Miksi jotkut vaikuttaa suhtautuvan elämään niin rennosti?

Pyhäpäivä. Eipä tässä tarte ressata. Oon vedelly kylellään maaten eukkoa perseeseen!

Putken suuta vähän pyyhkässy sen pakaroihin ja vaihtanu reikää, jottei pääse leipiintymään!

Vierailija kirjoitti:

Pyhäpäivä. Eipä tässä tarte ressata. Oon vedelly kylellään maaten eukkoa perseeseen!

Putken suuta vähän pyyhkässy sen pakaroihin ja vaihtanu reikää, jottei pääse leipiintymään!

Asiallista menoa. Jatkakaa.

Vastoinkäymiset on todella suhteellinen käsite. On vähän eri asia toipua omasta tai aikoinaan lapsuudessa koetusta vanhempien avioerosta, kuin esimerkiksi kidutetuksi joutumisesta tai koko lapsuuden kestäneestä kaltoinkohtelusta tai väkivallasta tai sen uhasta.

Itse en saanut myös lapsuudesta sellasta perusturvallisuuden tunnetta.Äitini pelkäsi ihan kaikkea.Olen rentouden ITSE opetellut ja kuinka helppoa nykyään onkaan! :)Ei asioita tai asennetta kukaan sun puolesta "tee".Se on itse opeteltava.

Paljon (muttei kaikki!) on asenteesta kiinni ja siitä, miten paljon arvostaa sitä, että jokapäiväiset perusasat on aivan hyvin. (Emme esimerkiksi ole Gazan lapsia tai Ukrainassa tms!) Jos joku on huonosti, voi silti huomioida sen mikä on hyvin. Tuo luo sellaista positiivista asennetta, joka helpottaa rentoutumista. Ja kun ottaa rennosti, se huono asia ei vaikutakkaan enää niin isolta ja huonolta miltä se on aiemmin tuntui ja kaikki voi olla siitä huolimatta ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne ongelmat murehtimalla parane vaan tekemällä asioille aktiivisesti jotain

Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.

Ei, mutta omaan asenteeseen voi. Ja se asenne on avainasemassa siinä miten jonkun asian kokee, jolloin vaikeakin asia voi olla kohtuullinen

Tämänhän voi sanoa vaikka Gazan lapsille, asenteesta se vaan on kiinni.

Miksi ihmiset aina vääristelevät. Kuten ededellä on todettu kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta myös Gazan lapset voivat vaikuttaa siihen, miten he suhtautuvat kurjuuteensa. Jokainen voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne ongelmat murehtimalla parane vaan tekemällä asioille aktiivisesti jotain

Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.

Ei, mutta omaan asenteeseen voi. Ja se asenne on avainasemassa siinä miten jonkun asian kokee, jolloin vaikeakin asia voi olla kohtuullinen

Tämänhän voi sanoa vaikka Gazan lapsille, asenteesta se vaan on kiinni.

Miksi ihmiset aina vääristelevät. Kuten ededellä on todettu kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta myös Gazan lapset voivat vaikuttaa siihen, miten he suhtautuvat kurjuuteensa. Jokainen voi.

No tää. "Asenteesta se vaan on kiinni" on kyllä tosi huonosti muotoiltu versio tuosta ylemmästä. Sen vois ennemmin sanoa tyylii "asenteella on merkitystä", jolloin viesti on aivan eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä on varmaan perushelppo elämä. Silloin voi ottaa rennosti. Itselläni ei ole, kun saa yhden ongelman ratkaistua tulee useampi tilalle ja sitten on kokoajan kiinni niiden ongelmien ratkaisemisessa. 

Päinvastoin. Silloin kun on kokenut suuria vaikeuksia, ei enää jaksa välittää pienistä vastoinkäymisistä. Elämästä voi vain nauttia rennosti. Mitä tapahtuu, se tapahtuu, ja sitten siitäkin selvitään. Arki on täynnä kivoja asioita, joista voi nauttia.

Näissä on varmasti paljon ihan synnynnäiseen persoonaan ja opettelun kautta tulleiden taitojen kohdalla eroa.

