Tutkimus: Britanniassa yhä useampi alle 30-vuotias mies menettää uskonsa yhteiskuntaan
Uusi tutkimus paljastaa huolestuttavan trendin Britanniassa: yhä useampi alle 30-vuotias mies menettää uskonsa yhteiskunnan merkitykseen ja tulevaisuuteen. Tutkimuksen mukaan erityisesti nuoret miehet kokevat, että yhteiskunta ei enää palvele heidän tarpeitaan tai tue heidän elämäänsä.
Korkeat verot ja varallisuuden epätasainen jakautuminen ovat tutkimuksen mukaan keskeisiä syitä tähän kehitykseen. Moni nuori mies kokee, että varallisuus keskittyy yhä pienemmälle prosentille väestöstä, mikä lisää epäluottamusta ja turhautumista. Tämä on johtanut siihen, että heitä ei enää kiinnosta asepalvelus, lainkuuliaisuus eikä moraaliset kysymykset.
"Yhteiskunta ei ole enää ihmistä ja elämistä varten," kommentoi eräs tutkimukseen osallistunut nuori mies.
"Tuntuu, että kaikki on suunniteltu vain pienen eliitin hyödyksi."
Tutkimuksen tulokset ovat hälyttäviä ja voivat toimia varoituksena myös muille länsimaille. Jos nykyinen suunta jatkuu, länsimainen yhteiskunta saattaa kohdata vakavia haasteita lähitulevaisuudessa.
Asiantuntijat varoittavat, että varallisuuden jakautumista tulisi parantaa ja jokaiselle tulisi tarjota työtä sekä palveluita, jotka tukevat elämää ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.
"On tärkeää, että verot näkyvät konkreettisina palveluina, jotka parantavat kaikkien elämänlaatua," toteaa tutkimuksen johtaja.
"Ilman tätä, yhteiskunnan yhtenäisyys ja vakaus ovat vaarassa."
Tutkimuksen tekijät toivovat, että tulokset herättävät keskustelua ja johtavat konkreettisiin toimiin yhteiskunnan eriarvoisuuden vähentämiseksi.
"Meidän on löydettävä keinoja, joilla voimme palauttaa nuorten miesten uskon yhteiskuntaan ja sen tulevaisuuteen," he painottavat.
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rikkaiden pitäisi omaa varallisuuttaan jakaa??
Ei ole mukavaa olla rikaskaan, jos muut ovat varkaita ja epärehellisiä huijareita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rikkaiden pitäisi omaa varallisuuttaan jakaa??
Siksi ettei heitä tapeta.
Kai ymmärrät että rikkaat voivat hommata yksityisen armeijan ja tappãa köyhiä ihan vaan esimerkkinä jotta eivät kapinoi? Enemmistö lopettaisi samantien koska pelko on vahva hallinta menetelmä.
Höhöhö. Ne yksityissotilast jakaa rikkaan hilut keskenään ja ampuu rikasta peräaukkoon.
Nuoret miehet potee älyn vähyyttä ja henkisen kestävyyden puutetta. Vellipöksyjä, tietämättömiä, laiskoja.
Kiitos woken, vasemmiston ja islamin. Länsi on tuhon tiellä ja Suomi seuraa lampaana perässä ylen valhepropagandan johdolla.
Mun puolesta voivat käyttää huumeita, ei haittaa. Rikoksista kärsivät vain saman tason kansalaiset.
Kovemmat tuomiot käyttöön eikä oikeudenkäyntejä kun kyse on alemman tason kansalaisesta. Tulotaso määrää sen saako oikeutta. Tämä takaa yhteiskuntarauhan
Tämä johtuu siitä, että seuranhakusovellukset ja kulttuuri mahdollistavat nuorille naisille hypergamian. Täten heitä kiinnostavat lähinnä statusmiehet, joilla on paljon naisia. He ovat yleensä yli 30-vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rikkaiden pitäisi omaa varallisuuttaan jakaa??
Keneltäköhän ovat varallisuutensa keränneet?
Ostoskeskuksiahan voisi lämmittää uuneilla, joihin köyhät voisi mennä. Miksei esimerkiksi Ideaparkin kylpylääkin. Onneksi meillä on hallitus, joka on toimeentarttuva näissä asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rikkaiden pitäisi omaa varallisuuttaan jakaa??
Yleensä juuri rikkaat tietävät, että rahan pitää tehdä töitä ja liikkua. Silloin saa itse ja muut myös. Parhaassa tapauksessa on jopa kohtalaisen sopuisaa.
Vierailija kirjoitti:
Ma mutettu pilalle.
Tämähän se. Establishment vihaa kantaväestöä ja haalii maahan heikkolahjaisia, aggressiivisia muukalaisia, jotka vievät asunnot ja tekevät kivoistakin asuinalueista slummeja. Naiset eivät voi enää kulkea yksin kaduilla, ja jos joku tulokkaista käy kantaväestöön kuuluvan miehen kimppuun, ei voi edes puolustautua, koska uhri leimataan rasistiksi mediassa ja hänen elämänsä tuhotaan, jos nyt jäisikin henkiin. 500 000 lasta on joutunut pakistanilaisten groomauksen uhriksi 40 vuoden aikana, mutta ei tästä ole seurannut syyllisille juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos woken, vasemmiston ja islamin. Länsi on tuhon tiellä ja Suomi seuraa lampaana perässä ylen valhepropagandan johdolla.
