaipaa kunniaa enkä palvontaa muilta. Olen tyytyväinen itseeni ja elän itselleni. Olen koulutettu, pärjään hyvin, mutta vain itseäni varten. Useiden akateemisten ärsyttävin piirre on se, että mainostavat akateemisuuttaan kysymättäkin ja tärkeintä on mitä muut ajattelevat. Itselleni aivan se ja sama mitä muut ajattelevat, tässä asiassa.
No, mielestäni olen menestynyt hyvin, kun olen elänyt viimeiset 14 vuotta yhteiskunnan tuilla jäätyäni 27 vuotiaana tarkoituksella työttömäksi.
Hiihdossa ja pyöräilyssä et pärjää.
En tiedä. Saavutuksia voi saada, mutta mitä on menestys? Sitä että on parempi kuin muut?
Voi olla parempi kuin muut ilman kilpailuhenkeä, mutta osallistuuko silloin kilpailuun? Jos ei, niin miten menestyä ja saada palkintoja/palkkioita?
Vierailija kirjoitti:
No, mielestäni olen menestynyt hyvin, kun olen elänyt viimeiset 14 vuotta yhteiskunnan tuilla jäätyäni 27 vuotiaana tarkoituksella työttömäksi.
Eikö tämä ole jo kilpailuvietin ohjaamaa.
Opintomenestykseni perustui paljolti siihen että nolotti muiden opiskelijoiden passiivinen asenne. En kestänyt sitä että junnattiin paikoillaan. Haluan että asiat menevät eteenpäin kun muutenkin kaipaan actionia.
Älykkyys ja lahjakkuus korvaa usein puutteellisen kunnianhimon ja kilpailuvietin. Tunnen moniakin tapauksia, mutta en viitsi kertoa nimiä intimiteettisyistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et olisi mennyt akatemialinjalle ilman kunnianhimoa. Ilman kunnianhimoa makaisi vaan kotona sohvalla päivät pitkät ja vauvapalstailisi.
Itse en kaipaa kunniaa enkä palvontaa muilta. Olen tyytyväinen itseeni ja elän itselleni. Olen koulutettu, pärjään hyvin, mutta vain itseäni varten. Useiden akateemisten ärsyttävin piirre on se, että mainostavat akateemisuuttaan kysymättäkin ja tärkeintä on mitä muut ajattelevat. Itselleni aivan se ja sama mitä muut ajattelevat, tässä asiassa.
Niin tai sitten se on helppo saavutus kusipäälaadulle, ja siksi vaikuttaa siltä että akateemiset olisivat kusipäisiä
Varmaan menestyisi paremmin, jos olisi kunnianhimoa ja kilpailuhenkeä. Minulla ei ole kumpaakaan, olen ihan hyvin pärjännyt elämässä, sen suuremmin ponnistelematta. Lastenkasvatuksen otin melko tosissani ja itse asiassa myös ensimmäisen koiran koulutin hyvin.
Nykyisessä työssäni tiiminvetäjä yrittää vedota meidän kilpailuhenkeen. Ei tajua, ettei kaikkia kiinnosta kilpaileminen, huah.
Et olisi mennyt akatemialinjalle ilman kunnianhimoa. Ilman kunnianhimoa makaisi vaan kotona sohvalla päivät pitkät ja vauvapalstailisi.