Kaipuu siitä, että joku välittäisi

Ja on kiva jos sairastaa ja toinen on kunnossa ja voi käydä apteekissa ja kaupassa :)

Minä etävälitän, näin digitaalisesti.

Olen jo unohtanut miltä tuollainen tuntuu käytännössä, niin en osaa enää oikein kaivatakaan arjessa. Joskus katselen onnelisen näköisiä pareja ja mietin miten maailmassa ei tunnu olevaan yhtään ihmistä jonka kanssa voisin itse rakentaa jotain samanlaista. Ikinä ei tunnut tulevan vastaan toista joka haluaisi kohdata minut ihmisenä. Olen aina vain se hyvänpäiväntuttu, aurinkoisen päivän ystävä, fwb, joku varavaihtoehto. Kerran tehtiin kaverin kanssa päiväreissu toiseen kaupunkiin ja lipsautti että olipa kiva kun lähdin mukaan, kun kaksi muuta oli jo perunut suunnitelmat hänen kanssaan. Okei, eli olin....kolmas vaihtoehto.

Enää en oikein jaksa yrittää edes muodostaa yhteyksiä muiden kanssa, kun aina saa pettyä. Himmailen kotona, yksilöharrastuksieni parissa ja halin kissaani. Se on ainakin joka päivä iloinen kun tulen kotiin, ja tulee viereen nukkumaan.

Siihen yksinkertaisesti turtuu. Eikä se parisuhdekaan ole aina autuaaksi tekevä, jos kumppani osoittautuu ajan kanssa huonoksi.

Sun pitää löytää jotain suurempaa. Henkinen prosessi ja matka beyond, niin ei varmaan hyödytä selittää enempää, koska kunkin juttu on itsensä kautta. Mielekkyys, tarkoitus/merkitys, kaikki. 

Mulla on ollut suhteita, joissa olen kokenut yksinäisyyttä. Miehellä on ollut minulle ikään kuin rooli olemassa, naisystävän paikka, mutta ihmisenä minä olen ollut hänelle se ja sama. Tai paremminkin häiriöksi silloin kun olisin aidosti halunnut tulla kuulluksi ja nähdyksi ihmisenä.

Jäi mieleen, kun olin jo jokin aika sitten huomannut että olin lakannut puhumasta kumppanilleni. Hän ei vaikuttanut kuuntelevan ja häntä kiinnostivat vain hänen omat (ja oikeastaan kaikkien muiden maailman ihmisten) asiat. Hän oletti minun olevan hiljaa ja kuuntelevan, ja jos koetin puhua jostakin itseäni kiinnostavasta, hänellä tuli kiire lähteä tekemään jotakin muuta.

Sitten hän jossakin välissä töräytti, että "sinä puhut paljon". Hienoa, että hänestä tuntui liialta puheelta se, että ehdin joskus sanoa yhden lauseen ennen kuin hän lähti kiireellä autotalliin tai sanoi että sori pitää soittaa Janille nopea puhelu...

Nykyään todella välttelen ihmissuhteita, koska koen saavani paljon enemmän aitoa vuorovaikutusta ja välittämistä jopa täällä vauvapalstalla kuin miehiltä koskaan.

Samoja ajatuksia. Sairastuin ja menehdyn muutaman vuoden sisällä. 

Vierailija kirjoitti:

Iän myötä siihen alkaa tuntua. Kyllä silti joskus miettii miksi en ollut rakkauden arvoinen.

Näin se vaan pallo pomppii. 

"Miehellä on ollut minulle ikään kuin rooli olemassa, naisystävän paikka, mutta ihmisenä minä olen ollut hänelle se ja sama. Tai paremminkin häiriöksi silloin kun olisin aidosti halunnut tulla kuulluksi ja nähdyksi ihmisenä"

Ylläoleva on kyllä hyvin sanottu. Huomaan, että olen nykyisessä parisuhteessa tuossa samassa tilanteessa.

Kaikki tapahtuu miehen aikataululla (yrittäjä joka tekee paljon töitä), havahduin juuri, että ei edes kysy minulta mitä minä teen viikonloppuna, ei kestä kritiikkiä lainkaan, puhuu rakkaudesta (olen nyt alkanut epäilemään sitä), mutta minusta hänen rakkaus on outoa (ottaa, mutta tosi vähän antaa). Pikkuhiljaa alkaa tulemaan tunne "että, mun on aika juosta". Yhdessä 1,5 vuotta. 

Kiitos upeasta keskustelunaloituksesta ap! Itse oon 32, ei seurustelu tai seksikokemuksia (tää ei oo se big deal mullekaan). Aika ajoin sitä vaan kaipaa sellaista romanttisen välittämisen tunnetta. Sitä on vaikea korvata millään.

N32

Vierailija kirjoitti:

Samoja ajatuksia. Sairastuin ja menehdyn muutaman vuoden sisällä. 

Tai paranet ja tulevaisuus on parempi miltä nyt tuntuu <3<3 ISO Tsemppivoimahali <3

Vierailija kirjoitti:

Kiitos upeasta keskustelunaloituksesta ap! Itse oon 32, ei seurustelu tai seksikokemuksia (tää ei oo se big deal mullekaan). Aika ajoin sitä vaan kaipaa sellaista romanttisen välittämisen tunnetta. Sitä on vaikea korvata millään.

N32

Kiva, että en ole ainoa. Joka paikassa kuitenkin näkee pareja, niin väkisinkin tulee fillis, että onko jäänyt jostakin paitsi. Itselle se pahin fakta hyväksyä on se, että sellaista oikeaa ihmistä ei välttämättä ikinä löydy. Muiden mielipiteet myös mietityttää tähän asiaan liittyen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos upeasta keskustelunaloituksesta ap! Itse oon 32, ei seurustelu tai seksikokemuksia (tää ei oo se big deal mullekaan). Aika ajoin sitä vaan kaipaa sellaista romanttisen välittämisen tunnetta. Sitä on vaikea korvata millään.

N32

Kiva, että en ole ainoa. Joka paikassa kuitenkin näkee pareja, niin väkisinkin tulee fillis, että onko jäänyt jostakin paitsi. Itselle se pahin fakta hyväksyä on se, että sellaista oikeaa ihmistä ei välttämättä ikinä löydy. Muiden mielipiteet myös mietityttää tähän asiaan liittyen.

 

Ap

Mä onneksi tykkään sinkkuudesta pääpiirteittäin 99% ajasta, mutta pelkään että myöhemmin tulee aika kun en enää pidä siitä ja sitten kukaan ei enää katso mua "sillä silmällä" :D Muiden mielipiteet taasen ei kiinnosta, oon siinä suhteessa aika oman tieni kulkija.

N32