Onko sinulla vanhanaikainen moraalikäsitys? Perustele.
Itse paheksun suuresti, että lehdissä nykyisin normalisoidaan seksityötä ja lehdissä on muutenkin ihan sairasta sisältöä nykyisin.
Olen myös vahvasti ydinperheen kannattaja. Työpaikassa pitäisi olla kauan, jopa koko työelämä samassa. Paheksun myös tinder-elämää, eli sitä että koko ajan on uusia treffejä uusien ihmisten kanssa, ja ne ovat usein fyysisiä.
Nämä nyt esimerkiksi. Entä te?
Kommentit (11)
Ei ole, olen monissa asioissa hyvin liberaali.
Olen biseksuaali, mutta haluan monogamiaa parisuhteessa. Perhe-elämästä en ole kiinnostunut. En ole uskonnollinen, olen vaihtanut työpaikkaa paremman palkan/mielenkiintoisempien tehtävien/maanvaihdoksen perusteella useampia kertoja.
Mulle vapaaehtoinen seksityö on se ja sama, itse en suostuisi, mutta en myöskään tuomitse jos joku haluaa sitä tehdä. Siitä olen samaa mieltä, että median jatkuva seksityöglorifiointi etoo, koska median vaikutus tiettyihin ihmisryhmiin, etenkin nuoriin ja epävarmoihin, on varsin voimakasta ja osa ei ehkä nuorena tajua, että seksityö (tai muu toiminta netissä) voi jatkossa vaikuttaa omaan tulevaisuuteen. Some on myös julma, joten tuskin siellä of:ssäkään ihan suojassa on asiattomalta käytökseltä.
Toinen arvoliberaali ilmoittautuu
Minusta vanhan maailman moraalisäädöksiin tukeutuminen on kuin kyynärsauva henkilölle joka muuten horjahtelisi hyveen ja lähimmäisenrakkauden tiellä.
Jeesus ei juuri kirjauskovaisuudesta perustanut eikö myöskään toisten paheksumisesta. Hän sanoi ettemme saa tuomita ja että älä näe roskaa toisen silmässä kun omassa silmässäsi on tukki.
Keskitytääm siis Jeesuksen ohjeen mukaisesti omiin synteihimme. Antaa Jumalan tuomita muut.
Riippuu asiasta.
Olen samaa mieltä seksityön normalisoinnista ja mielestäni seksi kuuluu parisuhteeseen. Suutelun tulisi myös liittyä vahvoihin tunteisiin. Jokaiseen vastaantulijaan ei kuulu ihastua. Lapset hankitaan, kun on oltu pidempään yhdessä. Vapaaehtoinen lapsettomuus ok ja mielestäni monen ihmisen kohdalla jopa suotavaa (koskee myös itseäni).
Olen suvaitsevainen seksuaalivähemmistöjä kohtaan ja mielestäni heillä on oikeus mennä naimisiin kirkossa. Sitten taas en kannata mitään polyamorisia avioliittoja. Polyamoria voi mielestäni vaikuttaa myös tuhoisasti lapsen kehitykseen, jos perheessä on lapsia. Vanhemman homoseksuaalisuus taas ei haittaa. Myös yksi vanhempi voi riittää.
Työpaikan vaihtamisessa ei ole mitään pahaa.
Naisille ja miehille samat oikeudet, esim. äänioikeus ja mahdollisuus kouluttautua. En kuitenkaan kannata sitä, että väkisin pitäisi saada eri ammattien sukupuolijakaumat tasaisiksi. Miehet ja naiset ovat jo biologisesti erilaisia ja tämä erilaisuus tulee hyväksyä. Toki voi olla miehekäs nainen tai naisellinen mies, he ovat kuitenkin vähemmistö. Jonkinlainen naisten asevelvollisuus on kannatettava ajatus, mikäli sillä saavutetaan selkeää hyötyä Suomen puolustukselle. Pelkän tasa-arvon vuoksi sitä on turha tehdä naisille pakolliseksi (menee vain rahaa hukkaan).
Asioita ei tule uudistaa vain uudistuksen vuoksi. Koulujärjestelmä on muuttunut huonommaksi ja suunta jatkuu.
Kannatan kovempia rangaistuksia rikoksista, etenkin seksuaalirikokset, väkivaltarikokset ja eläimiin kohdistuva väkivalta.
Suhtaudun hyvin kriittisesti islamin uskoon, mutta en ole rasisti. Uskon itse Jumalaan.
Ilmeisesti on. Minun mielestäni sukupuolen perusteella kieltäytyminen julkisen puolen terveydenhoitopalveluista on moraalitonta sukupuolisyrjintää mutta palstan naisten mielestä näin ei ole. Olen siis vanhanaikainen kun mielestäni tasa-arvo on moraalisesti oikein kaikissa tilanteissa.
Persuilla on termi mädätys, mitä aluksi pidin provosoivan yliampuvana. En enää. Mädätys on osuva termi kuvaamaan wokevasemmiston vihaa konservatiivista länsimaista kristillistä etiikkaa ja moraalia kohtaan. Mitä muutakaan se on kuin mädätystä?
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti on. Minun mielestäni sukupuolen perusteella kieltäytyminen julkisen puolen terveydenhoitopalveluista on moraalitonta sukupuolisyrjintää mutta palstan naisten mielestä näin ei ole. Olen siis vanhanaikainen kun mielestäni tasa-arvo on moraalisesti oikein kaikissa tilanteissa.
🤣🤣🤣
Kyllä on tietyissä asioissa, esim. avioliitto. Mielestäni ensin on selvitettävä itselleen se asia, että toinen on niin rakas että hänen kanssaan haluaa sitoutua ja viettää loppuelämän. Sen jälkeen vasta saadaan lapset, tähän asetelmaan.
Tämä aikakausi on seksin osalta aivan sairas, eivätkä monet ihmiset edes tajua sitä. Saattavat jopa luulla, että on menty eteenpäin, kun ei olla enää niin ahdasmielisiä esim. prostituoituja kohtaan.
Matalamielisyyshän suorastaan kirkuu kaikessa. Moraali on rappeutunut ja itsekkyys on päivän sana. Tuntuu ahtaalta elää tässä ajassa. Vetää niin oikealta kun vasemmalta. Keskustaa ei edes enää ole, jos ajattelee noita poliittisia kuvioita. Kirkosta on tullut temmellyskenttä, sinne ei voi mennä enää rakentumaan. Jos jotain kaipaan niin rehellistä Jumalanpalvelusta rehellisessä pyhäkössä.
Naiselle luotiin selvä tehtävä ja miehelle vastuu pitää nainen ja lapset oikealla tiellä.
-"Hedelmästään puu tunnetaan"
-"Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan"
Muu moralisointi on vain turhanpäiväistä pärinää.