Mikä elokuva on jättänyt jälkensä sinuun?
Kommentit (321)
Ruohometsän kansa animaatioelokuva (1978 vuodelta).
Katsoin tän ekan kerran ihan liian nuorena ja näin pitkään painajaisia. Todella ahdistava elokuva.
Harvoin katselen elokuvia, mutta Truman show ja manaaja elokuvat jäi mieleen nuorena katsottuina. Taiteesta olen saanut vertaistukea asioista, joista ei oikein voi aina keskustella.
Myös sattumalta telkkarissa nähty kohtaus ihmemaa oz-leffasta myös jäänyt mieleen. Jossa ihmeellinen taikuri oz paljastuu kätköstaan, kun päähenkilön lemmikkikoira vetää verhon edestänsä. Sen takaa paljastuu tavallinen ukkeli teknisine laitteistoineen.
Kuin oma elämän elämänstoorini olisi kyseessä :D
Ihana kun tehdään merkityksellisiä elokuvia.
cross of iron = der eiserne Creutz = rautaristi, Sam Peckinpahin sodanvastainen mestariteos vuodelta 1977, t: mies 61 vee
Se oli se Suomalainen elokuva, jossa tyttö antoi itsensä, mutta mies ei nainutkaan tätä. Tyttö, joka oli raskaana, hyppäsi koskeen ja kuoli. Musiikki oli tosi dramaattinen. Toinen mies yritti soutuveneellä pelastaa tytön. Ei onnistunut. Vieläkin itkettää.
Schindlerin lista
Tuulen viemää
Forrest Gump
Kummisetä-elokuvat kaikki, mutta etenkin ykkönen.
The Rocky Horror Picture Show
Thelma ja Louise
Kellopeli Appelsin. Tosi räjähtävä brittileffaksi. On vieläkin kiva katsella pätkiä juutuupista.
Boondock saints. Kun tätä maailman menoa seuraa niin kyllä sitä toivoisi, että joku tekisi asioille jotain, niin kuin tässä leffassa.
Straw Dogs (Olkikoirat, Peckinbah)
Monet, monet, joko hyvät roolisuoritukset tai koskettava tarina.
Hiljaiset sillat, Paistetut vihreät tomaatit, Kaukana taivaasta, Kasvoton mies (M. Gibson), Merten sudet ......
Vierailija kirjoitti:
Dog's purpose
Kertoja oli vähän lässyttäjä ja lopetus oli korni, mutta oli kyllä hyvä leffa. Jatko-osa ei niinkään. Tuntui liikaa toistolta.
Pan's labyrinth
Eläville ja kuolleille
Pelastakaa sotamies Ryan
Platoon nuoret sotilaat
La Bamba
Sofian valinta
Interstellar
Changeling - Vaihdokas
The Others
Tulikärpäsen hauta.
Se on nyt Netflixissä.
Sorry, Off Topic
Kirja oli "Taru kärpästen herrasta". Sen kuvaus ihmissivistyksen pinnallisuudesta ja hauraudesta oli pysäyttävää. Romaanista tehty ensimmäinen elokuva puolestaan on surkein ikinä näkemäni elokuvatekele, huomioon ottaen tarina ja Nobelpalkittu romaani johon se perustuu.
My name is Otto yllätti koskettavuudellaan.
Back to the Betlehem (2023)
Ja Les Miserables