Ystävälläni on armottoman kova tausta. Raakaa hyväksikäyttöä lapsena, pahoinpitelevä isä, huumenuoruus jonka kautta saanut kokea pelkoa ja uhkaa, alkoholismi, lääkkeet, aikuisena valinnut tietenkin juuri ne henkisesti ja fyysisestikin pahoinpitelevät kumppanit.

On käynyt vuosia terapiassa, lopettanut alkoholin, lääkkeiden avulla terapiaa vuosia että saa solmuja auki, solmujen avaaminen tuo fläshbäkkejä joiden aikana on täysin pihalla maailmasta, opetellut uudelleen ihan perusasiat kuten syöminen, pitämään huolen itsestään ja etupäässä prioriteetti siinä omassa mielen- ja elämän rauhassa, opetellut rutiinit joiden avulla elää eikä anna minkään häiritä niitä.

Tuntuu, että aivan täydellinen mielenrauha, focus ja onnellinenkin tuntuu olevan. Rauhassa myös ihan yksin.

Mulla ei ihan niin pahaa taustaa, mutta osittain samaa. Olen aivan palasina pienimmästäkin muutoksesta, stressaan ja panikoin kaikkea, en saa syötyä kun ahdistaa kaikki jne. Väkivaltaiset suhteet teki ja osin lapsuuskin teki musta pahasti läheisriippuvaisen ja alistuvan. Vielä kaksi vuotta sitten olin ottamassa turpaani. Eron jälkeen on pitänyt alusta asti opetella kaikki. Tunnetaitoja, tunteidenSÄÄNTELYtaitoja, oma mielenrauha ensin, pitämään huolen ensin itsestä. Kovin vauvan askelin tässä ollaan menty ja välillä meinaa luisua vanhoille tavoille, mutta saatan pikkuhiljaa sanoa jo, että enää en suostuisi tuommoiseen ja pitäisin sen oman mielenrauhan prioriteettina. Suru ja stressi voi vallata hetkeksi, tai ahdistus saa tärisemään ja tuntuu että ei kestä, mutta ne saa hallintaan. Pysy erossa ihmisistä, jotka millään tapaa uhkaa sitä rauhaa ja kohtele itseäs kuin kohtelet muitakin.

Ihan hiton raskasta kun koko ajan pitää yrittää, opetella, muistaa ja muuttaa käytäntöön mutta koitan koko ajan pitää tuon ystävän mielessä ja noudattaa samoja oppeja. Helvettiä alusta asti ja 40 vuotta hänellä siinä kamppaillessa meni kun sen seesteisyyden saavutti. Toivottavasti jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Koska ne on miehiä. Naisille eläminen on jotenki vaikeaa kaikkien "ympäristön paineiden" ja ahdistumisten takia.

Ja jälleen kerran mä oon palstan mukaan mies 😂

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset on todella suhteellinen käsite. On vähän eri asia toipua omasta tai aikoinaan lapsuudessa koetusta vanhempien avioerosta, kuin esimerkiksi kidutetuksi joutumisesta tai koko lapsuuden kestäneestä kaltoinkohtelusta tai väkivallasta tai sen uhasta.

Tämä on aivan totta, mutta jokaisella se suru on omaa ja aitoa eikä näitä pitäisi vertailla.

Jos näin sanoo surevalle, niin saa aikaan vain sen, että hän sulkeutuu kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne ongelmat murehtimalla parane vaan tekemällä asioille aktiivisesti jotain

Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.

Ei, mutta omaan asenteeseen voi. Ja se asenne on avainasemassa siinä miten jonkun asian kokee, jolloin vaikeakin asia voi olla kohtuullinen

Tämänhän voi sanoa vaikka Gazan lapsille, asenteesta se vaan on kiinni.

Miksi ihmiset aina vääristelevät. Kuten ededellä on todettu kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta myös Gazan lapset voivat vaikuttaa siihen, miten he suhtautuvat kurjuuteensa. Jokainen voi.

Niin että "mennäänkö tänään sotatantereelle leikkimään vai pakoillaanko taas?"