Punaniska seminasse britti ajoi Brexitiä, seurauksena yli 100,000 eurooppalaista poistui ja uusiin työpaikkoihin hakee nyt 90% intialaisia ja pakistanilaisia. Hyvillä meriiteillä.
Meni tuo "valkaisuidea" siltä osin aika komeasti kiville ..
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rikkaiden pitäisi omaa varallisuuttaan jakaa??
Ettei niitä itseään jaettaisi kahteen osaan?
Historiassa on esimerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä johtuu siitä, että seuranhakusovellukset ja kulttuuri mahdollistavat nuorille naisille hypergamian. Täten heitä kiinnostavat lähinnä statusmiehet, joilla on paljon naisia. He ovat yleensä yli 30-vuotiaita.
En syytä naisia. Kerron vain, miten asia on kärjistettynä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha Venäjän propagandaa. Tämä on todellisuutta Venäjällä. Länsimaissa kaikilla halukkailla on töitä ja varallisuutta.
Ap on iiigor
kyllä lännessäkin on ongelmia. Keskiluokka on hyvin monessa paikassa ohentunut ja Britanniassa varsinkin nuorten aikuisten on todella vaikeaa päästä omaan asuntoon kiinni. Asuntojen hinnat ovat palkkatuloihin verrattuna nousseet ihan järkyttäviksi Briteissä muutamassa vuosikymmenessä. Ihan turha syyttää tätä Venäjän propagandaksi.
Brittiläinen ystäväni on paljasjalkainen lontoolainen. Lapsuudenperhe oli köyhä kuin kirkonrotta, mutta silti oli varaa kasvattaa lapsia Lontoossa ja asua siellä omistusasunnossa. Ystäväni ja miehensä ovat olleet kokoaikaisissa, vakituisissa työpaikoissa 15 vuotta, ei lapsia ja ei muita kuluja kuin auto, ja silti ei ollut varaa ostaa Lontoosta asuntoa, ei edes halvalta alueelta. Muuttivat sitten 1,5h päähän Lontoosta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä johtuu siitä, että seuranhakusovellukset ja kulttuuri mahdollistavat nuorille naisille hypergamian. Täten heitä kiinnostavat lähinnä statusmiehet, joilla on paljon naisia. He ovat yleensä yli 30-vuotiaita.
Ei naisilla ole mitään s eksiorjuusvelvollisuutta, joten he saavat kiinnostua vaikka putoavista lehdistä jos siltä tuntuu. Jos yrität vihjata, että nuoret miehet alkavat sabotoimaan yhteiskuntaa jos yhteiskunta ei jakele heille s eksiorjia, on varmaan sanomattakin selvää että paljastat ongelman olevan nuorissa miehissä eikä yhteiskunnassa
Jos ei ole muuta syytä elää kuin siittäminen, kannattaa käydä luovuttamassa spermaa, pakastamassa siemenensä ja sen jälkeen leikata pallit pois. Ihminen jonka elämä pyörii siitosvimman ympärillä ja tämä pyrkii alistamaan siihen epäeettisesti muita, on yhteiskunnan ja ihmisyyden vihollinen
Toinen hyvä vaihtoehto on mennä grinderiin ja hankkia suhde, missä siitos on molempien osapuolten mielestä maailman keskiössä
Suomessa sama ilmiö. Feministit ja oikeisto ajaa miehille pelkkiä velvollisuuksia esim. Asevelvollisuus ja korkeat verot joiden vastineeksi ei saa mitään. Uusimpana ideana ansiotulon poisto äideiltä mutta ei iseiltä. Jopa PS on lähtenyt miesvastaiseen feminismiin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun puolesta voivat käyttää huumeita, ei haittaa. Rikoksista kärsivät vain saman tason kansalaiset.
Kovemmat tuomiot käyttöön eikä oikeudenkäyntejä kun kyse on alemman tason kansalaisesta. Tulotaso määrää sen saako oikeutta. Tämä takaa yhteiskuntarauhan
Suomessa asiat menee niin, että raiskaajalle vaikka viime kädessä määrätään asianajaja, mutta raiskattu joutuu etsimään sellaisen itse itselleen saaden sellaisen jos saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha Venäjän propagandaa. Tämä on todellisuutta Venäjällä. Länsimaissa kaikilla halukkailla on töitä ja varallisuutta.
Ap on iiigor
kyllä lännessäkin on ongelmia. Keskiluokka on hyvin monessa paikassa ohentunut ja Britanniassa varsinkin nuorten aikuisten on todella vaikeaa päästä omaan asuntoon kiinni. Asuntojen hinnat ovat palkkatuloihin verrattuna nousseet ihan järkyttäviksi Briteissä muutamassa vuosikymmenessä. Ihan turha syyttää tätä Venäjän propagandaksi.
Brittiläinen ystäväni on paljasjalkainen lontoolainen. Lapsuudenperhe oli köyhä kuin kirkonrotta, mutta silti oli varaa kasvattaa lapsia Lontoossa ja asua siellä omistusasunnossa. Ystäväni ja miehensä ovat olleet kokoaikaisissa, vakituisissa työpaikoissa 15 vuotta, ei lapsia ja ei muita kuluja kuin au
Toisaalta Lontoossa asuminen itsessään ei ole elintason mittari missään muodossa. Ihminen voi olla onnellinen ja hyvinkin varakas, vaikka asuisi Kouvolassa.
On se, rikkaat voivat päättää missä asuvat. Köyhät eivät ja rikkaat päättävät heidän kohtalon mikäli uhkaavat heidän varallisuuttaan.