Täysin huolettomat ihmiset ovat harvassa. Farmaseuttina on tullut huomattua, että aika moni iloinen ja huoleton tuttu käyttää mielialalääkkeitä. 

Mulle on sanottu että mun luonteella pärjää.

Olen peruspositiivinen luonne.

Mulla on kirjaindiagnoosi lapsia. Yksi lapsistani kuoli nuorena, hällä oli mt sairauksia ja riippuvuutta.

Parisuhde missä ukko oli sarjapettäjä. Onneksi jäi kiinni niin erottiin. Nyt ollaan sinkkuja ja voimme molemmat paremmin.

Oma terveyteni ei ole paras mahdollinen, joudun syömään neljää eri verenpainelääkettä.

Nyt odottelen koetuloksia vasemmasta rinnasta otetusta kokeesta.

Mulla on ystävättäriä jotka ovat päässeet minusta helpolla. Päivittelevät minulle ongelmiaan.

En ruukaa kertoa esm ongelmistani jos joku nyt ei vartavasten kysele.

Olen käynyt mindfullness koulutuksen. Auttanut paljon elämään tässä hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Niillä on varmaan perushelppo elämä. Silloin voi ottaa rennosti. Itselläni ei ole, kun saa yhden ongelman ratkaistua tulee useampi tilalle ja sitten on kokoajan kiinni niiden ongelmien ratkaisemisessa. 

#naistenongelmia

#suorittaminen

#stressaaminen

#uhriutuminen

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset on todella suhteellinen käsite. On vähän eri asia toipua omasta tai aikoinaan lapsuudessa koetusta vanhempien avioerosta, kuin esimerkiksi kidutetuksi joutumisesta tai koko lapsuuden kestäneestä kaltoinkohtelusta tai väkivallasta tai sen uhasta.

Voi kyynel 😢

Itse en kaipaa mitään perushelppoa päivästä toiseen liitelyä. Tylsäähän se olisi jos elämässä ei mitään haasteita olisi.

On luonteesta kiinni miten ihminen elämänsä ja haasteensa kokee. Jotku sortuu heti, jotkut jaksaa nousta kerta toisensa jälkeen eivätkä valita. 

Itselläni on luonne että eteenpäin sano akka lumessa. En ole päässyt helposta elämästä nauttimaan, ja itse katson sen vahvuudeksi ja ponnahduslaudaksi sille, että tiedän ainakin mitä en todellakaan halua.  Lapsuuteni ja nuoruuteni oli sellaisia mistä täällä ei saa puhua. Ketju poistuu jos sitä kerron, mutta sisuani se ei lannostanut.

Minulle on aina sanottu että olen itsepäinen, ja niin olenkin. Periksi en vain ole antanut enkä anna.  Itse omalla työlläni ja sisullani olen yksin elämäni tähän jamaan järjestänyt kun se nyt on. Saan kiittää itseäni ja niin kiitänkin.

Muutin Suomesta 1996, ja aloin rakentaa elämää tänne missä asun.  Suomessa puuhattiin kovasti lamaa enkä jäänyt katselemaan ja ihmettelmään.  En ole pelokas, uskalsin lähteä vaikka moni on sitä ihmetellyt. Miksi en olisi, eihän siinä pahemmin oliis voinut käydä kuin että olisin jostain kumman syystä joutunut palaamaan. Ja sen kun päätin että sitä ei tule tapahtumaan.

Pari vuotta meni päästä uuteen elämäntapaan kiinni, sitten alkoi kaikki sujua paremmin ja nyt  olen todella onnellinen että lähdin.  Nyt on kaikki todella hyvin. Minulla on työ, on oma koti on  ystäviä.  En elä satumaassa mutta asiani ovat hyvin ja täältä en todellakaan lähde.

En pelkää haasteita enkä uusia kokemuksia.  Uskallan yrittää ja erehtyä ja yrittää uudelleen toisella tavalla. Lannstumaan en suostu. 

Olen nyt 59-vuotias, omilla ansioillaan hyvin toimeentuleva sinkku nainen.

Miehet on ihania, rakastavia, helliä!!!!